Kauniisti katettu nyyttäri-illallinen

Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia

Nyyttärit on yksi parhaista ruoka-asioista!

Nyyttärit-sana herättää helposti mielikuvan sellaisista ryöhnäisistä, vähän suttuisista pidoista vanhan piknik-liinan päällä istuen. Pari eriparisipsipussia, lämmennyt dippi, suolakeksejä ja rasia pesemättömiä viinirypäleitä. Kaikkea syödään kertakäyttöastioista, tietenkin.

Pidän yllä kuvatuista nyyttäreistä yhtä lailla, mutta helposti unohtuu, että nyyttikestit voivat olla myös jotain ihan muuta: kauniisti katettu tapaaminen, jonne kaikki tuovat ruokaa mukanaan. Mikään ei estä sopimasta menua etukäteen!

Me sovimme ystävien kanssa pääsiäispyhien jälkeen, että näemme ajan kanssa kotonamme nyyttärien merkeissä. Ei lammasta, pashaa tai loppuunsuoritettavia mignoneita, vaan jotain pääsiäisestä palauttavaa.

Me teimme Jannen kanssa hapanjuurinäkkileipää ja hankimme viiniä ja mandariineja, Sauli ja Susanna toivat salaatin ja Tuomas saapui kylään mukanaan viimeistelyä vaille oleva, valtava keittokattilallinen.

Siinä olikin jo kokonainen ateria, eikä kenenkään tarvinnut huolehtia yksin tarjoiluista.

Olin hymyssä suin koko monen tunnin ruokahetken ajan. Oli vapauttavaa nähdä ihmisiä, jotka tuntevat hyvin ja jotka tuntee hyvin. Ja tietää, ettei kukaan loukkaannu, vaikka kauniista kattauksesta huolimatta unohtaisikin levittää servetin syliinsä ennen kuin nostaa lusikan suuhun.

Kattaukseen olin sekoitellut Arabian Usva-sarjaa valkoisen 24-sarjan astioiden kanssa. Vaaleansiniset Usvat ovat 24h-sarjan mallisia myös, joten näiden sekoittelu on mutkatonta. Koska niin isoja kuin pieniäkin lautasia oli vain kolme kumpaakin väriä, niin laitoin värejä vähän sekaisin: toisille ison sinisen ja pienen valkoisen, toisille toisinpäin.

Tällainen sekoittelu näytti muutenkin vähän huolettomammalta, mikä on lähes aina hyvä.

Jälkkäriksi olin leiponut samana aamuna Brita-tortun pohjan, jonka kokosin pikavauhdilla ystävien haudutellessa kasviskeittoa vatsoissaan.

Kermaa ja rahkaa sekaisin, minkä lisäksi heittelin kerrosten väliin passionhedelmää, pensasmustikoita ja karhunvatukoita. Kakusta tulee kyllä helposti näyttävän näköinen simppelinäkin, jos se on rakennettu korkeaksi.

Kuvitella, että söimme viidestään kahvin kanssa koko ison kakun! Epäilen Tuomaksen salakuljettaneen vaimolleen palan rastapallossaan.

Ja hei, jos kuvien astiat houkuttaa ja vaikutat pääkaupunkiseudulla, niin eilen avattiin Espalle Arabian uusi liike! Myymälässä on avajaistarjouksia ja huomenna myymälässä leivotaan pullaa ja jaetaan ilmapallojakin.

Olin eilen aamulla liikkeen avajaisissa ja osa huomasikin varmasti Instagram stooreista, että menin vähän sekaisin paikan somistuksesta. Niin lämminhenkinen, mutta samalla näyttävä paikka ja esillä on koko Arabian tuotanto.

Mutta ystävistä puheenollen, seuraavan brunssin järjestämmekin täällä meillä jo sunnuntaina – nyyttärimeiningillä, tietysti. 

-Henriikka

Kun kamera ei rakasta (osa 8)

Näyttääkö kukaan hyvältä keskittyessään? Emma Watson varmaan, mahdollisesti Scartlett ja Keira. Tuskin kukaan muu. Itse olen keskittyessäni rumimmillani. Suu on auki, silmät toljottavat ja leuka on veltosti alas valunut poimuttaen sen kolmelletoista toinen toistaan kauniimmalle kerrokselle.

Vien teidät nyt kuvateksteillä koristellulle, silmiä hivelevälle matkalle läpi viime kuukausien onnistuneimpien otosten…

”Opettaja, opettaja, minä tiedän!”

”Oota vähä, ku mulla on levitaatiotemput käynnissä”

”Elää saa niin riemullisen hetken, se ken tekee reippaan rekiretken…”

”Jälkipuberteetin jalkakasvukipuja”

”Aika kaivautua talviunilta kohti kevättä”

”Testaa tätä mun kieltä. Se on niin ihanan pehmoinen.”

”Käynks mä usein täällä?”

Valokuvakierros on päättynyt. Toivottavasti viihdyitte.

Osallistun huomenna PING Helsinki -tapahtumaan ja tapaan siellä mitä luultavimmin hirveän kasan uusia ihmisiä. Saattaa olla virhe julkaista tämä kirjoitus nyt: ”Joo, mulla on sellainen blogi. Aamukahvilla! Käypä katsomassa.”

-Henriikka

Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7

Kategoriat: huumori Avainsanat: , 5 kommenttia

Tunnetko Sibeliuksen suosikkipaikan?

Kaupallinen yhteistyö: Ravintola Kappeli

Kun lähtee ulkomaille, ympäristöä tulee tarkkailtua ylitarkasti. On ihana huomata arkkitehtuuriset yksityiskohdat, kaupunkilaisten vaatetuksen ominaispiirteet, torilla kerjäävät pulut ja korttia pelaavat herrasmiehet. Myös jokaiseen ravintolaan ja kahvilaan tulee kiinnitettyä ihan eri tavalla huomiota, ehkä kurkattua jopa sisään.

Sitten on huvittavaa ymmärtää, ettei omien kotikulmien ravintolatarjonnasta tiedä puoltakaan. Vaikka kuinka väittää itseään ympäristöön muuntuvaksi ja uudistumiskykyiseksi, tulee helposti varattua pöytä tutusta paikasta tai lounastettua hyväksi todetussa miljöössä. Sen lisäksi uutuuspaikoista lukee ja kuulee, mutta ne aina-täällä-olleet ravintolat ja kuppilat jäävät helposti varjoon.

Yksi sellainen on Ravintola Kappeli. Tietysti se tönöttää Esplanadin puistossa tutulla paikallaan, tietysti se pysyykin siinä iäti. Arvokas, tänä vuonna 150 vuotta täyttävä ravintolavanhus seisoo jylhänä ja heijastaa aurinkoa lasi-ikkunoistaan, toimii tapaamispaikkana niin kuin Stockan kello. Mutta mikä on sen historia, mitä on lasi-ikkunoiden sisällä?

Kävin tässä kuussa Kappelissa ensimmäistä kertaa ja otin Jannen mukaani. En ollut koskaan kävellyt edes ovista sisälle. En oikein tiedä miksi, se ei ollut vain koskaan ollut mielessä, kun mietin ravintolavaihtoehtoja.

Arvatkaa, millä minut houkuteltiin kokeilemaan ravintolaa? Tarinoilla, taiteella ja kirjallisuudella. Kolme asiaa, joista tipahdan helposti polvilleni.

Kappelissa taiteilijatoverit naljailivat Jean Sibeliukselle. Kappelissa tarjoiltiin maan ensimmäiset kylmät oluet. Ja mikä on melkeinpä kaikkein hienointa: Kappelissa kirjailija L. Onerva kohahdutti asioimalla ilman kavaljeeria. Tuohon aikaan se oli nimittäin naiselta ennenkuulumatonta.

On aivan eri asia istua paikassa tietäen sen historiaa kuin mennä tietämättömänä nauttimaan ruoasta ilman taustakertomusta. Ja Kappelilla on varmasti mielenkiintoisimpia ravintolahistorioita koko Helsingissä.

Ravintola Kappeli avattiin 4.6.1867. 1950-luvun vaikuttajat tulivat joka kesä nauttimaan ravintolaan kauden ensimmäiset uudet perunat. 1980-luvulla Kappeliin jonotettiin kaukaa Havis Amandan patsaan takaa saakka, sillä kaikki halusivat päästä Kappelin klubille kuulemaan Bullworkersia.

Kappelissa viihtyi seurueineen niin nuori säveltäjä Jean Sibelius kuin kirjailijat Eino Leino ja Juhani Aho sekä taiteilija Akseli Gallen-Kallela. Leinon ja Sibeliuksen kantapöydät sijaitsevat yhä ravintolan länsisiivessä, mutta me istahdimme ihan tavalliseen pöytään.

Aloitimme suositelluilla kuohuvilla, eksklusiivisesti paikassa tarjottavalla Kappelin Kreivittärellä, jota seurasi mukava pitkä illallinen.

Ravintolan ruokalistalta löytyvät myös Eino Leinon, Jean Sibeliuksen, sekä L. Onervan nimikkomenut. Olisin tietysti halunnut kokeilla menua Onervan kunniaksi, mutta valitettavasti sen jälkkärinä oli gluteenillista kakkua. Herkkuruokaa löytyi joka tapauksessa.

Kaikkein eniten Kappelin illallisemme aikana kiinnitin kuitenkin huomiota ympärillä olevaan taiteeseen. Pyysin tarjoilijalta paperisen historiikin, josta löytyi myös kaikki taideteokset sijainteineen ja tarkempine tietoineen. Janne haahuili milloin missäkin rakennuksen osassa tallentamassa taidetta muistikortille.

Ravintolan seinillä kiertelee boordi, jossa näkyy kaupunkilaisten siluetteja. Se on kunnianosoitus taiteilija Gunnar Berndtsonin 1870-luvun Yleisösiluetti-maalaukselle. Taiteilija ikuisti maalaukseen aikalaisiaan: lierihattuiset herrat, daamit ja päivänvarjot…

Kappelin taidetta saa välillä etsiä. Toiset maalaukset löytyvät keittiöstä, toiset kellarista, toiset yleisistä tiloista. Erityislaatuista onkin, että lähes kaikki taide on tehty suoraan seiniin. Tämän vuoksi teoksia ei tietenkään ole siirretty, vaan ne on vain nykypäivänä suojattu laseilla alkuperäisissä paikoissaan. Jopa keittiöstä löytyy omat taideteoksensa.

Kuvataide tuli olennaiseksi osaksi Kappelia ravintoloitsija Wetterhoffin aikana 1877–1879. Wetterhoff tarjosi talvisaikaan sunnuntaiaamiaisia taiteilijaystävilleen ja kiitokseksi nämä koristivat ravintolan seiniä töillään. Esimerkiksi Albert Edelfelt maalasi pyöreään seinämedaljonkiin oluen keksijä Gambrinuksen kuvan. Birger Kaipiaisen keramiikkatyö Tanssivia pareja ja Hjalmar Munsterhjelmin Merimaisema kuuluvat myös Kappelin taideteoksiin.

Tämä on minusta ihan mieletön tarina! Kenelle minä voisin tarjota sunnuntai-aamiaisia, että he palkitsisivat minut taiteella?

Ruoka oli hyvää, hinta-laatusuhteeltaan passelia, ja erityisruokavaliot oli huomioitu hyvin. Aurinko laski myöhemmin illalla merten taakse ja kattokruunut jäivät valaisemaan tilaa. Osa vieraista olivat selkeästi bisnesväkeä, osa juhlimassa, osa viettämässä rennosti iltaa arkivaatteissaan.

Saimme jälkiruokaa ennen yhtäkkiä idean kutsua meille sattumalta samana iltana yöksi tulevan äitini alkuyön kahveille ravintolaan. Niinpä kolmas tuoli raahattiin illallispöytäämme ja päätimme historian ja taiteen täyteisen illan kolmisin nauraen ja keskustellen syvällisiä (aiheet vaihtelivat maailman tulevasta tuhosta uusiin kevätkenkähankintoihin).

Mistäs sitä tietää, jos vanhemmalla iällä ryhdyn merkittäväksi taiteilijaksi ja toisen 150 vuoden päästä Kappelista löytyy pöytä:

H.Simojoki istui tässä pöydässä miehensä ja äitinsä kanssa hörppien mustaa kahvia ja maistellen kaikki menun jälkiruoat.

Pöytä on varmasti kuukausien päähän varattu.

-Henriikka

Ps. Arvatkaa mistä Kappeli-nimi tulee? Kysyimme sitä itsekin tarjoilijalta. Sokerileipuri Johan Daniel Jerngren rakensi vuonna 1840 Esplanadille puisen leivoksien ja limonadin myyntikojun. Koska koju muistutti ulkoasultaan kirkkoa tai kappelia, sitä alettiin kutsua Kappeliksi.