Bussilukemista kynsiin

Tähän ollaan tultu. Aijon heittää teille nyt pienen kynsivinkin, joka syntyi ahaa- ja huraa-elämyksestäni, kun ymmärsin, mitä desifiointiaineella voi tässä lajissa tehdä. Pidemmittä puheitta ohjeet sanomalehti-kynsiin:

1. Lakkaa pohjalakka, jonka päälle yksi tai pari kerrosta yksiväristä, vaaleaa lakkaa.
2. Odota kynsien täydellistä kuivumista. Varaa sanomalehteä ja desifiointiainetta, jossa on alkoholia.
3. Revi tai leikkaa sanomalehdestä kynnenkokoisia paloja. Kostuta desifiointiaineella läpikotaisin.
4. Aseta kostea paperinpala kynnen päälle. Painele paperia kynttä vasten niin, että teksti irtoaa. Varo, ettei paperi kuitenkaan kuivu liikaa tai se tarttuu kynteen kiinni. Huomioi myöskin, että paperi ei saisi liikkua, jos tekstin halutaan pysyvän selkeänä.
5. Anna tekstien kuivua. Lakkaa läpinäkyvällä lakalla, jotta teksti ei irtoa.

Niin kui näkyy, ei homma ole ihan helppoa: etusormeen jouduin toistamaan homman, kun teksti ei meinannut tarttua. Oikean ajoituksen löytäminen on hankalaa ja muutamaan kynteen meinasi jäädä tekstin lisäksi vähän paperiakin. Sen sai kuitenkin pienellä määrällä vettä liotettua pois. Harjoittelu tuotti tulosta ja luulen, että seuraava kerta menisi jo vallan mainiosti.Voisin myös kokeilla aluslakaksi mattaa, jotta teksti pääsisi paremmin oikeuksiinsa. Ja vaaleanpunainen taustavärisi voisi olla herttainen.

Jos joku meinaa kokeilla, niin kertokaahan ihmeessä kuinka onnistui!

Henriikka

23 kommenttia

  1. Avatar Anonymous 21.11.2011

    Oho, aika jännät. Tulee tosta meiningistä vähän mieleen siirtotatuoinnin laittaminen, se oli kans aina kauheeta sähläystä ettei kuva lähteny rullautumaan.

    -maunokas

    Vastaa
  2. Avatar SUPERVAIN 21.11.2011

    pitää ehottomasti kokeilla kun jaksaa joku päivä alkaa askarteleen :)

    Vastaa
  3. Avatar Anonymous 21.11.2011

    kokeiltu monta kertaa ja hyvin toimii! värillisen lakan kanssa tosi jees (:

    Vastaa
  4. Avatar Milla 21.11.2011

    näyttää kyllä tosi nätiltä, täytyy kokeilla joku päivä kunhan on aikaa! :)
    millasjewellery.blogspot.com

    Vastaa
  5. Avatar Roosa 21.11.2011

    hei onpa kiva idea! :)

    Vastaa
  6. Avatar Polaliina 21.11.2011

    Oho! Onpas hauska idea. Täytyypäs koittaa:)

    Vastaa
  7. Avatar maijuti 21.11.2011

    http://maijuti.blogspot.com/2011/11/miehista-viis.html

    Vähäsen aikaa sitten kokeilin haalean vaaleanpunaisella, ihan hyvin onnistui mut ois voinut olla aluslakka hieman tummempaa.

    Vastaa
  8. Avatar Malla 22.11.2011

    Oi kun hieno idea! Olen kyllä sen verran tottumaton kynsien lakkaaja, että saan varmaan varata kokonaisen Kalevan, mutta… Pakko kokeilla! Kiitos vinkistä! :D

    Vastaa
  9. Avatar Lilli-Marjukka 22.11.2011

    Tätä on pakko kokeilla! Harmi että nyt on jo niin kylmät kelit, ettei hiekkalaatikolla pärjää ilman tumppuja. Olisin varmaan kynsineni tyylikkäin äiti :D

    Vastaa
  10. Avatar Henriikka 22.11.2011

    Maunokas: Ai että niitä aikoja! Siirtotatuoinnit. Oon kyllä ruvennut vähä fiilailemaan niitä uudestaan.

    Hyvä hei kaikki, jotka innostui. Nää on niitä kivoimpia juttuja koko tässä kirjoittelussa, että joku muukin innostuu. Kaikki yhdessä ähräämään!

    Ja ehkä sysäänkin kommenttienne ansiosta vaaleanpunaisen ja koklaan jotakin värikästä, jos se on kerta kiva.

    Ja haha Malla, voit varata viikon lehdet ja kunnolla kynsilakanpoistoainetta, KYLLÄ se siitä!

    Lilli: Siis hienot kynnet kun on, niin sitähän pitää näyttäytyä ilman tumppuja vaikka kylmähalvauksen uhalla.

    Vastaa
  11. Avatar Anonymous 22.11.2011

    hitsi yritin kovasti mutta ei oikein taruttunut tuo teksti:(

    Vastaa
  12. Avatar Henriikka 24.11.2011

    OUNOU. Kyllä se siitä, paina sitä paperia vaikka vähän kovempaan siihen kynteen.

    Vastaa
  13. Avatar Anonymous 24.11.2011

    korvistytöllä on nyt kirkkaanpunasella pohjalla kuolinilmoituskynnet! hyvin ja helposti onnistui, sitä paperia pitää painaa täysiä vaan siihen kynteen ja nopsaan ottaa sit pois ettei se paperi kuivu siihen kynteen. näistä tuli ihan tosi kivat, kiitti!

    Vastaa
  14. Avatar Anonymous 24.11.2011

    haa mahtavaa!!!

    Vastaa
  15. Avatar insku 26.11.2011

    ihana idea!! :-)

    Vastaa
  16. Avatar Henriikka 26.11.2011

    HYVÄ korvistyttö, jatka samaan malliin! Hymyilin etenkin kuolinilmoituksille.

    Ja insku sun on otettava neuvosta vaari ja pusattava samanmoiset.

    Vastaa
  17. Avatar Fradi 13.12.2011

    Tänään kokeilen ja vähän jännittää, toivottavasti jää teksti kiinni kynteen ettei paperi :)

    Vastaa
  18. Avatar Fradi 13.12.2011

    Hei!

    Onko sulla muuten muita kynsivinkkejä?

    Vastaa
  19. Avatar Henriikka 16.12.2011

    Fradi: Kuinka sujui? Ja on mulla ehkä muutama, voin niistä joskus kirjoittaa. Mutta täytyy myöntää, että kynnet eivät ole se vahvin alani. Yleensä pötkin pitkälle kirkkaanpunaisissa, suht lyhyissä.

    Vastaa
  20. Avatar Anonymous 19.12.2011

    Oon ihan sun blogin fani, ja sanomalehtikynnet on mun uus lemppari! :)

    Vastaa
  21. Avatar Henriikka 26.12.2011

    JES! hyvä fanit! niille erityispusuja ja -haleja.

    Vastaa
  22. Avatar Maippi 3.2.2013

    Käviskö tuohon desifiointiainetta sijasta Vaikka Läpinäkyvä lakka.? :)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 3.2.2013

      Heippa, ei valitettavasti kyllä käy. Desifiointiaine sisältää juuri niitä aineita, jotka liuottavat tekstit paperista kynsille.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.