60-luvun kekkeröintiä!

Paljastin viikko sitten meneväni lauantaina juhliin. Enkä mihin tahansa juhliin, vaan 60-luvun teemaisiin 50-vuotisjuhliin Muhniemelle. Vaikka oma asuni oli ehkä melkein 70-lukua, niin viihdyin siinä. Mummin vanhoissa mekoissa siis pyyhälsimme siskoni kanssa: Minun oli oikein itseommeltu ja varmasti tulen käyttämään mekkoa myös myöhemmin arjessa. Roosaliinan mekko oli kellohame-tyylinen ja hihat oli pussitettu somasti naruilla.

Ja kukas se siinä! No ihanista ihanin äiti! Myöskin hän sai mummimme, eli anoppinsa, varastosta päivän tyylin eli pinkin jakkupuvun. Pullonpohja-laseja äitillä oli omassa jemmassa lapsuudestaan ja nuoruudestaan, eikä näin tarvinnut turvautua kirpputorien antiin.

Ja niinkuin ehkä tarkkasimmuiset huomaa, niin olen käynyt kampaajan kautta. En siis juhlien takia, vaan ihan oman perustukkani takia: Halusin talvea vasten värjätä vaaleaan tukkaani hieman tummaa raitaa ja tyvikasvua tummemmaksi, jotta maantienvärinen talvitukka ei häiritsisi niin kovin. Mielipiteitä pienestä muutoksesta?

Janne oli elementissään, kun sai kerrankin pitää tukkaa auki ilman, että huomauttelin asiasta. Hänen mummonsa ompelema Jokapoika-paita toimi hyvin 2000-luvun farkkujen kanssa ja kokonaisuuden kruunasi glitter-vyö.

Paikalla oli hippejä, jakkupuku-naisia ja paljon upeita lensuja (=leninkejä), hyvää ruokaa ja viihdyttävä meininki. Ihmiset, pitäkää teemajuhlia! Ihan oikeasti. Itse rakastan niiden järjestämistä ja takaan, että hyvin suunnitellut ja toteutetut juhlat ovat kaupungin kulttuuriannin kermaa.
-Henriikka, tuleva kulttuurituottaja

8 kommenttia

  1. Anonymous 17.9.2011

    AApuaaa missä överitupeeraus?! Ja sentin paksuset rajaukset silmissä? Muuten näyttää hyvältä, rakastan ite kans teemabileitä yli kaiken. Asujen kehitteleminen on jo puoli juhlaa :)

    Vastaa
  2. annie 17.9.2011

    älyttömän kiva postaus. Teemabileet on aina jees – ihania noi asut !

    Vastaa
  3. Anonymous 17.9.2011

    Löysin sun blogin indiedaysin lookbookin kautta ja pakko sanoa et oon ihan rakastunu! Sulla on tosi ihana tyyli ja loistavia kirppislöytöjä! Miten en oo aiemmin löytäny tätä blogia?! :D Pakko jäädä seuraamaan :)

    Vastaa
  4. Henriikka 17.9.2011

    Kiitos Annie, taas kerran. Kiva kun jaksat seurailla ja kommentoida, se on aina ilo.

    Överitupeeraus ja paksut rajaukset löytyvät ihanalta Valmalta viimeisestä kuvasta, itse tyydyin tupeeraamaan vaan tuolta ponnarin ylhäältä takaraivolta ja sliippasin sitten päältä. Ja täytynee myötää, meikkaukseen jäi liian vähän aikaa! Ihana että on joku toinenki teemajuhlien rakastaja.

    Ja toinen anonyymi, kiva että löysit joukkoon. En oikein tiedä, kuinka tätä mainostelisin, niin ehkä hiljalleen ihmiset löytää näillekin sivuille. Kiitos kehuista, punastelen täällä :-)

    Vastaa
  5. Anonymous 18.9.2011

    Haha, aika off topic mutta tykkäätkö tatuoinneista? :)

    Vastaa
  6. Henriikka 18.9.2011

    Hei anonyymi, off-topicit on ain piristäviä! Tykkään kyllä, musta tyylikkäät ja hyvin suunnitellut ja -harkitut tatskat voi olla erittäi hyvännäkösiä. Itselleni en kuitenkaan osaisi kuvitella kuvaa, kun makuni on niin vaihteleva ja luultavasti äitinä tai mummona nuoren ikäni tatska ei enää miellyttäis. Kuinka niin? :-)

    Vastaa
  7. Anonymous 19.9.2011

    Ihan vain kuriositeetistä kysäsin, kun tatuoinnit aina vaan jatkavat voittokulkuaan maailman eniten mielipiteitä jakavana asiana! :)

    Vastaa
  8. Henriikka 20.9.2011

    Toi on niiiin totta. Itselläni ei ole kovin jyrkkää mielipidettä, oon tylsä.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.