Parempaa hankielämää

Terveisiä Vuokatista, terveisiä lumisilta rinteiltä. Olen juonut kahden päivän aikana rinnekahviloissa kolme kuumaa kaakota. Hyvä saldo! Tosin vain yhdessä oli kermavaahtoa, mikä on tietysti surullista.

Aloitin yrittäjäelämäni korkaten vihdoin lumilautailukauden. Ajoimme Jannen kanssa torstaina Helsingistä ystävän lainaamalla autolla Vuokatin urheiluopistolle pitkäksi viikonlopuksi, päätavoitteena rylliä rinteitä ja nauttia lumesta. Check, check.

Mielessäni olen edelleen 15-kesäinen, mutta ilmeisesti reiteni enää eivät. Kahden päivän laskun jälkeen alkaa alaraajoissa hapottaa. Milloin tällainen ikäpyrähdys ehti tapahtua?

En kuitenkaan aio antaa periksi, vaan suuntaamme vielä täksi illaksi Angry Birds Activity Parkkiin. Siellä on volttimonttu ja kaikkea. Täytyy katsoa tarkkaan, ettei vahingossa telo ketään lasta. Näen silmissäni kauhukuvan, jossa hyppään pommilla jonkun mukulan niskaan.

Lumi on ihanaa. Valkoista kultaa. Pakkasasteita on kymmenen, ja posket ovat helottaneet jouluompun punaisina rinnepäivien jälkeen.

Nautin!

-Henriikka

Ps. Kiitos kaikista ihanista tsemppiviesteistä torstain kirjoitukseen. Lämmitti tosi paljon.

takki ja reppu / Haglöfs (saatu), pipo/VAI-KØ (saatu), flanellipaita/Sasta (saatu)

Kirjasuositus: Ikuisesti merkitty

Kaupallinen yhteistyö: Harper Collins Nordic

Harvoin kohtaan sellaista kirjaa, jota tekee koko ajan mieli lukea pidemmälle, mutta samaan aikaan ei voi, sillä ei uskalla.

Sellaiseksi kirjaksi on osoittaunut Emelie Scheppin esikoisromaani Ikuisesti merkitty.

Paljon en halua spoilata, mutta takakannen teksti alkaa: ”Kun maahanmuuttajaviraston johtaja löydetään kuoliaaksi ammuttuna olohuoneestaan, epäiltyjen joukossa on myös hänen vaimonsa. Kukaan ei kuitenkaan osaa odottaa lapsen kädenjälkien löytymistä talosta, jossa ei asu lapsia.

Menen (hyviä) kirjoja lukiessani täysin niiden maailmaan. Näen asiat kuvina ja elokuvina, haistan hajut, maistan maut ja tunnen kirjan ympäristön.

Siksi tämän dekkarin kanssa minulla on ollut hankaluuksia: olen tottunut siihen, että voin lukea aina ja missä tahansa. Nyt minun on valittava tarkoin hetket. Uppoan kirjan kautta synkkään ja arvoitukselliseen murhamaailmaan niin syvästi, että pelkään ihan toden teolla. Valmiiksi synkeässä olotilassa voisin muuttua vainoharhaiseksi kirjan myötä.

Luin viime viikolla kirjaa kotona, kun Janne oli yötä poissa. Sanomattakin selvää, että varmistelin illan tullen turvalukot ja nukahdin peitto pään päälle vedettynä.

Ikuisesti merkitty on Scheppin esikoisromaani ja sopii myös tarinallisesti omaan tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni: kirjailija heittäytyi pois mainosmaailman projektijohdosta ollakseen vapaa kirjailija.

Dekkaria on myyty jo yli puoli miljoonaa kappaletta ja sen taustalla on hieno, koskettava kertomus. Mikään kustantamo ei ottanut kirjaa kustantaakseen ja lopulta kirjailija päätti kustantaa sen itse. Muutamassa viikossa kirjaa myytiin lähes 5 000 kappaletta, puolessa vuodessa myynti nousi yli 40 000 kappaleeseen.

On hurjaa ajatella, miten monet, super hyvät käsikirjoitukset jäävät pöytälaatikoihin hylkäävien vastausten vuoksi.

En lue juuri koskaan dekkareita. Olen lukenut elämässäni niitä ehkä vajaa 10. Tavanomainen kirjatyylini on harras, maalaileva, yksityiskohtaisen kuvaileva. Historialliset romaanit, elämänkerrat, romantiikka, novellikokoelmat… tiedättehän?

On tehnyt tosi hyvää tarttua uudenlaiseen kirjallisuuteen, vaikka se onkin vaatinut enemmän ajatusta ja keskittymistä kuin ne tyypilliset kirjavalintani. Olen nauttinut Scheppin teoksesta todella, vaikka aluksi oli todella vaikea tyytyä maalailemattomaan kieleen.

Norrköpingin syyttäjäviraston nuoreen yleiseen syyttäjään keskittyvää dekkarisarjaa kaavaillaan vähintään kahdeksanosaiseksi. Tuplaan siis helposti sarjan myötä koko dekkarihistoriani.

Paras asia kirjassa on häiriintynyt keskushenkilö. Muiden ihailema uraluoti, jolta löytyy kuitenkin omat luurankonsa kaapista.

Kokonaisuudesta en osaa vielä sanoa, sillä luku-urakkani on hidas. Ehkä tänään illalla löydän taas riittävän turvallisen mielentilan, jotta mielikuvitukseni pysyy sopivan rajatulla alueella?

-Henriikka

Ps. Hesarissa oli juuri juttu kyseisestä kirjasta, jos kiinnostaa lukea laajemmin.

Hyppy uuteen ja tuntemattomaan

Tänään alkoi uusi luku elämässäni: minusta tuli täysipäiväinen yrittäjä. Tunteita on kerroksittain, samanaikaisesti niin paljon, ettei niitä osaa edes kuvailla.

Eilen pakkasin turvallisella toimistolla työpöytäni tavarat paperikasseihin ja sanoin heipat viestintätoimistoarjelle. Tänään söimme kollegoiden kanssa vielä yhteisen läksiäisaamiaisen, sain ihanan lahjankin ja halasin kaikki. Vastasin viimeisiin maileihin, palautin avaimen ja jätin automaattisen viestin sähköpostiin: en ole enää töissä täällä.

Viimeisen kahden vuoden aikana minulla on ollut kaksi intohimotyötä. Olen tehnyt töitä viestintäkonsulttina Manifestossa. Sukeltanut viestinnän, ja erityisesti b2c-maailman syvyyksiin, ja saanut olla mukana hienoissa projekteissa. Olen kirjoittanut, tiedottanut, haastatellut, videoinut, käsikirjoittanut, tuottanut, konseptoinut, suunnitellut, ideoinut, stailannut, promonnut…

Toisaalta olen koko ajan kirjoittanut rinnalla tätä blogia ja huomannut, että haluan kehittyä lisää ja lisää. Kirjoittaa parempia, ilahduttavampia ja seuraajia hyödyttävämpiä tekstejä, oppia valo- ja videokuvauksesta ja antaa aikaani ja sydäntäni sisällön tuottamiseen. Haluan vaikuttaa vielä enemmän siihen, millaista yhteistyötä teen ja millaisten tahojen kanssa. Lisäksi kaikenlaiset blogiin liittymättömät projektit vetävät puoleensa.

Sanomattakin selvää, että vapaa-aikaa ei ole ollut ruhtinaallisesti. Ja koska arvostan ja haluan myös vapautta, halusin valita näiden kahden työn välillä. Viime kuun lopussa irtisanouduin vakituisesta työstäni katsoakseni tämän kortin: huomisesta lähtien olen bloggaaja ja viestinnän ja sosiaalisen median yrittäjä.

Kaikki on mielessä vielä sekaisin. Mitä tulen tekemään, miten tulen pärjäämään? Jannekin opiskelee vielä, ja asuntolaina lepäilee harteilla.

Blogi on varmasti pohja kaikelle tekemiselle, mutta jatkan kyllä esimerkiksi viestintä- ja someprojekteja oman yritykseni kautta. Toiminimi minulla on ollut jo parin vuoden ajan kaiken ohella, mikä helpottaa uuden edessä.

Takaraivossa jyskyttää tajuton jännitys, mutta päällimmäisenä tunteena on sellainen selittämätön taika ja tarmo. Nyt on kokeiltava. En usko suljettuihin oviin. Takalukittuihin ainakaan.

-Henriikka