Valloittava Laura Marling

Tsekkailin tuossa lauantaiyönä töllöstä Brit Awardseja 2011. Suurimmaksi osaksi se oli taustamelua: En jaksanut keskittyä yöllä hälinään ja mahtipontisiin esityksiin, mutta palkintojen voittajia oli kiinnostavaa seurailla. Moni nimi oli tuntematon, mistä huomaa kuinka paljon suuren suuret Jenkit johtavat populaarimusiikin kentällä. Gaalan pysäyttävin persoona oli kuitenkin Laura Marling, folk-laulaja-lauluntekijä, joka kävi noutamassa lavalta ”Parhaan naisartistin” -pystin.
Laura saapui lavalle ujonoloisesti, nöyrästi. Hän hymyili söpösti sonnustautuneena vaaleaan asukokonaisuuteen ja kaulassa roikkui pelkistetty koru. Palkinto omistettiin äidille ja loppuun naisenalku hönkäisi: ”Tämä on niin outoa!” Koko tilanne oli niin herkkä ja tuntui kuin yleisö olisi pidättänyt hengitystään. Kaiken keskellä asteli arvokkaasti 21-vuotias folk-tyttönen hakemaan kunnianosoitusta. Näitä hetkiä varten jaksan välillä avata television.

Kotona selailin verkosta Laura Marlingista hieman lisäinfoa, kuuntelin muutamaa biisiä ja ihastelin kuvia. Lauralla vaikuttaisi olevan laaja, mutta pettämätön tyylitaju ja herkkyys välittyi myös valokuviin. Rock-henkisistä tyyleistä kuljetaan klassisiin pikkumustiin, jättihuppareihin verhoutunut vaaleaverikkö nököttääkin yhtäkkiä kadunkulmassa korkokengissä ja puuterinvärisessä silkkipaidassa. Matala ja kypsä lauluääni yllätti, tosin positiivisesti: Mitä luultavimmin soittimeni saa matalasta soundeista täytettä.

Sattuiko kukaan muu katsomaan  Brit Awardseja? Kolahtiko Marlingin olemus? Itse ainakin imin hänen sielukkuudestaan inspiraatiota ja hyvää mieltä ja aijon seurata laulaja-lauluntekijää jatkossakin.
Henriikka
Kuvien lähteet:
allstarpics.net
thisisfakediy.co.uk
themusicslut.com
last.fm/music/Laura+Marling
telegraph.co.uk/culture/music/music-news
Kategoriat: musiikki 13 kommenttia

Valloittava Laura Marling

13 kommenttia

  • Anonymous sanoo:

    En seurannut, mutta odotan innolla että saan omat soittoni soitettua ja pääsen kotiin tutustumaan artistiin ihan itse! Kuullostaa varsin lupaavalta.

  • Henriikka sanoo:

    Hei ihan mahtavaa, että joku muukin innostui. Sietääkin tollasesta ihmeellisestä pakkauksesta.

  • Anonymous sanoo:

    IHANA IHANA IHANA !!!

  • Anonymous sanoo:

    ootkos sattunut kuulemaan sellaisesta neitokaisesta kuin Norah Jones?:)

  • Henriikka sanoo:

    Oon kyllä kuullut, voe tokkiinsa. Ja hän on myöskin aivan ihana nainen. Harvase päivä pyöritän hänen levyjään.

  • Anonymous sanoo:

    tutuistuin itte tuon tyyppiseen musiikkiin tanssituntien lopussa, ohjaajamme käytti hänen biisejään venyttely musan, mahtava:)

  • Henriikka sanoo:

    Voisiko olla täydellisempää venyttelymusiikkia? HYVÄ OHJAAJA!

  • Anonymous sanoo:

    toden totta! muuten miun nimi oli Eveliina, varmaan kivempi tietää kuka sulle täällä kirjotteli:)

  • Henriikka sanoo:

    Jepaaa, hauska kirjotella EVELIINA. :-)

  • Marjaana sanoo:

    En seurannut Brit Awardseja mutta Laura Marling on soinut iPodillani ensilevyn ilmestymisestä asti, todella lahjakas nuori nainen! :)

  • Henriikka sanoo:

    No on todella! minä oon ihan tumpelo, kun en oo tajunnut häntä ennemmin!

  • Anonymous sanoo:

    huh! kiitti tästä, mulla oli ihan järkyttävät ennakkokäsitykset kyseisestä artistista, mut tää muutti mun mieleni ja kuuntelin ja kolahti!

  • Henriikka sanoo:

    Voi mistä sulle sellaiset ennakkoluulot olivat tupsahtaneet? Ja Hianoa että sain niitä karsittua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *