My MasterChef

Mikä onni on omistaa huippukokkiystävä illan pimetessä!
Viikonloppuiset piparikarkelot eivät menneet omalta kohdaltani aivan putkeen. Töistä väsyneenä raahasin luuni kotiin ja hirveä migreeni alkoi. Isabel, ihana ystäväni, saapui tämän surkeuden keskelle kera omatekemän piparkakkutaikinan ja ruokatarvikkeiden. Rakastan, kun Isbe häärii keittiössä: hän tekee mitä tahtoo, kysyy jos on kysyttävää, tuntee ruoka-ainekset ja tietää tavoitteet. Siinä sitä katsoo ja tuijottaa ja lopulta syö herkut suihinsa. Niin kuin tälläkin kertaa, oh pitsapäivä.
Pystyin juuri ja juuri osallistumaan pienen taikinamöntin kaulimiseen ja ehkä kymmenen piparin painamiseen. Tämän urakan jälkeen otin kodikseni keittiön räsymaton ja seurailin loppuillan puuhia ja jauhoista ystävääni sieltä käsin. Välillä hihkaisin lattialta ”lisää taikinaa!”
Kun taikinaa ei mahtunut enää mahaan, sille piti keksiä uusia käyttötarkoituksia. Yritykseni tehdä viikset, ei aivan sujunut, ja murhe yltyi, kun henkilökohtainen kokkini tuli ja muovasi samasta, mielestäni jo kökkööntyneestä, palasta täydelliset vinkurat- sitkeästi yritin tätä näytöstä vastaan vielä taistella ja muovata komeat kulmakarvat ja charmikkaan parran. Ehkä onnistuin, ehkä en.

 
Ehdin vielä valittaa piparinpaiston ajan pääni kanssa. Sitten riitti ja minut pakotettiin matoltani nukkumaan. Nukahdin heti. Ja voitteko kuvitella mitä aamulla odotti? Koko keittiön pöytä täynnä koristeltuja pipareita? Joku oli valvonut muutaman tunnin ylimääräistä. ”No mä voin ottaa muutaman itse, mutta en mä enempää”. Huraa! Onneksi tutustuimme ennen kuin tiesin ruoanlaittolahjoista, saattaisin muuten epäillä motiivejani.

 Tunnelmaa? Kyllä.

Nyt keittiöön ja suklaamuroja.

Ja niin, älkää paketoiko vielä lahjojanne, kun yritän huomiseksi tehdä paketointi-jutun ja pikkuvinkkejä. Ei mitään spektaakkelimaista, mutta nakkisormille sopivaa.

Henriikka

19 kommenttia

  1. Anonymous 20.12.2011

    IHANIA PIPAREITA !!!

    Vastaa
  2. emilia 20.12.2011

    ??? oon äimistyny ! ei noita voi syödä :D

    Vastaa
  3. Roosa 20.12.2011

    whaaaat, mistä saa tuollaisia värejä koristeluun??! elintarvikevärejäkö vai hähh?

    Vastaa
  4. SSM 20.12.2011

    Ihanan värikkäitä pipareita! :D

    http://ruusukerotta.blogspot.com

    Vastaa
  5. Anonymous 20.12.2011

    Vautsi! Hyvä Isbe! t. Outi A

    Vastaa
  6. Sara 20.12.2011

    Eikäää, ihan supereita pipareja! Niin mielikuvituksellisia. Täytyypä huomisissa piparitalkoissa väkertää vähän muutakin, kuin niitä iänikuisia tonttuja ja poroja…

    Vastaa
  7. Veera 20.12.2011

    ihan huikeita pipareita! :) siis aivan mahtavia.

    Mullekin kelpais noin lahjakas henkilökohtainen kokki :)

    Vastaa
  8. Arrkku 20.12.2011

    Ihanata noi piparit

    Mää oonki kerenny jo paketoida, mut ei haittaa mä oon pro ;)

    Vastaa
  9. Elinabeth 20.12.2011

    mä ostin kirpparilta tänään muotin joka on aaltomaljakon muotoinen. aion todellakin leipoo pipareita ympärivuoden sen muotin takia! plus haluan tehdä nyt jonkun jäätävän ison kuorrutetun silmäpiparin inspiroituneena tosta pitkäkaulaisesta kirahvintyyppisestäsilmäjutusta :–D

    Vastaa
  10. essii 20.12.2011

    hei apua ! voisitko kysyä ystävältäsi, että millä väreillä hän värjäs noi kuorrutteet ?? :-) aivan ihania pipareita!=)

    Vastaa
  11. roosaliina. 20.12.2011

    NAMNAM. tuo meille tuliaisiks!!!

    Vastaa
  12. Sini 20.12.2011

    onpas hienoja!hauska toi parta taikinasta!!

    Vastaa
  13. sarq 20.12.2011

    no eihän noita enää raaski syödä!!! UPEITA! oon kade sun kaverin taidoista !!

    Vastaa
  14. Ankkuli 20.12.2011

    Maailman hienoimmat koristelut! Siinä on saanu väkertää tovin jos toisenkin mutta aivan mahtavia!(: Värejäkin on saanut sekotella, voi kun itsellä olisi taitoja tehdä tommosia, omat piparit piti syödä heti pois ennenkun joku ehtii näkemään taiteilujeni tulokset..

    Vastaa
  15. karoliina 21.12.2011

    aivan ihania pipareita! =D

    Vastaa
  16. Anonymous 21.12.2011

    En kestä tota kirkkovenettä hihihihihihih

    Vastaa
  17. Laura 21.12.2011

    mä en oo koskaa erityisemmin tykänny pipareista, mutta noista mä oon kateellinen! :DDD sun ystävä on nii talentti, toi pitsaki näyttää iha ammattilaisen tekemältä! :)

    Vastaa
  18. jadyn 21.12.2011

    Moi. Mä kuuntelen tässä Jouluradioo ja hymyilen ja mulla on kaikki hyvin. Ja löysin sun blogin tuossa viisitoista minuuttia sitten ja oon niin iloinen siitä! Sait uuden lukijan. Oot kiva. :>

    Vastaa
  19. Henriikka 26.12.2011

    Hihhelihei ihania kommenteja, olen todella ylpeä henkilökohtaisesta kokistani, rakkaasta ystävästäni. Toiset osaa, toiset nukkuu. Näin se menee.

    Värit ovat ihan tavallisia muna-tomusokeria ja vesi-tomusokeri-kuorrutteita, jotka värjättiin elintarvikeväreillä.

    Ja elinabeth, sun täytyy painaa sun aaltomaljakkomuotilla kuvioita leipäjuustoon, tiedäthän narinajuuston.

    VIELÄ EHTII piparitalkoille! Tai vaikka juhannuksenakin.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle jadyn Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.