Maksia yllä

”Olen 158,5 senttimetriä pitkä. Eli lyhyt. Lyhyille ei oikein maksimekot sovi. Ainakaan, jos vartalo ei ole kuten keijuilla.” Nämä ovat jo pitkään olleet pohdintojani, vaikka ihailen usein täysmittaisia mekkoja muiden päällä. Olen jopa valkkaillut mekkoja, jotka hankkisin, jos pituutta olisi kymmenen senttiä lisää.

Samalla olen kuitenkin toitottanut: ”Kaikki sopii kaikille, jos vaan vaatteita osaa kantaa oikein. Ei ole väriä mikä ei sovi, tai vaatekappaletta mitä ei asustamalla saisi vähintään suht koht kivaksi.” (Vaikka saattaa niitäkin muutama olla..) Siispä päätin ottaa rennomman asenteen ja jättää urakat hetkeks vartomaan, maksimekko päälle ja baanalle. Olin ostanut mekkosen joskus mökkikäyttöön Hämeentie 75:n kirpputorilta, josta loput vaatteet sai viedä euron kappalehintaan ja kuluneella viikolla se kohtasi myös kaupunkiolosuhteet.
Musta neuletakki lämmitti pikkuhihaisen mekon kaverina ja askeettisuutta lisäsi kaulassa roikkuva suurikokoinen risti, joka on löytö Taiwanin ostoskadulta. Pötkömäisyyttä estämään lisäsin tavanomaisesti narunpätkän vyötärölle (taitanee minulla olla joku fetissi näihin narunpätkiin) ja jaloissa tepsuttelivat tutut Pikku Myy -popot.
En ole mikään mestari hiustenlaitossa ja huomaan tyytyväni nykyään lähes joka päivä nutturaan pään päällä. Ei sillä ettenkö pitäisi siitä, mutta halusin kokeilla jotain muuta. Minisuoristusraudalla väänsin etutukkani nostalgisesti kiehkuralle ja toisen puolen punoin pään taakse muutamalla pinnillä kiinni. Yritinpä ainakin!
HOHOHOh nyt on mekon etuosassa epäilyttävää taitosta.
Fida-kirpputorilla on ollut tällä viikolla kanta-asiakas-viikko, mikä tarkoittaa, että jokaiselle päivälle on riittänyt 50%-tarjouksia. Maanantaina ja tiistaina astiat lähtivät puoleen hintaan, keskiviikkona ja torstaina vaatteet ja perjantai sekä lauantai oli pyhitetty huonekaluille (joissakin liikkeissä, joissa huonekaluja ei ollut, vaate-alet kestivät lauantaihin.) Siis jos joku haluaa hyödyntää tarjouksia, niin huomenna vielä kerkiää. Kanta-asiakas-kortti maksaa kaksi euroa ja sillä saa jatkuvana tarjouksena -20% yli 20 euron kertaostoksista.
Huonekaluja tai astioita ei löytynyt, mutta kaksi kappaletta uusia kuteita. Mokkainen (tai ainakin melkein mokkainen) kevyt takki löysi uuden kodin 1,5 eukilla ja kolmella sain tummansini-valkoisen villapaidan (joka ei ole villaa vaan jotakin halvempaa. Villapaidaksi minä tuota kutsuisin). NÖNIIN kelpaa käpötellä kaatosateissa ja ukkosmyrskyissä.
Loppujen lopuksi maksimekko oli kohtalainen kokemus, melkeinpä jopa niin kohtalainen, että voisin tarttua pitkiin riepuihin myöhemminkin. Kahdelta kaveriltani sain kuulla, että näytän nunnalta ja satunnainen tallaaja bussipysäkillä kommentoi kovaan ääneen kaverilleen, että ”hyvältä näyttää tuo oranssi mekko.” Hymyilin kovaan ääneen. (Tämä oli vitsi) Mitä mieltä ootte, onko täysi katastrofi?
Nyt viikonlopun viettoon vanhempien luo onnenkehtoon. Laatuaikaa sisaren kanssa luvassa ja JES SAUNA. Huomenna 50-vuotiskekkerit 60-luvun teemalla. Eihän tämä elämä oo lainkaan hassumpaa.
Nauttikaa muuserot viikonlopusta.
Henriikka

11 kommenttia

  1. Anonymous 9.9.2011

    Miusta aineski näytät kauniilta ihan kaikissa vaatteissa :) tykkään että siulla on oma tyyli, ja vaikka on vaatteita tavan kaupoistakin, ni et näytä miltään peruslissulta, siitä pojot. Ja maksimekko sopi hyvin, raikas ilmestys olet!

    Vastaa
  2. Anonymous 9.9.2011

    Löysin tämän ihanuuden vasta vasta (voiko niin sanoa) ja täytyy tunnustaa että kirjanmerkkeihin pääsit livahtamaan alta aikayksikön! Ihan loistava tyyli, mukailee niin paljon omaani että voisin kelpuuttaa sun jokaisen tähän mennessä nähdyn vaatekappaleen ilomielin omiin joukkoihini. Voi sitä riemun määrää jos pääsisimme toistemme vaatekaappeja penkomaan (oletan siis automaattisen itserakkaasti että olisit yhtä innoissasi oman kaappini sisällöstä kuin minä sinun. Muahaha) Ja jep, mikään ei oo parempaa kuin löytää täydellinen anorakki kirpparilta vielä nyt kun omistajansa eivät niiden arvoa ole vielä tajunneet. Tulipa romaani. I’ll be wathcing yau!

    Vastaa
  3. Anonymous 9.9.2011

    Aivan ihana maksimainen mekko. Pirteä oranssi pukee sua myös, kuten kaikki muutkin persoonalliset vaateyhdistelmäsi. Eikä hullumpi mekko nunnallekaan.:)
    Ja nektariinit on myös tosi makoisia, eiks vaan?

    Vastaa
  4. Henriikka 10.9.2011

    VOI ETTÄ TEITÄ, olipa siinä piristävä rivi aivan ihania kommentteja.

    Ensimmäiselle anonyymille: Haha joo, rahat ei riitä merkkeihin, niin täytyy pyristellä tavankauppojen kanssa. Ne tarjoilevat mielestäni yhtä lailla herkkuja. Kiitos kehuista. :-)

    Toinen: Nauroin niin paljon kommenttisi sulkuosiolle, ihan mahtavaa. Mutta kirjoittuksesti perusteella olisin varmasti oikeasti erittäin fiiliksissä kuteistasi. Romaanikommentit on ain parhaita.

    Kolmas: Nunnat voisi ottaa minusta mallia heh. JA SUURI HEDELMÄRAKKAUTENI NEKTARIINI! Kiitos ihanasta kommentista.

    Vastaa
  5. Anna 10.9.2011

    HYVÄLTÄ SE NÄYTTÄÄ. Mäki oon koko maksimekkokauden aatellu, etten vois käyttää semmosta oman ruuminrakenteeni takia. Sit kokeilin yhtä, joka oli jepa, ja se oli menoa sitten.

    Tosin sen mekon kohdalla tuli hinta vastaan, joten mulla ei vieläkään oo maksimekkoa :D

    Ps. Ihana blogi!

    Vastaa
  6. Anonymous 10.9.2011

    No romaanikirjailija tässä taas moi. Piti vaan vielä tulla kertomaan että muistin juuri että näin sut Oulussa viime kesänä (keväänä? syksynä? no talvi ei ainaskaan ollu) ku oltiin kattomassa Ihmeitä! Hehee. (Voin muuten kertoa, että koko ilta sitten hoilattiin että SELLAISIAPIKKUISIAPASTEIJOITAJOISSAONMUNARIISITÄYTEEIKÄLAINKAANLIHAAAA :——D)

    Vastaa
  7. Henriikka 10.9.2011

    Voi Anna! Toivottavasti lempparimekkosi tulee pian alennukseen. Ei haluisi heittää moista tilaisuutta hukkaan. Kiitos paljon, tykkään kyllä kirjoitella ja ihana että joku tykkää lukeakin.

    JA romaanikirjailija, sinä mysteeri: Muistaakseni en ole kyllä koskaan ollut ihmeiden keikalla oulussa, mutta jos olenkin niin anna anteeksi huono muistini. Hahha, pikkuiset pasteijat jää monen kuulijan sydämeen.

    Vastaa
  8. Anonymous 10.9.2011

    Täytyy tulla kehumaan että sinullaon kyllä aivan ihana blogi ja tyyli!! vaikutat niin aidolta ja aivan ihania kledjuja sulla on! Aivan mahtavaa, kirjoittele ihmeessä lisää ja piristä mun päiviä sillä sitä sun kaikki postaukset tekee:) mekkosi on muuten aivan ihana ja muutenki koko asu! hyvää viikonlopujatkoa sinne:)

    Vastaa
  9. Stiina 11.9.2011

    tykkään tosta maksista ja susta. be so blessed lover.

    Vastaa
  10. loviisajosefiina 11.9.2011

    ihan valtavan ihana tuo asu!! tykkään kovaa :–)!

    Vastaa
  11. Henriikka 11.9.2011

    Lupaan jatkaa kirjoittelua, sinun ja omakseni ilokseni anonyymi kirjoittelija. Hyvää sunnuntaita sinullekin tsehh.

    Stiina pus pus pussss ja kiitokset loviisajosefiinalle. Ehkäpä uskallan siis laittaan maksia muulloinkin.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.