Sunnuntai on piknik-päivä

Mitä te täällä roikutte? Lähtekää ihmiset piknikille. Sunnuntai on mainio päivä kesän vimpalle piknikille.
Ottakaa mukaan jotain, jonka päällä voitte istuu, niin ei ruoho kutita liikaa tai märkä maa pilaa pöksyjä. Eväät saa kätevästi isoon paperikassiin ja kassista saa halkastua kahdellekin sopivat pyllynaluset. (kuulostan vanhukselta, mutta olen mukavuudenhaluinen) Ostakaa elegantteja eväitä edes kerran vuoteen ja menkää piknikille vaikka satais. Sen muistaa jälkeenpäin kuitenkin paremmin kuin aurinkopiknikin. Kerätkää iso lauma tai menkää kaksin, mutta hyväne aika, eikö kesä ookkin luotu piknikkejä varten? Melkein. Vielä on aikaa.
Espalle jos menette, niin nauttikaa pelleistä, ohikiitävistä morsiuspareista, sen huikeen romanibändin musiikista, ryppyisistä ja pehmoisista vanhuksista, suurista jäätelöistä ja jopa siitä, että lokit saattaa napata ne. Itse pidän enemmän Espan kuin Suomenlinnan lokeista. Ne on hirviöitä. Voi olla, että tämä kesämeininki on jo sieltä kaikonnut, mutta mielikuvitusta kehiin.
Jos sataa liikaa tai hyttysiä on hirveesti, niin piknik-viltin voi levittää olohuoneeseen. Hyvää punaviiniä, kauan ja hartaasti valittuja irtokarkkeja ja hapankorppuja, joiden päällä on metwurstia, mozzarellaa, tomaattia ja pippuria. Oijoi piknikit. Muistakaa kahvit termariin. Enjoy!
kuva: my recipes
Kategoriat: ruoka ja juoma 2 kommenttia

Sunnuntai on piknik-päivä

2 kommenttia

  • Mahtijanne sanoo:

    olin just kesän alkupuolella yhellä himohyvällä piknikillä espalla. kahvii ei ollu mut mansikat oli kypsiä ja ruoho pehmeetä! oon iha mielissäni piknikeistä. Kengät pois jalasta ja levyks nurmikolle ja hyvää seuraa.

  • Henriikka sanoo:

    JESS souds GOOD. Nyt on syksypiknikkien aika.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *