Päiväkahvia ja sen harjoittelua

Espresso Edge -rakkauteni kohde. Tällä kertaa sain viedä sinne erään Rovaniemeläisen, jonka ulkoinen habitus olisi kyllä enemmän jonkun hienomman kahvilan luokkaa. Mutta minä sainkin valita. Minä, jolla on silkkipaitojen tilalta leoparditakki ja oman mummini vanhat kengät. Oli niin mukava hetki kera ihanan Elinan.
Ja mitä opimme tämän kahvin aikana:
a) not to be shy.
b) Elina on aina oikeassa.
c) hiukset rasvoittuvat tuulessa.
d) sitä parempi banneri, mitä suurempi kaula-aukko- Olen totaalisen epäonnistunut. Ja haluankin olla.

Kiitos Liisankadulle aina niin hyvistä ja reiluista kahveista. Ja kiitos uudelle kuomalleni armollisuudesta myöhästymisen suhteen. Eikö sen saa anteeksi, jos ilmoittaa etukäteen olevansa mahdollisesti 4 minuuttia myöhässä ja sitten tulee tasan neljää yli?

Asu: Kaikki kirpputorilta, paitsi sukkahousut teiltä tuntemattomilta ja mekko Taiwanista. Ainiin, nämä kengät ovat mummin vanhat. 
Mitä opimme tänään, osa kaksi:
a) Bloggaajien tavatessa kahvi juodaan kylmänä, koska siitä pitää räpsiä miljoona kuvaa. 
b) Bloggaajien on tavattava valoisan aikaan, jotta asukuvista tulee kelpoisia.
c) Bloggaajat on noloja.

Hyviä päiviä!

-Henriikka

Kuvat: Elina

Kategoriat: kahvilla, kaverit 12 kommenttia

Päiväkahvia ja sen harjoittelua

12 kommenttia

  • emppu sanoo:

    oot aivan älyttömän kaunis ! (:

  • ALINA sanoo:

    ihanat kuvat. ja bloggaajat on niiin noloi, minä eniten ! pus.

  • sannnij sanoo:

    aw kaks lempi bloggaajaa samassa postauksessa, onko parempaa ?

    no on, kolme lempi bloggaajaa samassa postauksessa… D:

  • Elinabeth sanoo:

    hhahahahahah ei vähän nauroin noille teksteille :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD OOT NIIN IHANA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :DDDDD kaikki mitä opimmekaan pitää niin kaikki paikkaansa ettei mitään rajaa :D voidaanko sit maaliskuus mennä lipittää punaviiniä johki jäätävän kalliseen mummokahvilaan! :D

  • Hanna sanoo:

    mielettömän kiva ulkoasu ! ja tosi kiva päivänasukin :—) ja nuo faktat bloggaajista pitää niin paikkaansa :D

  • noora sanoo:

    oot aivan HUIPPU!:-D löysin sun blogin tänään ja oon vaa lukenu koko illan sitä, jeeeea! siistiä:)

  • Maria sanoo:

    haha ihana postaus ! :) Mahtava tunnelma.. wau.

  • Elinäf sanoo:

    En ole varmaan aiemmin muistanu sanoa tätä, mutta olet superhypermegaüberdyberIHANA!

    Olet hullun rento, aito ja vaikutat ihmiseltä joka tekee asioita joista oikeasti nauttii, ei niitä joita muka pitäisi tehdä (tai siis tottakai varmasti niitäkin, mutta mutta mutta siis… Ehkä tajusti pointin :D) Ja sulla on ihanan lapsekkaita ja uusia ideoita! Pitkätkalsarit pirskeet on seuraavana illanistujiasteemabile-listalla!

    Olen joskus aiemminkin (kaipa useammankin kerran) lukenut blogiasi ja muistelen, että joka kerta on pitänyt selata siihen postaukseen jonka olin viimeksi lukenut/loppuun. No nyt tämä saa loppua, sillä olen tehnyt suuren päätöksen ja päättänyt lisätä blogisi kirjanmerkkeihin, että muistan säännöllisesti tulla katsomaan jospa olet päivitellyt. Ei enää koskaan ikinä aamutunneille valvomista sekä unirytmin sekoittamista vain sen vuoksi, että olen viimeksi lukenut blogiasi marrarkuun alussa ja minun on selattava ja luettava kaikki postaukset ja kommentit sinne asti! Jippii ;)

    PS. Saatan ehkä ihan vähän inhota sinua, ku nyt minun on pakko saada farkkupaita ja sanomalehtikynnet!

  • Henriikka sanoo:

    Emppu: voe että kiitos, kaikkea sillä kuvanmuokkauksella saa aikaan!

    Alina: Porsaita äidin oomme kaikki. pian näemme!

    SanniJ: Saanen tiedustella kenen kolmannen kanssa meidät on ryhdyttyvä pyörimään, jotta toiveesi toteutuu?

    Elina: Maaliskuun punaviini kuulostaa erittäin paljon hyvältä. Punaviini etenkin, mummokahviloista en niin perusta. Saattaa iskeä kova alemmuudentunto. Iltapuvut päälle ja egolasit, sit baanalle.

    Hanna: Oon joskus nauranutkin, että mihi tää elämä on mennyt tän blogihöräyhdyksen myötä. Onneksi se on iha myönteistä. JA JES, että ulkoasu muutos oli onnistunut JESJESJES.

    Noora: Mahtava kommentti, toivottavasti oot muistanut edes välillä syödä!

    Maria: Kiitos kovasti. Harva kahvila luo yhtä hyvän tunnelman kuin ihana espresso edge.

    Elinaäf: Päätöksesi kuulostaa hyvältä hihhih ja iha mieletön kommentti, kiitos siitä. Sitä aina jää suu auki ihmettelemään, että oikeesti on voinut tuottaa jollekkin hyvää mieltä. Siihen yritänkin pyrkiä, karseeta että joutuisi naama rutussa ain lähtemään blogistani.

    Hahahah ja nauroin inhoamiselle! Sitä saa inhota, kunhan ei kovinkaan paljon. :–)

  • Ninnu sanoo:

    Hiih, minäkin hihkaisin melkein ilosta kun ihanainen Elina pärähti sieltä loppukuvista esiin. Niin soma, persoonallinen ja upea neito, kuten sinäkin vaikutat olevan, vaikka olen vasta pienen tovin ehtinyt sinun blogisi kanssa kulkemaan. Ehkä yritän kiriä tätä aikaa nyt umpeen hirmuvauhdilla, pikakelauksella maybe? :D

    PS. Hieman repeilin tuolle ”banneri on sitä parempi…” kommentille, itse kun tänään uusin oman blogini bannerin uuteen uskoon ja sain todeta saman kuin sinä, et joo-o…ei mullakaa näköjää sit oo kovin sucsee toi mun banneri :D hihi…

    PPS. Voi käyä kurkkaa ;)

  • Henriikka sanoo:

    Ihanainen on erittäin hyvä sana kuvailemaan Elinaa. Ehkä olemme molemmat omassa lohkossamme oikeinkin mainoita tyyppejä. Punaviini-Elina ja mustakahvi-minä.

    Ja joo kävin tsekkaa bannerin ja oli kyl hyvä! Ei tarvii turhia pitkiä vakoja sielläkään, kun toimii vallan hyvin noinkin. Mukavaa sunnuntaita!

  • Ninnu sanoo:

    Hehhee, olette takuulla hyvä combo sitten Elinan kanssa :) Itse en uskalla juoda punkkua ollenkaan, vaikka se hyvää olisikin, kun tulee niin helposti pää siitä kipeäksi. Mut kaffe kyl maistuu, juuh! Maidol tai mustana.

    Oi kiitos mukavasta kommentista, ja etenkin kun jaksoit käydä kurkkailemassa :) Sunnuntaita sinulle myös!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *