Materiaalien kirjoa

Rakastan erilaisia ja erikoisia materiaaleja: nahkaa, mokkaa, villaa, silkkiä, samettia, pitsiä… On ihana rakennella kunnon sekamelska ja etenkin näin syksyllä sellainen kerrostautuminen on ajankohtaista. Usein olen liian laiska kerrospukeutumaan oikein asenteen kanssa, mutta muutama viikko sitten yritin oikein täysillä. Vasta tänään muistin, että siitä päivästä on muutama kuvakin. Ja yllätysyllätys, se oli juurikin se mieletön intiaanikesäpäivä, jolloin monta sadepäivää seurasi mieletön +20-keli ja ihana aurinko. Kerrospukeutumiseni meni hukkaan, kun vissy alkoi valua jo aamupäivästä. Ajatus oli kuitenkin hyvä.
Aamulla lähdin mustat sukkahousut jalassa ja jalkoihinkin keksin herrainkenkien lisäksi yhdeksi kerrokseksi ruskeanoranssit polvisukat. Ruotsin Ullared-nimisestä halpahallista ostettu pitsimekko (no nyt sen aatelinen olemus kärsi) yhdistettiin Monkin löysästi virkattuun mustaan neuleeseen ja ruskeaan mokkaiseen kirpputori-takkiin. Barcelonasta hankittu, monen metrin mittainen huivi, peitti kaulan, ettei vaan tulisi liian viileä. Ja näillä sitä sitten tepasteltiin intiaanikesässä. Pakkohan sitä oli sitten vähentää, vaikka koin sydämessäin piston: tuntui kuin kermakakusta olisi nuoltu kermat pinnalta.
”Ylipukeutuminen” saa kohdallani aivan uuden merkityksen. Onneksi tänään tuuli oli niin voimakas, että kuumuus ei olisi ollut käytännössä eikä teoriassa mahdollista. Huraa! Mutta kuulkaahan, en ole kerrospukeutumisen asiantuntija? Menikö metsään? Jos siinä lajissa yleensäkään on sääntöjä. Tai pukeutumisessa ylipäänsä.
Henriikka
PS. Vielä viikko aikaa äänestää Voicen muotiviikkojen tyylikuvaani! Äänestämällä voitte voittaa matkalahjakortin!
Tee näin:
– Rullaa hiukkasen alaspäin, että löydät värikkään villapaita-tyylini
– Paina punaista neliönmuotoista ”äänestys”-painiketta
– Äänestä. Ei vaikeaa.
– Vinkkaa kaverille kanssa. Tahtoisin kovasti Pariisiin.

7 kommenttia

  1. Avatar Anonymous 13.10.2011

    Yläkuva toimii ok (tosin lähettäisin sut ja sun takin hoviompelijani hellään käsittelyyn) mutta alakuvassa mustan ja valkoisen hauska kerrostuma tulee paremmin esille ja kokonaisuus selkeytyy vahvemmin. I think. – Funny

    Vastaa
  2. Avatar Henriikka 14.10.2011

    hei suht mielenkiintosta! (haha nauroin takille ja ompelijalle) koska ajattelin itse, että yläkuva toimii ehdottomasti paremmin. Pohdiskelin jonki aikaa voinko edes laittaa tota alempaa, siihen oli kyllä myös tuo ihme sikkurasilmäilmeeni syynä, mutta tuntui että se oli jotenki tönkkö. Mutta hyvä noin!

    Vastaa
  3. Avatar Anonymous 14.10.2011

    Älyttömän hyvä kokonaisuus minusta! valloittavan väriset sukat!

    Vastaa
  4. Avatar Henriikka 14.10.2011

    Hei kiitos paljon, noi on kyllä tollaset lämpimät. Tai siis lämpimänväriset. Lindex tarjoili.

    Vastaa
  5. Avatar Anonymous 14.10.2011

    Mä tykkään tosta. Äläkä tee takillesi mitään! :-D Tykkään asustasi enemmän takin kanssa.
    Sehän pukeutumisessa on hauskaa että voi tehä just mitä huvittaa ja vaikkapa vaihtaa mieltä jos huvittaa :-) Varsinkin kesän jälkeen ku piti pukea mahollisimman vähän jotta ei tuu lämpöhalvausta.

    -AT

    Vastaa
  6. Avatar Henriikka 15.10.2011

    En aijokaan tehdä takilleni mitään, tykkään siitä tuollaisen muodottamana! Kesän jälkeen mieli kyllä väkisinkin tahtos laittaa hirveitä kerroksia, vaikka ei siinä elokuun vimosen ja syyskuun ekan säässä niin hirmuisen suurta eroa ole.

    Vastaa
  7. Avatar Anonymous 15.10.2011

    Hah! Mun oli ikävä kerroksia jo heinäkuussa :-D Iltaisin sentään sai vetää villatakin päälle.

    -AT

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.