arkisto:

syyskuu 2011

Löysää kalsarikangasta ja kivoja takkeja

Lupasin esitellä teille viime viikonloppuna kirpputori-löytöni. Vasta tänään sain aikaiseksi napata edes jonkunmoiset kuvat vaatekipaleista, ja samalla tein syväanalyysin omaan kirpputoriostosteluun: Takit ovat heikko kohtani, ostan miltei aina löysää ja hyvin harvoin pöksyjä. Täytyy yrittää monipuolistaa ja ammattitaitoistaan osaamistaan tulevaisuudessa. Mutta tässäpä näitä nyt tulee kovalla sykkeellä. 
Le coq sportif-retrokolitsi, nappiosa ja ruskea keskiosa hauskaa vihreää samettia.
Hyvinkin tavallinen ja ihana (ja ruttuuntuva) kauluspaita.
Leopardikuvioinen, putkimallinen mekko, joka kaipaa vyötä ryhdistykseksi.
Jannelle ja minulle yhteiseksi värikäs ja lämmin kuvio-villapaita.
Tämä laatikkomallinen takki on viikonlopun lempparini.
Ohut kirkkaankeltainen kalsarikangas-paita.
Eurolla löytyi kuluneen vihreä, armeija-henkinen takki.
Vinovetskarilla koristettu beibivioletti pussitakki.
Vaatteiden vastapainoksi kirjoista tehty korurasia ja hyvää vessalukemista.

 No löytyikö omia suosikkeja? Oliko ostokset hutilyöntejä vai helmiä?
Himmeen kivaa viikonloppua!
Henriikka

Voicen muotiviikon lippujen voittajat, huraa!

Tänään aamulla herättyäni revin A4-arkista monen monituista lappua ja kirjoitin arvontaan osallistuneiden nimet niihin, yhden nimen jokaiseen lipukkeeseen. Arvatkaa miten mua jännitti, kun niitä hatussa sekoittelin ja pyörittelin. Koin jotenkin syyllisyyttä, etten voi nostaa jokaisen nimeä. Viisi lappua summanmutikassa nostelin vuorotellen ja onni potkaisu nyt seuraavia tyypperöitä:
Pearl
l a u r a
Ida
Laura
Anette
Onneksi olkoon, teille lähtee Voicen muotiviikon liput heti alkuviikosta. Nyt nopiasti sähköpostia lukemaan ja laittamaan kotiosoitteenne minulle päin, ettei mene liput sivu suun.
Kiitos myös kaikille muille jätkänpätkille, jotka ottivat osaa. Yrittäkäähän lyöttäytyä näiden lipun saaneiden seuralaisiksi.
Kuva: weheartit

Keltaisia sadetakkeja seinille

Tässä on kuva minusta ja Jannesta kevät-talvella 2010. Äiti nappasi sen vanhempieni takapihalla ja minusta se on onnistunut: Ultra Bra -henkinen (ei tosin tahallisesti), sopivan haalea, ja kuitenkin keltainen väri sopii kokonaisuuteen. Rakastan tuijotella valokuvia ja hyvin toteutettuna ne ovat mielestäni upeita myös sisustuksessa. Olen kauan pohtinut Canvas-taulun hankintaa ja lopulta päädyin tähän kuvaan. Kiertelin ja kaartelin sadetakki-kuvan kanssa valokuva-putiikkeja, vertailin hintoja ja pohdin mahdollisuuksia. Kyselin neuvoa myyjiltä ja sain paljon analyysia sisustus-valokuva-juttujen hinta-laatusuhteista. Usein myyjät sanoivat, että pienten putiikkien hinta-laatusuhde ei pysty isompien brändien tasolle. Sinänsä surullista, etten näin tukenut hankkeeni kanssa kaupungin pikkuliikkeitä, vaan surffailin itseni Eirikuvan sivuille. Valitsin sopivanlaisen Canvas-sisustustaulun ja sommitelin kuvani sopivan kokoiseksi nettipalvelulla. Napsnaps, tilaus lähti Eirikuvalle ja reilu viikon kuluttua pystyin hakemaan kankaisen tilaukseni läheisestä valokuvaus-liikkeestä. Ja ah, minusta taulu on mahtava. Siinä on sopivasti tunnelmaa ja kuitenkin jotakin taiteellistakin arvoa. Joskin voi olla, että näemme sen vain itse.

Prosessi oli helppo ja toimiva. Värit pysyivät täysin samanlaisina ja laatu oli kuvan suuren koon takia erittäin hyvä. Eikös tästä olisi vaikka lahjaideaksi? En siis tarkoita tätä yksilöä, jossa on meidän naamamme, vaan Canvas-tauluja ylipäänsä hee. Tässäkin asiassa pitää kyllä olla erittäin varovainen, ettei vaan sorru hääpukuisten etanoiden kaltaisiin velvollisuus-lahjoihin: ”Tässä olis tämmönen ihana rakeinen muisto meidän lapsuusvuosista. Kirmaillaan tässä ilkosillaan meidän takapihalla! Ajattelin että sä voisit laittaa sen tähän!”

Henriikka

Mainosten armoilla

Olen mainosten uhri. Kyllä, ehdottomasti. Ja suoraan sanottuna ihmetyttää ja epäilyttää ne, jotka väittävät etteivät ole. Tänä syksynä Lindexin mainoksilta ei ole voinut välttyä. Kaunis ja aito Reese Witherspoon (haha Withoutherspoon…..heeheeeehehe) (hehehehehehhheeee..) on jokaisessa bussipysäkin seinässä, asematunnelin mainospaikoissa ja kaupan ikkunoissa. On siinä sen verran kaunis nainen, että ei hänestä nyt pahaa mieltä saa, mutta itse olen huomannut mainosten toimivat hitusen liian hyvin. Onnea Lindex!
Maukkaat oranssit ja punaiset ilahduttavat ja houkuttelevat, raidat ovat piristäviä ja taas kerran huomaan, että kyllä: keskijakaus voi näyttää äärettömän hyvältä. Huvittavaa mainoksisa on se, että joka kuvassa Reese nykii joko pipoaan, paidan helmaa tai kaulusta, kuin yrittäen saada hitusen happea paksun villan keskeltä. Tästäkin huolimatta säntäsin kuitenkin kauppaan ja ostin itselleni punaisen pitkän villapaidan. Materiaaleista tiedän liian vähän kertoillakseen niistä, mutta hinta oli herkullinen. Olenkin jo pitkään haaveillut neuleesta, jonka voisi rennosti heittää mekkomaisesti päälle ja sitoa ohuella vyöllä vyötäröltä. Musta villainen kaulahuivini toi asuun lisää lämpöä ja Elielin aukiolla Suomen Lähetysseuran Tasaus-päivän ilmapallot asustivat kokonaisuutta vielä vihreällä, hih. Ilmapallot on mainioita.

Onko kukaan muu sortunut syysmainostukseen? Kohtalotovereita, enivan? Pysytään sitkeinä! Ja sopivan turhamaisina. Kaiken voi kuitenkin laittaa mainosten syyksi.

Henriikka

Kuvat: Lindex, Ville Kukkonen

HUOMHUOM! Tänään on vimonen päivä osallistua Voicen muotiviikon lippujen arvontaan -> rullaa alaspäin.

Maailman rumin häälahja -kiertopalkinto

Pelästyittekö? Eheii, sisustustyylini ei ole tehnyt totaalista käännöstä enkä ole hurahtanut epämääräisiin kankaasta,  juuttinarusta, harsosta ja muista satunnaisista materiaaleista valmistettuihin koriste-esineisiin. Unohdin vain avautua eräästä asiasta: Kyseessä on lahja, jonka saimme edellisessä jutussa herkistelleiltä Hannalta ja Villeltä. Minusta koko lahja on niin koominen, että ajattelin selittää teille tästäkin.

Hanna ja Ville menivät siis naimisiin vuosi sitten kesällä ja tänä kesänä meidän häiden kynnyksellä puheenaiheeksi tuli eräs kaunis ilta ”häälahjat”. Eivätkä ne mieluisat ja IIIIhanat häälahjat, vaan ne sydämellä ja vähemmän sydämellä hankitut asiat ja esineet, joita kutsuimme ”velvollisuuslahjoiksi”: Tädiltä saama taulu, jolle hän itse käy hakkaamassa paikan asuntonne kiviseinään ja joka nostetaan paikalleen vain hänen vierailunsa ajaksi. Keraamiset kissapatsaat, jotka toimivat kirjahyllyn kirjapainona, kankaalla peitettynä tietenkin. Kaikki ne arvokkaat ja vähemmän arvokkaat maljakot, jotka napattiin lahjapöytään vintiltä pölyyntymästä ja kaiken kruunaa etelänmatkoilta roudatut muovikulhot (”Have a happy holiday in Bulgaria!”). Hanna ja Ville nauroivat pahvilaatikolleen, joka majaili vintin perukoilla. Parhaiten hyödyttömistä lahjoista palasi mieleen ”morsiuspukuiset siilit”. Pelkäsimme Jannen kanssa jo etukäteen, mitä kaikkea meidän pöytään ilmestyisi.

Yllätykseksi ja onneksi lahjapöytämme täyttyi kuitenkin vain mieluisista lahjoista. Ilmeisesti vieraamme tunsi makumme tai olivat muuten vain uskollisia netistä löytyvälle lahjalistalle. Saimme Marimekon astioita, silitysraudan, teltan ja vaikka mitä muuta jeppis-kamaa. Kaikkein mieluisimman lahjan saimme kuitenkin vasta Hannan ja Villen vierailtua Helsingissä. Hääpäivänämme he olivat muistaneet meitä jo Marimekon Oiva-teepannulla, mutta nyt he ojensivat hymyssä suin meille epämääräisen mötikän. Morsiuspukuiset siilit olivatkin etanoita ja nyt meillä oli kuulemma kunnia saada tämä käsittämättömän herttainen lahja. Pohjaan oli kirjoitettu: ”Maailman rumin häälahja-kiertopalkinto” ja vaatimuksena oli, että lahjaa oli pidettävä esillä siihen asti, kunnes sen saa annettua etiäpäin. (Hätä on suuri! En tiedä koska seuraavat kaverien häät ovat tulossa!) Vaikkakin pohdin kauhulla uutta koriste-esinettämme, niin silti koko idea saa hyvälle tuulelle. Järjettömästä ja järkyttävästä asiasta syntyikin loppujen lopuksi vänkä idea. Te tutut, jotka pohditte hää-mahdollisuutta: kannattaa harkita kahdesti tai kohtalonanne voi olla tämä kyseenalainen olentopari.

Ps. Pahoitteluni kaikille niille, joiden esteettistä silmää tämä etana-kaksikko hiveli. Nämähän ovat niitä kuuluisia ”mielipide-kysymyksiä”.
JA NIIN, rullatkaapa kaksi kirjoitusta alemmas ja osallistukaa VOICEN MUOTIVIIKON LIPPUJEN ARVONTAAN.

Reittiliikenteen helmiä

Oon just sellanen nolo, joka käyttää rillejä, jossa ei ole linssejä. Ja kaiken kukkuraksi musta on kivaa olla sellainen. Isoveljet joskus häpeää, kun kaivan silmää tuosta noin vaan suoraan, mutta käteväähän se on, kun ei tarvitse kierrellä turhaan ala- tai yläkautta. On myös huippua, kun meillä käy kavereita. Haluaisin, että meidän koti on semmoinen mesta, johon voi vaan tulla, kun huvittaa ja aina löytyy kahvia ja karkkia. Ja sohvalla on aina tilaa. Nyt viimeksi herttaiset ja herkät Hanna ja Ville kävi meillä täällä pääkaupunkiseudun melskeessä. Hyvää ruokaa, rentoa aikaa ja sattumalta kunnostettu, vanha Fazerin sponsoroima raitiovaunu kulkemassa reittiämme juuri sopivasti. On mahtavaa, kun nyt monen monen vuoden jälkeen voi kokea ajanpatinaa reittiliikenteessä. (Kun rullaatte alaspäin, niin huomaattekin ehkä kuvista, millaisiin sfääreihin oldschool-kärry minut sai)

Reittiliikenne on kätevä. On niin jees, että Helsingissä paikallisliikenne toimii! Jos tulette joskus Helsinkiin, niin älkää tyytykö akseliin Kamppi-Forum-Aleksanterinkatu, vaan ostakaa R-kioskilta, bussikuskilta tai HSL:n asiakaspisteestä vuorokausilippu ja lähtekää turistimatkalle. Helsingin keskusta on suhteellisen ahdistava ja harmaa, mutta sen ulkopuolelta avautuu niin paljon uusia paikkoja ja aarteita. Minäkin tutustun parhaillaan kaupunkiin yhä paremmin, on tärkeää että tuntee kotiympäristönsä. Itse fiilistelen erityisesti loppuillan metro-matkoja, kun ihmiset vaeltaa väsyneinä ja metropenkkien oranssi on ihmisten vastaväri. Kangaskassissa kulkeneen kirppistakin voi heittää rennosti päälle ja sukeltaa nurkkapenkin ikkunapaikalle. Metroissa on hauska pohtia ympärillä olevien ihmisten elämäntarinoita tai vaan heittää väsynyttä läppää (pus Hanna ja Ville!).

Tarkoituksenani oli fiilailla ystäviä, mutta tulikin Helsingin paikallisliikenteen ylistys. OODI HSL:lle.
Näin tällä kertaa.

Henriikka

Voicen muotiviikon lippujen arvonta! Jeejejee!

Voicen muotiviikko järjestetään taas 5.-8.10 ja Indiedays on mukana tapahtumassa. Indiedays.comin lookbookin käyttäjänä saan blogiini arvontaan 5 kahden kappaleen lippu-pakettia muotiviikon ensimmäiselle päivälle, joka on keskiviikko 5.10. Tapahtuma järjestetään Helsingin Kaapelitehtaalla ja viikko on käynnissä keskiviikosta lähtien joka päivä klo 18-23. Alaikäisille lukijoilleni sen verran surullinen uutinen, että tapahtuma on K18, joten arvontaan osallistuvien on myös oltava täysikäisiä.

Ohjelma viikon osalta on seuraavanlainen:

Keskiviikko 5.10.2011
  • Specsavers Suomen Sähäkin Silmälasimalli -kilpailu
  • Muotinäytökset: Finnish Avantgarde ja Reclaim the streets
  • Artisti: Anna Abreu (klo 22)
Torstai 6.10.2011
  • ONLY – The Highway Survivor
  • Seppälä autumn story 2011 & Paola Suhonen BY Seppälä
  • Artisti: Chisu (klo 22)
Perjantai 7.10.2011
  • Muotinäytökset: Sokos – Last Horizon ja Sokos – We live forever
  • Syksyn trendikkäin korumuoti by Ibero
  • Artisti: Kim Herold (klo 22)
Lauantai 8.10.2011
  • Best of Voicen Muotiviikko
  • Audi & Tiia Vanhatapio
  • Finnish Avantgarde
  • Artisti: Poets of The Fall (klo 22)
Päivittäin
  • Teri Niitti kertoo mistä syksyn muodissa on kyse
  • Audi esittelee uuden Audi Q3:n ja Tiia Vanhatapion syksyn muotia
  • Wella Professional ja Klipsi-kampaamot luovat maksuttomia pikastailauksia
  • IsaDora tekee maksuttomia meikkauksia ja kynsilakkauksia
  • Olivia-lehden tyylikoulu
  • Indiedays.com tyyligalleria -kuvaukset. Tule ja ikuista tyylisi.
  • Baarit tarjoavat virvokkeita
  • Voicen Fashion Catch -kilpailussa on tarjolla muotia satojen eurojen arvosta
  • The Voice Radio tekee suoraa lähetystä ja The Voice TV kuvaa kaikki näytökset

Muotiviikon sivut löytyvät täältä: http://www.voice.fi/index.php?tmpl=muotiviikko

Indiedaysilla on muotiviikolla oma ständi ja siellä jokainen halukas pääsee kuvauttamaan itsensä ja tyylinsä ammattikuvaajalla. Kuvat julkaistaan Indiedays.comissa ja lukijat pääsevät äänestämään tyylisuosikkiaan. Voittaja saa itselleen unelmamatkan Pariisiin. (WOOOT. Haluaisin olla niissä housuissa/hameessa/jossakin muussa.)

Voicen muotiviikko on maksuton tapahtuma, mutta lippu on kuitenkin löydyttävä. Lippua ei siis voi ostaa, vaan sen voi ainoastaan voittaa arvonnassa. Voicen muotiviikon kotisivulla on osallistumiskaavake, jonka avulla lippuja arvotaan viikon jokaiselle päivälle erikseen. Minusta tämä on kaikessa ihmeellisyydessään hauska ja kutkuttava lippujenjako-tapa!

ARVONTAAN OSALLISTUMINEN:

– Kirjoita kommenttiboksiin nimimerkillä, miksi haluaisit mukaan Voicen muotiviikolle?
– Kommentin perään on EHDOTTOMASTI lisättävä oma sähköpostiosoite, jotta voin ilmoittaa voittajille henkilökohtaisesti.

Arvonta alkaa tänään ja päättyy tämän viikon torstaina, eli 29.9.2011. Voittajat julkaistaan heti seuraavana päivänä ja ilmoitan voittajille itselleen asiasta myös sähköpostitse ja samalla utelen postiosoitteet (postiosoitetta ei siis tarvitse kirjoittaa kommenttiin, sikäli mikäli lukee aktiivisesti sähköpostiaan). Muistutus vielä, että osallistujien tulee olla täysikäisiä ja liput ovat keskiviikolle.

NONIIN, arvon tyypperöt. Eikun osallistumaan.

Pus! Henriikka

Kuva: Voice.fi

EDIT: Arvonta on päättynyt. Julkaisen voittajat piakkoin!

Harjoiteltiin koulussa Photoshopin-alkeet kurssilla vähän kuvan muokkauksen amatööriaskelia.. Kaksi tuntia väsättyäni kuvia portfoliooni, sain valmiiksi nämä kaksi. SURKEAA. Taidan tarvita hieman harjoitusta. Mutta maanantai on kiva päivä ja minä voin hurauttaa bussilla keskustaan!

-H

Kirpputorimyyjänä

Viikonlopun kirppistely on nyt hoidettu alta pois. Lauantain ja sunnuntain klo 07.30-14.30 vietin siis Aleksis Kiven katu kolmessatoista Vallilan makasiineilla, Valtterin kirpputorilla, myymässä vanhoja vaatteita, astioita ja roinaani pois. Nautin suuresti siitä, että saan kököttää myyntipöytäni takana, juoda kahvia termarista ja höpötellä ostelijoille. Kirpputorilla jos missä näkee vaikka minkälaista tallaajaa, ja näin syntyy mahtavia juttutuokioita ja saa kuulla hauskoja tarinoita. Mahtavaa on myös, että tuttuja virtaa  käytävillä pilvin pimein: satunnaisia hyvänpäiväntuttuja, iha parhaita kavereitakin (pus Outi!) sekä blogituttavuuksia (pus Hanna! Elämäni suuri virstanpylväs tunnistaa joku blogin kautta arkielämässä).
Lauantain kirppis-look oli rento ja mukava päällä: Sukkahousut, löysähkö farkkupaituli, ruskeat nahkasaappat (jotka pitäisi lankata), leopardikuvioinen huivi kietaistuna päähän ja pääskys-korvikset. Kirpputorin sisätiloissa tulee kuuma, kun sadat ihmiset virtaavat päivän aikana hallissa edestakaisin ja siksi turvauduinkin lämmikkeeksi pitkähihaisen paidan tilalta vain huiviin. Pienessä ruskeassa laukussa pysyivät rahat järjestyksessä ja tallessa, mikä on onkin tärkeää sillä varkaita Valtsulla kyllä riittää.

Saan hirmuiset kiksit vaatteiden onnistuneista yksityiskohdista ja siksi fiilailenkin farkkupaidan pareittan kulkevia nappeja ihan täysiä. Ja niille, jotka pohtivat että mitä kivaa ja käytännöllistä kirpputorilta voisi etsiä ja löytää, niin tuollaiset kapeat kuosihuivit, millainen minulla majaili päässä lauantaipäivän, ovat juuri sellainen kohde: Niitä myydään lähes joka pöydällä ja ne sopivat niin hiuksiin, vyöksi kuin kaulaankin.

Jos aikoo myydä koko viikonlopun, elikkäs molempina päivinä, niin on varauduttava siihen, että lauantaina viedään parhaat päältä. Sunnuntaina pöytämme olikin täynnä hivenen satunnaista kirpputorikamaa vanhoista astioista kerran luettuihin kirjoihin. Joukossa piili kuitenkin myös kovia helmiä ja niitä olikin ihana myydä halpaan hintaan turvallisiin koteihin. Yksi kivoimmista jutuista myymisessä on se, kun huomaa että joku riemuitsee löydöstään enemmän kuin Phileas Fogg reissunsa onnistumisesta. Sitä myy mieluummin mumminsa vanhan anorakin jollekin, joka tärisee turhamaisesta onnesta löytäessään sen monen vuoden etsinnän jälkeen, kuin jollekkin, joka vain tarvitsee satunnaisen rätin päälleen. Vaikka tämä jälkimmäinen maksaisikin pikkuisen paremmin.

Tänäänkin turvauduin päähuiviin, joskin tuollaiseen 90-luvun lapsuuden jäännökseen. Korvissa roikkui puiset retrohelyt ja päällä roikkui oksennuksenvihreä H&M:n miestenosastolta hankittu, sunnuntaille juuri sopiva rötkäle. Maiharit ja perussiniset farkut sopivat lyhyenläntiin jalkoihini ja kaiken päälle viskasin ruskean huivin ja Jannen Fjällräven-kirpputorilöydän, elikkä hailakanvihreän takin.

Päivän päätteksi raahasin itseni väsyneenä kotiin, tavaraa oli ehkä seitsemännes alkutilanteesta (plus tietenkin ne kaikki lukuisat löydöt, joita tein muiden pöydiltä.. Ehkäpä esittelen ne myöhemmin) ja varakkuustasoni oli myös pikkuisen kohonnut. Palkitsin urakkani kunnon old school -vaahtokarkeilla, joiden mässääminen ikuistettiin rappukäytävässä ja kera kuvan alareunasta tunkevien kenkien…

HYVÄ MEIKÄ! Etenkin vimosesta kuvasta olen erittäin ylpeä. Lämpöö ja lempee teidän sunnuntai-iltaan ja kommentoikaahan menikö asut nappiin vai päin pyllyä.

yours sincerely:

Henriikka

Sinisiäpunasiaruusunkukkia kannan hameessani

Tämä viikonloppu menee aika lailla Valtterin kirpputorin myyntipöydän takana. Ensimmäinen päivä on nyt ohi ja siihen kun päälle vielä heitetään miekka-aiheiset tupaantuliaiset, niin ei ihme että jutun tekstiosuus jää nyt hieman lyhykäiseksi. Huomenna toisen kirpputoripäivän jälkeen aijon paneutua viikonlopun saloihin ja kertoilla kuinka siellä sujui, mutta tänään lätkäsen tulemaan muutaman kuvan viimeviikkoisesta asukokonaisuudesta, jonka väkertelin kukkakuosisen hameen ympärille.
Hyvinkin perinteiseen työttömäiseen tyyliin kuuluivat viininpunainen pitkähihainen t-paita, löysä ruskea ”rinkula”-huivi, hame ja mustat kuviosukkahousut. Koska hame on löysänpuoleinen vyötäröltä, niin Vilan napakkaa ja suhteellisen leveää vyötä tarvittiin. Korviin napsautin suuret helmiäis-nappikorvikset ja poskille sattumalta aiheeseen sopivaa Body Shopin ruusu-poskipunaa. Kesäkuosia syksynväreissä, naminam.

Jäniskevennyksenä Jannen taiteellinen näkökulma asustani ulkoilmassa. Enjoy!

Lempitanssireleet, osa yksi

Sain joitakin päiviä sitten kuulla toiveen, että lempitreenivaatteista olisi hauska saada juttu. On ain mukava kuulla juttutoiveita ja pyrinki niitä toteuttelemaan, mutta etenkin tämä treenijuttu kolahti tosissaan. Tanssin monia monia tunteja viikossa ja tämän vuoksi myös luonnollisesti vietän monen monta tuntia tanssikuteissa. Ja siksi on jees esitellä myös sen puolen tyyliä. (Ongelmana usein on tanssituntien huono kombo: valokuvat ja treenihiki..)
Mutta tässäpä vähä alottelua lemppari treenireleille: Katutyylien tanssijana sniikkerit ovat olennainen osa asukokonaisuutta. Ja sen lisäksi, että kengät ovat kivannäköiset, on tärkeää myös kiinnittää oikeasti huomiota niiden laatuun. Itse kärsin/nautin yliliikkuvista nivelistä ja siksi haluankin säästää nilkkojani ja polviani käyttämällä kunnon kenkiä. Olen kokeillut muutaman vuoden aikana varmaan 50 paria sniikkereitä ja tullut tulokseen, että Niket ovat minulle sopivimpia. Jalkani on lyhyt ja leveä ja useat muiden merkkien mallit jäävät liian kapeiksi. Enkä tietenkään ole lainkaan pahoillani siitä, että Niken kengät myös näyttää usein erihyvältä.
Joitain satunnaisia tunteja saatan vetää Converset jalassa, mutta nämä kolme paria ovat vakkaririvistöni tällä hetkellä:
1. Keltaiset matalampivartiset sniikkerit, joiden värimaailmassa on kunnon kasarimeininkiä. (Näistä avauduin jo Taiwanin matkaltani: http://aamukahvilla.blogspot.com/2011/08/sniikkerikuume-taiwanissa.html)
2. Iloisen värikäs kenkäpari, jotka päätyivät pikkusisareni vähäisen arkikäytön jälkeen tanssijalkineikseni. Kengät löytyivät joskus muutama vuosi sitten Budapestistä.
3. Tummanpuhuvat Nikeni ovat olleet uskollinen ja laadukas parivaljakko jammaileville jaloilleni. Erityisen fileissä olen nilkkojen tukiremmeistä.
No TSAP tässäpä nämä uskolliset ja haisevat tanssikengät. Nämä jalassa on hyvä vääntää Chupen, Nellin, Pauliinan, Rosan ja kaikkein muiden herkkis-tanssityypperöiden kanssa. Ja tokihan kengät käyvät hoppi-tunneilla laaja-alaisen arvostelun- ja hyväksynnän/hylkäyksen -elinkaaren. Kelpaisko teille?
Henriikka
PS. MYYN HUOMENNA JA YLIHUOMENNA (la-su) VALTTERIN KIRPPUTORILLA VAATTEITA YNNÄ MUUTA! Joukossa on paljon potentiaalista ja paljon satunnaista tavaraa. Tervetuloa vaan moikkaamaan tai kurkkaamaan josko jotakin tarpeeksi hienoa (tai rumaa) löytyisi!
os. Aleksis Kiven katu 13, Helsinki

Mummot lasikuvussa sisustuksellisista syistä

Mieheni Janne nauraa sisustusideoilleni. Saatan tulla kotiin kahdeksan hienon paperikassin kanssa selittäen innoissaan, että aijon tehdä niistä pöytäliinan. Tai asiaa voi ajaa vaikka vanhat kauluspaidat. Autonrenkaista syntyy muutamassa päivässä mieletön yöpöytä ja räpylöistä saa hyvät hammasharjanpidikkeet vessan seinälle.

 Nämä tarinat olivat fiktiivisiä, mutta totta on, että edelläesitettyjen kuvien sisustusratkaisu sai osakseen hivenen naureskelua (ja toisaalta mahdollisesti salaa sisimmässä myös suurta ihailua). Löysin lasisen kuvun eräästä jyväskyläläisestä, maailman ihanimmasta, sisustus- ja ihanien tavaroiden liikkeestä nimeltä ”Selma”. Tallinnasta tingin kukkakuosisen maatuskan hyvään hintaan itselleni ja näin oli lasikuvulle uudet asukit.

Yöpöydällä kököttävät mummot ovat hilpeä näky. Jollekin voisi tulla mieleen, että tämä suurin mummo on kunnon domina, joka on ahtanut jälkipolvensa kupuun. Toisaalta joku voisi pohtia hänen olevan vain suojelunhaluinen, ihana ja pullantuoksuinen mummeli. Minulle aivan sama, kunhan tuo puinen hymy ei hyydy ja lasi ei pölyynny.

NO onko tuo nyt niin järjetön? Saanko rispektit kerättyä vai joudunko pilkan kohteeksi? Nyt se on sitten sanottu, olen asettunut avoimesti maalitauluksi. Antaa tulla ivaa ja pilkkaa niskaani. Yritän kestää sen kuin mies. Tai kuin maatuska.

Puku tekee miehen, pipo suurmiehen.

Ihana syysaamu, kun aurinko paistaa himmeästi, ja bussimatkalla saa uppoutua penkkiin, kun musiikki hivelee sfäärejä, täysin uusissa ulottuvuuksissa. Aamukahvin jälkeen kaapeista löytyi: Kirpputoripipo, kirpputoriketju, kirpputoritakki, Zaran vihreät puvunhousut, H&M:n peruspaita (täydellisen monikäyttöinen) ja Biancon kengät. Päivän polttava kysymys on, että jos laittaa puvuntakin ja pipon päällensä yhtäaikaa, niin kumpi luo enemmän auktoriteettiä (apua! onko se auktoriteettia vai auktoriteettiä?)? Vai kumoaako toinen toisensa? Ehkä koen ”ahaa-elämyksen”, kunhan tästä hiljalleen herään.
Henriikka 

Kynsilakkaa vihdoinkin tarpeeksi pienissä pulloissa

Harrastan hyvin vähän muita kynsilakkoja kuin punaista. Sävyt vaihtelevat ehkä hitusen, mutta kaikki pysyttelevät kuitenkin turvallisesti kunnon punaisen sävykartan sisällä. Jos matkalaukusta on unohtunut kynsilakkapullo, niin saatan hyvinkin ostaa kokonaan uuden pullon. Ongelmana on ollut, että pullot ovat niin isoja, että ne ehtivät kuivua ja kökkööntyä ennen kuin ehdin käyttää ne loppuun. Tuntuu, että yhdessäkin isossa pullossa olisi jo moneksi vuodeksi tököttiä.

Mutta huraa, ilouutisia! Tiedän kyllä, että pieniä pulloja on ollut ennenkin, mutta nyt on vielä ihan jippii-sävylläkin: Sokoksella vieraillessani ilahduin suuresti Lumenen Gloss and Care-sarjan kirkkaanpunaisesta, jonka pullo oli juuri sopivan pikkuruinen. Sutikin oli paras pitkään aikaan ja lakka levittyi hyvin. Suuria iloja pienistä pulloista (5ml!).

Sarjassa on 18, valmistajan mukaan ”ultrakiiltävää”, sävyä: Mattoja, kirkkaita punaisia, helmiäisiä ja ranskalaisen manikyyrin sävyjä. Huraa, en pääse tästä yli.

Näihin ryppyisiin sormiin.
Henriikka

Niin korni, että hieno.

Harrastan vaatteita, jotka ovat niin rumia, kömösiä tai korneja, että ne oikeastaan ovat ihan hienoja. Tänään päälläni oli taas yksi sellainen: Vanha ja kulahtanut valkoinen löyhästi neulottu villapaita, jonka etuosaa koristaa kankaasta leikattu ja helmillä koristettu kukkaseppele. Eikö olekin suhteellisen hämmentävä paidan kutale? Minusta se on kuitenkin sympaattinen, ja kun korvissa roikkuu vielä joulukoristeiden näköiset helmiäiskorvakorut, niin kokonaisuus on kaikessa tökeryydessään oiva.

Ja niinkuin kaikilla typyillä ja jäbillä, jotka haluavat lähestyä hieman maata tai söpöillä pikkuisen, niin myös minulla on vanha kunnon Fjällräven-reppu, kavereiden kesken ”Fjällis”. Ostin sen joskus festarireissulla huoltoasemalta ja rakastan sitä, kuinka täydellisesti se on mitoitettu läppärilleni. Ulkomailla repulleni naureskellaan, täällä Suomessa Fjällrävenien paljous alkaa jo miltei ällöttää. Hyvä se reppu kuitenkin on, ja siksi kannan sitä ilolla ja ylpeydellä.
Näihin sarkastisiin ja huumoripitoisiin hetkiin.
Henriikka

Vuoden ensimmäinen lapas-päivä

Nyt on lapaset korkattu. Tämä oli tälle huikealle tapahtumalle oiva päivä, sillä pehmeät lapaset tasapainottivat muuten suht kovaa asukokonaisuutta (NOT). Rikkinäiset farkut löysivät kaverikseen kirpputori-maiharit ja ensi esiintymisensä koki myös armeija-henkinen takki: 
Jyväskylän Fidasta löysin kerran sattumalta pikkupojille suunnatun laadukkaan ”Jekku”-merkkisen nappitakin ja anastin sen itselleni kolmella eurolla. Taas kerran huomataan, ettei pidä jumiutua ”nuorten naisten osastolle”! Kaulaan kietaisin Etiopiasta hankitun ruskean huivin. 
Kaulahuiveista tulikin mieleeni, kurkatkaapa Indiedays.comin etusivulle. Kukas se siellä tillottaa esittelemässä suuria syys-huiveja? No MEIKÄ. Ainakin vielä tämän päivän.

Uusi viikko ja naama lettuna. Nyt vissyisten tanssituntien jälkeen pitkään lämpimään suihkuun.
Henriikka

Valloittava Laura Marling

Tsekkailin tuossa lauantaiyönä töllöstä Brit Awardseja 2011. Suurimmaksi osaksi se oli taustamelua: En jaksanut keskittyä yöllä hälinään ja mahtipontisiin esityksiin, mutta palkintojen voittajia oli kiinnostavaa seurailla. Moni nimi oli tuntematon, mistä huomaa kuinka paljon suuren suuret Jenkit johtavat populaarimusiikin kentällä. Gaalan pysäyttävin persoona oli kuitenkin Laura Marling, folk-laulaja-lauluntekijä, joka kävi noutamassa lavalta ”Parhaan naisartistin” -pystin.
Laura saapui lavalle ujonoloisesti, nöyrästi. Hän hymyili söpösti sonnustautuneena vaaleaan asukokonaisuuteen ja kaulassa roikkui pelkistetty koru. Palkinto omistettiin äidille ja loppuun naisenalku hönkäisi: ”Tämä on niin outoa!” Koko tilanne oli niin herkkä ja tuntui kuin yleisö olisi pidättänyt hengitystään. Kaiken keskellä asteli arvokkaasti 21-vuotias folk-tyttönen hakemaan kunnianosoitusta. Näitä hetkiä varten jaksan välillä avata television.

Kotona selailin verkosta Laura Marlingista hieman lisäinfoa, kuuntelin muutamaa biisiä ja ihastelin kuvia. Lauralla vaikuttaisi olevan laaja, mutta pettämätön tyylitaju ja herkkyys välittyi myös valokuviin. Rock-henkisistä tyyleistä kuljetaan klassisiin pikkumustiin, jättihuppareihin verhoutunut vaaleaverikkö nököttääkin yhtäkkiä kadunkulmassa korkokengissä ja puuterinvärisessä silkkipaidassa. Matala ja kypsä lauluääni yllätti, tosin positiivisesti: Mitä luultavimmin soittimeni saa matalasta soundeista täytettä.

Sattuiko kukaan muu katsomaan  Brit Awardseja? Kolahtiko Marlingin olemus? Itse ainakin imin hänen sielukkuudestaan inspiraatiota ja hyvää mieltä ja aijon seurata laulaja-lauluntekijää jatkossakin.
Henriikka
Kuvien lähteet:
allstarpics.net
thisisfakediy.co.uk
themusicslut.com
last.fm/music/Laura+Marling
telegraph.co.uk/culture/music/music-news

60-luvun kekkeröintiä!

Paljastin viikko sitten meneväni lauantaina juhliin. Enkä mihin tahansa juhliin, vaan 60-luvun teemaisiin 50-vuotisjuhliin Muhniemelle. Vaikka oma asuni oli ehkä melkein 70-lukua, niin viihdyin siinä. Mummin vanhoissa mekoissa siis pyyhälsimme siskoni kanssa: Minun oli oikein itseommeltu ja varmasti tulen käyttämään mekkoa myös myöhemmin arjessa. Roosaliinan mekko oli kellohame-tyylinen ja hihat oli pussitettu somasti naruilla.

Ja kukas se siinä! No ihanista ihanin äiti! Myöskin hän sai mummimme, eli anoppinsa, varastosta päivän tyylin eli pinkin jakkupuvun. Pullonpohja-laseja äitillä oli omassa jemmassa lapsuudestaan ja nuoruudestaan, eikä näin tarvinnut turvautua kirpputorien antiin.

Ja niinkuin ehkä tarkkasimmuiset huomaa, niin olen käynyt kampaajan kautta. En siis juhlien takia, vaan ihan oman perustukkani takia: Halusin talvea vasten värjätä vaaleaan tukkaani hieman tummaa raitaa ja tyvikasvua tummemmaksi, jotta maantienvärinen talvitukka ei häiritsisi niin kovin. Mielipiteitä pienestä muutoksesta?

Janne oli elementissään, kun sai kerrankin pitää tukkaa auki ilman, että huomauttelin asiasta. Hänen mummonsa ompelema Jokapoika-paita toimi hyvin 2000-luvun farkkujen kanssa ja kokonaisuuden kruunasi glitter-vyö.

Paikalla oli hippejä, jakkupuku-naisia ja paljon upeita lensuja (=leninkejä), hyvää ruokaa ja viihdyttävä meininki. Ihmiset, pitäkää teemajuhlia! Ihan oikeasti. Itse rakastan niiden järjestämistä ja takaan, että hyvin suunnitellut ja toteutetut juhlat ovat kaupungin kulttuuriannin kermaa.
-Henriikka, tuleva kulttuurituottaja

Kuka jaksaisi silittää paitani?

Ylläoleva kuva on otettu Jyväskylästä ”Kierrättämö”-nimisestä tunaus- ja kierrätystapahtumasta. Syy, miksi laittelen tämän kuvan nyt ja miksi kyseinen tyyli tuli mieleeni, on kriisi. Haluaisin kovasti laittaa tuon paidan päälleni, sillä se on mukavan löysä ja hyvää materiaalia. Pidän väreistä ja miltä se tuntuu ihoa vasten. Ongelmani on silittäminen: En kerta kaikkiaan jaksa ottaa silityslautaa ja -rautaa esille kaikessa yksinkertaisuudessaan, vaikka tiedän, että esimerkiksi tätä juttua kirjoittaessani olisin ehtinyt sen tehdä vaikka kuinka monesti. Onko kellään samanmoisia ongelmia vai olenko ainut laiskatyhmäsaamaton?
Aika näyttää, koska saan tämän tehtävän suoritettua. Rohkaisun sanoja otetaan vastaan! Ei ole mukava kuulla aamulla (niinkuin tänään, kun yritin laittaa paidan luistaen silityksestä):
”Yleensä en kyllä kiinnitä huomiota ruttuisiin paitoihin, mutta eikö tuo paita olekin aika rypyssä?”
Nyt syömään Marshmallow Fluffia eli töhnämäistä vaahtokarkkia lusikalla suoraan purkista.
Henriikka