Kalapuikot

 Long time, no see. Oon hiihdelly Suomen länsirannikolla ihan tuulispäänä ja vietellyt viimeisiä lomapäiviä. Vasta keskiviikkona palaan takaisin koulunpenkkiin, mutta huomen takaisin kotiin. Reissuista myöhemmin, koska nyt haluan laittaa muutaman veikeän kuvan viimeviikkoisen löllön loma-aamun tunnelmista.

Saimme häälahjaksi kesällä pitkän haaveilumme jälkeen Mustaschmemon -hervottovan viiksimuistipelin. Muistipelithän on iha mielettömiä, eikö vaan? Tiedän, että viikset on so-last-season tai ainaki so-last-month, kun Movemberkin meni. Mutta minä se tykkään viiksistä, vaikka itselläni ei kasva kuin maitoviikset. Saan niistä kuitenkin pelin tiimellyksessä haaveilla.

Janne aloitti pelin rohkeasti. Olimme lätkineet muistipalat mukaviin riveihin, vaikkakin hieman epämatemaattisesti, sillä yksi jäi kyyhöttämään ypöyksin omaan riviinsä. Olin varma voitostani.

Mutta Janne sai ensimmäisen parin! Mitä tämä on. Onneksi oli aikas rumat ja liian tuuheat. Söpöt viiksenpuolikkaat jäivät odottelemaan mamiaan.

Peli oli tasaista. Janne nappasi irlantilaisen oranssit ja oksettavat viikset ja minä sain kokoelmiini kunnon harvat amikset. Ootteko samaa mieltä, että noi yllä olevat amikset istuu aika hyvin? To villapaita vielä, ai että mikä kombo.

Jannen viiksihymy ei hyytynyt, sillä tahti oli railakas. Myhäilin omien pappa-karvakasani takana ja luotin teoriaani. Vaistoni on pelannut muistipeleissä hiljaisesta alusta huolimatta. Mulla oli henkinen yliote.

Mutta kuinka kävi! Miten on mahdollista, että noin karseilla viiksillä Janne siloittelee voittonsa? Sain ehkä kolmasosan siitä mitä hän. Kertatuuria. Ensi kerralla pieksen. Janne piehtaroi voitonriemuissaan, minä heittelin viiksiä. Olen maailman surkein häviäjä. Tai ehkä toiseksi, sillä ystäväni Olga on surkein.

Vaikka olinkin suruni syövereissä, sain kerättyä itseni ja valitsimme kaikkein kauneimmat ja ne kaikista ällöttävimmät viikset. Onko mitään söpömpää kuin nuo valkoiset haivenent? Ja mitään kamalampaa kuin nuo oikeanpuoleiset kuvotukset?

Tähän suruvirteen loppuu tämänpäiväinen selontekoni. Iloisesti taas huomenna.
yours sincerely: Henriikka
Ps. Jos joku nyt halajaa tälläistä herttaista viiksipeliä, niin tilauksen voi tehdä täältä.

22 kommenttia

  1. Hei aivan loistavan oloinen peli :D Ja aivan loistavia kuvia! Väsyneen päivän iloinen piristys :)

    Vastaa
  2. ida 16.1.2012

    Ihania kuvia! :D

    Vastaa
  3. emilia 16.1.2012

    eikä ! voiko olla kohtelias ja silti sanoa että noi viikset sopii täydellisesti :D läksyillan piristys !

    Vastaa
  4. Sara 16.1.2012

    Nyt nousi hymy huulille :D Mäkin haluan oman viiksipelin!

    Vastaa
  5. Korvistyttö 16.1.2012

    ihan mahtavaa :-DDDDDD saatanpa tilata! ootte söpöjä!

    Vastaa
  6. Qtja 16.1.2012

    Hahaha ihania kuvia, loistava muistipeli :-D Nuo ammariviikset kyl sopii siulle ihan oikeesti!

    Vastaa
  7. Hanna 17.1.2012

    Haha loistavia kuvia :D

    Vastaa
  8. Anonymous 17.1.2012

    Siis hetkinen, tajusinko nyt oikein, tuo punapaitainen on mies? Oon kokoajan elänyt jotenkin käsityksessä, että on sun sisko tms :D

    Vastaa
    • Henriikka 21.1.2012

      Kyllä! Se on komea urhoni, elämäni suola ja ylpeyden aihe. :—)

      Vastaa
  9. jenniidaemilia 17.1.2012

    Ihanasti sait mut nauramaan jo aamukahveja juodessa. Tästä alkaa päivä varmasti paremmin. :)

    Vastaa
  10. Anonymous 17.1.2012

    Voi juku te ootte ihania! ü

    Vastaa
  11. Duussi 17.1.2012

    Ihanat. :D

    Tykkään tästä sun blogista kyllä ihan kaameen paljon. Tosi freesi tuulahdus kaiken mainosmassan ja itsensä-vähän-turhan-vakavastiottamisen keskellä!

    Vastaa
  12. Mahtijanne 17.1.2012

    Hei anonyymi ykkönen tosi mukavaa, järistytät mun maskuliinista minää. No ei nyt, jotkut meistä vaan joutuu turvautumaan viiksipeliin saadakseen kunnon kalapuikot.

    Vastaa
  13. Anonymous 17.1.2012

    Voi kun ootte sulosia molemmat! Lisää tälläistä! Aivan ihana blogi!

    Vastaa
  14. Noora 18.1.2012

    Hauskoja kuvia! :-)

    Vastaa
  15. Anonymous 18.1.2012

    ootte hauskoja:))

    Vastaa
  16. maiu 18.1.2012

    Voi herranen aika mikä peli! Mä. Tarvitsen. Tollaisen. Hörähdin iloisesti ääneen viimeiselle kuvallekin vieläpä. Ootte kovin lystikkäitä, kuten moni edellä onkin jo maininnut. :—)

    Vastaa
  17. mymmmeli 18.1.2012

    osottaa taitoa saada noin jännä selostusteksti muistipeliottelusta :-D tai vaan ylihyvää huumorintajua :)

    Vastaa
  18. Henriikka 21.1.2012

    Hei kiitos kaikille kommenteista, aijon olla laiska ja vastata yhteisesti. Vaikkakin arvostin jokaista kommenttia iha erikseenkin! Peli on huikee ja naurettiin todella (paitsi minä häviön jälkeen). Janne todellakin on mies ja hieno mies onkin, vaikkakin viikset taisivat sopia minulle häntä paremmin. Täytyy toivoa, että nuo amikset alkavat kasvaa minulle tässä lähivuosina, kun niin hyvin passaavat.

    olkaa iloisia ja yhtä ihania as always. Pussar!

    Vastaa
  19. amf8 24.1.2012

    Mahtava peli!

    Vastaa
  20. Henriikka 25.1.2012

    Kiitos kovasti, niin minunki mielestäni! Eikun tilaamaan.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.