Lepardikuoseissa jälleen. Tai ehkä seepra.

15-vuotiaaksi kuvittelin, että minun olisi kuulunut syntyä pojaksi. Tykkäsin lapsena Prätkähiiristä, pörräilin pikkuautojen kanssa parkkitalossa ja halkesin ylpeydestä, kun pääsin mukaan isoveljien ja niiden kavereiden leikkiin. Ja muistan senkin, kun ne kaksosveljekset oli mukana purkkiksessa ja minä jäin, niin niiden piti mennä samaan piiloon. Sen takia tietenkin, että pystyin huutamaan ne samalla kertaa, kun en erottanut toista toisesta. Rakastin majoja, liikuntaa ja painimista. Alkuteiniajassa (onko sellaista?) jätin meikkaamatta, yritin pärjätä poikien pallopeleissä ja vakuuttelin, kuinka kovaa oikeasta nyrkistäni lähtee.
Jossain se napsahti sitten. Ehkä 16-17-vuotiaana. Miten mainiota olla naispuolinen eliö. Otin löysien farkkujen, pipojen ja telttahuppareitten rinnalle mekkoja ja meikkiä, kultaa ja kimalletta. En överisti, mutta aloin haalian niitä hiljalleen mukavuusalueeni rajojen sisäpuolelle. Kettuilua sain jo ripsiväristä, saati sitten jos satuin vaikka rajaamaan silmäni. Hissukseen hissukseen, juhliin saatoin laittaa jopa hameen. Poikatyttö-unelma on jäänyt. Viime vuonna ostin ensimmäiset korkokengät ja nyt saatan laittaa mekon vaikka keskiviikkona. Onpa mukavaa tuntea olonsa mukavaksi vähän hienommatkin hepeneet yllä.
Tässä eräs mekkoni, jonka saatan laittaa vaikka tiistaina: kirpputoriltä löytynyt eläinkuosinen polven-yli-mekko. Tällä kertaa yhdistin siihen ruskean vyön ja Lindexin viittmaisen paidan. Tukan harjasin toiselle puolelle päätä. Kyllä minä taidan näyttää ihan oman sukupuoleni edustajalta.
Vieläkin inhottaa aamun meikkihetket, jos en pärjää pallopelissä ja jos häviän verbaalisen sanataiston kaveripojalle ja hän kommentoi häviööni: ”nainen”. Mutta seison sentään ylpeänä omalla puolellani.
ÖITÄ pus! Henriikka
Kategoriat: oma tyyli 6 kommenttia

Lepardikuoseissa jälleen. Tai ehkä seepra.

6 kommenttia

  • annie sanoo:

    Sun ajatukset pelottaa mua, jännällä tavalla. Tuntu ku ois lukenut omaa juttuaan. Jos joku ois kertonut mulle 14-vuotiaana että mekot/tunikat olisivat jossain vaiheessa arkeani, oisin varmaan nauranut. korkokenkiä en kyllä ole oppinut käyttämään, ihan mukavuuden takia. Ihailen kyllä niitä, mutta mut yleensä löytää balleriinoista tai tennareista.

    Elämä on kokoajan oman tyylin ettimistä. Ihmisiä, jotka ovat ylpeitä itsestään juuri sellaisena kuin ovat, on hieno huomata. Tuntuu välillä että niin moni ihminen ei uskalla olla ylpeä itsestään, ja usein se yhdistetään itsekeskeisyyteen. Tykkään sun tyylistä ja ajatuksista ja tätä blogia on aina yhtä mukava lukea.

    terkuin kommenttiboksin raiskaaja

  • Henriikka sanoo:

    Aivan ihana kommentti. Se on kiva, että joku pystyy samaistumaan kirjoituksiin. Mulla on niin pulleat jalkaterät haha etten oikein ballerinoja pysty käyttämään, mutta sinnikkäästi oon pitkän teini-ikäni vääntäny tennareissa.

    Etkä oo mikään raiskaaja. Ihan oikeassa oot että elämä menee vähä hapuillessa, mutta uskon kyllä että tässä lähivuosina sitä löytää ees jonkunlaisen pohjan tyylille. Nuoruus kun meni niissä värikkäissä sukkahousuissa, sitten tuli glamrock-vaihe ja menninkäis-vaihe. Toivon ettei niihin tarvitse palata ha.

  • Anonymous sanoo:

    Huhuuhu hurja postaus, en olis arvannu tätä poikatyylihommaa. Jännää.

    Kiva kun edes jollain on jotain tyyliä, itse olen jäänyt ikuiseen hupparikierteeseen ja näytän aina junnulta. Suurin osa huppareistani on vielä mustia, mutku ne vaan on kivoja ja käytännöllisiä paitoja. Tykkään kun paidassa on huppu. Enkä aio kenekään kaverin tai siskoni tehdä minulle mitään makeoveria. Olen HUPPARIMIES. Siinäpä olis korni supersankari.

    Apua miten random kommentti. Ihme sunnuntai-illan tajunnanvirtaa

  • Henriikka sanoo:

    Ihanaa tajunnanvirtaa!

    Ja kuule, sun ei hupparimies tarvitse muuttua mihinkään suuntaan sikälimikäli et sitä tahdo. Mullakin on vielä omat hupparipäiväni, ne on niin helppoja rentoja kivoja. Saa hupun päähän ja isoon huppariin koko kropan piiloon hih.

  • Jossu sanoo:

    sulla on ihana blogi! kirjoituksesi saa hymyn huulille, juttujasi on ilo lukea:)

  • Henriikka sanoo:

    Hei Kiitos Jossu. Tollaset kommentit saa jatkamaan tätä kirjottelua :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *