Miksi olen palannut keltaiseen?

Keltainen oli lapsuusaikani lemppariväri. Rakastin keltaista ehdoitta ja intohimoisesti, lojaalisti ja nöyrästi. Ystäväkirjoihin lempivärin kohdalle tuli ”keltainen” ja jos pelinappuloista sai valita, niin toki se oli se tuttu keltainen. Alakoulun viimeiset luokat pyyhkäisivät keltaisen mennessään, tuli cool sininen. Oksetukseen asti väännettiin senkin kanssa. 
Nyt se on palannut hiljalleen: keltainen siis. Salakavalasti se kutkutteli jo viime vuonna, mutta nyt talven jälkeen se on tullut töminällä. Kiinnitin silmäni kaikkeen keltaiseen, emalimukeista moottorisahoihin. Vaatevarastooni kuuluu onneksi muutama keltainen yksilö, mutta ylläolevan kuvan kauluspaita saa minut hykertelemään. Sellainen olisi siis passeli. Hienoahan tässä on myös, että jo pidempiaikainen rakkauteni, leopardikuosi, sopii keltaisen kanssa niin vau, että vau.
Keltainen ja valkoinen. Keltainen ja puuteri. Keltainen ja leopardi. Keltainen ja musta. Keltainen ja kirkkaat värit. Keltainen ja graafiset kuviot. Keltainen ja räikeät kuosit. Keltainen ja kaikki. 
Tämän kuvissa esillä olevan malliston asut ja kledjut ovat onnistuneet mielestäin aivan erittäin erittäin hyvin. Sitten vielä nuo kissansilmät ja kaikki. Nappasin näihin keltaisten lisäksi muutaman muunkin ihanan. On tämä maailma niin pullollaan kauniita kankaanpaloja, joita vaatteiksikin kutsutaan. Ja kauniin kummallisia olentoja, joita myös ihmisiksi kutsutaan.
Ja nyt rättiväsyneenä nukkumaan. 
Elämä on ollut lähiviikkoina niin kumman väsyttävää. Palkitsevaa yhtä lailla, onneksi.
Goodnight you princes of Maine, you kings of New England.
Henriikka
Kuvat:
Karla Spetic Autumn/Winter 2012 collection/”Heart”

18 kommenttia

  1. Ninnou 13.3.2012

    Keltainen on kyllä ihan loistava väri. Itse pohdin pitkään, että voiko punatukkainen käyttää keltaista – riiteleekö sävyt jotenkin keskenään, mutta punainen sävy näyttää näidenkin kuvien mallilla hiuksissa olevan, joten ehkä uskaltaudun käyttämään keltaista myös kasvojen lähellä :)

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Hmmm, ehk punatukkaisen on tarkemmin pohdittava punaisen sävyjä hiuksissa ja käyttämiään keltaisen sävyjä, mutta en kyllä nää mitään ristiriitaa, jos sävyt valitsee hyvin. Päinvastoin!

      Vastaa
  2. niina 13.3.2012

    Mää pidän murretusta keltasesta, sinapinkeltainen ja viljankeltainen on parasta. : )

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Oi, niin minäkin. Mutta millainen on viljankeltainen? Ai sellainen kuin luonnollisen vaaleat hiukset?

      Vastaa
    • niina 15.3.2012

      Emmää oikein tiiä. : D ehkä sellanen vähän puhtaampi kun sinapinkeltanen, mutta murrettu kuitenkin. Tai ehkä ne on sama asia, ja minä olen tyhmä. : D

      Vastaa
    • Henriikka 16.3.2012

      Hihah murretut on yleensä omiakin lemppareita ja siksi olenkin ehkä niin shokissa tästä ”tavallisesta keltaisesta”. Niistähän pidettiin lapsena, kun ei osattu nimetä kuin korkeintaan kuusi väriä.

      Vastaa
  3. Linda 13.3.2012

    apua toi eka keltanen kauluspaita on niin super ihan! olen etsinyt tuollasta jo pitkään mutta kaikki ovat niin kalliita… Blogissasi on niin ihania kuvia aina ja inspiroidun kovasti kaikista vaatekokonaisuuksistasi :)

    loveisintheair-linda.blogspot.com

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Se on iha super! Itse en ole löytänyt vastaavaan mistään, tosin löytyyhän se ainakin tämän malliston valikoimista. Keltainen neule minulla on, sellainen ihanan ohut keväinen. Kevät siis tulkoon kunnolla!

      Ja kiitos kehuista, lämmittää kovasti kuulla moista. Toivottavasti pidän tasoni.

      Vastaa
  4. Anonymous 14.3.2012

    keltanen<33 ja tää blogi<3 :)

    Vastaa
  5. ressu/sini 14.3.2012

    cute blog !

    http://midnight-kids.blogspot.com/

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Hei kiitos kovasti, vierailin myös teidän omassa ja olipas suloinen sekin!

      Vastaa
  6. Iituska 15.3.2012

    Itsekin rakastuin räväkkään keltaiseen ja viime talvena/syksynä hommasin räiskyvän keltaiset 13,5 sentin platform korkkarit. Antavat kivan säväyksen muuten tylsään kokomustaan tai neutraaliin asuun! :)
    Vielä kun löytäisi keltaisen laukun tai paitiksen :)

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      VOHHH kuulostaa ihan superkengiltä! Noiden takia pitäisi pitää juhlat! Shoppailulakkoni: lopu, lopu, lopu, lopu…

      Vastaa
  7. Anonymous 15.3.2012

    Hei toi loppulause on siitä hyvästä elokuvasta, mikä sen nimi olikaan?!

    Vastaa
  8. Iituska 15.3.2012

    Mikä ihmeen shoppailulakko… :D Loppuu semmonen eiku :)

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle niina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.