Kultainen jono

Meillä on tv-pöydällä aivan uutta elämää. Viime vuonna Jyväskylän yliopistolla terveydenhoitajalla käydessäni selailin vanhaa Avotakkaa (9/2009 muistaakseni) ja sieltä bongasin kullalla maalattuja eläinhahmoja. Takaraivoon jäi jyskyttämään tämä idea ja näin vuoden jälkeen sen vihdoin toteutin. Kesän mittaan olin kyllä asiaa pohdiskellut, sillä monilta kirppisreissuilta oli tarttunut mukaan muovisia eläimiä. Kriteereitä oli, että ne ovat kauniin muotoisia ja pysyvät hyvin pystyssä. Väreillä ei myöskään saanut olla virkaa, sillä ne tulisivat kuitenkin peittymään (tätä en muistanut ostaessani täydellisen seepran..)
Valitsin kaikkein kauneimmat yksilöt ja vein ne vintille värjättäväksi. Kyykin kerrostalomme vintillä suihkuttaen sanomalehden päällä kököttäviin otuksiin kultaista spraytä ja voitte vain kuvitella, kuinka nauratti ajatus siitä, että joku naapureistamme pamahtaisi paikalle- Toinen koominen vaihtoehto olisi ollut se, että naapuri olisi löytänyt vintin tolpan takaa kullatut aarteet, kun jätin ne sinne yöksi kuivumaan. Aamulla kaikki olivat kuitenkin tallella, että ei niistä kukaan ainakaan liikaa innostunut. Tätä nykyä Samsungimme edessä siis kuljeskelee jono eläimiä kyyhkysten johtamana ja delfiini perämiehenä. Tämänhetkinen lempparini on jonon neljäntenä möllöttävä kala. Random.
JA vau, mikä määrä kommentteja viime jutussa. Olen lukenut ne nyt varmaan kolmesti läpi ja ai että, mitä mannaa nannaa. Sikakiva. Kun on koko työpäivän laahustanut hiessä vihreä t-paita ja punainen essu päällä, kaulassa kuusenkoristeita, niin tuntuu suhteellisen hyvältä kuulla, että sitä tyylitajua mahdollisesti onkin. KIITOS. Ehkäpä tilaan kaikille paitaset. Eihän se tämänhetkisillä osallistujilla tekisikään kuin 1825 euroa. Pikkusumma. Ja josko taiteilija antaisi sitten ne minun ja Jannen paidat vaikka kaupan päälle.. Täytyypä harkita.
NOT. Henriikka

16 kommenttia

  1. Avatar aliina 18.12.2011

    vautsi mikä idea, ehkä matkin sua pikkasen ja teen samanmoisia elukoita omaan kämppääni ! hih

    Vastaa
  2. Avatar Anonymous 18.12.2011

    meitsi diggaa raamatullisista viittauksista.

    Vastaa
  3. Avatar Korvistyttö 18.12.2011

    no nyt kyllä on pakko matkia. tosin tästäkin on tulossa juurikin semmonen ikuisuusprojekti, ku keräilee aarteita kirppareilta. mhiihi kiitos taas ideoista!

    Vastaa
  4. Avatar Anonymous 18.12.2011

    Vau!

    Vastaa
  5. Avatar Jem 18.12.2011

    Aivan mahtava idea! ♥
    Meiltä taitaa kotopuolesta löytyä just noita samaisia eläimiä… Ehkä pitää hieman lainata tätä ideaa :) On nimittäin himspkatin hyvä sellainen!

    Vastaa
  6. Avatar Laura 18.12.2011

    Hauska idis! :)

    Vastaa
  7. Avatar Satu 19.12.2011

    Tosi kiva idea!

    Vastaa
  8. Avatar Anonymous 19.12.2011

    juhlavaa! vähän kuin nooan arkki tai leijonakuningas. kiinnyin tuohon kameliin.

    Vastaa
  9. Avatar karoliina 19.12.2011

    Siisti idea ja kiva toteus =)!

    Vastaa
  10. Avatar Hanna 19.12.2011

    Ylisöpöjä :)

    Vastaa
  11. Avatar routapisara 19.12.2011

    voi että mikä ihana idea! varsinkin tuo kameli on ihana :D

    Vastaa
  12. Avatar Mahtijanne 19.12.2011

    Nooan arkin lisäksi tuli mieleen toinen Raamatullinen viittaus. KULTAINEN VASIKKA. HUU…

    Vastaa
  13. Avatar Anonymous 19.12.2011

    voi että kun on söpöjä. aws!♥ (ja hei muuten se manna, Raamatusta myös)

    – myy

    Vastaa
  14. Avatar Henriikka 26.12.2011

    Kyllä kyllä, raamatullisia viittauksia löytyy hyrymykke. Hyvä, olette sivistynyt lukijakunta!

    Kaikki saa rauhassa napata idean, sitä vartenhan tämä blogi ja nämä jutut kai ovatkin. Hienoja voisivat olla myös tinasotamiehet.

    Hymyilyttää miten jaksatte kommentoida. Paljon ahkerammin, kuin minä jaksan vastata. Anteeksi. Pus! KIITOS ja KUMARRUS.

    Vastaa
  15. Avatar roosaliina 15.2.2014

    mutta missä on kultainen jono nykyään?

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 21.2.2014

      Ups vaan. Ne ovat muovipussissa, peltipurkissa.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.