arkisto:

marraskuu 2011

Joulusiivous

Meillä joulusiivous tehtiin marraskuun lopussa. Eilen oikein repästiin, kun imuroitiin, luututtiin lattiat, tuuletettiin vuodevaatteet ja tampattiin matot. Ai että tätä puhtautta! Että vielä voisin hiukan ärsyttää niitä, joilla tämä on vielä edessä, niin kerronpa, että pesin vielä kahvinkeittimen, mikron ja jääkaapinkin. Tavarat sohville ja pöydille ja imuri kauniiseen käteen. Inhoan imuroimista.
Mutta niin se vaan ilta sujahti siivoillessa. Että kaikki pääsisi joulun makuun ja sen ytimen äärelle, niin laitanpa teille siivouskuvia kaikessa turhuudessaan. Nyt joulukoristeet odottelee ripusteluaan ja tarkkasilmäisimmät voi löytää kuvista jopa esillepääsyä odottelevan olkipukin tallissaan.
Ehkäpä lähipäivinä saan tänne kuvia muutamista joulukoristeistamme. Vaikkakin sikaoksettava ajatus, että mun ja Jannen eka joulu avioparini ja heti meillä on sitten pahvilaatikko joulun jälkeen, johon kerätään joulunrippeet. Sellainen kömöpahvinen, mihin kirjoitetaan huonolla mustalla tussilla ”Joulujuttuja” ja viedään ullakolle. Ollaan sitä niin keski-ikäisiä, niin keski-ikäisiä. 

Kivat varpaat noi mun lyhyet ja harottavat! Millaiset teillä on? Tämä oli vitsi, älkää kertoko. Tai no antaa tulla, jos tuntuu oikealta tähän hetkeen.

Henriikka

Mainoksia oikeella boogiella

Mainoksien vaikuttavuus vaihtelee ihan hurjia määriä, niin kuin tiedätte. Olen ennenkin kiinnittänyt huomioita mainoksiin ja mainontaan, esillepanoon ja esimerkiksi erilaisten pakkausten ulkoasuun, mutta etenkin koulussa käymäni ”kuvallinen ilmaisu ja graafinen suunnittelu” -kurssi avasi silmiäni: Ennen olen vain ajatellut, että ”tämäpä se vasta on hieno pakkaus”, mutten ole osannut luetella syitä. Nyt tiedän, mikä on päätteellinen ja mikä päätteetön fontti, mikä on palstajako ja osaan alkeet graafisesta suunnittelusta. Esimerkiksi Clipperin teet ovat onnistuneet käsittämättömän hyvin ulkoasussaan ja kokonaisuudessaan, toinen onnistunut on Wool and the Gang.
Kauppoja kierrellessä eteen tulee vaikka minkä näköistä kuvastoa. Siinä missä ennen mentiin perinteisellä Ellos-jytkyllä tai ilmaisjakelulehdillä, nyt rinnalle on kivunnut mielettömiä luomuksia. Ulkoasu, tuotteiden ja merkkien brändäys ja omaleimaisuus, sekä muut visuaaliset elementit ovat tärkeitä myös muotisysteemeissä. Esteettisyyttä ja persoonaa hakevat kuluttajat tekevät ostopäätöksiä varmasti paljon mieluummin siistin katalogin, kuin halvannäköisen paperinpalan kanssa.
Tässä kaksi kuvastoa, joista olen lähiviikkoina syttynyt:
1. Weekdayltä napattu, syksy/talvi 2011: Ihan mieletön vihkonen, jokaisella aukeamalla kaksi tyylikästä kokonaisuutta ja värit kulkevat vaaleista tummiin ja värikkäisiin. Tämä on juuri sellainen kuvasto, josta tekee mieli tehdä tauluja.
2. Wescin kuvasto 2011: Tämä on siitä huvittava, etten ole omistanut Wescin vaatteita sitten lukion ensimmäisen ja silloinkin taisin omistaa vain yhden hupparin. Eivät siis ole lempparikuteitani, mutten voi kieltää, etteikö katalogi houkuttelisi. Perinteiseen lehtimalliin turvautuminen ei ole huono juttu, jos sisältö on hienosti suunniteltu ja painettu. Great job.
On varmasti miljoona muutakin hyvää, mutta tässä oli kaksi. Kuvastoissa on se hyvä puoli, että ne lähtevät useimmiten mukaan maksutta. Ne sopivat askarteluun, sisustukseen tai vaikka vain tsiigailuun.
Tänään on siivouspäivä, eli takaisin hommiin. Kaiuttimista soi Jouluradio.
Henriikka

Lasten paidassa

Ei vitsit kuomaset! Tsekatkaapa nyt tovi minkä löydön tein kirppikseltä: Surfing-Snoopy, ai että mitä riemua! Vaaleanpunainen napapaita löysi kaverikseen pitkän farkkuhameen. Inhottaa ajatuksin farkkuhameista, mutta jotenkin olen onnistunut vetämään tuon kipaleen seulasta lävitse. Mutta surfing-Snoopy, en pääse tästä yli. Joku urpo myi kalliin aarteen mulle yhdellä eukilla. Siellä se vaan Metka-itsepalvelukirpputorin hyllyllä pölyyntyi. Myyjä nauroi ostoksilleni, enkä vieläkään käsitä miksi.
En vieläkään keksi syytä myyjän naurahteluun. Mutta se oli samankaltaista naurua, kuin Tiimarin asiakkaiden hihittely, kun myyn heille pakkauspaperia, teippirullia ja postikortteja pehmoiset poronsarvet päässä.
Henriikka

Aamusta iltaan

Menossa aamusta iltaan. Jalat ovat kuitti ja mieli menee ihan omiaan. Pahoitteluni, ettei sanottavana ole kuin joitain lyriikoita. Mutta ei kai sitä väkisin, jos helpompi on vaan liittää kuvia matkoista pois sekä takaisin kotiin ja kopipastaa rinnalle ”Egotripin Varovasti Nyt -lyrics”.
Huomaatko kun tulee pimeää
katuvalot ylle syttyvät
tiellä rekat ohi kiitävät
on kiekko täynnä elämää

Kaukana kerrostaloissa
ihmiset pienissä lokeroissaan
puuhailevat juttujaan
kato äiti mä en pidä kii

Hei varovasti nyt, tää hetki on hauras
yksikin tuulenpuuska ja menetät sen
Varovasti nyt, tää hetki on hauras
varovasti nyt tai sä menetät sen

Ihmiset kaupan jonoissa
ihmiset liikennevaloissa
moottoritiellä kohti kotiaan
kaikilla kohdaltansa sama määränpää

No, mä seison sillan kaiteella
katselen alas noita autoja
mä tulen toisiin ajatuksiin
on kädessäni kaikki mitä tarvitsen

Hei varovasti nyt, tää hetki on hauras
yksikin väärä sana voi tuhota sen
Varovasti nyt, tää hetki on hauras
varovasti nyt tai sä tuhoat sen,

Nukkukaa hyvin.
Henriikka

Löytöjä loppikselta

Lauantai pörrää mukavasti. Pitkän aamukahvin jälkeen pitkä työpäivä, jonka jälkeen joululahjapohdintaa, suklaakanelimanteleita ja kaurakeksejä. Sain vihdoin viime sunnuntaisen kirpputorikierroksen hankinnat kuvailtua ja tässäpä näitä nyt on vino pino:
Ruudullinen jakkutakki. Ehkäpä hyödynnän tätä aattoillan asussa.
Kolmården djurpark-paita. Sikahelmi.
Vanha tummansininen mekko. Näyttää hyvältä vyön kanssa.
Glitterneule. Erityisesti tykkään helmikauluksesta.
Ahhah miten retro-tuulitakki. Parasta antia ovat olkatoppaukset.
Kerrankin hyvännäköinen turvaliivi lenkkipolulle. Nike.
Miesten liivi. Hirmusen leveä, hirmusen kiva.
Zaran kappale edustaa hempeämpää liivityyliä.
Ikonitaulu. Tästä sainkin pulittaa muutaman eurosen enemmän. Kannatti.
Raidallinen myssy, pannunalunen ja tarjotin. Sopivan satunnaisia ollakseen hienoja?
Peltipurkki joulupipareille ja Domino-peli. Koska se nyt vaan on Domino-peli.
Mita mita mita mita tykkasitte?
Henriikka

Vierailla kallioilla

vierailla kallioilla
missä käkkärämänty haalistuu
keskipäivän valossa
painaudun ihoasi vasten

matka oli pitkä
olen nähnyt monta ihoa
joitakin vasten painautunut
unohdin ne äsken

niin kuin nyt vielä silloin
kun päivät toistavat itseään
kun luet lehden ääneen
kun pensaat ikkunan alta kuolee
rakastan sinua 

tutuksi käyneellä
polulla kuljen takanasi
matka oli pitkä
palataan kaupunkiin myöhemmin

niin kuin nyt vielä silloin
kun päivät toistavat itseään
kun luet lehden ääneen
kun pensaat ikkunan alta kuolee
rakastan sinua 


niin kuin nyt vielä silloin
kun päivät toistavat itseään
kun luet lehden ääneen
kun pensaat ikkunan alta kuolee
(rakastan sinua)

niin kuin nyt vielä silloin
kun päivät toistavat itseään
kun luet lehden ääneen
kun pensaat ikkunan alta kuolee
rakastan sinua


– Scandinavian Music Group-

Vetoketjuista asusteita

Kaamos kaatuu päälle: silmät ei meinaa aueta aamuisin, alan kaikkien epäilyksien jälkeen harkita kirkasvalolamppua, pohdin vitamiineja ja selailen halpalentoja kuuman auringon alle. Ja kamalankamala juurikasva alkaa puskea päälle. Minä fiksuna likkana värjäsin alkusyksystä tummemman tyven, jotta talvitukka ei näkyisi. Aurinko kun ei talvisin pääse vaalentamaan haalentamaan hiuksia. Meni muutama viikko ja MITA. Minulle alkoi kasvoi vaaleaa tyvikasvua. Ideani kaikessa nerokkuudessaan menetti hohtonsa.
Onneksi on kaikenmaailman hiusasusteita. Ihan en ole vielä saanut rahoja kokoon kampaamokertaa varten, mutta kovasti pusken kassahommaa. Sitä odotellessa saan hyvän syyn ottaa käyttöön kaikki hiussysteemini ja -laitteeni, jotka ovat jääneet epähuomiossa vähälle käytölle. Huivit, pannat, pinnit ja muut pääsevät keräämään huomiota ja samalla siirtämään huomiota poispäin kuontalon juurestani kasvavasta vaaleasta palkista.

Onko kellään vinkkejä pääkaupunkiseudun kampaajista? Mikä ja kuka on laadultaan ja hinnaltaan jees?
Henriikka

Lautapeli-fiilailua

Monopoli on taloustieteessä tilanne, jossa markkinoilla on vain yksi tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja. Monopolille ominaista on siten kilpailun puuttuminen ja usein tästä johtuva epäluonnollisen korkea hintataso sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä. Useimmiten voittoa maksimoidessaan monopoliyritys rajoittaa tuotantoaan markkinahinnan nostamiseksi. (Wikipedia)
Lapsuudessani pelasimme lautapelejä usein isoveljieni kanssa. Kaikkien kunkku oli Monopoli. Ensimmäisen kerran pääsin mukaan ehkä 7-vuotiaana (silloinhan se markkina- ja bisnestietoisuus on huipussaan, u know) ja siitä lähtien Monopolia sitten väännettiin usein monta tuntia. Pikkusiskoni oli kolme vuotta minua nuorempi, eikä häntä tietenkään voinut päästää mukaan peliin: liian nuori, liian tyhmä.
Pari viikkoa sitten Kouvolassa käydessäni pohdittiin toisen veikkani kanssa, että olispas nastaa pelata ”Monskeponskee” (älkää kysykö). Kaksin olisi kuitenkin vähän tylsä pelata, joten kysäisimme äitiä mukaan. Hän oli kiireinen: OU NOU, kuinka käy pelisession? Olihan Roosaliina toki kotona, mutta hän on liian pieni ja tyhmä. Hiljalleen ahaa-elämys kuitenkin valtasi meidät: Hiljalleen täysiän saavuttanut siskomme ei ollutkaan enää se vaippapylly ja saattaisi jopa olla mahdollista, että hän hahmottaisi pelin idean. Päätimme ottaa riskin.
Lähtötilanne oli raju: Sekä hattu, kenkä että silitysrauta lähtivät tavoittelemaan voittoa. Paras pelinappula on tietenkin se, joka pysyy hyvin pystyssä, eikä kaadu liu’uttaessa sitä etiäpäin. Meidän säännöillä pienimmän luvun heittänyt aloittaa, ensimmäisellä kierroksella ei saa ostaa ja vapaapysäköinniltä voi saada kerrallaan korkeintaan kymppitonnin.

Henki meinasi salpaantua, kun heräsimme veljeni kanssa todellisuuteen: Roosaliinahan osaa pelata. Ensimmäiset talot pystytettiin piakkoin. Pystyimme vielä nauramaan kiusaantuneesti, kyseessä oli kuitenkin säälittävä kaksikko Korkkis ja Kasse. Pikkusummia..

Peli oli piinaava: meidän vanhempien ja viisaampien oli pakko aloittaa tiivis yhteistyö pikkurääpäleen selättämiseksi. Hotellit nousivat monelle ruudulle. Mutta mitä, yhtäkkiä pikkusiskomme pystytti punaiset talot myös Erottajalle sekä Mannerheimintielle. Kuinka hän teki sen? Esplanadin valloitukseni eivät paljon lohduttaneet, kun vastassa oli 40:n tonnin uhka. Erottajalla oli sauna lämpimänä, ja sinnehän me lopulta kosahdimme. 
Olen surkea häviäjä. Heittelin pelinappuloita, enkä suostunut siivoamaan. Kiitos ja anteeksi.
Henriikka

Kaikki jauhaa denimistä

Oon odotellut tässä, koska denim menisi pois muodista. Ei sillä, että sen mun mielestä pitäisi jo lopahtaa, mut johan tässä on jo pari vuotta hiihdelty farkkupaidoissa. Aina vaan julkkikset kuljeskelee löysissä farkkupaidoissa tai tiukoissa farkkuliiveissä. Ehkä last season, mutta se ei vaikuta häiritsevän. Eikä minuakaan. Jannen vaatekaapin vaaleansininen kirppis-löllykkä houkutteli ja nappasin sen päälleni. Kun miesmallisen paidan yhdistää tiukkoihin housuihin ja nilkkureihin, niin kokonaisuus on taspainossa. Korvissa roikkuivat pitkät (ja painavat, ai ai korvani) ketjukorvikset ja nutturan töräytin hetken mielijohteesta täysin vinoon. Ei jaksa aina olla niin tosissaan.
On kyllä huvittava juttu, että kun muotipiireissä puhutaan farkusta, niin sitä kuuluu sivistyneesti kutsua denimiksi. Huh huh, onhan se nyt aivan ääliömäinen sana. Ei sentään yhtä naurettavaa, kun käyttää ”joustava”-adjektiivin tilalta sanaa ”fleksiibeli”. Anteeksi mikä?
Have a nice day.
-H

Bussilukemista kynsiin

Tähän ollaan tultu. Aijon heittää teille nyt pienen kynsivinkin, joka syntyi ahaa- ja huraa-elämyksestäni, kun ymmärsin, mitä desifiointiaineella voi tässä lajissa tehdä. Pidemmittä puheitta ohjeet sanomalehti-kynsiin:

1. Lakkaa pohjalakka, jonka päälle yksi tai pari kerrosta yksiväristä, vaaleaa lakkaa.
2. Odota kynsien täydellistä kuivumista. Varaa sanomalehteä ja desifiointiainetta, jossa on alkoholia.
3. Revi tai leikkaa sanomalehdestä kynnenkokoisia paloja. Kostuta desifiointiaineella läpikotaisin.
4. Aseta kostea paperinpala kynnen päälle. Painele paperia kynttä vasten niin, että teksti irtoaa. Varo, ettei paperi kuitenkaan kuivu liikaa tai se tarttuu kynteen kiinni. Huomioi myöskin, että paperi ei saisi liikkua, jos tekstin halutaan pysyvän selkeänä.
5. Anna tekstien kuivua. Lakkaa läpinäkyvällä lakalla, jotta teksti ei irtoa.

Niin kui näkyy, ei homma ole ihan helppoa: etusormeen jouduin toistamaan homman, kun teksti ei meinannut tarttua. Oikean ajoituksen löytäminen on hankalaa ja muutamaan kynteen meinasi jäädä tekstin lisäksi vähän paperiakin. Sen sai kuitenkin pienellä määrällä vettä liotettua pois. Harjoittelu tuotti tulosta ja luulen, että seuraava kerta menisi jo vallan mainiosti.Voisin myös kokeilla aluslakaksi mattaa, jotta teksti pääsisi paremmin oikeuksiinsa. Ja vaaleanpunainen taustavärisi voisi olla herttainen.

Jos joku meinaa kokeilla, niin kertokaahan ihmeessä kuinka onnistui!

Henriikka

Mitä mainioita kuomia

Rauhaa sunnuntaille! Päivä meni töissä, aamu kirppiskiekalla. Valokuvaustaitoni eivät kuitenkaan riitä kirppislöytö-kuviin näin pimeällä, joten odotan valaistumisen hetkeä. Viikonloppu viltin alla on pian ohitse ja sen lopuksi laitan muutamia kuvia ystävien vierailusta ja meidän laittamasta opiskelija-iltapalasta. Alina ja Juuso, Porin kolein pariskunta, soi meille sen kunnian, että astui matalaan majaamme. Meillä on ollut syksystä lähtien ehkä kaksi viikkoa, jolloin kukaan ei ole ollut meillä yökylässä. Aivan ihanaa, kaik vaan meille asumaan! Näiden kuvien myötä toivottelen letkeetä sunnuntai-iltaa ja rattoisaa ensi viikon alkua. Peace.
TOIVOO HERNIIKKA

IHA-HAA

Erittäin tunteita herättävän ja ihanan leffan jälkeen (Sinä Päivänä oli leffa) ei ole parempaa vastaanottoa tulla tyhjään kotiin, kuin löytää blogistaan käsittämättömän ihana kommenttiryöppy. Nyt huijasin, sillä kirjoittaessani tajusin liioittelleeni, niin kuin teen usein. Olisi siis varmasti vieläkin ihanampia juttuja, mutta sanotaanko näin, että se on ehdottomasti verkkomaailman paras vastaanottohali. Kiitos siis siitä. Hyvä, kun ei kukaan ainakaan ilmoittanut oksentaneensa hääpörinälle.
Back to business. Olen niin viehättynyt H&M:n lastenosaston heppapaidasta, että pidin sitä taas kerran. Kaveriksi henkselit ja löysät porkkanasammarit, jotka kivasti kaventavat pohkeita ja leventävät pyllyä. Aivan sama. Pää alaspäin roikkumaan ja tukkaan hiuspuuteria ja kunnon lakkaa: surffitukat kunniaan. Ja taas kerran huomaan, kuinka yritän pelastaa leikkisän asuni muka-niin-arvokkaalla puvuntakilla. En ehkä onnistunut, sillä sain kotoa lähtiessäni kuulla kommentin: ”Vielä kun olisi mansikkapipo, niin näyttäisit siltä miltä näytit ensimmäisenä koulupäivänä.”
Etiopiasta raahamani kahvipapu-korvikset löytyivät korurasian uumenista ja otin ne taas käyttööni. Yritän uskotella itselleni, että ne tuoksuvat vielä kahville. Todellisuudessa tuoksu on vain vähän ummehtunut. Kahvi-ummehtuneisuus? Aika sama.
IHA-HAA IHA-HAA toivottavasti te nautitte lauantai-illasta ja siitä tunteesta, kun pääsee viimasta ja kylmästä sisälle. Mulla on ollut täällä muutama ystävä kylässä ja teemana on ”viikonloppu viltin alla”. Väänsin pattereitakin pienemmälle, että viltti ajaisi asemaansa täydellisesti. Daiju.
Henriikka

Häät, bröllop, wedding ja kuinka järjestää ne

Hääjuttua on pyytänyt jo vaikka kuinka moni. Etenkin sen jälkeen, kun julkaisin muutaman potretin viime kuussa (http://aamukahvilla.blogspot.com/2011/10/haapotretteja.html) Olen vähän arastellut ideaa, sillä eihän tämä ole mikään hääblogi ja lisäksi ylimenevä hääfiilistely on aina jotenkin tuntunut kohdallani vieraalta. Ida kuitenkin muistutti selitellessäni, miksei kuvia ole nähty vielä lisää, että tämä on minun blogi ja saan tänne lätkiä mitä lystään. Että ne tyypperöt, joilta laatta lentää hääjuttujen edessä voi nyt vaihtaa sivustoa vapaasti. Muille toivon tämän olevan ilona ja inspiraationa. Tarkoituksena ei ole siis kertoa häiden kulusta, vaan vinkkailla joitain käytännönjuttuja häiden järkkäämiseen ja toteuttamiseen. Mielestäni pikkuiset yksityiskohdat tekevät häistä omannäköiset ja niistä tässä höpöttelenkin.
Häät eivät olekaan mikään simppeli juttu järkkätä, etenkin jos haluaa niistä keskikokoiset tai suuret. Meillä vieraita oli 120. Tarvitaan paljon duunia ja järkkäilyä, mutta itse ainakin nautin siitä suuresti. Kun aloittaa ajoissa ja oikealla asenteella, niin kaik menee hyvin. Ensin kannattaa kartoittaa mitä tahtoo: millainen tunnelma, kuinka suuret kemut, missä, milloin, miten? Meidän tavoitteena oli järkätä rennot ja maanläheiset, iloiset kekkerit, jotka saisimme viettää tuttujen ja turvallisten ihmisten ympäröimänä. Vaaleanpunainen prinsessaglamour ei ole meitä varten, halusimme räsymattoja ja mahdollisimman vähän käytöskoodeja: puvuntakin voi riisua ennen sulhasta, ja jos kantapäästä hiertää, niin heitä kengät pois. Kutsukortissa lukenut pukukoodi oli: ”juhlava juu mutta rento”, ja isäni mielestä koko juhlan tunnelman voi kiteyttää niihin sanoihin.
Ei ollut niin justiinsa, missä juhlat järjestettäisiin. Lapsuudenkotini on kuitenkin Kouvolassa ja siellä lähistöllä on myös toinen mökkimme, joten päätimme valita Kouvolan seudun. Lopulta päädyimme komboon Iitin kirkko ja Kimolan seurapirtti: latomaisuutta ja luonnonläheisyyttä. Se sopi meille. Kannoimme juhlatilaan häiden alusviikolla pöydät Jannen ja siskoni kanssa (missä luurasi bestman?) ja järjestelimme kaiken haluamallamme tavalla. Suuri onni oli, että saimme avaimet jo 4 päivää ennen juhlaa. Ei tarvinnut hätäillä, eikä hääpaniikkia tai minkäänlaista kriisiä kokenutkaan, kuin isäni hääpuheen kanssa ja kaasoni vain yleisen paineen vuoksi: pitihän sitä nyt jonkun hitusen panikoida.
Häät pyrittiin tekemään mahdollisimman pienellä budjetilla. Pitopalvelu tarjosi pöytäliinat, bändi kasattiin kavereista ja videotykit ja äänentoisto hankittiin tuttujen linkkien kautta. Puupenkit peitimme vaarin vintiltä löytyneillä räsymatoilla (juurikin samoilla, joita nykyään käytämme olohuoneessamme) ja pöytäkoristelu oli pelkistetty: kiviä luonnosta, viinipullon korkkeja äitini korkkikokoelmasta ja muutama neilikka Ikeasta ostettuihin konjakkilaseihin. Kaitaliina vei suurimman menoerän, mutta senkin äitini leikkasi ja ompeli Eurokankaan Lato-kankaasta. Servetit tulivat myös pitopalvelulta ja sen koristeeksi ostimme Eurokankaasta pitsinauhaa, josta leikkasimme ja niittasimme servettirenkaat. Istumapaikkojen nimikyltit leikkasin ja askartelin vanhan nuottivihkon sivuista, joihin sitten ohutkärkisella tussilla kirjoitin nimet käsin.

9.7.2011 oli täydellinen päivä. Välillä paistoi aurinko ja välillä ukkosti, mutta miksi stressata asiasta, johon ei voi vaikuttaa millään lailla? Kirkosta lähti välillä sähkö ja valot, mutta se loi pikemminkin rentoutta kun paniikkia.
Hääpukuni ja kenkäni löysin Stilissimasta Helsingistä, ja luottokampaajani Hanna Kouvolan Tuccabuodista loihti kampauksen. Halusin hiuksiin punaisen neilikan, mistä pidin kyllä tosi kovasti.  Kaasoni Heidi teki meikin ja korut löytyivät niinkin arvokkaasta paikasta kuin Glitter. Haha.

Hääautonamme toimi edesmenneen mummini suloinen Nissan Micra. Veljeni Oskari sai toimia kuljettajana ja toinen isoveikkani Valtteri oli vääntänyt herkän rojuviritelmän auton perään. Maalasin itse auton takalasin taakse nojailemaan kyltin: ”Just vihittiin”. Jotenkin se ”Just Married” kuulosti niin vähän meiltä, että suomensimme sen hitusen vapaasti. Isäni oli naulannut opastekyltit (kuka niitä enää tarvitsee, kun on Google Maps?) ja maalasin niihin autotallista löytyneellä mustalla maalilla nimet.
Pohdimme pitkään, että kuinka voimme varmistaa, että valokuvaajamme saa varmasti ikuistettua jokaisen juhlavieraan? Porukkahan viipottaa miten sattuu, ja jos jokaisesta sattuukin räpsäisemään jonkun otoksen, niin entäs jokainen henkilö omassa kontekstissaan, oman perheensä kanssa? Niinpä päätimme kantaa kaksi vintagehenkistä nojatuolia pihalle. Varsinainen valokuvaajamme Lukas kuvaili, kun otimme vieraita vastaan, mutta ennen sisälle tuloa jokainen perhekunta tai kaveriposse kävi kuvauttamassa itsensä nojatuoleilla. Kuvauksesta vastasi hyvä kaverimme Ville, joka on myös näppärä kameran kanssa. Nojatuoli-potretit ovat aivan ihania, niistä tulee niin hyvä mieli.
En kokenut olevani tyrannimorsian, sillä en teettänyt järkyttäviä askartelumääriä kaasoillani. Toisaalta, olinkohan tyranni siksi, että rakastin sitä väkertelyä niin paljon, että tein miltei kaiken itse tai Jannen kanssa? No, kyllä kaasotkin toisaalta saivat osansa. Viimeisinä päivinä riitti ähertelyä.
Ohjelmat ja menut teimme ohuesta harsopaperista, tekstit tulostettiin. Ne liimattiin vanhoihin punaviinipulloihin, jolloin niistä syntyi pullojen etiketit. Kittasimme häiden alusviikolla noin 40 pulloa punaviiniä, sillä käytimme pulloja myös muuhun koristeluun. Se oli vitsi, haha hauska. Keräsimme pulloja siis oikeasti läpi kevään ystäviltä ja tutuilta, kiitos vain lahjottaneille. Oikeat etiketit liuotettiin vedellä pois, jotta ne eivät jäisi kuultamaan uusien etikettien taustalle.

Jokaisessa pöydässä paperipussissa (jossa luki ”with canon you can”) oli kertakäyttökamera. Vieraat saivat kuvailla juhlan kulkua itse ja ikuistaa tahtomansa asiat filmille. Ainoa sääntö oli, että kuvista olisi löydyttävä jokaisen pöydän jäsenen kuva. Näinpä saimme jokaisen naaman myös näihin rakeisiin muistoihin. Ai että ollaan naurettu näille kuville! Jotenkin kaikki vieraat ovat, joko itse tai joukkopaineen johdosta, keksineet tunkea pöydän somisteita korviin, nenään ja suuhun. Humoristista.
Juttu, jota Janne fiilisteli eniten, oli lasiset Colat. Ruoan kanssa jokainen vieras sai napata ruokajuomaksi kunnon nostalgista litkua kunnon nostalgisessa pullossa. Tukusta sai limua halvimmalla.
Myös valokuvia oli reilusti esillä. Lapsuus- ja nuoruuskuvat, sekä muistoja yhteisistä hetkistä. Ai että, paperivalokuvat! Pyykkinarulla roikkui monenmonta kuvaa, jotka sisaruksemme ripusti sinne yllätyksenä. Yritimme välttää koristelussa sellaista ”nopeasti räpellettyä”. Ulkoasu oli suhteellisen pelkistetty, mutta ainakin loppuun ajateltu ja suunniteltu.
Illalla jammattiin: muutama valssi, sitten kunnon vanhaa meninkiä: Virve Rosti, J.Karjalainen, Spaissarit ja Bäkkärit sai vieraat liikkeelle: ja huraa kuinka me tanssittiin! Niin lapset, nuoret, keski-ikäiset kuin eläkeläisetkin. Jos haluaa kansan tanssimaan, ei kannata valita mitään lempibiisejään (vaikka toki niitäkin), vaan helpporytmisiä ja tuttuja menobiisejä. Häävalssina meillä oli Scandinavian Music Groupin Ilman sinua olen lyijyä. Olin ihan rakastanut ja nyt olen vielä ehkä vähän enemmän.
Rakkautta ja rauhaa ja kaikkea kliseetä. Pyöriskelen rakkauden huumassa täällä, josko joku teistäkin.
Henriikka-vaimo
(joojoo, olen nuori. joojoo, olen harkinnut)
Kuvat: Lukas Pearsall, Ville Kukkonen, Minä

Siis ihan törkeen kivoja

Indiedays.comin etusivulla oli muutama päivä sitten Paul Smithin boyfriend-tyylin helmi (ylhäällä). Kevät/talvi 2011 -mallistossa nähtiin löysiä farkkuja, pleisereitä, neuletakkeja, kravatteja ja puvunpöksyjä. Siis ihan käsittämättömän hyvännäköinen sarja. Siis tiedostan, että saattaapi näyttää hitusen paremmalta nuo miesten kuteet naisten päällä, jotka on 180 cm mun metriviidenkymmenen sijaan. Mutta en jaksa välittää. Olin niin kikseissäni noista kuluneista farkuista, valkoisesta pleiseristä ja etenkin piposta, että lähdin metsästää saman malliston muita inspiroivia lookkeja. Ja niitähän löytyi
Nyt Jannen vaatekaapille!
(meinasin vahingossa kirjoittaa jääkaapille, mutta se on vielä pysynyt yhteisenä)
Henriikka
Lähteet: style.com

Maailma seinällä

Meillä on itäinen pallonpuolisko olkkarin seinällä. Ostettiin se Kouvolan itsepalvelukirpputorilta nimeltä Femmatori. Joku vanha mies halusi päästä vanhasta kartastaan eroon ja kun hän oli saanut tietoonsa, että itäiselle puoliskolle löytyi uudet nuoret omistajat, niin hän soitteli perään olisimmeko kiinnostuneita vielä toisestakin puoliskosta. Yksi kuitenkin riitti, kiitosta vain. 
Minusta toi on todella siisti. Aika hallitseva ja värimaailmaltaan ei se kaikkein neutraalein, mutta ollaan kiinnytty kyseiseen maailmanpalaan niin kovasti, että se saakin hallita sisustusta. Ihana kun Afrikka esittää niin isoa osaa ja pomppaa maanosista selkeimmin esille (ehkä tämä on vain oman mielenmaailmani seurausta). Kartassa on se paha ja samalla ihana puoli, että matkustelemaan tekisi mieli yhä enemmän ja enemmän. Siihen ei rahkeet kuitenkaan nyt riitä. Tsekkailen kuitenkin äkkilähtöjä ja seikkailen omissa suunnitelmissani. Tulevaisuutta on kuitenkin mitä todennäköisemmin suht monta vuotta edessä.

Karttoja löytyy usein myös antikvariaateista: lakkautettujen koulujen opetusmateriaalit ja -julisteet lahjoitetaan tai myydään jälleenmyyntiin. Opetusmateriaali myös uudistuu koko ajan, jonka vuoksi vanhat ja kellahtaneet kartat löytävät uudet käyttötarkoituksensa. Karttojen lisäksi opetusjulisteista löytyy myös muita helmiä: kukkakollaaseja, ruumiinosia ja esimerkiksi puiden kuvia ja latinankielisiä nimiä on kerätty kollaaseiksi koville pahvitaustoille tai heppoisemmille julisteille. Lakkautuksien myötä myyntiin tulee myös vanhoja pulpetteja, lasivitriinejä, täytettyjä eläimiä ja vaikka mitä tarinoita sisältävää.
Toisinaan hinnat ovat järkyttävän korkealla: siitä on helppo pyytää, mistä maksetaan. Varsinkin kuuluisat antikvariaatit pystyvät pyytämään esimerkiksi juuri kartoista todella korkeita hintoja. Toisinaan käy kuitenkin flaksi ja aarteita saa muutamalla eurolla. Itse maksoimme omastamme muistaakseni noin 30 euroa, mikä tuntui kyllä helpottavan huokealta. Ihastuimme nimittäin karttaan ennen, kun tajusimme kurkata hintaa.
Viimeisessä kuvassa näette kotimme ainoan eläimen: Cloucurry on koira. Kai hahmotatte viirusilmäisen pulskimuksen?
Henriikka

2010-luvun kasari

Perjantai-ilta ja alkuyö meni Vantaan perukoilla synttäritupareissa. Ja koska sankari on syntynyt 80-luvun puolen välin tienoilla, teemana oli se legendaarinen kasari. Muistin napata Kouvolan kodista kreppiraudan mukaani, juuri sen saman, jonka sain ehkä 6-vuotislahjaksi. Ja huh, miten rankkaa hommaa se hiustenvääntö oli! Kiitos äiti, kun jaksoit hoitaa sen duunin taannoin. Cubuksen sähkönsininen paljettimekko toimi omana asunani, kun taas Janne lainasi vaatekaapistani isäni vanhan turkoosin collegen. Siinä missä minä näytin bimbolta, niin Janne näytti nörtiltä: en ollut koskaan nähnyt häntä niin etovana. Kaiken kruunuksi kiharsin hänen hiuksenlatvansa.. Kari Tapion basisti näytti varmaan joskus melko samanmoiselta.

Ystävämme Ville näytti juuri siltä, ettei oikein tiennyt ruvetakko 80-luvun koleeksi rokkariksi, vai pitäytyäkkö edellisen vuosikymmenen turvallisissa disko-kiemuroissa. Paljetit kimaltelivat ja mieli näyttäisi kuvien perusteella olevan autuaan onnellinen. Hymyksihän se sitten kääntyi, kun Mario sai kolme tähteä ja viisi elämää ponnahti tilille.

Illan vetonaula olikin kasipittinen Nintendo ja Super Mario bros 3! Lempipelini. Mietin useampaan otteeseen, voiko mikään yhdistää niinkuin Mario, vanha kunnon kaveri. Salapaikat ja -reitit oli vielä hyvässä muistissa minullakin (vietinhän koko lapsuuteni tuijottaen veljiäni pelaamassa ja puhaltelemassa pelien sisälle tiltin tullessa). RESET RESET RESET. B-vauhti ja P-siivet, ai että.

Ei viiniä, ei mehua, ei limppaa eikä kaljaa.
En kehtaa juomia kehua,
vaan ehdotan maitomaljaa.
Kas, maito lehmäkullan luoma
on tänään otollisin ruokajuoma.
Uppo-Nalle
Illan paras tukka oli ehdottomasti rakkaalla kälylläni Hennalla: voiko kellään olla luontaisesti noin sopivia hiuksia kasariteemaan? Etenkin pannalla otsatukaksi käännetty hiusluomus on huikea. Oma kreppitukka laimeni tämän kiharapilven viekussa.
Oi 80-luku, miksi olit niin ihana ja hirveä? Herttainen ja etova? Kiehtova ja kamala?
Henriikka

Huraa, räsyjä!

Huraa! Olemme vihdoin neljän kuukauden asumisen jälkeen saaneet kotiimme mattoja. Onni ja autuus. Kukapa olisi arvannut, että vaarin aarreaitasta löytyisi noin 300 metriä räsymattoa: sieltä ne vaan tupsahti, kun kävi utelemassa. Ja mitäpä vaari matoillansa tekisi vintillä pölyyntymässä, niinpä me haimme sieltä muutamia söpöjä. Kymmenistä rullista valkkasimme haaleita, mutta kuitenkin värikkäitä yksilöitä. Yritimme välttää mattoja, joissa on mustia kuteita, jottei raidallisuus olisi liian hallitsevaa. Myöskin räikeät jätimme oman onnensa nojaan pölyyntymään.
Unelmana oli saada mattoa PALJON. Että räsyt voisivat risteillä olohuoneemme lattialla, että ne kulkisivat omia reittejään yksinään ja päällekkäin. Ja että ne kulkisivat myös muihin huoneisiin sulavasti kynnysten yli. Ja luulen, että onnistuimme tässä, kiitos mattomäärän ja mattojen sopivan leveyden. Vielä täytyisi käydä ostamassa muutamia liukueste-verkkoja, jottei matot olisi aina makkaralla. Enkä halua edes ajatella sitä ruljanssia, joka syntyy siivouspäivien tomuttamisesta. Onneksi on mies talossa.
Räsymattojen perään haikeilevat:
– Ota selvää isovanhempiesi varastoista.
– Kierrä kirpputoreja ja kierrätyskeskuksia.
– Hankkiudu matto-kurssille: tee itse omat mattosi.
Mukavaa päivää. Tsiptsap. 
Henriikka

Mustaa pitsiä

Viime viikonlopun kuvilla jatketaan: aikaistettu isänpäivä meni rennoin fiboin lapsuuden maisemissa. Puin päälleni Monkin pitsibodyn, KappAhlin viitan ja henkkamaukan löysät pökät. Tukka tiukasti nutturalle, että naaman iho pysyy siloisena ja silmät mukavasti vinoina. Valmistauduin henkisesti muutaman asukuvaan vanhempieni kotipihalla. Kotona käymässä olivat myös sisareni ja rakkaat veljeni. Siskoni lupautui uskollisesti valokuvaamaan..
Tähän asti kaikki meni oikein hienosti. Siskoni otti minut melkein tosissaan, huolimatta hieman kehnoista poseerauksista. Niitähän muotiblogit ovat täynnä (Mahtavaa, tavallisia ihmisiä!). Hän räpsi kuvia, vaikka tuuli kylmästi ja televisio kutsui. 
Yllättäen sain kutenkin huomata, että myös muu perhe tuki minua harrastuksessani. Isoveljeni tuli mukaan kuviin luomaan taiteellista tilannekuvan tuntua ja totta kai hän halusi myös antaa henkisen puolen tukensa ja turvansa rakkaalle sisarelleen..

Pitäisikö minun ehkä tehdä johtopäätös, ettei minua oteta ihan tosissaan? Että mukana saattoi olla hieman ivaa ja pilkkaa? Hmm.

Henriikka