Turvallinen joulu kaikille tytöille

Kaupallinen yhteistyö: Solidaarisuus

Olen yllä olevassa kuvassa päiväkoti-ikäinen, joulusta ikionnellinen. Sylissä pötköttää muutaman kuukauden ikäinen pikkusisko. Skannasin juttuun myös muita ihania joulukuvia lapsuudestani – rajuna kontrastina sille, ettei kaikkialla ole samoin.

Maailmassa elää UNICEFin arvioiden mukaan yli 200 miljoonaa tyttöä ja naista, jotka ovat käyneet läpi sukuelintensä silpomisen. Tätä tapahtuu yli 30 maassa. Joka vuosi noin 3 miljoonaa tyttöä silvotaan. Heistä suuri osa on alle 10-vuotiaita, nuorimmat ovat vastasyntyneitä – ehkä juuri tuon ikäisiä kuin me olemme tuossa kuvassa.

Joulu on riskialtista aikaa tytöille, sillä joululomalla heillä on aikaa toipua leikkauksen aiheuttamista vammoista. Niistä fyysisistä.

Tyttöjen silpomisesta

Tyttöjen sukuelinten silpominen eli ympärileikkaus on järjestelmällistä väkivaltaa tyttöjä ja naisia kohtaan. Suoraan sanoen kyseessä on sellainen asia, joka saa minut raivon partaalle. Olen ollut monesti kuulemassa esimerkiksi Solidaarisuus-järjestön puheita aiheesta ja kuuntelen juttuja aina kyyneleet silmissä, oksennus kurkussa ja kädet vihasta nyrkkiin puserrettuina.

Silpomisella eli naisen ympärileikkauksella tarkoitetaan kulttuurista perinnettä, jossa vahingoitetaan tytön tai naisen sukuelimiä ilman terveydellisiä syitä. Silpomisen kautta tytöstä pyritään valmistamaan nainen (kyllä, hyvin usein alle 10-vuotiaana), ja perinteen avulla tyttö siirretään äidin helmasta miehellensä, brutaalisti sanottuna miehensä käyttöön. Pikkutytöistä tehdään aikuisia, rajataan heidän seksuaalisuuttaan, sekä rikotaan ihmisoikeuksia kajoamalla heidän pimppeihinsä.



Silpomisen juuret

Syy silpomiseen ei ole lähtöisin mistään uskonnosta, toisin kuin usein luullaan, vaikka sitä joskus perustellaan uskonnolla. Perinne on vanhempi kuin islam tai kristinusko. Jossain heimoissa silpomista perustellaan vallalla olevilla heimouskonnoilla.

Silpomista harjoitetaan ympäri maailmaa useiden eri yhteisöjen sisällä. Yleisimmin sitä ilmenee Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä, mutta myös länsimaissa diasporassa elävien yhteisöjen sisällä. 1800–1900-luvuilla gynekologit silpoivat naisia esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa vähentääkseen muun muassa hysteriaa, epilepsiaa, masturbaatiota, surumielisyyttä, mielenterveysongelmia ja homoseksuaalisuutta.

Ja tästä kaikesta huolimatta silpomiselle ei ole koskaan löydetty minkäänlaisia terveydellisiä perusteita.

Mitä silpominen käytännössä on?

Naisten sukuelinten silpomisen eri tyypit on perinteisesti luokiteltu neljään pääkategoriaan.

Tyyppi I: Leikkauksessa poistetaan klitoriksen huppu, koko klitoris tai klitoris osittain.
Tyyppi II: Leikkauksessa poistetaan pienet häpyhuulet tai sekä pienet häpyhuulet että klitoris tai osa klitoriksesta.
Tyyppi III: Leikkausta kutsutaan infibulaatioksi. Siinä poistetaan kaikki ulkoiset sukuelimet.
Tyyppi IV: Naisen sukuelimiä muokataan tai vahingoitetaan ilman terveydellisiä syitä. Tämä voi tarkoittaa viiltelyä, polttamista tai hapolla syövyttämistä.

Ei ole tarkoitus mässäillä näillä faktoilla, mutta ehkä tällainen konkreettinen aukikirjoittaminen vähän avaa sitä, miten sairas ja väkivaltainen toimenpide on kyseessä.

Useimmiten leikkaukset toteutetaan alkeellisissa olosuhteissa ja alkeellisilla välineillä, esimerkiksi likaisella partahöyläterällä. Näin ollen eri silpomistyypit myös usein sekoittuvat toisiinsa. Kaikista rajuimmassa versiossa, jossa kaikki pehmytkudos poistetaan, virtsalle ja kuukautisverelle jätetään yhteenompelun jälkeen vain pieni ulostuloaukko – voitte vain kuvitella millaisia kipuja ja muita terveysongelmia tästäkin syntyy.

Silpomisesta aiheutuvia ongelmia

Oli tyyppi mikä tahansa, fyysinen teko on kuitenkin vain pieni osa kaikkea, vaikka vakavimmillaan silpominen johtaa kuolemaan. Psyykkiset traumat ovat niin suuri osa kokonaisuutta, että sen suhteen on merkityksetöntä, mitä osia sukuelimistä on vahingoitettu. Lapsen luottamus vanhempaan murtuu, sillä heille ei etukäteen kerrota, mitä tulee tapahtumaan. Lapsi on saattanut valmistautua esimerkiksi rokotukseen.

Välittömät riskit silpomisen jälkeen ovat kipushokki, verenmyrkytys, tulehdukset, verenvuoto ja vakavimmillaan kuolema. Muita mahdollisia ongelmia ovat muun muassa hiv-tartunta välineistä, sisäsynnytintulehdukset, krooniset virtsatieinfektiot, hengenvaaralliset synnytykset, fistulat, arven liikakasvun ongelmat, virtsaamisongelmat, virtsan pakkautuminen ja virtsakivet, kuukautisveren pakkautuminen ja kovat kivut.

Silvotut tytöt naitetaan yleensä muutaman vuoden sisään vanhemmille miehille. Silpominen tekee yhdynnöistä kivuliaita ja synnytyksistä vaarallisia sekä äidille että vauvalle. Kodistaan ja lapsistaan huolehtiva tyttö putoaa usein koulutieltä, mikä tekee hänestä taloudellisesti riippuvaisen aviomiehestään.

Arvaatte varmaan, miksi olen mukana silpomisen vastaisessa työssä? Perinne on saatava loppumaan.

Miksi silpomista tehdään?

Vaikka se olisi laissa kiellettyä, ei silpomisesta raportoida poliisille, sillä sitä pidetään hyväksyttynä ja tarpeellisena toimenpiteenä.

Silpomisella pyritään kontrolloimaan tytön seksuaalisuutta, hillitsemään seksuaalista halukkuutta ja varmistamaan neitsyys ennen avioliittoa. Silpomisen myös uskotaan vahvistavan tyttöä ja olevan hyväksi tytön terveydelle. Terveyshaittoja ei osata yhdistää silpomiseen, vaan niitä selitetään muilla syillä.

Nyt, kun olette keränneet vihan ja surun möykyksi rintaan, saattaa olla vaikea lukea tätä: ymmärrän niitä äitejä, jotka haluavat tyttönsä silvottavan. En haluaisi ymmärtää, sillä ilman ymmärrettäviä syitä muutos olisi helpompaa ja nopeampaa, mutta ymmärrän.

Äidit antavat tyttönsä silvottavaksi, koska rakastavat heitä, koska he haluavat heidän tulevaisuutensa olevan mahdollisimman hyvä. Silpomista harjoittavat yhteisöt eivät miellä sitä väkivaltana, vaan heille silpominen on tärkeä perinne, jolla varmistetaan tytön hyvä tulevaisuus. Silpominen on arvostettu siirtymäriitti tytöstä naiseksi ja sen läpikäynyt tyttö nähdään valmiina avioliittoon ja äidiksi.

Vanhemmat pelkäävät, ettei tyttö Silpomaton tyttö pääse hyviin naimisiin, mikä on noissa yhteisöissä usein ainoa mahdollinen tapa saada turvattua tulevaisuus tytöille. Sen lisäksi, että äidit luulevat tytön vahvistuvan silpomisessa, he näkevät toimenpiteen suurena lahjana tulevaisuuteen – ainoana mahdollisuutena hyvään elämään. Silpomaton tyttö saatetaan jättää yhteisön ulkopuolelle, häntä kiusataan ja syrjitään. Valloillaan on myös taikauskoisia ajatuksia (silpomattoman tytön klitoris alkaa kasvaa ja lopulta laahaa maata yms.).

Silpominen nähdään yhteisöissä hienona asiana. Silvotulle tytölle ostetaan usein hieno mekko, hänelle pidetään suuret juhlat ja hän saa paljon lahjoja. Kaiken kamaluuden kääntöpuoli on ilonpito ja juhlinta: muun väen ilakoidessa, pieni silvottu tyttö saattaa pötköttää kauniissa mekossaan, sikiöasennossa valuen verta ja kantaen valtavia henkisiä ja fyysisiä kipuja.

Muutos on mahdollinen

En lähtisi syyllistämään tässä(kään) asiassa yksittäisiä henkilöitä, en rakastavia äitejä enkä isejä, en lapsia jotka tahtovat ne juhlat eivätkä osaa juosta karkuun. Jollain tapaa sydämeni murtuu siinäkin, miten inhimillistä on, että lapsi innostuu tietäessään saavansa juhlat. Lapsella on niin lapsen mieli, että hän ei tiedä yhtään mihin joutuu, vaan ajattelee juhlia, kakkua ja lahjoja – ei pakotusta avioliittoon, ei odottavia kauhunhetkiä.

Syyllistän perinnettä ja toivon, että se saadaan loppumaan mahdollisimman pian. Siksi olen tehnyt jo usean vuoden yhteistyötä Solidaarisuuden kautta ja tukenut heitä heidän työssään.

Solidaarisuus-järjestö edistää tyttöjen ja naisten oikeuksia Keniassa, Somalimaassa ja Nicaraguassa. Esimerkiksi Kenian kisii-heimossa noin 95 prosenttia tytöistä silvotaan. Solidaarisuus o 49-vuotias järjestö ja erikoistunut tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön ja se on myös Suomen ulkoministeriön ohjelmatukijärjestö. Kuukausilahjoittajat ja kertalahjoittajat ovat tärkeä osa järjestön rahoitusta. Olen itsekin Solidaarisuuden kuukausilahjoittaja.

Miten muutosta edistetään?

Silpominen ja sen juuret ovat syvällä. Aluksi asiasta lukiessaan saattaa tulla olo, että voitteko nyt vain lopettaa tuon ääliömäisyyden! Että asia on juuri niin yksinkertainen. Mutta kun ei valitettavasti ole.

Keinoja muutokseen kuitenkin on. Asiasta on koulutettava, koulutettava ja koulutettava, jotta tietoisuus terveysriskeistä ja ylipäänsä silpomisen laajoista ongelmista saadaan leviämään. Myös naisen aseman yleinen parantuminen on olennaisessa osassa, jotta tytön turvallinen tulevaisuus ei määrity vain sen kautta, saadaanko hänet naitettua.

Solidaarisuus kouluttaa nuorten tyttöjen äitejä silpomisen haitoista.​ Tämän lisäksi Solidaarisuus kouluttaa paikallisia kiertämään kylästä toiseen, virastosta toiseen, sairaalasta toiseen, koulusta toiseen kertomassa silpomisen terveysvaaroista sekä järjestämään keskustelutilaisuuksia ja tietoiskuja aiheesta. Tällaiset paikalliset aktiivit saavat aikaan paljon: he voivat olla naisia, mutta yhtä lailla myös miehiä on järjestäytynyt viemään sanomaa eteenpäin. Monet miehet eivät ole ennen tienneet, että nainen voisi ylipäänsä koskaan nauttia seksistä, tai että monet terveysongelmat johtuvat nimenomaan silpomisesta. Sanoman levittämiseen on saatu myös monia yhteisöissä arvostettuja uskonnollisia johtajia, jotka luonnollisesti pystyvät viemään tietoa silpomisen haitoista laajalle ihmisväelle niin, että he myös uskovat puheen.

Tytöt turvaan jouluksi

Solidaarisuus järjestää myös silpomisvaarassa oleville tytöille koulujen loma-aikoina turvaleirejä, joilla he oppivat silpomisen vaaroista ja omista oikeuksistaan ja kenen puoleen he voivat kääntyä, jos he epäilevät olevansa vaarassa joutua silvotuksi.​ Tällaisia leirejä järjestetään myös nyt joululoman aikaan.

30 euron lahjoitussummalla tyttö pääsee tällaiselle turvaleirille, joka saatetaan parhaassa tapauksessa nähdä myös vaihtoehtoisena aikuistumisriittinä: sen sijaan, että tyttö joutuu silvotuksi, hän pääseekin mukavalla ja hyödylliselle leirille. Älytöntä, mutta totta. Kymmenellä eurolla Solidaarisuus kouluttaa äidin silpomisen haitoista, jotta hän säästäisi tyttärensä leikkaukselta, ja jo viidellä eurolla oppilas pääsee itse silpomisperinnettä käsittelevään koulutukseen.

Silpomisella voi olla (on) kohtalokkaat seuraukset tytön tulevaisuudelle. Tämä tuleva joululoma on monelle tytölle koko tulevaisuuden määrittävä ajanjakso.

Solidaarisuuden joulukeräys alkaa tänään, Tekojen Tiistaina. Kampanjasivulta pääset lukemaan aiheesta lisää ja lahjoituslomakkeella voit tehdä nopeasti ja helposti lahjoituksen haluamallesi summalle.

Lahjoituksen voi tehdä myös Mobilepaylla numeroon 14165 (nimi Silpomaton), ja käynnistin myös Facebook-keräyksen, jos koet sen toimivimmaksi tavaksi lahjoittaa.

Kannustan myös lähtemään kuukausilahjoittajaksi, jotta muutostyöstä pystytään tekemään yhä pitkäjänteisempää ja vaikuttavampaa. Pienikin summa voi tehdä valtavaa muutosta.

Tee lahjoitus heti, sillä se jää niin helposti kaiken muun huomiota vievän jalkoihin. Tärkeintä on saada tytöt turvaan.

Viimeiselle kuvalle voi jo lievästi hymyillä. Olen uudessa jouluasussa jouluna 1993 hivenen hämmentyneenä. Hämmennyksen takana on kuitenkin turvallinen perheyhteisö, onnellinen joulu ja lapsuus, jota sain elää lapsena. Sellaista toivon ihan jokaiselle pikkutytölle ympäri maailman.

Rauhallista, väkivallatonta joulukuuta ja joulunaikaa kaikille.

-Henriikka

Kuvat avustusmaista: Nyasha Kadandara / Solidaarisuus

Vihreämpi perjantai

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Black Friday tulee korvista ulos. Samoin Black Friday -week, Black Friday -etkoilut ja -jatkoilut, sekä kaikki muut kulutukseen yllyttävät, turhat päivät: sinkkupäivät, pariskuntien ostelupäivät, juhannusalet, joulualet sekä molempien ennakko- ja jälkialet.

”Kulutus” tuntuu kirosanalta, vaikka sehän on ihan luonnollinen osa elämää. Kulutus-sana kuulostaa jo valmiiksi ylikulutukselta, kun homma on lähtenyt vähän lapasesta. Halut nousevat helposti tarpeen yli, ja tarpeidenkin kohdalla usein unohtuu, mikä on todellinen tarve ja milloin haluja tekee mieli naamioida tarpeiksi. Tässä on taatusti peiliin katsomisen paikka myös minulla.

En haluaisi kuitenkaan leimata kulutusta kaikkinensa syntiseksi touhuksi, se kun ei kuitenkaan tule loppumaan. Enemmänkin kannustaisin käyttämään ajatusvoiman siihen, että mietittäisiin motiiveita ja satsaamaan kerralla kestäviin ja ajattomiin tuotteisiin. Tarpeeseen hankituista, paljon käytetyistä ja hyvin huolletuista, mahdollisuuksien mukaan korjatuista kamoista tulee parhaimmillaan elämään kuin pitkäaikaisia kavereita, joiden kanssa kokee yhtä sun toista.

Valitsin näihin kuviin pienenä vastaiskuna huomiselle Black Fridaylla niitä vaatteita ja kamoja, jotka ovat olleet itselläni jo useita vuosia ja erityisen aktiivisesti käytössä.

Kuorihousut ja –takki

Fjällräven Ecoshell -takki
Fjällräven Ecoshell -housut

Tässä kuoriasussa olen hiihdellyt menemään tuntureilla ja vaeltanut ympäri kansallispuistoja rinkka selässä. Tämä ruosteenpunainen takki päällä odottelin Nepalissa auringonnousua erään vuoren huipulla ja vastaanotin auringonlaskun vuoristokylässä. Tätä takkia pesin puhtaaksi, kun luokkakaveri heitti vahingossa frisbeen suoraan kädessä olleeseen kahvikuppiini, minkä vuoksi kahvit kaatuivat suoraan päälleni. Rasvainen kahvi kuoritakille ei ole ehkä ideaalein juttu, mutta show oli hyvä! Sitä paitsi pesulla ja kyllästämisellä takki tuli entiseen tehoonsa. Tämä asu on ollut aktiivikäytössäni nyt muutaman vuoden kaikkina vuodenaikoina, mutta ne on kokenut jo kymmeniä ja kymmeniä seikkailuja.

Saappaat

Nokia Footwear HAI-saappaat

Kyllähän te tiedätte, miten usein kuljen HAI-saappaissani! Eräs ystäväni aina vitsailee, että yritän hämätä saappaillani, millainen bisnes-ihminen todellisuudella olen. Liekö totta, mutta rakastan joka tapauksessa saappaitani. Näissä on kuljettu mökillä mustikanpoiminnassa ja kalastushommissa, nämä ovat palvelleet jo vuosia retkikäytössä ja arjen lätäkköhommissa. Jos näistä joskus aika jättää, ostan samantien uudet – niin paljon näitä käytän. Voi hyvinkin olla, että olen käyttänyt HAI-saappaita enemmän kuin mitään muita kenkiäni koskaan. Olen jopa tilannut näihin muotopohjalliset.

Pipo

VAI-KO Timberjack beanie

Olen seurannut VAI-KO:n tarinaa ja kehitystä alusta lähtien, mutta Timberjack-mallin ilmestyttyä siitä tuli samantien suosikkini. Pidän pipoista, eritoten värikkäistä, mutta retkipipojen ykköspaikka menee kyllä Timberjackille. Merinovillainen, riittävän napakka ja muotonsa sekä laatunsa säilyttävä pipo on ollut mukana retkillä ja vaelluksilla, Lapin erämaissa ja Kainuun sekä Pohjois-Karjalan koskissa. Tämä pipomalli päässäni heräilin monen kymmenen asteen pakkasesta teltasta viime talvena ja tämän kanssa olen istunut yhtä lailla viileitä kesäiltoja laiturinnokassa.

Termospullo

Thermos-termospullo

Naurattaa, että näihin kuviin päätyi yksi Päällikkö-termoksistani. Koulussa oli monella samoja termospulloja, joten nimet oli oltava kyljessä. Minua kutsuttiin (lähinnä itse kutsuin) eräopaskoulussa Päälliköksi. Nimi johtaa juurensa erääseen suureen suunnistuskilpailun voittoon (tulin ensimmäinen maaliin eräästä suunnistusharjoituksesta – vain minä tiesin, että kyseessä on kilpailu).

Olen todennut Thermoksen termarit toimivimmiksi erilaisissa sääolosuhteissa. Minulla on niitä muutamia, erityisesti talviretkiä ja veden säilöntää varten, ja termareista tulee aina jollain tapaa lämmin olo: ne muistuttavat kahvi- ja kaakaohetkistä luonnon keskellä: Välillä pitkään harkituista, välillä tällaisista spontaaneista, niin kuin näissä kuvissa Eiranrannassa, lempispotissani kotikulmillani. Vaikka ympärillä myrskyäisi, kuuman juoman ja luonnon äärellä on aina lempeää.

Reppu

Fjällräven Rucksack no 21, medium

Selässäni oleva reppu oli joskus viitisen vuotta sitten ihan pikimusta. On se edelleen suht musta, mutta lähes päivittäinen käyttö alkaa pikkuhiljaa näkyä ajanpatinana. Nahkaisilla yksityiskohdilla koristettu reppu kulkee oikeasti selässäni lähes joka päivä. Olen sullonut sinne kaiken tarvittavan, enkä ota niitä pois, ellei se ole tarpeellista. Päivän päätteksi laitan läppärinkin takaisin läppäripussiin ja reppuun odottamaan seuraavaan työhetkeä.

On minulla myös sirompia kaupunkireppuja ja sen sellaisia, mutta usein löydän kuitenkin itseni tilanteesta, että ergonominen retkireppu sopii päivänkulkuun paremmin. Tämä reppu on nähnyt satoja seikkailuja ja tulee näkemään vielä satoja lisää.

Tämä kirjoitus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Partioaitan kanssa. Myös kaikki yllä olevat tuotteet on ostettu Partioaitasta. Eikö tällainen sitten yllytä kuluttamiseen? Toivon, että ei. Toivon, että tämä pikemminkin yllyttää ohjaamaan rahoja niille yrityksille, joiden toimintatapoihin ja arvoihin luottaa.

Itse olen suuri Partioaitta-fani ja myös tehnyt heidän kanssaan vuosia yhteistyötä. He luottavat minun tekemisiini ja minä heidän. Olen mielelläni kehottamassa, että jos sinulla on tarve ja meinaat ostaa jotain, osta heiltä.

Partioaitassa Black Friday on taas Vihreämpi perjantai. Perjantaina he korottavat alennusprosenttien sijaan Ympäristöbonusta ja lahjoittaa kaikista ostoksista 5 % ympäristön hyväksi tavallisen 1 %:n sijaan.

Tarvitsisin itse yhdet joustavammat retkeily-/liikuntahousut, naskalit sekä kenkienhoitotarvikkeita. Ajattelin katsoa niitä verkosta tänään ja tilata huomenna.

Myös myymälöihin kannattaa suunnata perjantaina: tuotehoitopisteet ovat kaikkien käytössä ilmaiseksi, kun ne ovat normaalisti maksutta vain Partioaitan 365-klubilaisten käyttöön. Pisteillä on työpöytä, vahaa, välineet ja apuaan tarjoavaa henkilökuntaa, jos esimerkiksi retkeilyhousut tai reppu tarvitsee uuden vahapinnan.

Miten kiva onkaan todeta, että päällä olevat vaatteet ja mukana olevat varusteet ovat kestäneet aikaa, ja että niihin laitetut rahat ja niiden etsimeen käytetty aika olivat vaivanarvoisia.

Vihreää torstaita ja vieläkin vihreämpää huomista kaikille!

-Henriikka

Sisustusunelmia ja oman kodin onnea

Olen huomannut lähiaikoina pitäväni asunnostani aivan hurjan paljon. Täällä on hyvä olla.

Hipsin sinne sun tänne, istahdan sohvannurkkaan hetkeksi tai makaan lattialla, mummin ja vaarin vanhan maton päällä kattoa tuijotellen. Pyykkään tai pesen astioita, jopa imuroin. Kastelen joskus kasveja muistaessani (niin kuin yllä olevan kuvan peikonlehdestä huomaa, peukaloni ovat enemmän jonkun muun sävyiset kuin vihreät) ja muistan toisinaan kaataa itsellenikin vettä johonkin kauniiseen lasiin.

Täällä on hyvä olla, vaikka ruokapöydän tuolit uupuvat, vaikka seinässä olevat reiät vaatisivat paklausta ja kylpyhuoneen suihkuseinäkin pientä putsausta. Vaikka olkkarin lattialla kohoilee iänikuisesti kirpputorikasa, jota en ilmeisesti koskaan saa purettua maan tasalle.

Ostimme tämän kodin syksyllä 2015 ja muutimme tänne uudenvuodenaattona 2016. Pian tulee siis neljä vuotta täyteen, mikä on aivan hurjaa. Kyseessä oli ensiasuntomme, tarjouskauppakohde, jota kävimme katsomassa vain nopeasti kerran, eräänä pimeänä ja sateisena päivänä. Tarjouskilvassa oli mukana toinenkin pariskunta, ja voitettuamme selvisi, että kummatkin olivat keränneet kaikki mahdolliset hilut ja pennit, jotta pystyisivät tarjoamaan vielä vähän enemmän kuin toinen. Voitimme täpärästi ja onneksi voitimme, sillä emme olisi pystyneet maksaa yhtään lanttia enempää.

Kaupantekotilanteessa myyjä kysyi, että emmehän meinaa maalata vihreää kattoa piiloon. Hän oli rapsuttanut maalikerroksen alta alkuperäistä kattoa näkyviin kolme kuukautta joka ilta. Katsoimme järkyttyneenä häntä ja totesimme, että emme tietenkään. Sen takiahan me juuri halusimme tämän.

Ostin tämän kokonaan itselleni tänä vuonna, mikä on vielä hurjempaa. Oikeastaan vähän huimaa, kun edes ajattelen asiaa. Parempi olla ajattelematta.

Rehellisesti sanottuna en ole oikein panostanut kodin sisustukseen näiden neljän vuoden aikana. Olen tehnyt aina välillä vähän jotain, mutta en ole panostanut. Mutta nyt tekisi mieli panostaa.

Ensisijaisesti olisi kiva saada taulut seinälle. Ajattelin siirtää valtavan maailma-taulun makuuhuoneeseen, sillä niin rakas kuin se minulle onkin, on se värikkyydessään aika vallitseva. Kaipaan vähän seesteimpää värimaailmaa.

Toivoisin myös löytäväni korkean, kapean ja mahdollisesti tummapuisen astiavitriinin kaikkialta pursuaville mukeille, lautasille ja second hand -laseille. Sen asettaisin isojen ikkunoiden väliin – siihen, missä ennen oli televisio. Telkkaria en aio hankkia lainkaan.

Myös ruokapöydän tuolit uupuvat. Ne voisivat olla myös vähän tummanpuhuvammat. Siihen nähden, etten ole kovin valkoisen sisustuksen ystävä, on kotini nimittäin kumman valkoinen. Ehkä pöydänkin voisi siis vaihteeksi vaihtaa johonkin tummempaan ja vähän raskaampaan, vaikka nykyinen onkin minulle rakas, ja aion säilyttää sen tulevaisuutta varten.

Luulen, että aion myös lahjoittaa pienen kirjoituspyötäni pois makuuhuoneesta. Kuvittelin joskus, että tekisin siellä työni, mutta pyh. Istun aina tähän ruokapöydän ääreen, valoisampaan ja suurempaan huoneeseen. Miksi istua nurkassa, jos voi istua avarassa tilassa?

Kirjoituspöydän tilalle voisin hankkia jonkun kivan nojatuolin, johon voisin käpertyä lukemaan (Niin klisee! Todellisuudessahan heittäisin siihen puolikäytettyjä vaatteita, mutta ihan sama.)

Ja sitten haluaisin aivan kamalasti viherkasveja ja jollekin ystävälle valtavan viherinnostuksen, jotta voisin pyytää hänet ruokapalkalla hoivaamaan kasvipoloisiani.

Siinäpä ne, sisustushaaveet. Eikun yksi juttu vielä! Haluaisin oppia heittelemään ekstratyynyjä ja vilttejä, sekä muita tekstiilejä eteerisen kauniisti sinne sun tänne, kuin ne olisivat hups vain olleet siinä aina.

Vaikka täällä, kodissani, on ihanaa, luulen muuttavani jossain vaiheessa keskustasta pois. En vielä tiedä minne, mutta jo usean vuoden ajan olen puhunut läheisilleni siitä, että kaipaisin mahdollisesti jotain muuta, ehkä maaseudun rauhaa.

Viime vuoden syyskuussa laitoin perheelleni viestin erään tavallisen kuulumisiviestin perään: ”Hei muuten. Harkitsen että hankkisin jonkun random mummonmökin tai sit jonkun ison kartanon jostain Suomesta tässä parin vuoden sisään. Et jos kuulette hyvistä, niin saa kertoa. Ei muita kriteereitä kuin ettei olis homeessa ja et olis talviasumiskelpoinen.”

Isä vastasi perinteiseen tapaansa tsempaten mutta realistisesti: ”Hienoa, et on haaveita! Aika iso haitari välillä mummonmökki – iso kartano, saapiko kysyä mikä on hankkeen visio?”

Visio ei ole vielä kirkastunut, ja nyt on hyvä täällä. Kotona. Visioille on sitten omat aikansa. Lupaan kertoa niistä sitten isällekin.

-Henriikka

Ps. Jos haluaisin mahdollisesti palkata sisustussuunnittelijan, niin mitä olette mieltä: kannattaako sellainen? Ja jos kannattaa, niin kuka mahtaisi olla sopiva? Sellainen rönsyilevän, mutta visiollisen second hand -tyylin hallitseva, kiva tyyppi.

Kuvat: Dorit Salutskij