arkisto:

tammikuu 2012

Pehmeesti kasaria

Pehmeä kasari. Sellainen on seuraava tyylini. Fidalta löysin kerran kauniina päivänä college-paidan, joka kutitteli mielihyvätappejani. ”Viimeksi tulleita” -rekissä roikkui minua odottelemassa harmaa paita, jossa on vaaleanpersikan väriset hihat ja samalla värillä söpösuloinen Addun logo edessä. Aito kasaria sopivan heleästi, meikä sanoo JEEs.
Kotona käytän paitaa harmaitten collegejen kanssa, tai ainakin käytin ennen kuin Jannen kaverit pilkkasivat kasarikokonaisuuttani tullessaan meille kylään. Ehkä se oli pilkkaa rakkaudella. Koulupäivänä yhdistin kuitenkin kollarin appiukon vanhoihin farkkuihin ja sopivaa blingiä toivat suuret helyt korvissa roikkumassa. Hoppiasennetta, tiedättehän.

Ulkovaatteisiin otin saman linjan: löysää ja kasaria. Ystäväni Villen vanha takki ja pikkusiskoni vanhat sniikkerit, jotka taannoin ostettiin Budapestin reissusta. Kyllä näillä kelpaa kaduilla tanssia!

Överi on ain paras.
Henriikka

Servettilakalla kuvioita kiinni

Porukka on kaivannut väsäily-juttuja. Tässäpä tulee ohje, kuinka koristaa pintoja serveteillä. Joku on ehkä tätä puuhannutkin ja huomannut, että kyseessä ei ole mikään vaikea projekti. Olen koristellut servettisysteemillä laatikoita lahjojapaketeiksi ja ihan arkisten pikkujuttujen säilytykseen.
Servettilakka-tekniikka
Valitse esine, jonka haluat servetillä koristeltavan. Esimerkiksi kova pahvi sekä puu materiaaleina sopivat hyvin.
Kuvassa olevia pahvisia laatikoita myyvät ainakin Sinelli ja Askarelli.
Levitä suojapaperi ja varaa sivellin, joka saa mahdollisesti hieman kärsiä lakkaamisesta.
Servettilakkaa saa mm. Tiimarista n. 7 euroa/pullo.
Lakkaa haluamasi pinta servettilakalla. Irrota servetistä ”yksi kerros” ja levitä se varovasti lakan päälle.
Varo ohuen servettikerroksen repeämistä ja siloittele se varovasti suoraksi.
(Itse jätin tähän Ikean servettiin kaksi kerrosta, jotta pinta jäisi ”rosoisemmaksi”)
Lakkaa muutkin pinnat ja kiinnitä servetti lakan päälle.
Alimman kerroksen kuivuttua lakkaa esine vielä kauttaaltaan servetin päältä,
jotta pinta jää kiiltäväksi ja servetti tarttuu paremmin.
Valmis! Serveteillä voi peittää esineen täysin tai sitten siitä voi leikata kuvia,
jotka erillisinä lakataan pintaan kiinni.

Miltä vaikutti? Tosiaan, jos täysin sileää pintaa hamuaa, niin täytyy tehdä minua tarkempaa työtä. Oma tavoitteeni ei ollut saada servettiin tasaista väriä, vaan hain kierrätyspahvin tunnelman mukaisesta sellaista ”rosoisempaa” pintaa. Ja hei, hyvä idis on ostaa tuollaisia pahvi- tai puukirjaimia ja tehdä niistä kirjaimet vaikka pyyhkeitten päälle kylppäriin. Isompaa laatikkoa voi käyttää vaikka valokuvien säilytykseen, ja pienempää korviksille tai muille koruille. Onhan noita käyttötarkoituksia.

Oon ollut lähipäivinä sellaisella väsäys-moodilla, joten ehkäpä lähiaikoina voisin laittaa lisää ohjeita tulemaan, jos kiinnostusta on. Amatööri-ohjeet, parhaat ohjeet.

Henriikka

Mäkkiläse

Rakastan mäkkiä. Mutta vain kahdesta syystä. Toinen on juustohamppari pleininä (välissä ei muuta kuin juusto ja pihvi) ja toinen on jäätelökahvi. Tämä herkku on niin monilta jäänyt huomaamatta, että joskus sen tilatessani olen saanut itse myyjältä takaisin kysymyksen, että kuinka se tehdään. Asiahan on niinkin yksinkertainen, että vaniljapehmiksen päälle laitetaan runsaasti kahvia. Valmis.
Tällä kertaa nautiskelin jätskiäni ruskeissa kengissäni, jotka nyt lumen tullen otin käyttööni!
Nämä olivat oikea löytö, kun kiertelin Dinskon lastenosastoa joskus syksymmällä.
Mutta niin kuin huomaatte, kiinnostusta löytyy enemmän jätskisösseröille.
Nostin kuitenkin nätisti jalkani tuolille, jotta kuvaaja pystyy ikuistamaan kenkäni.
Käytän harvemmin komboa: löysät farkut ja tiukka neule. Nyt sen kuitenkin tein. Välillä tuntui, että mittasuhteeni olisivat vääristyneet. Että omistaisin hervottomat jalat ja ylilyhkäsen selän. Mutta loppupäivästä hahmotin jo omat ääriviivani. Kirpputorilta löytynyt matkalaukku ei ole se kaikkein kätevin kantaa, mutta kkka tässä käytännöllisyyttä kysyy, kun voi olla nolo ja hifistellä?

Tiedättehän, on sunnuntai. Ja aikaa jäätelökahveille. Anyone?
Henriikka

Ps. Ihan mahtava toi eilinen korttirieha! Puss pus!

300 lukijaa -> dippadappadaa tempaus!

Joulukuussa tuli 200 julkista lukijaa täyteen ja järjestin arvonnan. Olin siitä niin mielissäni itse, että päätinpä ottaa perinteeksi aina järkätä jotakin hilpeää sadan täyttyessä (voi olla, että tämä jää viimeiseksi hihah). Ehkä fiilistelen näitä juttuja enemmän kuin te lukijat itse, mutta eikö ihminen pääasiassa toimikin itsekkäistä syistä?
Eilen illalla pohdiskelin hykerrelen mitä tällä kertaa keksisin. En halunnut arvontaa, sillä se on se perinteisin ja viime kerralla homman nimi oli juuri se. Olisi kiva kekata jotain, jolla saisi useamman lukijan kanssain hykertelemään, tai ainakin pikkuriikkisen iloitsemaan. Ja sitten keksin! Homman nimi on tämä:
– Lähetän postikortin jokaiselle, joka lähettää osoitetietonsa sähköpostiini.
– Jos jostain syystä postikortteja arvostavia löytyy lisäkseni hirmuinen määrä, niin nopeat syövät hitaat ja kortit lähtevät 50 ensimmäiselle.
– Kortit saattavat olla millaisia tahansa, enkä ota sisällöstäkään vastuuta. Mysteerikortteja, tiedättehän?
 Ai että, rakastan etanakirjeitä ja postikortteja.
Oh oh oh! oih!
Henriikka

HUOM! 50 tuli juuri täyteen. Enää ei kannata lähettää osoitteita. Aivan ihanaa, pääsen pian rustaamaan.
Viimeiset, jotka ehtivät kelkkaan, olivat Jaapo ja Tuomas, onnitteluni heille.

Crystal and Deco -tapahtuma

Eilispäivänä minulla oli suuri ilo ja kunnia olla mukana Espoossa Crystal & Deco -tapahtumassa. Tapahtumassa esiteltiin Sagaformin, Kosta Bodan ja Orreforsin luomuksia ja tulevan kesän sekä kevään uutuustuotteita. Kosta Boda ja Orreforsin kaltaiset luksus-merkit ja design-lasit ovat kaltaiselleni kirppisvääntäjälle aika kaukaisia ajatuksia ja haaveita, mutta Sagaform oli entuudestaan hyvinkin tuttu. Olen hölpötellyt täällä blogissa muutama päivä sitten viinilaseista ja joskus aiemmin syksyllä termosmukeista. Astiafanina sainkin hypistellä kaikkia söpöjä kippoja ja kuppeja ja valkata ne omat lempparini.
Kiertelin ja kaartelin hyllyjen välissä. Värikkäät kuosit ja retro-jutut olivat helposti lähestyttäviä. Myös puiset astiat herättivät hykertelyä ilmoille, kun taas Sagaformille ominaisia ”vinosti seisovia” viini- ja juomalaseja en osaa omakseni kuvitella ollenkaan. Jokaiselle kai jotakin. Tässä merkissä onkin se poikkeuksellinen piirre, että siinä missä sen tuotannon toiset jutut saavat leukani loksahtamaan ja suuni erittämään runsaan määrän kuolaa, niin toiset jutut taas kierrän suosiolla. Harva merkki jakaa yhdessä ihmisessä niin kovasti mielipiteitä. Päällimmäisenä on kuitenkin se into ja ihailu, kun tutkailin näyttelyn astioita uudestaan ja uudestaan.

Tapahtumapäivän asu oli selkeä: mustavalkoinen kirpputoripaita on samaan aikaan klassinen ja boheemi. Viinipullonkorkit korvissa as always ja huuliin Max Factorin Pearl Orange. Hiukset korkealle tötterölle ja siinä se!
Kosta Bodan ja Orreforsin näyttelypaikat olivat itselleni edelliseen verrattuna niitä korkean kynnyksen paikkoja. Satojen ja tuhansien eurojen arvoiset lasivaasit, kynttilänjalat ja koriste-esineet saivat silmäni suurenemaan. Vielä menee hetkonen vakituiseen työsuhteeseen, täytynee hetki odottaa lasisia luksushetkiä. Meidän rosoiseen sisustukseen olisi muutenkin vaikea sovittaa lasista torsoa. Mutta sitten, kun lompakko joskus pullistuu.. 

Ja mitä! Minne katosi päivät, jolloin lounaani maksaa 2,5 euroa ja se nautitaan hälinän ja hyörinän keskellä opiskelijaravintolassa? (Eiköhän niitä vielä tule) Pöytä oli katettu: katkarapuja, puikulaperunoita, erilaisia kastikkeita, salaatteja, patonkia, punaviiniä. Kyllä siinä kelpasi kuunnella presentaatiota uutuustuotteista, kun vatsakin hymyili.
Tapahtuman päätteeksi kiertelin vielä pöytiä ja kuvailin lemppareitani. Siellähän ne lempparini hyllyllä tönöttivät: Roosat Spectra -lasit! Päivän ristiriitaisin uutinen oli, että uutuutena sarjaan ilmestyvät myös jälkiruokakulhot ja shamppanja-lasit. Pitääkö nekin nyt hankkia? Diili: Jos saan tulevaisuudessa syödä jälkkärini tuollaisesta pikarista, niin vastapalveluksena juon shamppanjani muovimukista.

Toinen ilahduttava uutuussarja oli Dandy. Graafinen ja selkeä! Ja mielestäni hyvä plussa on, että jokaiseen tuotteeseen (lukuun ottamatta termosmukia) on valittu vain yksi huomioväri. Omiksi suosikeiksi nousivat nuo, jossa on käytetty oranssia. Keittiöpyyhkeet ja mukit, josko siskoni huolisi noita ylioppilaslahjaksi.

Yllättävin lemppari oli Sagaformin termospullo. Johtuiko se valaistuksesta, että se kimmelsi niin ylellisesti, että olin myyty? Kunnon eräjorman termospullo näyttää timantilta, right?
Kosta Bodan ja Orreforsin korkeat kynnyksetkin alkoivat päivän mittaan madaltua. Olin aivan valmis adoptoimaan kotiini hurmaavan lasipöllön ja Åsa Jugneliuksen Kosta Bodalle suunnittelema Make Up -sarja vei sydämeni. Liekö tuotteiden aliarviointia, mutta näin niin suuret lasiset huulipunapötköt ja kynsilakkapurkit koristamassa toilettimme puisia hyllyjä. Klassinen kirkkaanpunainen huulipuna oli se ykkösrakkaus. Mutta niin kuin yllä mainitsin, niin siirtyköön koriste-esineet tulevaisuuden mahdollisesti vakavaraisen naishenkilön arkeen, keskityn nyt niihin soppakulhoihin ajatuksella.

Lähtiessäni sain vielä tuotepaketin ja katalogit matkaan. En malttanut odottaa kotiin saakka, vaan paketti avautui jo bussimatkalla. Ja voitteko kuvitella, että siellä se lasihuulipuna nyt pötkötti! Ja juuri oikean värisenä. Kiitän, kumarran ja kehrään. Meikselillä kissanpäivät.

Materiaakin enemmän iloa ja riemua tuotti kuitenkin, että huomasin 300 lukijan rajan täyttyneen.
Täytyypi kehitellä huomenna jotakin sen kunniaksi, pysykee kuulolla muuserot!
Good night niille, joille sen aika koittaa.
Henriikka

Kun päiväni ei lähtenyt käyntiin

Päiväni ei lähde käyntiin, vaikka kuinka yritän. 

Hengitä sisään, hengitä ulos. Hengitä sisään, hengitä ulos, hengitä sisään.
Ruoho nousee maasta varoen, ketunpojan silmät aukeavat hiljaa.
Josko minunkin. Paras olisi, sillä uusi ihana työpaikka kutsuu.
Niin kaunista huomenta teillekin, onko hyvä mieli?
Henriikka

Kuvat: loverei

Riehun aina äitini kanssa

Viimeksi lokakuussa julkaisin kuvia rakkaan äitin kyläilystä.
Emme osanneet vieläkään poseerata asiallisesti.
Kirjoitin joitain päiviä sitten tämän kuun hurjan 15 euron budjetin kirppislöydöistä. Kuva puuttui kuitenkin yhden mainion löydön kohdalta yksinkertaisesti siitä syystä, etten sitä ollut muistanut yhtä ahkerasti kuvata, kuin kuluttaa. Niinpä on aika esitellä takkilöytöni. Ehdin kuin ehdinkin piipahtamaan UFF:in europäivillä ja onnistuin jollain ihmeellisellä, yliluonnollisella voimalla vastustamaan kaikkia muita kiusauksia, paitsi tätä vihertävänruskeaa yksilöä. Siellä se nökötti rekissä, jonka yläpuolella luki ”suuria kokoja”. Minun onnekseni se oli siis siirtynyt vahingossa säästöön muilta mahdollisilta ostajilta, ja tyylilleni ominaisia suurjoukkueteltta-neuleita metsästäessäni löysin tulevan takkini.
Puin takin päälle ja mallailin. Ollessani varma omasta mielipiteestäni, käännyin Janneen päin ja kysyin, mitä hän pohtii. En saanut siunausta. MITA! Pöyristyneenä käänsin hänelle selkäni ja kysyin vieressä olevalta mummolta mielipidettä: ”Todella hyvähän tuo on. Ja taitaa olla kunnon villaa. Pitää varmasti tuulen. Hihat ovat pikkuisen pitkät, mutta niitähän voi lyhentää. Istuu kyllä hyvin.” In your face! Kiitin kauniisti ja marssin kassalle. Kolme euroa ei kovastikaan kirpaissut, tänks UFF ja takin entinen omistaja.

Äitini oli lauantaina luonani yökylässä ja takkini sai häneltä siunauksen.
Eikös se ole se tärkein?
Nyt vaihdan kotipökät jalkaan, keitän suuren kupin kaakaota ja käyn läpi kuvasaldon. Huomisissa julkaisen jotakin tämänpäiväsestä häppeningistä, jossa sain olla mukana.
Pus! Henriikka
minä: takki/UFF, pipo/Taiwanin tuliainen, pököt/Carlings, huivi/H&M, kengät/Dinsko:lapset, laukku ja lapaset/kirppis
äiti: takki/Carlings, muut jutut teiltä tuntemattomilta (tarvittaessa kysyn lisäinfoa)

OOOH viiniä kauniisti

Keittiömme kaapeista löytyy astioita vaikka kuinka paljon. En ole tarkka vaatteiden merkkien suhteen, enkä niinkään välitä, jos kauniit kengät ovat halpahallin löytö. Astiat ovat kuitenkin sellainen asia, joiden haluvan olla laatua. Osa astioista on kirpparilta ja osa uutena hankittu: häät olivat sellainen häppeninki, että pystyi hyvin toivelistan avulla täyttämään astiakokoelmansa puuttuvat palaset. Kiitos ihanille vieraille! 
Huomenna olen menossa Crystal & Deco -tapahtumaan, jossa on esillä Sagaformin ja Orrefors Kosta Bodan kevään ja kesän 2012 uutuudet. Siksipä olenkin tässä lähiviikkoina hieman tutkaillut kyseisten merkkien viimeisiä katalogeja läpi ja pohtinut, millaiset jutut voisivat kolahtaa. Ja Sagaformin katalogista löytyi eräs asia joka nappasi täysillä ja josta tuli salamana superfibat: Spectra-viinilasit roosan värisinä. Kauniit korkeat lasit, joiden jalkaa koristaa erilaiset punansävyiset, ööö, mollukat? Astiakaappimme neljän Ikean viinilasin tilalle olisin oitis valmis kotiuttamaan nämä prinsessat. 
Rakastan kauniita astioita, ja jos aamu voi vaikka murokulhon, tai ilta viinilasin vuoksi, muuttua hitusen paremmaksi, niin miksipä ei panostaisi astioihinkin. Totta kai tämä ’sekalaisesta astiakasasta harkittuun kokonaisuuteen’ -vaihdos tapahtuu ajan saatossa. Opiskelijayksiöni keittiönkaappi pursuili yksinäisiä yksilöitä ja halvalla hankittuja, ei niin esteettisiä, juttuja. Ja vaikka hääsaalis vauhdittikin laadun kotiutumista asuntoomme, niin ei tässä hoppua ole liiaksi aikuistua ja hienostua.

Millaisia astiahankintoja teillä on harkinnassa tai haaveissa? Ja jos kiinnostusta on, niin voisin joskus tehdä juttua astioistamme ihan kunnolla. Nyt kuitenkin aloitan päivän aamupalalla: mansikkarahkaa kauniista kupista. JES!

Henriikka

Kuvat:
home.glmweb.com
henricks-tankegangar.com
logopark.fi

Sata syystakkia, yksi talvitakki

Talvi on jees, mutta ulkovaate-pukeutuminen suhteellisen tylsää. Kaappeihin ei mahdu miljoonittain talvitakkeja ja muutenkin sitä usein turvautuu heittämään se lämpimimmän toppiksen päälle ja that’s it. Sitten sitä valitellaan kylmän kauden läpi, kun joutuu ain käyttämään sitä samaa takkia. Se on ehkä suomalaisten pukeutujien ongelmakin: kevät- ja syksytakkeja löytyy hurumykke! Ehkä kymmenittäin. Ja niiden lisäksi kaapista löytyy se yksi, parhaimmassa tapauksessa jopa kaksi, takkia koko pitkän talven ajaksi: ”koska talvi on se ohimenevä vuodenaika, kyllähän sen vääntää yhdellä hyvällä läpi.”

Mutta hyvänen aika, talvihan kestää huh huh melkein puolet koko vuodesta. Vaikuttaisi ilmastonmuutos tai ei, niin talvea on sitkeästi ainakin se neljä kuukautta. En tarkoita, että sitä tarvitsisi hamstrata syyttä suotta kilopäittäin talvirättiä kaapin pohjalle. Ei, ei ei, mutta jos se kerran saa mielen matalaksi, että joutuu aina vetäisemään niskaan sen tutun takin, niin kannattaahan sille vaikka alennusmyynneistä hankkia muutama kiva kaveri. Ja säästää vaikka sitten niissä kevät- ja syksytakkien ostossa sen sijaan.

Olen iloinnut suuresti takkiuutuudestani. Se on ollut lämmin ja sopivan pitkä. Kaikki huivit tuntuvat sopivan ja mustien villakangastakkien sijaan tämä on luonut päivääni riemua pelkällä värillään. Huppuhuivini on myös ollut oiva kaverini nyt pimeinä ja kylminä aikoina. Lumisateen pyryttäessä pääsen aina turvaan huivini suojiin. Takin alle voi rakennella vaikka minkämoisia kerroksia: Tällä kertaa mentiin merimies-meiningeissä, kun Porin kirpputorilta löytynyt raitapaita sai ensiesiintymisensä sinisen villatakin kanssa.

Ehkä ulkovaatteet ovatkin ihan jees, kun keskittää ajatuksensa niihin,
eikä siihen ulkona jylläävään myrskyyn.
Henriikka
takki/H&M, huivi/Monki, villatakki, kengät, lapaset ja raitapaita/kirppis, pökät/Carlings

Vapaapäivä, eikä mitään tekemistä

Vietän vapaapäivää. Jotenkin kummallista sellaista, sillä minulla ei oikeasti ole mitään pakollista tekemistä. Ei velvollisuuksia, ei koulujuttuja, ei harrastuksia, ei viikottaisia rutiinijuttuja. Ei siis mitään – Mikä on vallan nautittavaa. Päivitän äsken facebookkiani: ”Kenelle ei oo mitteen tekemistä tänään? Ole minun kaa, minä olen kiva.” Tähän mennessä siitä on kuitenkin vain muutama tykännyt. Tarkoittaako se sitä, että haluavat viettää aikaa kanssani vai muutenko vaan pitävät siitä, että olen mukava, mutta tekemistä vailla? 
Olisi kiva matkustella perheen luo. Jomman kumman perheen. Juoda vaikka vaan aamukahvia ja iltateetä yhdessä ja höpötellä mukavia. Äiti oli mun luona viikonloppuna yötä ja se oli kyllä jees. Laatuaika omiensa kanssa, ai että! Oon myös ajatellut ilolla joululomaa, jolloin oli pelkkää aikaa. Teettämäni 500 kuvaa tulivat viime viikolla ja nyt olen niitä tuijotellut hölmösti hymyillen. Laitankin tähän muutaman hymyä herättelevän kuvan, jotka löytyivät paperikuvien joukosta.

Ehkä menenkin keilaamaan. Missä Helsingissä voi edes keilata? Auttakaa avutonta.

Henriikka

Style from South Bronx

Viikon inspis: BEAT STREET, 1984. Elokuva täynnä graffitteja, dj:itä, Nykiä, break dancea ja iha älyttömän siistejä kuteita. Tyylikäs vanha liikenne ja kaikki ne reivit ja jamit. Leffa on jees ja sen inspiraatio-fibat leijuvat katon rajassa. Ehkä en ostolakkoni lopuksi ostakaan uusia farkkuja, vaan vanhat kunnon kolmen raidan verkkarit.

Näihin räädeihin kuviin ja tunnelmiin. Eikö ollut sopivan kasaria, sopivan vänkää? Se on hyvä, kun joku keskittyy hip hopin juuriin, kun Suomelle valitaan uutta presidenttiä.

Henriikka

Kuvat:
http://thisdistractedglobe.com/2007/05/14/beat-street-1984/
http://repo136.blogspot.com/2010/05/beat-streetflashback.html

Villieläin

Viikonlopun viettoon ystäväni Alinan vanhassa mekossa. Todellisuudessa se taitaapi olla paita, mutta kun olen häntä 15 senttiä lyhyempi, niin päätin sen olevan mekko. Eläimellisiä kuoseja, tosin en oikein saa selvää minkä eläimen. Tavoitteena oli kuitenkin saada hiuksia astetta lähemmäs leijonanharjaa. Luonnontaipuisaan tukkaani se vaati ainoastaan hiukset märkinä nukkumista ja hiuslakkaa.

Pidän massiivisista koruista. Ranteitani painoivatkin isot käsirenkaat: vasenta suuri ja puinen ja oikeaa kaksi metallista. Kirjoittaminen ja dataaminen on tosin hankalampaa, kun ranteissa kolisee. Tuleepa ehk nördäiltyä vähemmän. Pidän tästä asusta. Pienellä fiksaamisella sen saa muokattua arkeen ja juhlaan. Kuulun muutenkin niihin ihmisiin, jotka eivät tahtoisi erotella juhla- ja arkivaatteitaan. Sain juuri Jannelta nimipäivälahjaksi toissapäivänä nahkamekon ja se on täydellinen esimerkki siitä, kuinka asusteilla ja meikillä voi muokata asun kekkereille ja koulupäiviin.

Ja olen lähipäivinä huomannut, että meikit on aina parhaimmat päivän puolessa välissä. Jo hitusen pehmenneet ja nuhjaantuneet, sellaiset inhimilliset. Nämä kuvat on kyllä otettu aivan illalla, mutta väsyneet meikit ja kasvot ovat jollain lailla kiehtovia. Ei tipu kolmea kiloa painosta, kun kolauttaa takaraivoon.

Ihanaa viikonloppua teille immeiset! Olkaa kiltisti ja arvostakaa väsyneitä naamojanne.

Henriikka

mekko ja metalliset käsikorut/ystävän vanhoja, sukkahousut/Lindex, kengät/Bianco Footwear, puinen käsikoru/Vila

Hiuspaatosta.. blablabla blaa…

Kriisi kriisi kriisi. Ei kovin suuri, mutta pieni. Avauduin joulukuussa hiusteni värjäilystä ja yrityksestä saada oma värini takaisin (täällä). Vaaleisiin hiuksiin alkoi kasvaa tummaa juurta ja tummaan vaaleaa, suuret on ongelmat. Luulin jo löytäneeni kultaisen keskitien, MUTTA mitä! Nyt ”ei minkään värisillä” hiuksilla luulin saavuttaneeni pysyvän rauhan ja että törkeennäköisen palikka-juuren aika olisi ohi. Oletin omistavani juuri sen perinteisen suomalaisen hiussävyn: vanhan villasukan- ja maantien värisen.. ja musta se on äärettömän kaunis väri. Mutta minne katosi päivät? Seuraavasta yököttävästä oksettavasta juurikasvu-kuvasta huomaa, että midimidi väri on haalentunut täysin ja sieltähän puskee ihan vaaleaa hiusta.
Suoraan sanottuna en haluisi käyttää hiuksiini niin paljon rahaa, kuin mitä hintataso täällä Helsingissä vaatisi. Vakaavaraisena voisin antaa mennä, mutta nyt pitää jostakin nipistellä. Tarkoitus oli saada oma väri takaisin, että värjäilyä ei tarvisi. Mutta jos se kerran on niin hankalaa, niin täytyypi kehittää uusi strategia..
Hiusmallina on halpaa! Minäpä tsekkailin vähä netistä paikkoja ja kipaisin Kamppiin Wellan toimistolle hiusmalli-hakuihin. Minulle varattiin helmikuulle aika ja saan uuden värin hiuksiini. Tämähän kävi näppärästi ja ehkä kouluttajat ja koulutettavat hyötyvät minusta jotakin. Molempi parempi. Sitäpaitsi hiuksethan on uusiutuva luonnonvara ja jos niiden laittelu kerran on ilmaista, niin voishan sitä harkita jotain muutakin kuin sitä maantietä. Ei mitään radikaalia, mutta katsellaas nyt mitä ne tahtoo mun päälle tehdä.
Nyt telkkarin eteen kuolaamaan Emma-gaalan kledjuja ja showta!
Henriikka
Ps. Jos joku muukin innostui, niin eiköhän kelkkaan mahdu. Lisätietoja facebookista.

 

Ihana Pori

Iltaa arvon leidit ja herrat (kyllä sieltä löytyy muutama herrakin, sain tänäänkin mukavan palauteviestin miespuoliselta lukijalta!). Olisi tarkoitus lätkiä ihana kasa kuvia viime viikonloppuiselta reissulta. Tai tarkoitus oli, että se olisi ollut ”viikonloppuinen”, mutta kyllähän se siitä tiistaille venähti: ”No, jos te jäisitte vielä vaikka ensi yöksi.” ”No jos me jäätäis.”
Pori oli uusi tuttavuus ja ihana sellainen. Kierrettiin kirppikset (niistä teen oman jutun), syötiin keskustassa kuuluisat Mums-leivokset, pulkkailtiin Yyterin rinteitä ja pelastettiin yksinäiset jäälautat. Ja jopa ennakkoäänestin Porin K-kaupassa! Ihanat Alina ja Juuso pitivät meistä huolta ja kestitsivät runsain mitoin. Juuso ja Janne äänittelivät jotain ihan omien sfääriensä musiikkia, kun minä ja Allu parannettiin maailmaa syvällisin miettein. Äärimmäisen reteetä elämää. 
Pori, tulen takaisin. 
Miltä näytti, miltä vaikutti? 
Muistakaa nyt hyvät ihmiset viettää laatuaikaa muide tyyppien kanssa. 
Ei oo ihmisen hyvä olla yksin. 
Henriikka

Tammikuun kirppislöydöt

Muistanette kai, että aloitin vuoden alusta hitusen sovelletun ostolakon. Tiedostan, että joku saattaa nauraa tälle. Onhan systeemissä nyt miljoonia porsaanreikiä ja oikoreittejä, esimerkiksi jokaiselle kuukaudelle pyhitetty lohdutussektori: vaikka kaupoissa en saa käydä, niin jokaisena lakkokuukautena saan käyttää 15 euroa kirpputoreilla. Hyvästi tammikuun budjetti, sillä reissuni Poriin oli kirppissuosiollinen.
Myöhemmin itse reissusta, mutta tässä tulevat tammikuun löydöt:
Jättijätti flanellipaita, 2 euroa.

Farkkuhame kukkavuorella, 2 euroa.
Pitsipaita, 3 euroa.
Raitapaita kultaisilla napeilla, 3 euroa.
Hopeinen tarjotin, 2 euroa. 

Kivoja? Hyvällä matikkapäällä joku ehkä laskee, että näistä tulee yhteensä 12 euroa. Valitin muutama juttu sitten siitä, kuinka kaikki tekevät herkullisia löytöjä UFF:in europäiviltä. Ehdin kuin ehdinkin sitten itsekin siellä piipahtamaan ja mukaan tarttui ihana takki kolmella eurolla. 15 euroa, done.

Ensi kuuta odotellessa. Tai saattaa mulla tässä elämässä ehkä olla jopa jotain tärkeämpää sisältöä.

Henriikka

Homssuinen

Olen löytämässä askel askeleelta sisäistä intiaaniani. Sulat ja letit, sotkuinen tukka ja intiaanivärit vetävät minua puoleensa yhä enemmän. Olen kuitenkin saanut pidettyä itseni aisoissa ja hevoset tallissa. Pieniä vivahteita otin kuitenkin tähän asuun.
Rakastan lettejä. Kaikenmoisia. Valitettavasti taitoni riittävät vain sellaisiin, joiden rakentumisen pystyn hahmottamaan peilin kautta. Ei todellakaan mitään jakoa, jos takaraivolle pitäisi kieputtaa jotain. En osaa edes suoristaa takatukkaani raudalla. Etuhiusletistä olen kuitenkin ylpeä: tykkään punoa sen hiukan sotkuisesti ja tupeerata pään, jottei ponnaria tarvitse käyttää. Muihin hiuksiin hiuspuuteria ja pikkuisen tupeerausta tyvestä, niin kokonaisuudesta tulee mukavan homssuinen.
”Homssuinen” se taisi muutenkin olla taas päivän sana. Yritin silmämeikeistä saada rajoja pehmentämällä vähän utuiset ja jopa sottaiset. Joululahjapaita kulkee samaa linjaa, sillä kulutus luo nuhruisen tunnelman. Rakastan noita kuluneita saumoja ja paidan huolenta pesua! Myönnettäköön, etteivät henkselit nyt kuulu aivan ensimmäisenä niihin ”inkkarivinkkeihin”, mutta sammari materiaalina houkutteli. Ja ovathan henkselitkin maanläheisen ruskeat. 
Olkapäille heitin paksuraitaisen huivin. Tässä huivi, joka on kerrankin tarpeeksi muhkea. En käsitä, miksi tähän maahan on tehtävä miljoonittain lyhyitä ja kapeita huiveja ja sitten vain muutaman mukavan suuri ja pehmeä. Kiitos Hennalle, joka jaksoi tämän minulle kaupasta kiikuttaa. Pus! Korvissa killuivat Hannan tekeleet, ihanat sulkakorvikset. Hauska yhteensattuma oli, kun viimeksi fiilailin intiaanijuttuja täällä blogissani, niin Roosa vinkkaili, että tilaappa Hannan blogista hienot korvikset. Kappas kappas, ajatuksemme kulkee samaa rataa, sillä olin jo ehtinyt tilata niitä muutama viikko sitten. Kahdet.
Nyt tekisi mieli wingsejä. Niitä saa tuoda, jos kokee tarvetta. Muutakin saa tuoda, esim. irttareita. Vinkiksi valkkaajille, että sain viikonloppuna kuulla karun totuuden: minulla on irtokarkeissa ’lasten maku’.
Pus, Henriikka
housut ja paita/Zara, huivi/H&M, korvikset/rewind and play again -blogi, kengät/mummin perintöä

Kalapuikot

 Long time, no see. Oon hiihdelly Suomen länsirannikolla ihan tuulispäänä ja vietellyt viimeisiä lomapäiviä. Vasta keskiviikkona palaan takaisin koulunpenkkiin, mutta huomen takaisin kotiin. Reissuista myöhemmin, koska nyt haluan laittaa muutaman veikeän kuvan viimeviikkoisen löllön loma-aamun tunnelmista.

Saimme häälahjaksi kesällä pitkän haaveilumme jälkeen Mustaschmemon -hervottovan viiksimuistipelin. Muistipelithän on iha mielettömiä, eikö vaan? Tiedän, että viikset on so-last-season tai ainaki so-last-month, kun Movemberkin meni. Mutta minä se tykkään viiksistä, vaikka itselläni ei kasva kuin maitoviikset. Saan niistä kuitenkin pelin tiimellyksessä haaveilla.

Janne aloitti pelin rohkeasti. Olimme lätkineet muistipalat mukaviin riveihin, vaikkakin hieman epämatemaattisesti, sillä yksi jäi kyyhöttämään ypöyksin omaan riviinsä. Olin varma voitostani.

Mutta Janne sai ensimmäisen parin! Mitä tämä on. Onneksi oli aikas rumat ja liian tuuheat. Söpöt viiksenpuolikkaat jäivät odottelemaan mamiaan.

Peli oli tasaista. Janne nappasi irlantilaisen oranssit ja oksettavat viikset ja minä sain kokoelmiini kunnon harvat amikset. Ootteko samaa mieltä, että noi yllä olevat amikset istuu aika hyvin? To villapaita vielä, ai että mikä kombo.

Jannen viiksihymy ei hyytynyt, sillä tahti oli railakas. Myhäilin omien pappa-karvakasani takana ja luotin teoriaani. Vaistoni on pelannut muistipeleissä hiljaisesta alusta huolimatta. Mulla oli henkinen yliote.

Mutta kuinka kävi! Miten on mahdollista, että noin karseilla viiksillä Janne siloittelee voittonsa? Sain ehkä kolmasosan siitä mitä hän. Kertatuuria. Ensi kerralla pieksen. Janne piehtaroi voitonriemuissaan, minä heittelin viiksiä. Olen maailman surkein häviäjä. Tai ehkä toiseksi, sillä ystäväni Olga on surkein.

Vaikka olinkin suruni syövereissä, sain kerättyä itseni ja valitsimme kaikkein kauneimmat ja ne kaikista ällöttävimmät viikset. Onko mitään söpömpää kuin nuo valkoiset haivenent? Ja mitään kamalampaa kuin nuo oikeanpuoleiset kuvotukset?

Tähän suruvirteen loppuu tämänpäiväinen selontekoni. Iloisesti taas huomenna.
yours sincerely: Henriikka
Ps. Jos joku nyt halajaa tälläistä herttaista viiksipeliä, niin tilauksen voi tehdä täältä.

Tyylikkäitä pyjamapöksyjä!

Oon tässä nyt pohtinut kevättä ja lukenut muotilehdistä hehkutusta vaatekauppoihin saapuvasta väriloistosta. Ensiksi tuli mieleen, että eikö se ollut jo viime vuonna? Jotenkin tuntuu, että siitä kirjoitetaan aivan uutuden loistossa. Toisaalta taas puistattaa ajatus siitä, että juuri kun olen saanut karistettua 15-vuotiaan neonvärisen minäni niissä värikkäissä polvisukissa, niin lehtien mukaan pitäisikin pukeutua taas väripaletiksi. Oon ollut vähän skeptinen tulevan kevään trendien suhteen, vaikkakin tiedostaen, että aina on trendikästä pukeutua mustaan. Pidän kyllä väreistä, mutten kokovartalopinkistä yms.

Kirjoitin jo aikaisemmin Paul Smithin kuteista. Fiilistelin silloin boyfriend-juttuja. Nyt pari päivää sitten eksyin taas Paul Smithin hoodeille, tällä kertaa kyseessä oli tulevan kevään ympyrät. Ja nyt täytyy kyllä hehkutella, että onhan se kevät sittenkin ihan tyylikäs. Koin kovaa rakkautta tyylikkäitä löysiä housuja kohtaan, jotka toivat mieleen yöhousut. Skippailin edelleen ne väriläjät, mutta fiilailin värillisiä yksityiskohtia ja pikkuisia yksityiskohtia ylipäänsä: hatut, vyöt ja jeejee-kuosit.
Ehkä se kevät voi sittenkin tulla.

 
Katsokaa muuten tätä viimeistä jalkaa. Sitä elää illuusiossa, että malleilla on karvattomat sääret.
Kyllä tuolta kuitenkin selkeesti minisänki pilkistää. HAHAHAHAHAHA. moi.
Henriikka

Lähteet: vogue.com/collections/spring-2012-rtw/paul-smith

Amerikanrauta

Yleisemmästä yksityiskohtaisempaan. Yleiskuvasta lähikuvaan. Tänään mentiin jenkki-tunnelmissa, sillä rättivuoren alta pilkisti raitaa ja tähteä. Olen surkea T-paitojen käyttäjä, mikä on sinänsä surku. Omistan ehkä kolme tavallisen mallista teepparia, joista yksi on tämä lippumeininki. En koe itseäni kovinkaan viehättäväksi T-paita päällä, sillä ne tekevät yläkropastani jotenkin palikan ja jäyhän. Harrastan kyllä jättikokoisia telttapaitoja, mutta tyköistuvat mallit aiheuttavat lievää kauhua. Tämä nyt on kuitenkin miltei sellainen ja koin oloni siitäkin huolimatta vallan mainioksi. Ehkäpä tämä oloni onkin harhaluulo, jonka saan karistettua tulevina kuukausina. Tai vuosina.
Teeman mukaisesti kääräisin kokeilun vuoksi nutturan ympärille huivin. Oon aina kutsunut noita ”jenkki-huiveiksi”, onko se mun omaa keksintöä vai yleisesti käytössä oleva nimitys? Nuttura on aika tötterö, mutta silti ihan söötti. Punainen villatakki hopeisilla napeilla piti lämpimänä. Näyttääpä myös olevan toisiksi alin nappi pian tipahtamassa, ompelemaan siis.
Tälläistä tajunnanvirtaa tänään. Olen rypenyt materialismin syvässä suossa, kun ostolakkoni horjuu kaidalla polulla: UFF:in ale-päivät saa silmäni kirvelemään ja kurkun kuivamaan. Pillittäen kuin pieni lapsi luen, kuinka esimerkiksi Suvi ja Nata ovat keränneet aarteita kirstuihinsa. Edes vihjailuni Jannelle eivät ole tuottaneet tulosta:
”Siis kerrassaan upeita kuteita UFF:illa ja halvalla! Niin tyylisiäni kuteita, nyt menee kyllä ihan sivu suun. Eeeeiii tietenkään tarvitse olla niin kerrassaan fantastinen, että minulle ostaisit jotain. Eheiii, sieltähän löytyy helposti vain kaikkea käsittämättömän edullista ja hirmuisen hienoa. Mitäs pienistä, en tarvitse mitään.. Koko 36 kengissä ja paidoissa S tai M!” 

Olen niin fiksu ja säästäväinen. NOT.

Henriikka

T-paita/Vero Moda, farkut ja huivi/H&M, takki/JC, jenkkihuivi, kengät, lapaset ja villatakki/kirppis

juon sen miten sattuu

Juon kahvini miten sattuu,
mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.
Sinä puhut paljon
näin varhaiseksi aamuksi.
Osaan kuunnella tarkasti,
mutta muistini on kelvoton.
Jos olisin tässä pidempään,
saattaisin pitääkin sinusta.
Tai sitten kyllästyisin
tutkivaan katseeseesi.
Mitä tahansa minusta odotat,
sitä en ole.
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan.
Saatan soittaa huomenna,
kysyä ’haluaisitko nähdä?’
Tai sitten keitän muina naisina kahvia
ja unohdan.
Mustana, maidolla, kylmänä kuumana,
juon sen miten sattuu.
– Scandinavian Music Group
Oiva-teepannu, -leipälautaset, -jälkiruokalautaset ja -vihreät kulhot/Marimekko, puiset aluset/Pentik, Teema-kahvikuppi (4dl)/Iittala, Memory-aterimet/Hackman, lasit/kirpputori, ruoka/lähikauppa (dallaspullat leivoin itse, huraa)