Kiitos pukki

Joku roti tähän tunnelmointiin, ja takaisin tyylin pariin. Kaipaan jo pinnallisia aiheita ja turhamaista jauhamista. Mutta jouluun liitoksissa ollaan vielä siinä suhteessa, että paketista nämä uudet ihanat kuorin: Uudet Levikseni. Ai että. Sopii huokailla noin kaksikymmentäkolme kertaa juurikin niin syvään, kuin keuhkot antavat periksi. Ihanat pehmeät paketit, kiitos oiva ukki.
Pökät ovat vaaleaa farkkua (nyt pitäs kai sanoa ”denimiä”) ja joka puolella on kulutusviivoja. Yleensä en kovinkaan rajuista kulutusraidoista välitä, mutta näissä ne on mielestäin sopivan soluttautuvia ja haaleita. Spesiaalit näistä pöksyistä tekee porkkanamalli: pohkeet ovat niin tiukat, ettei meinaa jalka sujahtaa kunnolla sisään, mutta reisiosat ovat löysät. Farkkuja voi joko lököttää vähän alempana, mutta vielä kivempi on musta nostaa ne hiukkasen korkeammalle.  
Malli ei ole mulle valitettavasti aivan selvä, sillä vaikka hintalapussa tönötti orginal 501-lapuska, niin en ole siitä lainkaan vakuuttunut, sillä omistan myös viisnollayks-perinteiset. Joka tapauksessa takamukseni, vaikkei olekaan maailman pikkuruisin, ja tälläiset lyhyen ihmisen jalat sujahtavat housuihin aivan jees. 

 Vai miltä näyttää? Ehkä elämäni toinen panostus housuihin, tai siis pukin panostus minun pienoisella avustuksella, ja se vaikutti kannattavan.

Henriikka

18 kommenttia

  1. Anonymous 28.12.2011

    hehee. päädyit sitten iso pylly -kuvaan.

    Vastaa
  2. Laapa 28.12.2011

    Sopii tyyliisi nämä pöksyt, aijettä :)
    Minä ostin uudempaa tuotantoa, demi curvet reilulla stretchilla kun jotenkin oon allerginen tolle kovalle farkulle. Mutta Levikset on parhaat:)

    Vastaa
  3. Inka 28.12.2011

    Oo, täydelliset! Minäkin kelpuuttaisin!

    Vastaa
  4. Anonymous 29.12.2011

    Kuinka mainiot Levikset! Pidän blogistasi niin kovasti, ai että, se on oikea päivieni (tai tässä tapauksessa öitteni) piristys. Jee jatka samaan malliin, meikä diggaa.

    Vastaa
  5. Nata 29.12.2011

    aijajjai! hianot on!
    itse kirosin joskus kun cartsusta oli meikän koko noista loppu. ensi keväänä levikseltä on tulossa uusi malli ”skinny roller”, joka on porkkana ja reiluilla lahkeilla, nimensä mukaan rullattava. pesuina kuluttamaton indigo ja vaalea denim. 100% puuvillaa.
    porkkanat ovat hot! ne ovat yrittäneet tuloaan jo monta sesonkia, mutta vihdoin alkavat levitä isompaan yleisöön. myös wranglerilta löytyy porkkanaa malleissa jax ja kunae.

    tuossa on tumma pesu http://whitetrashdisease.indiedays.com/2011/10/31/skinny-roller/ ja tässä vaalea http://whitetrashdisease.indiedays.com/2011/12/14/maakrapu-kertoo-leffalippujen-voittajat/ jos yhtään kiinnostaa!

    cheers! ja farkkumyyäjn sydäntä lämmittää tällaiset kuvat <3 paras joululahja ever, must agree!

    Vastaa
  6. Nata 29.12.2011

    ..niin ja mallihan noissa on vuoden 1966 501. se lukee tuossa patchissa ;)
    vuoden 1964 501 oli muuten ainoa 501, missä oli vetoketju, marilyn monroen toiveesta!

    Vastaa
  7. Minna 29.12.2011

    Näyttävät ihanan rennoilta!

    Vastaa
  8. Anonymous 29.12.2011

    oooooooooooooooo mitämitämitä sain just kuoria tismalleen samanlaiset housut paketistaan eilen ja tänään sitten tulin tänne ja näin samat sulla! mitä telepatiaa.. btw meil on muutenkin tosi samanlainen tyyli :)) tyksin blogista!

    Vastaa
  9. ALINA 29.12.2011

    ihanat farmarit! ex-farkkumyyjänä myös fiilistelen kovin. vanhat 501 on ihan mahtavia! tykkään kans pesusta ihan sikana! huippu joululahja <3

    Vastaa
  10. Henriikka 30.12.2011

    Anonyymi: Toivon että olet Roussu. Muuten hitusen loukkaannun, vaikka isohan tuo on :–)

    Laapa: Ai että joo Denimit just tollaset on harkintalistalla. Pitääpä säästää pikkuisen, skipata alet (ei ihan täysin, mutta vähän) ja budjetoida noihin.

    Inka: Joo musta persoonalliset mut kuitenkin sopii kaiken kanssa. Sinähän voit käydä itselles hankkimassa samanmoiset jostakin.

    Anonyymi: Tämähän voi yhtä hyvin olla ”yökahvilla”. Sikakiva saada tollasta palautetta. Kiitos siitä.

    Nata: VAU mikä tekstin ja nippelitiedon vyöry. Etenkin Monroe-juttu oli huikee. Parasta tästä teki sen, että meinasin tota mallia pohtiessani linkittää tämän jutun sulle ja kysästä, että MIKÄ MALLI MIKÄ MALLI?? Ajattelin kuitenkin sen olevan semityrkkyä ja häpeilemisen arvoista, joten luovuin. Sitten teikäläinen ihan vapaaehtoisesti tulet jakamaan tärkeää informaatiota, KIITOS SIITÄ. Meikä digaa blogistasi. Ja olinpa muuten ääliö, kun skippasin täysin tuon selkeillä numeroilla kirjatun numerosarjan 566.

    Minna: Ja ovatkin. Paitsi pohkeista.. Ei pidä kävellä portaita enää.

    Anonyymi: sielunsisareni, kadonnut ystäväni tule kylään ja vertaillaan pöksyjä. Tule ainakin taas tänne blogiin vierailulle. jos ei muuten.

    Alina: Niin olikin. Itseostetuthan ne ovat aina niitä parhaita. Sinä se oot farmari-ammattilainen, vieläkin katkerana etten päässyt puljuusi vierailulle.

    Vastaa
  11. Nata 1.1.2012

    mikään farkkuihin liittyvä ei ole tyrkkyä! tästäpä rohkaistuneena voisin laittaa pystyyn denim-aiheisen kyselypostauksen. jos vaikka jollakin muullakin olisi jotakin mieltä painavaa :D

    Vastaa
  12. Nata 1.1.2012

    niin ja vielä. nyt kun on puhetta tuosta 501sta. tuossa sun mallissa lahjetta on kyllä kavennettu vaikka -66 reproduktio onkin. 501 mallia on muutettu jokusen kerran aikojen saatossa, modernimmaksi. uusin 501 on peräisin parin vuoden takaa, siluettia kavennettiin ysäri-501 nähden. 1900-luvun alussa yhden vuoden 501ssa oli niitti haaroissa kestävyyden parantamiseksi, mutta tämä kokeilu jäi ainoastaan sen vuoden housuihin. poltti länkkäreiden kasseja leirinuotiolla istuessa. itse levi strauss kokeili housuja nuotiolla ja totesi ne käyttökelvottomiksi :–D

    Vastaa
  13. Henriikka 4.1.2012

    Nata: EHDOTTOMASTI FARKKU-KYSELY! Tuun sitten tyrkyttämään sinne omia pyllyposeerauksiani. Kyselen farkuista ja pyllyistä. Kaipa sinulla on asiantuntijuutta molemmista. Ja nyt shoppailulakolla kolme kuukautta, jonka jälkeen tummat levikset, KYLLÄ. olen niin ispiroitunut ai ai. Paitsi niitistä haarovälissä, mitähän ihmettä…

    Vastaa
  14. Anonymous 11.5.2013

    I геad this paragraph complеtely about the difference
    of most recent and prеvіous technologieѕ, it’s amazing article.

    Also visit my web page; iphone repair bangsar

    Vastaa
  15. jeajee 16.1.2014

    Kuinka mainiot farkut. Mistähän tollasia saa? JA NUO KENGÄT

    Vastaa
    • Henriikka 16.1.2014

      Siis todellakin huippufarkut! En ole löytänyt mistään enää samanmoisia ja ärsyttää. Leviksen farkut ovat ja ostin aikanaan Carlingsista.

      Kengät taas on Adidakset.

      Vastaa
  16. Sofistikoitunut 22.11.2016

    Näyttää kyllä lievästi sanoen hyvältä päälläsi. En keksi moitittavaa; noila kyllä tekee vaikutuksen kohteeseen helposti…;)

    Vastaa
    • Henriikka 28.11.2016

      No hyvä hyvä. On kyllä kulunut sen verran monta vuotta, että liekö näyttäisivät enää samalta.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.