arkisto:

lokakuu 2011

Leijonankarjaisu ja oranssi bussikortti

Tänään on ollut hyvä päivä. Vaikka oli liian kuuma kävellä. Vaikka kurkku oli kipeä ja kahvi ehti jäähtyä. Vaikka kotiin tuntui olevan ikuisuuden matka. Mutta aamut ovat taas hetken valoisampia, meidän talouteen on rantautunut uusi sininen miesten pipo ja aijon pian leipoa Dallas-pullaa.
Tänään talsittiin aika äijästi. Armeija- ja ruutukuosia, vaaleaa denimiä ja kunnon sinistä. No ei se loppujen lopuksi kuulostaa erityisen paljon äijältä. Oli miten oli, takin alta pilkottaa kesän Tallinnan tuliainen, joka vihdoin sopii säätiloihin. Tätä on odotettu. En tiedä miksi seuraavassa kuvassa kaivan matkakortilla korvaa, mutta keskittykää sitä hartaammin tuohon siniseen pipoon. Se löytyi Tukholman Topmanista.

Ja kuulkaas, taltioin teille seuraavan kuvan ihan vain osoittaakseni millaisia uhrauksia meille tehdään päivän asu -kuvien tähden. Uhmaten viimaa ja aikaisia aamuja! Siis suorastaan urheaa ja sankarillista. Miltei ritarillista. Tämä leijonankarjaisu on haukotus, joka on merkkinä keskenjääneistä unista. Kolme hurraa-huutoa Jannelle. NOT.

Tittidididiii ja nyt pullia. Jos jaksaa.
HERNIIKKA.

Uuteen viikkoon uudessa ajassa

Kelloja käännettiin viikonloppuna, huraa. Yksi tunti enemmän vaikka mihin. Itselläni viikonloppu meni vähän kuumeen kanssa heiluessa, mutta olipa ainakin tunti enemmän aikaa lööbaa ja tervehtyä. Onkin jo paljon paremmat fiilikset, etenkin kun sain mättää tota vanhaa Nintendoa sieluni kyllyydestä. Aamupäivästä käväisin seinän-sisäis-elon jälkeen myös kirjamessuilla, jossa tein raporttia yhtä koulutehtävää varten. Aika- ja kelloaiheeseen liittyen lievänä aasinsiltana esittelen teille nyt kuitenkin kirppislöytöni parin viikon takaa: elikkäs rannekelloni. Pidempiaikaisena tavoitteenanihan on löytää suuri ja täydellinen miesten kello (http://aamukahvilla.blogspot.com/2011/08/iso-miesten-kello.html), mutta muutamalla eurolla löytynyt nahkarannekkeinen ja klassinen malli ei ole rinnalle lainkaan hassumpi. Jos se tuleva miesten kello olisi sitten teräksinen, niin olisi sitten terästä ja nahkaa (mennäänpä nyt jotenkin pelottavan paljon metalli-musiikin sanastossa..).
Kuvat ovat Tampereelta, mistä kellokin löytyi. Korvissa killuvat seepra-raitaiset korvikset, jotka ostin Etiopiasta siellä asuessani. Tutustuin erääseen lähellä kotiani työskentelevään kaupanmyyjään ja hänen työtänsä tukien ostin sieltä tuollaisia 20 sentin pareja itselleni ja tuliaiseksi vaikka kuinka monta. Pieni summa minulle, suuri hänelle. Tampere-päivään palatakseni päälläni oli Carlingsin söpö ja tyttömäinen, mutta löysyydessään ihanan rento pitsipaita. Paita on palvellut monissa tilanteissa, joihin pitäisi pukeutua hyvin muttei kuitenkaan tiukkapipoisesti: pitsi on helppo yhdistää ja sen luonne muuttuu eri vaatteiden kanssa huomattavasti. Parkatakki on yksi vaatekaappini tukipilareista: H&M:n lastenosaston poikien puolelta ale-rekistä löytynyt herkku ei kelvannut kohderyhmälle. Onnekseni, sillä sain sen -70 prosentin alennuksella. Minä vein rekistä toiseksi viimeisen, äidilleni jäi viimeinen. Edelleenkin kehotan unohtamaan toisinaan osastojen tiukat rajat: niin lasten-, kuin äitiys-vaatteidenkin puolelta voi löytää kuteiden kermaa.
Voi, kunpa ensi yöllekin jaettaisiin ylimääräinen tunti.
Nukkukaa hyvin ja suodattakaa teksteistäni turhanpäiväinen höpinä. Niinhän ne blogit kai toimii.
Henriikka

Vogue’s Fashion Guide to the Spring

Olen vähän semmoinen tyyppi, joka ei ole aina niin perillä siitä, mitä on tulossa muotiin puolen vuoden päästä. Syksyisin fiilailen syksyä ja keväisin kevättä ja tartun kyllä nopeasti markkinoille tulleisiin kummajaisiin, mutta elelen suurimmaksi osaksi sumennossa, mitä on paljastettu ensi sesongin muotisysteemeistä. Toisaalta ihailen niitä, jotka ovat edelläkävijöitä ja mukana muodinjunassa, toisaalta olen erittäin tyytyväinen tähän: voin olla mielissäni niistä ajankohtaisista reileistä ja elää silmät ummessa muulta.

Tänä viikonloppuna olen kuitenkin sairastellut ja näin aikaa on jäänyt ”ylimääräiselle”. Poikkeuksellisesti selailin netistä, mitä kevät mahtaa tuoda tullessaan. Hameita oli paljon ja malleja, jotka näyttivät onnettomilta. Hauskaa oli myös selailla uimapukuja: tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta maata biitsillä aurinkoa palvomassa. Parhaat kuvat löysin Voguelta ja niistä suurimpia fiboja synnyttäneet kuvat seuraavaksi:

Lähteet: http://www.vogue.com/guides/vogues-fashion-guide-to-the-spring-2012-collections/

Budjettilöytö, ”jes” sanoo minun kukkaro

Kierreltiin tuossa alkuviikosta Hillan kanssa kauppoja ristiin rastiin. Tarvettahan minulla ei ole millekkään, lukuunottamatta hyviä farkkuja, mutta haahuilin kaupasta kauppaan ystäväni seurana silkasta kiertelemisen ilosta. Kunnon farkkuja ei löytynyt, vaikka Carlingsin eräät Leviksen ale-farkut houkuttivatkin kovasti. 80 euroa oli kuitenkin tähän hetkeen liikaa farkuista, jotka eivät ole perusfarkut, vaan erikoisella leikkauksella ja kulutuksella varustetut. Poikkesimme vielä Dinskoon tsekkailemaan ale-hyllyt ja kappas kappas, uudet lemmikit löytyivät. 
Ensin kurkkasimme luonnollisesti perus-alehyllyköt. -30 prosenttia 150 euron ylipolvensaappaista ei lohduttanut, eikä meinannut kummallekkaan löytyä mitään kiinnostavaa. Lopuksi talsimme vielä lastenosastolle, kaikkien Hello Kitty-lenkkareiden lomaan. Sieltähän ne sitten löytyivät, oikein somat bootsit. 24,90 eurolla ostin itselleni ruskeat uudet talvisaappaat. Pieni korko oli hauska ja tykkäsin lievästä cowboy-vaikutteisuudesta. En heti kruunaisi näitä kenkärivini kuningas-pariksi, mutta talvikenkiä en omista yhtiäkään ja näissä oli kunnon fleece-vuori (muttei onneksi niin paksu, etteikö näitä voisi käyttää jo nyt syyskeleillä). Koko näillä on 36, mutta yllärinä lastenkoot menivät ainakin kokoon 37. Ja tuntui vielä, että koot olivat väljiä, sillä ostan yleensä joko kutoset tai seiskat. Siis lastenkenkä-löytöjä voi tehdä hivenen suurempijalkainenkin. Nahkaa tämä pari ei valitettavasti ole, mutta eipähän tarvi suihkia suoja-aineita.
Dodii uusi parivaljakko esitelty. Laik it oor not?
-H

Tämä nauratti

SIIS IHAN MAHTAVAA SUNNUNTAITA. Naurakaa tälle ja oijoi säälikää norsuja. VETTÄ ELEFANTEILLE. Hyvä biisi ja mainio video. 
Minä täällä vähän sairastelen, mutta ei se mitään, kun on näin hyvää musiikkia ja pikkuisen myös kuumaa kaakaota. Ja purkkikermavaahtoa. Ja pinaattilettuja. Onko siel hyvä mieli?
Henriikka
Ps. Haha, voi että. Nythän on lauantai.

Kun Oulussa oli syysloma

Kun Oulussa on syysloma, niin saan ystäväni Helsinkiin. On hankalaa, kun omistaa ystävän, joka asuu niin ylhäällä kaukaisuudessa, siellä missä toripolliisin silmä on kylmä ja pistävä ja missä keskustan ilmaisvessojen kuningas on Stockmannilla. Siellä missä Nallikarin kuumat dyynit ovat kutsuvat, ja kahvit ja pullat saa Helsinkiin verrattuna puolella hinnalla. 
Hilla vietteli syntymäpäivänsä täällä, huraa. Löysin Valtterin kirpputorilta Volcomin sinisen takin hänelle lahjaksi (eikö sovikki hyvin! JES). Huomasin myös, että virkattu korallinvärinen paitani oli Hillalle kivempi kuin itselleni.. Näin ne esineet ja asiat vaihtavat omistajaa. Aurinko paistoi Narikkatorille, joutui oikein siristelemään silmiä. Mulla oli vaihtelun vuoksi alipolvensukat. Eli polvisukat. Tukholman reissulta toin Monkin (jota olen lähiviikkoina fanittanut oikein kunnolla) raitamekon, jossa on mielestäin aika kovasti sellainen aito marimekko-tunnelma. Pitkät hihat ovat ihanat, kun niiden vuoksi mekkoa voi käyttää vielä näin kylmällä kelilläkin aivan hyvin.

 Uutuutena esittelen teille nyt huivini, joka on todellisuudessa vain suuri pala kangasta. Tämä onkin hyvä väsäys-vinkki! Löysin siis suuren ja edullisen palan kivannäköistä kangasta kirpputorilta. Ei tarvinnut kuin ommella leveät sivut yhteen, niin ettei kankaan nurjapuoli jää näkyviin huivia kietoessa, ja huivi oli käyttövalmis. Varmasti monen kotoa löytyy ylimääräisiä kangasjämiä ja vähän isompia kangaspaloja, jotka sopivat kaulaan kiedottaviksi sellaisenaan tai muutamalla neulanpistolla.

Tuosta ensimmäisestä kuvasta tuli muuten mieleen tosi vahvasti lapsuus. Tiedättehän sen tunteen, kun katulaatoitus muuttuukin mielettömäksi esteradaksi ja viivoihin ei saa osua. Toisinaan tekisi mieli olla taas semmoinen pomppiva, keskenkasvuinen olio. No, en onneksi niin kaukana tästä ole vieläkään.

Henrikka

Huppuhuivi ja sen uusi omistaja

Seuraavissa kuvissa näette Monkin kerrassaan mahtavan huivin. Miten mainio idea, ainakin teoriassa, että huivissa on karvahuppu. Nyt hupun saa mihin takkiin tahtoo ja jos siihen kyllästyy, ei sitä tarvitse leikkailla ja ommella takistaan irti. Ihastuin nettikuvien perusteella huiviin perusteellisesti ja oh oh, sen iglu-tunnelma kolahtaa kovaa. 
Syksyni ja talveni vaatetukseen kuuluu olennaisesti piiloutuminen: isot huput, turvaneuleet, viitat ja suuret takit. Pimeyden lisääntyessä sitä tarvitsee enemmän materiaaleja johon kietoutui ja enemmän piiloja, jonne sujahtaa surun hiipiessä puseroon. Kehuin viime jutussani jättikokoista neulettani, jonka saa tarvittaessa muutettua vaikka teltaksi. Kommenttilootaan sain kommentin:
”No telttaretket on ihan jees mut miks sen täytyy olla joukkueteltta???”
Tässä huppuhuivissa ja edellisen jutun sinisessä neuleessa on jotakin samaa. Piiloutumisen mahdollisuus ja yritys hakea turvaa jostain pehmeästä ja lämpöisestä.
Inhimillinen luontoni sai tahtonsa läpi: Jannen palkkapäivän saapuessa Aleksanterinkadun Monki-liikkeestä löytyi aarre eräälle suojapaikkaa kaipaavalle. Nyt niitä kylmänkylmiä säitä odotellessa ja sitä melankolianriemua, joka työntää luonnostaan minut huppuni suojiin. Oijoijoi aijon viettää hupussani tunteja ja päiviä, ellen jopa viikkoja. Kiitos siis muusikon palkoille ja koko bändille, että elätätte pinnalliset haaveeni ja unelmani.

Arvatkaa muuten! Olen Tiimarissa jouluapulaisena ja kerrassaan piristävää, että meidän myyjien on pukeuduttava nyt Halloweenin aikana vaikka minkälaisiin asuihin. Eilen oli esimerkiksi noita, viikatemies ja merirosvo. Huomenna ajattelin olla vanki. Ihana Tiimari. 
Henriikka
Kuvat: Monki

Miksi kaikki vaahteranlehdet ovat keltaisia?

Olen odotellut milloin kotipihamme vaahterapuun lehdet muuttuvat oransseiksi, punaisiksi ja vaikka miksi. Mutta mitä! Ne pysyvät vain sinikkäästi keltaisina. Muuttuvat ruskeiksi vain, kun mätänevät maata vasten. 
Mutta se on pieni suru siihen iloon verrattuna, että sain syylomaa viettelevän sisareni käymään. Nautiskelimme keltaisista lehdistä, kun nyt muita ei ollut tarjolla.
Himoitsin kaikki yhteiset hetkemme siskoni villapaitaa, Ruotsin tuliaista. Ehkä lehtien värillä olikin se tarkoitus, että punainen paita pääsi paremmin esille niitä vasten. Roosaliina taas hamusi viinipullonkorkki-korviksiani. Ehkäpä askartelen sellaiset hänellekkin hamassa tulevaisuudessa.
Itse himmailin sinisessä jättivilliksessäni. Isot napit ja suuri koko, joka takaa sen, että teltta löytyy yöretkille: mikäs sen parempaa. Niinkuin ehkä pidempiaikaisemmat lukijat ovat huomanneet, on minulta ennenkin löytynyt edesmenneen mummini vanhoja kuteita. Niin myös tässä kokonaisuudessa, sillä kuviollinen löysähkö t-paita on mummini perintöä. Ja nyt te siveyden sipulit ette saa säikähtää! Minulla nimittäin on myös sortsit jalassa, kyllä vain ruskeat ja nahkaiset, mutta ne jäivät pitkän paidan alle piiloon. Ylipolven sukat toin Tukholman tuliaisina itselleni. Tosin huomasin jo, että lyhyille jaloilleni ne ajavat miltei sukkahousujen asemaa. Yritin epätoivoisesti saada sukkia hiukkasen rutulle, että ne tosiaan jäisivät siihen  polven yläpuolelle.

Jos joku löytää oikein kauniita punaisia ja oransseja lehtiä, niin muistelkaa meiksiä.

Henriikka

Kuninkaallisia

Ah, kuinka ylelliseltä tuntuukaan aloittaa päivä macaron-leivoksilla, tummalla suklaalla ja mustalla kahvilla. Siitäkin huolimatta, että herkut ovat työkeikan kahvipöydän jämiä. Siitäkin huolimatta, että näitä herkutellaan ilmaispöydän ääressä, ilmaistuolilla istuen. Ehkä se juurikin tekee tästä niin ylellistä: Tämä on harvinaista herkkua, eikä itsestäänselvyys. Ja rehellisesti sanottuna nämä olivat myös elämäni ensimmäiset macaronit. Maistuivat taivaalta.

Glamourin jatkeena toimi mekkopäivä: virkattu korallinvärisen paidan alla on maalitahroin koristeltu mekko, jonka löysin eräästä pikkukaupasta reissatessani Taiwanissa. Virkattu paita on kirpputorilöytö, kuten myös vaaleanruskea laatikkomallinen takki. Kaulassa roikkuu Gina Tricotin kellokoru, joka on, uskokaa tai älkää, pysynyt täydellisesti ajassaan jo puolisen vuotta. Ja vihdoin sain jalkaani myös ruskeat nahkasaappani, jotka olivat kaivanneet lankkausta viimeiset kolme kuukautta.

Tavaroita kannoin muovikassin sijasta paperikassissa: Ehkä juuri tälläinen on sitä arjen glamouria, miltei kuninkaallista. Onko teillä ollut lähipäivinä arjen ylellisyyttä, pikkuisia herkkuhetkiä?
Henriikka

Älä mene syksy pois

Musiikkivideotuuli hiuksissamme, kaduilla tanssitaan.
Ihmiset nauraa meille, mutta me vaan bogoillaan.
Meill’ on unelmia sata kertaa liikaa,
mut ne kaikki aiotaan toteuttaa.
-Kun sä naurat rumaa nauruas,
oon onnellisempi kuin koskaan.
Kun mä kuljen hautausmaan ohi sun kanssa
sen kasvoille kaivautuu hymykuopat
– joo mä oon niin elossa.
Me tehdään toinen toistemme silmiin pitkiä matkoja,
kierrellään näitä kortteleita,
mittaillaan kadunkulmia.
Club for five – Aurinkoon
Kuvat: Aapo Jämsén

Hääpotretteja

Tässä muutama alkumuro niille, jotka odottelevat juttua häistä. Kyllä minä jonkun kuvakollaasin niistäkin vielä väännän, olkaa armolliset odottamaan. 
Good night you princes of Maine, you Kings of New England.
Henriikka
Kuvat: Lukas Pearsall

Laineilla keinui pieni paatti vain

Mitä ihmettä mä hekotan ja vääntelehdin? Tarkoitus oli esitellä kirpputorilta löydetty vene-villapaita, mutta tuossa edellisessä kuvassa näkyy miltei pelkkää mustaa. Ja valkoiset etuhampaat. Tampereen Kyttälän kirppikseltä löytyi kahdella eurolla ja kahdellakymmenellä sentillä mukava valkoinen villis. Tykkään kovasti laivoista, purjehtimisesta ja merestä (merestä vain kun paistaa aurinko), ja lähiaikoina olen havitellut myös antiikkiliikkeiden pienoismalleja. Verrattuna tähän parin euron rutkuun, ne pulloihin sullotut veneet on kuitenkin hitusen tyyriitä, ja siksipä porskutan nyt vene ainoastaan paidassani.
Ja mikä virhe olikaan laittaa ruskeat sukat ja mustat pöksyt? Olenpa minäkin muotibloggaaja. Erheitä sattuu, oppikaamme niistä. Vai onko mielestänne karsean näköistä? Tarkoituksenani tuolla kuvalla oli kuitenkin esitellä kengät. Elelemme nimittäin syksyn vimosia päiviä, jolloin tuollaisia heppoisia, kevyitä kenkiä voi käyttää. Kulahtaneet siniset kirppikseltä löydetyt kengät sulattivat sydämeni viime kesänä, enkä ole ollut aikeissa niistä luopua. Meri-teemaisesti laitoin vielä itsetekemät nappikorvikset korvaan: Olenko ainut daiju, joka jotenkin yhdistää napit ja merimiehet?
Minulla on täällä vieraita kylässä, siskoni ja ystäväni. Siksipä en tuhlaa enempää aikaa nördäilyyn. Viettäkää kiva päivä ja eläkää ihmisiksi.
Henriikka

Sunnuntai-illaksi pikkuisen piirasta!

Vaikka tämä ei mikään kokki-blogi olekaan, niin avaudun kuitenkin kuinka leivoskeltiin tässä ällöttävän söpö piiras. Jos joku haluaa samanmoista maistella, näin niiku sunnuntai-illan kunniaksi, niin ohje pamahtaa seuraavaksi:

Marjapiirakka (n. 8 annosta)

Pohja:

1 murotaikina (pakaste tai itsetehty)

Täyte:

1 tlk rahkaa
1 tlk kermaviiliä
2 munaa
3/4 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
marjoja

Leivo murotaikina tai käytä kaupan valmista. Sekoita täytteen aineet (paitsi marjat).
Voitele piirakkavuoka ja taputtele taikina pohjalle. Levitä marjat (1: vadelmaa, puolukkaa ja mansikoita.
2: mustikkaa) pohjan päälle. Jos käytät jäisiä marjoja ripottele päälle hiukan perunajauhoja.
Kaada täyte marjojen päälle ja ripottele sen päälle vielä hiukan marjoja. Paista 200 asteessa n. 30 min alatasolla ja lopuksi vielä n. 5-10 min. keskitasolla.

Lähde: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/55991/Marjapiirakka/

Meidän piirakassa oli vain vattuja sekä mustikkaa. Päälle askartelimme samasta murotaikinasta piparkakkumuotilla vielä pikku-ukkelit. Nam nam ja jätskiä päälle! Vielä ehtii kauppaan aineksia ostamaan.

Tukholman muffinit ja muut herkut

Syksyinen minimatkamme Ruotsiin kera Hannan ja Villen oli vallan onnistunut. Otimme siis Sokoksen 3+1-päiviltä saamastamme alennuskupongista vaarin ja purjehdimme, jos sitä siksi voi sanoa, Viking Linella meren yli rakkaan naapurimaamme satamaan. Päivä Tukholmassa -risteilyt ovat aina olleet sopivan koomisia ja helppoja tapoja lähteä vähän irrottelemaan arjesta, ja kavereitten kanssa sitä viihtyy hyvin vaikka tylsässä ja juopuneiden ihmisten täyttämässä paatissa. Sitä paitsi lasten teema oli tällä kertaa smurffit ja sehän vasta olikin piristävää, kun kaikkien halukkaiden (=kaikkien) lasten kasvot maalattiin turkooseiksi ja kaiken kruunasi valkoinen smurffilakki. Näitä olioita siellä sitten harhaili kymmenittäin. Ellei sadottain.
Tukholma on yksi ehdottomista suosikkikaupungeistani. Tällä kertaa juhlistin tätä ilon päivää H&M:n lastenosastolta ilolla ja riemulla ostamallani heppa-paidalla! Kyllä vain, H&M:n Kids on mahtava. Hauskaa oli kun paidan ostettuani luin Colour Me!-blogia ja vastaan käveli samaa sarjaa oleva pesukarhu-paita. Joku toinen viisas on harhaillut lastenosastolle helmiä kalastelemaan. Noin muutoin harhailin aikalailla mustissani, Carlingsin Jegginssit ovat vakiokalustoa ja eräältä Tampereen kirpputorilta löytynyt ylisuuri jakkutakki hopeilla napeilla suojasi hepoparkaa tuulelta ja tuiskulta.
”Aamukahvilla” on taas hämäystä, sillä ne tilanteet ovat usein liian kiukkuisia tai muuten väsyneitä tallennettaviksi, mutta päiväkahvin nautiskelimme ihan edustuskuntoisessa mestassa: Drottninggatanin muffinssi-kahvila tuli tutuksi jo niinä aikoina, kun asustelin muutaman kuukauden Ruotsin tantereella ja sen soidinhuuto houkutteli jälleen. Sitruunajuustokakku, mansikkajuustokakku-, mustikkajuustokakku- ja  dumle-muffinit päätyivät parempiin suihin. Kahvit olivat naurettavan ruikut, mutta kai se on sitä luksusta. Ainakin kun mukit olivat läpinäkyvät.

Seurani taitaa vaikuttaa jollain lailla levottomasti kanssakulkijoihin, sillä huomaan tilannekuvien olevan aina hirveää hörötystä. Tilannekuvat ovat itselleni niitä kaikkien parhaimpia, mutta toki pohdiskelen saako niiden katselijat niistä mitään irti? Nauttikaa vähintään näistä Jannen kultaisista hiushapsukoista. Ei se ehkä ole Samsonin tukka, mutta paistaa se aurinko risukasaankin. Näköjään.

Seuraavissa kuvissa näette mission: ”Otetaan lomareissun pakollinen herkkä yhteiskuva.”
Kaikkien onneksi mummo hyppäsi kameran eteen sensuroimaan liian imeläksi venynyttä sessiota. Nyt näytän havittelevan mummelilta suudelmaa. Mikäs sen ihanampaa, kun saa suukkojaan vieraille jakaa.

Päivän köpöttelyn jälkeen pehmeä ja turkoosi ystävämme toivotti meidän tervetulleiksi takaisin. Taas kerran säälin Smurffia ja hänen kollegojaan: tämänkin kolmen sekunnin valokuvastuokion aikana tuota pörröistä mahaa kävi muksaisemassa kovalla nyrkillä noin 8 kersaa. Rankan shoppailun ja haahuilun jälkeen väsymystaso oli juurikin sopiva hetken lööbailulle, ennenkuin buffet-taivas avautuisi todellisena ja herkullisena. Ruoan tarpeessahan naamoista päätellen ollaankin. 
Ja vihdoin ruoka-taivas koitti. Aloin jo hourailemaan ja hakeuduin vieraan miehen syliin. Onneksi ei ollut kuitenkaan Villeä vieraampi. Ruoka maistui ja Jannekin antoi anteeksi hetkellisen hairahdukseni, kun sai kuoria katkarapuja kasapäin. Ruokateemana oli ”Girls have more fun” (??!), mikä toi buffettipöytiin sitruuna-marenkipiirakkaa, katkarapu-coctaileja, paljon suklaata, kanasalaattia, mozzarellaa ja vaikka mitä ihanaa. Niin kehräsi niin maha kuin mielikin.

Karaoken ihmeelliseen maailman ei lähdetty, sillä biisi-lista ei tarjoillut tarpeeksi J.Karjalaista eikä Virve Rostia. Humpat humpattiin ja illan vietto oli rattoisaa. Loppukevennykseksi vielä kerrottakoon, että reissun koomisin ja odottamattomin tempaus oli, kun unissani sain käskyn raahautua mahdollisimman nopeasti Jannen viereen nukkumaan. Haastavaahan oli, kun nukuimme vastakkaisten kerrossänkyjen yläpedeissä. Niin Ville sitten aamuyöllä oli herännyt kummaan kolinaan, kun minä nuorena, notkeana ja suhteellisen houreissani olin suorittanut esterataa yläsängystä toiseen. Surullisen päätöksen tämä sai, kun Janne patisti minut takaisin.

Joko kyllästyttää? Armahdan teitä ja lopetan tähän. Vielä vinkiksi kaikille:
Jos olette menossa Tukholmaan, niin älkää tuhlatko (ainakaan kaikkea) aikaanne ydinkeskustan huudeilla. Södermalmin kaupunginosa on Ruotsin Punavuori: mielettömiä vintageputiikkeja, aivan täydellisiä kahviloita, mukulakivikortteleita ja vaikka mitä. Suloisia vaareja taluttelemassa aivastelevia koiriaan ja mukavannäkösiä hipsteripoikia ajelemassa kalliilla pyörillään, jotka he ovat maskeeranneet hyvin halvannäköisiksi.

Mutta nyt taas hetkisen Suomessa! Hyvä näin.

Henriikka

Back in Helsinki

Kun eilen saavuttiin Ruotsiin, aurinko paistoi ja talot olivat suloisia ja värikkäitä. Ihmiset polki pyörillään katuja ristiin rastiin ja hymyilivät vastaantulijoille. Koko päivä meni tunnelmallisissa kuppiloissa syöden mansikkajuustokakku-muffinia, kierrellen vintage-puljuja ja ihaillen luomuruokakauppojen tarjontaa. Naiset oli kauniita ja miehet komeita. Bussikuski tervehti iloisesti.
Tänä aamuna tultiin takaisin Suomeen. Oli usvaista ja taivaalta tuli vettä. Helsinki näytti harmaalta ja kengät meni kuraiseksi kävellessä. Ihmisiä virtasi tonninseteli-ilme kasvoillaan, tiukasti kohti päämäärää, sillä eihän matkalla kuulu jäädä rupattelemaan tai harhautua sivupoluille. Tuuli oli niin kova, että viittani otti tuulta purjeisiin. 
Että minä pidän Suomesta. 
Henriikka, 
joka lisäilee myöhemmin joitain kuvia minireissultaan.
Kuvat: Aapo Jämsén

”Luonto on elämän eliksiiri”

Minulla on uusi takki. Se on neljän euron takki.
Minulla on hyvä mieli.
Lähden muutaman tunnin päästä kaverien kanssa risteilylle. Se on kolmen kympin risteily.

Ihanaa, kun syksy on vielä niin kaunis. Karmeaa, kun sateella haisee kastemadoille ja kun juoksee bussin perässä hikisenä ja kuski vain kiihdyttää. Nauratti, kun yksi päivä äiti soitti ja avautui:
”Muista, että voima tulee luonnosta! Metsä on elämän eliksiiri.”

Huomenna nautin Ruotsista, siis minusta ei kuulu. Mutta lauantaina takaisin, mönkit!

Henriikka

Koruja kaulasta korvaan

Tämän jutun tarkoitus ei ole aliarvioida lukijani askartelutaitoja, vaan herättää huomaamaan kuinka helposti vanhasta tutusta jutusta saa uuden ja erilaisen. Sitä tulee helposti sokeaksi sille, kuinka siistejä juttuja omistaa jo valmiiksi. Aina ei tarvitse ostaa uutta ja pistää vanhaa menemään- Farkuista saa farkkusortsit, t-paidasta voi leikata hihat pois.
Tällä kertaa Mic Macin timanttikaulakoru sai uuden elämän korvakoruna. Kaulakoru oli mielestäni liian kevyt kaulaan, se heilui tuulessa minne sattuu ja jotenkin tunsin muutenkin itseni räppitähdeksi sitä kaulassa kantaessani. Timantti oli kuitenkin herttainen ja päätin vääntää siitä korvakorun. Koska timantti on niin iso, ei haittaa että korviksia olisi vain yksi. Massiiviset korvakorut näyttävät usein huomattavasti näyttävämmiltä vain toisessa korvassa. Mutta jesp naurettavan yksityiskohtaiset ohjeet hih:
1. Valitse koru, josta haluat riipukset irrottaa. Kannattaa huomioida kuinka helposti ketju on irrotettavissa itse riipuksesta ja kuinka helposti riipus on siihen palautettavissa, sikälimikäli tullaan katumapäälle.
2. Ota riipus irti ketjusta. Avaa metallinen kiinnikerengas: Kynsisakset on sopivan pikkuruiset ja niiden vipuvoimalla rengas aukeaa helposti.
3. Liitä kiinnikerenkaaseen askartelukaupasta (esim. Tiimari, Sinooperi) hankittu korviksenkoukku. Allergisten on oleellista huomioida koukkujen materiaalit. Kynsisaksien muovisen pään sormienpaikkojen välissä saa kiinnikerenkaan suljettua takaisin.
VALMIS! Liian bling? Minusta aivan kiva. Korvat itsessään on kyllä jokseenkin ällöttäviä, mutta söpöjä.
-Henriikka, askartelutätinne

Piiloon huppuun!

Hupullinen nahkatakki on hyvä ostos. Se pitää tuulen ja kylmän, ja hupulla saa suojattua sekä pään että kaulan. Yleensäkkin takeissa, jos on valittavana hupullinen tai huputon, niin kallistun ensimmäiseen. En tiedä oikein miksi, kai sitä luulee saavansa mukana jonkun salapaikan, jonne piiloutua kun elämä kolhii. Huput on huppuja, eli kivoja. 
Nahkatakki luo kontrastia muuten naiselliseen lookkiin. Punaiset huulet ja nahkatakki on mielestäni toimiva kaksikko ja ettei tyyli olisi liian jäykkä, niin letitin ylikasvaneet etuhiukseni ranskanletille. Kietaisin löysän vaaleanruskean huivin kaulalle ja napitin siistin tyköistuvan kaulaspaidan löysien, liukaskankaisten mustien porkkanahousujen kaveriksi. Enkä ole vieläkään löytänyt yhtä helppoja ja monikäyttöisiä korkokenkiä, kuin nuo mustat Bianco Footwearista. Silmäni tosin ovat jo alkaneet hapuilla kohti toisia yhtä ”tavallisia ja helppoja”. Mutta nahka maksaa, kuten tiedätte. Niin takeissa, kuin kengissäkin.

Ja minähän pärjään vallan hyvin näillä vanhoillakin..

Henriikka

Kyllä minä muistan mille ihosi tuoksuu

Joku joskus toivoi juttua hajuvedestä, jota käytän. Oon hiukkasen surkea tällä alalla, sillä täytyy tunnustaa, että olen vahvoille hajuille allerginen. En onneksi paljon, pystyn kyllä haistelemaan vaikka minkä tuoksuisia ihmisiä (hah), enkä pyörry kauppakeskusten hajuvesi-osastoille. En kuitenkaan itse pysty käyttämään mitään kovinkaan vahvaa tuoksua. Toinen syy surkeuteen, etten todella tiedä mikä on hajuvesi ja mikä hajuste, mikä on parfyymi ja raskankielisinä nämä termit menevät ainakin täysin ohi. En ymmärrä eroja, vain päässäni on hatara ajatus siitä, että toiset ovat kai toisia laimeampia.
Tiedän kuitenkin, mikä mielestäni tuoksuu hyvältä ja mikä ei. Ja Escadan kesätuoksut ovat kolahtaneet minulle. Tykkäsin niistä jo pikkutyttönä, tosin silloin enemmänkin niiden kauniiden pullojen takia. Nykyisin pullot ovat minusta vähän liian söpöjä, mutta tuoksuista tykkään edelleen: ne ovat raikkaita ja mietoja, kuitenkin sopivasti makeita. Toiset kesätuoksut ovat olleet nenälleni liian sokerisia, mutta nämä kaksi ovat omat suosikkini:
Escada – Ocean Lounge: ehdoton arkisuosikkini. Fresh ja persoonallinen, eikä yhtään vanhan naisen tuoksuinen. Sopii joka vuodenaikaan. Varsin kaunis pullokin.
Escada – Sunset Heat: kesätuoksuni. Makea, muttei ällöttävä. Tuoksuu kesäilloille, kun märkä tukka sidotaan löysälle nutturalle ja aurinko ei laske. Sopii keväästä alkusyksyyn.
Lähiaikoina oon kuitenkin kaivannut näiden vakkarituoksujen rinnalle jotakin uutta. Onko jollakin antaa vinkkejä suhteellisen miedoista, raikkaista, muttei kuitenkaan liian deodorantinhajuisista tuoksuista? Mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan, niin ei tarvitsisi mennä joka pullosta suihkimaan. Millaisia vakkarituoksuja teillä on?
Henriikka

Puliukkoja

On ihan jees näyttää sopivasti puliukolta. Tai ehkä sen voisi kiteyttää sanoihin ”elegantilta puliukolta”. Mielestäni on terapeuttista lähteä kotona ”ei niin vimosen päälle” -tällingeissä ja kumisaappaat väärissä jaloissa. Syksyiset sadepäivät oikein huutavat toimimaan juurikin näin! Ja taas sopivasti Janneni vaatekaappi on pullollaan vaatteita, jotka näyttävät pulsuilta päälläni. Tällä kertaa valitsin kuvioisen kirppisvillapaidan, ison tummanharmaan pipon, vaaleanharmaan kaulahuivin sekä löysän kulahtaneen takin, joka kruunaa ojan-pohjalta-nousseen lookkini. Housut ovat sentään omat ja kumisaappaatkin ovat valitettavasti meillä hivenen eri kokoiset, joten turvaudun ikiomiin Hai-kumppareihini.
Ehkä jollekkin tämä ulkoasu voisi hehkua jotakin arvomaailmaa tai aatteita. Minulle ei. Vaatteet eivät ole itselleni se keino, jolla parantaisin maailmaa tai olisin sitä vastaan. Kuteet ovat harrastus, kuin legopalikoita, joilla voi rakennella erilaisia juttuja. Jollekin se harrastus on koripallo, jollekkin judo, minulle vaatekappaleiden yhdisteleminen tuottaa tälläistä riemua vapaa-ajalle. Joskus olen hippi, joskus juppi, joskus äärimmäisen hipsteri ja toisinaan tolppakoroilla horjuva naikkonen. Tottakai tiedostan, että väkisinkin ulkomuoto viestii jotakin, mutta alitajunnassa tapahtuu vaikka mitä muutakin. Mites teillä, viestiikö vaatteet sen suurempia? Onko tyylillänne moraalisia tai arvomaailman tavoitteita?
Onnellinen olen ainakin. Toivottavasti tekin.
Tässä jäniskevennyksenä salakuva parvekkeelta, kun säntään bussipysäkille.