Mainoksia oikeella boogiella

Mainoksien vaikuttavuus vaihtelee ihan hurjia määriä, niin kuin tiedätte. Olen ennenkin kiinnittänyt huomioita mainoksiin ja mainontaan, esillepanoon ja esimerkiksi erilaisten pakkausten ulkoasuun, mutta etenkin koulussa käymäni ”kuvallinen ilmaisu ja graafinen suunnittelu” -kurssi avasi silmiäni: Ennen olen vain ajatellut, että ”tämäpä se vasta on hieno pakkaus”, mutten ole osannut luetella syitä. Nyt tiedän, mikä on päätteellinen ja mikä päätteetön fontti, mikä on palstajako ja osaan alkeet graafisesta suunnittelusta. Esimerkiksi Clipperin teet ovat onnistuneet käsittämättömän hyvin ulkoasussaan ja kokonaisuudessaan, toinen onnistunut on Wool and the Gang.
Kauppoja kierrellessä eteen tulee vaikka minkä näköistä kuvastoa. Siinä missä ennen mentiin perinteisellä Ellos-jytkyllä tai ilmaisjakelulehdillä, nyt rinnalle on kivunnut mielettömiä luomuksia. Ulkoasu, tuotteiden ja merkkien brändäys ja omaleimaisuus, sekä muut visuaaliset elementit ovat tärkeitä myös muotisysteemeissä. Esteettisyyttä ja persoonaa hakevat kuluttajat tekevät ostopäätöksiä varmasti paljon mieluummin siistin katalogin, kuin halvannäköisen paperinpalan kanssa.
Tässä kaksi kuvastoa, joista olen lähiviikkoina syttynyt:
1. Weekdayltä napattu, syksy/talvi 2011: Ihan mieletön vihkonen, jokaisella aukeamalla kaksi tyylikästä kokonaisuutta ja värit kulkevat vaaleista tummiin ja värikkäisiin. Tämä on juuri sellainen kuvasto, josta tekee mieli tehdä tauluja.

2. Wescin kuvasto 2011: Tämä on siitä huvittava, etten ole omistanut Wescin vaatteita sitten lukion ensimmäisen ja silloinkin taisin omistaa vain yhden hupparin. Eivät siis ole lempparikuteitani, mutten voi kieltää, etteikö katalogi houkuttelisi. Perinteiseen lehtimalliin turvautuminen ei ole huono juttu, jos sisältö on hienosti suunniteltu ja painettu. Great job.
On varmasti miljoona muutakin hyvää, mutta tässä oli kaksi. Kuvastoissa on se hyvä puoli, että ne lähtevät useimmiten mukaan maksutta. Ne sopivat askarteluun, sisustukseen tai vaikka vain tsiigailuun.
Tänään on siivouspäivä, eli takaisin hommiin. Kaiuttimista soi Jouluradio.
Henriikka
Kategoriat: random 2 kommenttia

Mainoksia oikeella boogiella

2 kommenttia

  • miu sanoo:

    ihana tuo weekdayn kuvasto ! miksei ole enemmän tuollaisia ns.hienompia kuvastoja ? :D

  • Henriikka sanoo:

    Sanoppa muuta! Maailmassa on niin rumia hyihyi mainoksia, mutta potentiaalia olis niin paljon. Pienelläkin rahalla voisi luoda vaikka mitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *