Voicen muotiviikko

Voicen muotiviikon raportti! Mainio meininki vallitsee ja paljon puuhaa ja hienoja näytöksiä. Nykyisenä kulttuurituotannon opiskelijana, tulevana kulttuuritapahtumien mahdollisena järjestäjänä otan tapahtumasta kaiken irti niin viihteen kuin koulunkin näkökulmasta (uskokaa tai älkää, pystyn suorittaan muotiviikolla koulujuttuja. Ihana ala). Porukkaa on tuntunut päiville riittävän, mutta koska vierasmäärä on rajattu, niin hengittäminen on helppoa ja jutusta pystyy oikeasti nauttimaan.
40-metrisellä näytöslavalla ovat kävelleet viikon aikana monet monet näytökset. Oma suosikkini oli Seppälä, joka on nostanut lähivuosina päätään. Monet asut ja asusteet saivat huokauksia osakseen, kun mallit kävelivät pitkin catwalkia. Loppuillasta yleisö sai vallata näyttömön catwalk diskon merkeissä. Tosin täytyy mainita, että suomalaiset taisivat olla tälläiselle spontaaniuudelle hieman liian ujohkoa kansaa.
Ibero, Wella, Audi, Indiedays ja monet muut yhteistyökumppanit esittäytyivät ja ylläpitivät pisteitään tapahtumassa. Onlyn pisteellä painettiin kangaskasseja ja hius- ja meikkipisteet tarjoilivat ilmaista stailausta. Olivian lehdistä sai vääntää inspiraatiokarttoja, joista osa julkaistaan tulevassa Oliviassa. Sisältöä oli paljon, mutta itse jäin kaipaamaan vielä enemmän vaatejuttuja. Meikit ja hiukset olivat hyvin edustettuina, mutta kuteet jäivät aika pitkälti muotinäytösten varaan. Tapahtumalla olisi muutenkin potentiaalista mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä, jääkäämme odottelemaan siis ensi vuoden spektaakkelia innolla!
Isa Doran kynilakat olivat vapaasti käytettävissä heidän pisteellään. Itse koklailin kultaista kynsilakkaa ja oikeastaan ihan tykästyinkin siihen (Mitä mieltä olette te?). Etusormi näyttää vähän kehnolta ja lakka vaatiikin toimiakseen toista kerrosta. Tuotteita oli mukavilla alennuksilla ja oli herttaista katseltavaa, kun vierailijat lakkailivat pöydissä vieretysten kynsiään.
Voicen muotiviikkoa juonsivat Jani Toivola ja Niina Backman. Tapahtuman kruunu oli mielestäni torstai-illan Chisun keikka, jossa soundi oli kohdallaan ja vahva ääni sai sydämen läpättämään. Ihanan karismaattinen ja vaikuttava Chisu teki kyllä vaikutuksen ja laulut upposivat. Monilahjakkuus näytti ja kuulosti hyvältä ja sopi täydellisesti illan tunnelmaan. Mikä nainen.
 Illan päätti Fashion Catch, joka oli hauskaa katseltavaa: Katosta tiputettiin yleisön päälle satoja ilmapalloja ja neljä värillistä ilmapalloa tuottivat napaajilleen palkinnot. Tyydyin kuitenkin valokuvailemaan ja jätin merkkilaukut sekä tuotekassit suosiolla muille. Ilmapallot ovat kyllä hyvän mielen -juttuja, jos niiden pamausta ei pelkää.
Niinkuin arvelinkin, niin vieraskatras koostui pääasiassa pikkumustasta, kimalteesta, korkokengistä, silkistä ja pitsistä. Itse lampsin maiharit jalassa ja uusi hiihtopaitani päällä. Löysin muutamia kohtalontovereita ja hymyilimme, kun hiki valui villan sisällä. Eräs nainen tuli kommentoimaan tapahtuman jälkeen minulle: ”Kolee paita! Kyllähän nainen saa näyttää siltä miltä tahtoo!” Ja siinä hän oli aivan oikeassa. Mutta tänään tekee mieleni pukea jotain naisellisempaa, ehkäpä käyn vielä piipahtamassa illalla Kaapelitehtaalla hakemassa muutamat alennuskynsilakat. Nonono, kuka muu kävi paikan päällä ja mitkä fiilikset jäi? Entä mikä tunnelma välittyi niille, jotka eivät paikalle itse olleet?
Nyt tanssitunnille!
Henriikka
Ps. http://lookbook.indiedays.com/?sort=n täältä voitte käydä kurkkimassa muotiviikon tyylejä ja äänestämässä lempparinne Pariisin matkalle. Itsekin sieltä pällistelen sen näköisenä, että oksentaisin piakkoin. Nice pose.

10 kommenttia

  1. Anonymous 8.10.2011

    näytät ihan staralta!

    Vastaa
  2. annie 8.10.2011

    Sullon ihan mieletön taito saada vaatteet näyttää tyylikkäiltä ! Tykkään villapaidasta, mutta mä varmaan onnistuisin näyttää siltä ku oisin just tullu jostain metsästysretkeltä !

    Ois ollut kivaa itsekin päästä paikan päälle mutta vähän turhan pitkä matka täältä brittein saareilta. Ehkä ens vuonna !

    Vastaa
  3. ALINA 8.10.2011

    kuinka söpö sä oot!!!

    Vastaa
  4. Henriikka 8.10.2011

    Minähän oon stara (NOT). HYVÄ että tyyli kelpasi, mukava ja lämminhän noissa oli tallustella. Fiksumpia olivat ne, jotka jättivät liiat villat narikkaan.

    Ja luulen, että tuo ”saada vaatteet näyttämään hyviltä” -taito on vaan uhkarohkeutta. Asenteella kun koittaa puskee, niin hyvä tulee!

    Vastaa
  5. Anonymous 9.10.2011

    Mistä johtuu että voicen kuvakavalkaadissa kaikkein vähiten seksikkäimmin pukeutunut on kaikkein syötävimmän näköinen?! – Funny

    Vastaa
  6. Henriikka 9.10.2011

    hahahaa ihana kommentti. Mutta täytyy kyllä myöntää, että seksikkyys on usein kaukana mun pukeutumisesta. Pitää pysyä mukavuus-alueella.

    Vastaa
  7. Lara-Elain 9.10.2011

    Oh cool, I actually saw you there :) really nice outfit!

    Vastaa
  8. Henriikka 10.10.2011

    Hey! Nice, thank you, you German girl! :-)

    Vastaa
  9. Cami 24.10.2011

    Itsekkin kävin muotiviikoilla perjantaina ja oli kyllä suppea tapahtuma mielestäni :/ Tunnistan asusi tuolta indiedaysin kuvista, itsekkin kävin siellä kuvassa :)

    Vastaa
  10. Henriikka 25.10.2011

    Joo oli vähäsen kehnosti tapahtumaa itse sisällössä. Hei jees, mut tunnistettiin kuvasta jossa näytän ihan siltä että oksennan hahah!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.