Tervetuloa meille!

On tullut aika kotijutun. Kaikkien niiden toiveiden ja kyselyjen jälkeen olen päättänyt avata kotini ovet ja ikkunat, ja kertoilla täällä sisustuksestamme. Muutimme nykyiseen kämppäämme elokuussa 2011, kun muutto Helsinkiin taas koitti vuoden Jyväskylän pätkän jälkeen. Kämppä vuokrattiin Helsingin Sanomien ilmoituksen kautta yksityiseltä puolelta. Vieläkin tämä 65-neliöinen kolmio on erittäin keskeneräinen, mutta kodilta se kuitenkin tuntuu. Erittäin vahvasti. Tervetuloa kurkkaamaan!
Ensimmäisenä näätte pari kuvaa eteisestä. Räsymatot johdattelevat vieraat sisälle, ja suurin osa kengistä, huiveista ja takeista on sullottu kiinteiden kaappien sisään. Jos rakentaisimme itse talon, niin siinä tuskin olisi kiinteitä kaappeja. Tässä asunnossa niitä kuitenkin riittää, mutta niihin on myös tottunut ja tykästynyt. Söpö lisä on kuitenkin avonaulakko, jossa roikkuu aina muutama takki. Ovipuhelimen alle, nurkkaan, olemme suunnitelleet kasaavamme vanhoja laatikoita pinoon kenkähyllyksi. Kaikki ajallaan.

Seuraavana olisi sitten olohuoneen vuoro. Eteisestä alkaneet räsymattomeiningit jatkuvat, ja olkkarissa räsyjä riittää. Olohuone on ehdottomasti meillä se käytetyin huone, sillä vieraita käy monta kertaa viikossa, eikä vielä ole ollut yhtään viikkoakaan, milloin sohvalla ei olisi nukkunut kukaan. Katosta roikkuu kirpputorilta hankittu lamppu, ja seinällä itäisen pallonpuoliskon kartta. Tämä on se huone, johon kokoonnutaan pelaamaan lautapelejä, katsomaan yhdessä leffoja ja syömään pöydän ääreen isolla tai pienemmällä porukalla.
Seinät huutavat vielä, karttaseinää lukuunottamatta, tyhjyyttään. Täydellisiä tauluja ei ole vielä tullut vastaan, vaikka työskentelenkin galleriassa. Taulut ovat kuitenkin aina sellaisia investointeja, ettei keskinkertaisia/kohtalaisia/ihan kivoja mielestäni kannata ostaa. Valkoiset seinät saavat vielä hetken odotella. Taulujen sijasta pieniä yksityiskohtia löytyy sitäkin enemmän: se onkin sisustuksemme perusta. Että katse voisi kiertää söpöissä esineissä, yllättävissä asetelmissa ja korneissakin sisustusratkaisuissa. Sekä minä, että Janne olemme säästäneet lapsuudesta vanhoja esineitä, mutta löytäneet niitä myös yhdessä ja erikseen yhteiseen kotiimme.
Seuraavaksi kotikierroksella pompataankin keittiöön. Ja mikäs muukaan sieltä lattialta kurkkaa, kuin räsymatto. Räsymatot ja arabialaiset matot ovat lemppareita. Totuus on kuitenkin se, että näihin räsyisiin on ollut tähän mennessä hitusen helpompi sijoittaa. Kaikki kun ovat isovanhempieni peruja. 
Keittiö on tämän asunnon paras huone. Olen aamuihminen. Vaarin ullakolta löytyneen pikkupöydän ympärille mahtuu sopivasti kaksi istuskelemaan (ääriolosuhteissa kolme), ja on ihana katsella pihalle, kun aurinko nousee. Tässä juodaan ne legendaariset aamukahvit. Koko kotimme ylpeys on myös integroitu astianpesukone (kuka löytää?) ja sen kunniaksi voisimme järjestää vaikka juhlat. Inhoamme tiskaamista koko mielemme ja kehomme pohjasta, ja siksi sydämemme onkin sulanut tälle keittiölle. 
Kaappitilaa on erittäin suuri plussa. Kaikki kipot ja kupit mahtuvat sievästi omille paikoilleen. Ja vaikka avokeittiöstä olenkin haaveillut, niin kyllä hymyilen näille puutasoille ja hyllyille, joita peltipurkit ja puurolaatikot koristavat.
Seuraavana makuuhuone. Se on kahdesta makuuhuoneesta pienempi, mutta päätimme valita tämän, sillä toisen huoneen kautta kulkee reitti parvekkeelle. Makuuhuone on se seesteinen tila. Sävyt ovat hillittyjä ja tavaraakin on karsittu reilusti. Seinälle kaipaisimme muutamaa massiivista taulua, ja ehkä parista-viltistä-ja-liinasta-kasattu päiväpeitto voisi myös vaihtua yhteen kiinteään. Makuuhuoneelta vaadin kuitenkin rauhaa. Väriloistona makuuhuoneessa on vaaterekkimme, jossa roikkuvat minun mekot ja Jannen kauluspaidat. Villapaidat on viikattu nätisti rekin alle.
Toista makuuhuonetta nimitämme ”retrohuoneeksi”. En ole varma mistä nimi tuli, mutta luultavasti siitä, että täällä majailevat Jannen retrot pelikoneet, Nintendot ja muut. Parvekkeelle pääsee huoneen vasemmalta sivulta. Siitä ei ole kuvamateriaalia, mutta se on hyvin vaatimaton. Kuitenkin sellainen, että varmasti kesäiltoja tulee vietettyä siellä farkkusortsit jalassa ja iso huppari päällä. Partsulle mahtuu juuri se kaksi tuolia ja muutama lyhty. Näätte varmasti jokusen kuvan kesällä.
Verhoja on retrohuoneessa kahdet: tummanruskean paksun verhon päälle laskeutuu pitsinen kerros. Huoneen keskellä komeilee viininpunainen nojatuoli, joka kerran haettiin isän kanssa Lahdesta. Olin 16-vuotias ja isä heltyi lähtemään peräkärryn kanssa tunnin matkan päähän tuolia hakemaan. Tämä huone on pyhitetty Nintendo-pelien lisäksi kahdelle asialle: työskentelylle, sekä (wihii) minun vaatteilleni. Oikealla näkyy kolme korkeaa peilikaappia, jotka korvaavat minulle sitä oman vaatehuoneen puutosta. 

Viimeisenä vessa. Vessa on kyllä hauska sana. Ja hauskoja ovat myös ovea koristavat kyltit. Ylempi on vanha mainos, josta on tehty postikortti, ja alempi Levykauppa X:n katalogin kannesta.

Vessa on pieni, mutta prämeä. Tämä on oikea tilaihme, sillä kaikki on suunniteltu viimeisen päälle. Kun suihkukopin seinämät laittaa sivuun, niin pesukoneen luukku aukeaa. Great! Aluksi vierastimme tätä asuntoa, ja eritoten vessaan hirmuisesti: Metallinen lavuaari ja vessassa puinen katto, mitä? Olimme kaavailleet vanhoja kuluneita pintoja, repeilleitä retroja kukkatapetteja ja muuta vähän rosoisempaa. Tämä asunto oli aivan muuta, tuntui kuin hotellissa olisi. Totuttelua se vaati, mutta nyt olen jo rakastunut tuohon puukattoon.
Häälahjaksi saadut Minna Immosen taulut ovat herättäneet hämmennystä: ”Kuinka te pidätte niitä tuolla vessassa?” Totuus on, että tässä asunnossa ne vain sopivat parhaiten sinne. Seuraavassa kodissa on punnittava asiaa uudelleen. Puukaton lisäksi vessan paras puoli on lämmitetty pyyhekuivain seinällä. Siinä roikkuvat rakkaat aamutakkini ja molempien pyyhkeet. Ihanaa tulla suihkusta ja kääriytyä lämpöiseen.
Kierros alkaa olla lopuillaan, miltäs näytti? Oliko yhtään sellainen, millaista olitte kuvitelleet? Tuntuu, että vaikka mitä yksityiskohtia jäi näkemättä. Niitä varmasti tulen ripottelemaan tulevaisuudessakin nähtäväksenne. 
Aika näyttää, kauanko tässä kämpässä elelemme. Sijainti on aika kaukainen koulustani, vaikka vuokra onkin edullinen. Sitä paitsi varsinaista tarvetta toiselle makuuhuoneelle ei ole. Viihdymme kuitenkin tosi hyvin, ja lenkkipolut alkavat takapihalta. Pidämme silti silmämme ja korvamme auki vapautuville ja vapaille asunnoille, eihän sitä koskaan tiedä, missä se unelmien kuluneet-pinnat-ja-repeilleen-retrotapetit-kämppä oikein odottelee. Ja koska? Ei se onnellisuus ole leveistä ikkunalaudoista tai lankkulattiasta kiinni. Paitsi ehkä pikkuisen.
Terveisin sisustusreportterinne Henriikka
Kuvat: Ville Kukkonen

64 kommenttia

  1. Anonymous 16.4.2012

    Vaikka jotkut tykkäävätkin kalansilmäefektistä, itse en. Meni jo melkein mauttomuuden puolelle tuo liikakäyttö.

    Kolmio Helsingistä, ei taida olla fygyst kii?

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      No voi että, harmi että noin. Huoneita ei olisi vain saanut kokonaisina toisilla omistamillamme putkilla.

      Tämä kolmio oli halvempi kuin yksikään kaksio, joita meille tarjottiin. Siinä kävi flaksi. Fygestä on kovastikin välillä kiinni, siksi käymme molemmat duunissa opiskelujen rinnalla ja olemme säästäneet pahan päivän varalle. Ja siksi tuo kirppismeininki sisustuksessa.

      Vastaa
  2. Tiina 16.4.2012

    miusta fisun käyttö sopii tälläseen paremmin ku hyvin, jotenki avartaa huoneita. kovin on ihana kämppä, tykkäilin :)

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      Kovasti halusin saada kaikki huoneet mahtumaan aina yhteen kuvaan, siitä tämä oli kätevä. Kyllähän se vähän vääristää, mutta josko lukijat osaisivat hahmottaa kokonaisuuden. Kiitos kovasti!

      Vastaa
  3. Anonymous 16.4.2012

    teidän ihana koti !

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      SE NIMENOMAAN. minun koti on siellä missä janne.

      Vastaa
  4. indie by heart 16.4.2012

    Tosi kotoinen olo tuli, kaikesta pikkutavarasta ja hauskoista yksityiskohdista – ja etenkin sinun tarinasta :) Persoonallinen, aivan ihana koti!
    Heh tosiaan vessa vähän eroaa varmaan teidän mausta (mitä nyt voi päätellä muusta kodista:) mutta kontrastit on vaan mielenkiintoisia. Muuttaisin tuohon kotiin vaikka heti! ♥ Vuokralainen nro 1 jonossa ilmoittautuu, jos sinne päin tulisin esim.työn perässä. :D

    Satu
    Indie by Heart

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      Kontrastit on hauskoja. Tarkempia harkintoja ja valintoja voi tehdä sitten, kun on oikeasti ihkaomasta asunnosta kyse. Haha, ihana innokas jonottaja siellä! Infoa vaan kun olet tulossa, otetaan sut tuonne retrohuoneen nojatuolille nukkumaan.

      Vastaa
    • indie by heart 16.4.2012

      ^^ hehheeh!

      ps. mullakin on ballerinatossut (ikinä en ole tanssinut mutta ne oli niin nätit kirpparilla:D)

      Vastaa
  5. Jemina 16.4.2012

    pöh pöh, mitä joku jostain kalansilmäefektistä sanoo.

    nämä olivat ihania kuvia, voi että, niin kiva asunto! minä hirveästi yritän löytää töitä ja saada opiskelupaikkaa, että syksyllä sitten pääsisi käyttämään kymmeniä retroaarteitani.

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      Mielipiteensä on jokaisella, mielellään kuulee puolesta ja vastaan. Ja kaunis kiitos, asunto on ollut kyllä meille kelpoisa. Ja ah, voin niin samaistua tuohon fiilikseen, kun vatsanpohjassa kutkuttelee omat tavarat, jotka odottavat omaa kotia. Oh! Parhaita hetkiä.

      Vastaa
  6. julia 16.4.2012

    Hymy nousi naamalle kun näin kakkapyllyn. Meillä se löytyy nimittäin vessasta vessanpöntön vierestä.

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      HAHA. Siinä se on ehkä vielä osuvampi. Sillä minä ainakin toivon, ettei kukaan oo kakkapylly oven ohi kävellessään tai jo vessaan sisään astuessaan..

      Vastaa
    • julia 17.4.2012

      Tykkäsin selittää meidän puolalaisille couchsurffereille mitä se tarkottaa. Eka asia mitä kysyivät kun tulivat meille.

      Tykkään sun blogista, eilen eksyin tänne ekaa kertaa, yllättävää kyllä! Jään lukemaan. :)

      Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Haha, mahtava ! Toi puolalaisjuttu. hihittelin. Ja kiva kun löysit tänne ja vielä kivempi kun vielä viihdytkin. Minä niin tykkään tätä sivua päivittää.

      Vastaa
  7. Anonymous 16.4.2012

    Vähänkö siisti kämppä! :) Paljon mielenkiintoisia tavaroita.
    Ihan pakko kysyä mistä toi jättikokoinen maailmankartta on löytynyt? :D tai olisiko tietoa mistä ton tyylisiä voi löytää, t: epätoivoinen etsijä

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      KIITOS! Tavaroilla on tarinoita. Tai no osalla on, osa on vain yksinkertaisesti kivoja ja kauniita.

      Maailmankartta, niin kuin monet muutkin tavarat ja asiat, on kirppikseltä. Kouvolan Femmatorilta. Kirpputoreilla kannattaa pitää silmänsä auki, mutta myös moni divari myy tuollaisia. Aarreaittoja ovat myös sulkevien koulujen myyjäiset.

      Vastaa
  8. Norppis 16.4.2012

    Teillä on aivan ihana kämppä.
    Huomion varasti etenkin räsymatot ja kartta.

    Ja HÖH. Minä en löydä tollasia löytöjä Femmatorilta.
    Tai muualtakaan.

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Femmatori on kyllä usein se kaikista surkein! Oikein hirviö toisinaan. Mutta karseimpien kirppisten keskeltä löytää usein ne parhaat jutut. Ja kaunis kiitos!

      Vastaa
  9. annie 16.4.2012

    On kyllä niin hirmu kotoisan oloinen kämppä teillä. toivon että jossain vaiheessa meilläkin on rahaa sisustaa tää kämppä enemmän meidän näköiseksi. Tulee ihan mieleen vaarin lapsuuskoti tästä. Räsymatot on vaan niiiin ihania ! Meilläkin ennen oli niitä. Ihania yksityiskohtia löytyy myös esim. noi nalle laatikot hyllyn päällä :)

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Meidän kämppä on kyllä mukava. Siitä saan olla kiitollinen. Mutta tiedätkö, että ei siihen sisustukseen rahaa tarvitse. Ilman rahaa pitää vaan olla enemmän luovuutta. Ja sitkeyttä!

      Vastaa
  10. henu 16.4.2012

    ihan mahtava koti, juuri sellainen kodin näköinen, jossa on lämmin tunnelma. Rakastuin reissaaviin räsymattoihin ja pieniin söpöihin esineisiin siellä täällä.
    Koti oli mielestäni juuri sen näköinen kuin kuvittelin (olitte sisustaneet sen teidän nälöiseksenne)ehkä nuo leveät ikkunalaudat ehkä vielä niin voila!

    tosi upea. ei voi muuta sanoa.

    Vastaa
  11. Hosuli 16.4.2012

    Voi, kiva koti, kaunis vessa, pehmeä sohva ja monta muuta mukavaa. Hassua, miten eri asioista ihmiset tykkäävät – minuun eivät ollenkaan iske repeilevät retrotapetit, vaikka muiden kodeissa ne näyttävät kivoilta. Tykkään enemmän modernista pohjasta, jota voi sisustaa vanhoilla huonekaluilla. Eli vähän niin kuin teillä nyt. :)

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Moderni pohja ja vanhat huonekalut on kyllä myös mahtava kombo. Ehk ne repeilleet tapetit eivät ole itsellenikään se ”syvin” unelma, mutta sellaista vanhaa kuitenkin: paksuja ikkunalautoja ja kaari ikkunoita. Lankkulattiat, ah. Mutta valkoista kaipaisin enemmin! Kiitos kehuista.

      Vastaa
  12. Camilla 16.4.2012

    oooh ihana, sun näköinen on ihan C: ja niiiin kodikas

    Vastaa
  13. Jenni 16.4.2012

    Tätä postausta toivoinkin! Oli paljon asioita, joita osasi odottaa, mutta aika paljon, joita ei ollenkaan. Nintendo ja Sega lämmitti sydäntä, samat koneet komeilee toimivana omassakin hyllyssä. :’) Ja nuo kultaelukat, ihania edelleen!

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Nintendo ja Sega, suuria hurraahuutoja niille! Pleikkareista en ymmärrä mutta Ninskasta kyllä. Ja kiitos, kiva että porukka otti kotimme lämpimästi vastaan. :-)

      Vastaa
  14. niina 17.4.2012

    hei mahtava kämppä! se on siistiä kun voi ihastella kaikkia pieniä yksityiskohtia. : ) ja olen vähän katkera noista matkalaukuista tuolla, oon havitellut sellasia jo pienen ikuisuuden! Nättejä säilytysratkaisuja, ne ois. : ) ja oon kans kakkapylly -samis, eli mulla se koristaa vessan seinää käsipyyhkeiden yläpuolella! Huippua. : )

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Älä turhaan ole matkalaukuista katkera! Niitähään saa todella halvalla kirpputoreilta, about kaikilta kirpputoreilta. Meillä on niissä CD:t ja DVD:t niissä. Kakkapyllyille iloa ! Kakkapyllyjä ollaan kaikki, kun oikein silmin katsotaan.

      Vastaa
    • niina 20.4.2012

      Jännää, en nimittäin ole vielä kertaakaan Jyväskylässä törmännyt halpaan matkalaukkuun (joka olisi hieno). Osaavat pyytää hävyttömiä hintoja, ei hölli maksaa montaa kymppiä sairaan hienosta ja ihanasti kuluneesta k e l t a i s e s ta matkalaukusta, vaikka kuinka mieli tekis. Hih.

      Vastaa
    • Henriikka 21.4.2012

      Hmm. Onkohan ajat sittenkin muuttuneet? Ehkä tuo keltainen hankaloittaa, mutta minusta tuntuu että jokaikisellä kirppiksellä pötköttelee vaikka kuinka monia matkalaukkuja. Etenkin sellaisilla lahjoituskirppiksillä, kuten Fida ja Suomen Punaisen Ristin kirppis.

      Vastaa
  15. Lilli-Marjukka 17.4.2012

    Oi! Teillä on kiva koti!

    Olen vähän kade kaikista pikkujutuista, joita teillä on sievästi ripoteltu ympäri kämppää. Meillä saman asian ajavat dublot ja eläinfiguurit kantapään alla… Ja voi miten hirmukade olen sun vaatteiden kaappitilasta! Itse joudun tyytymään kahteen hyllyyn! Meidän tytöillä taas on molemmilla omat vaatekaapit.. kadekadekade..

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Kiitos. Hih.

      Voit kuitenkin aina lohduttautua tässä asiassa sillä, että teillä on oletettavasti tämä dublo ja eläinfiguuri -aika aiemmin ohi kuin meillä. Sitä paitsi, eläinfiguureitahan tuolla meilläkin. Ei tosin kantapäiden alla.

      Vastaa
  16. Emma 17.4.2012

    Ihanan yksityiskohtainen koti! :) Persoonallinen ja uniikki!

    http://carpediemabovo.blogspot.com/

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Kiitos sulle Emma. Mun pitää tuolla sunkin blogissa käydä vierailulla!

      Vastaa
  17. Aino 17.4.2012

    Odotin kyllä ehkä enemmän nimenomaan kuluneita pintoja ja retrotapetteja, mutta ihana tämäkin!!! Erityisesti pidin tosta matkalaukku ”tornista” ja noista pikku eläimistä telkun edessä, niistä taisi olla joskus postauskin ?:-)

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Jooo, kyllä, kultaeläimet olivat ihan oma juttunsa joskus muistaakseni alkuvuodesta. Ehkä tulevaisuudessa muutamme siihen retrokämppään, tai joka on retro ihan pohjaratkaisuiltaankin. Kiitos sulle.

      Vastaa
  18. Korvistyttö 17.4.2012

    viikset kukkaruukussa! WOODY! lakupekka! sadetakkitaulu ja ruudullinen tuoli, matkalaukkuläjä ja kakkapyllykyltti. niin kivoja yksityiskohtia, oikein kodikkaan näköinen koti. vessa ei kyl jotenkin kuulu joukkoon. :-D vaikka sekin on oikein ihastuttava.

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Hahah. Ihania, kun listasit oikein noita yksityiskohtia. Ei sitä jotenkin ollut edes tajunnut, kuinka noita yksityiskohtia todella on. Muttta onhan niitä. Vessastakin huolimatta tämä kämppä on mukava.

      Vastaa
  19. Emilka 17.4.2012

    Ihana nähdä että pöllölauma on löytänyt mieleisensä orren ja niistä on pidetty hyvää huolta! Ovat tainneet myös olla ruoka-aikaan kotona! Mahtavuutta!

    Har det så bra, parahin Henriikka!

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Kiitos sinulle niistä ihanista veijareista, jotka päiviemme iloina on niin monet kerrat olleet. Kiitos Kiitos Kiitos! Ja pöllöille kiitos.

      Vastaa
  20. Qtja 17.4.2012

    Ihana koti ja söpöjä yksityiskohtia! Ja vielä kolmio! Ihan huippua, jos on vielä edullinen, niitä kun ei tunnu täältä päin löytyvän mistään.

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      No ei niitä todellakaan turhan paljon täällä Helsingissä ole. MUTTA kolmioita ja kaksioita on kyllä helpompi löytää, kuin vaikkapa yksiö! Se on ilo.

      Vastaa
  21. Tiina 17.4.2012

    No jopas on lukaali! :D Nätti koti teillä on. Ihania yksityiskohtia. Noi matkalaukut on ihanat. Ja Levykauppa X:n kakkapylly käy huipusti vessan oveen. :D Saatan matkia. :D

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Lukaalista en tiedä, mutta hyvin viihdymme. Kiitos! Ja saat kuule todella hyvin omantunnoin matkia kakkapylly-juttuja, mahtavaa että kaikista jutuista se on se kakka-juttu, joka niin ilostuttaa kih.

      Vastaa
  22. Iltsu 17.4.2012

    Aaah, mäkin rakastan räsymattoja ja haluun just niitä paljon mun kotiin ;)

    Ja huomasin että mä tykkään paljon amoista asioista kun sä, rösöiset, kuluneet kukkatapetit, puupinnat jne. Ihana asunto! :)

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Ja siitä hyvä, että räsymattoja vielä löytää halvallakin. Oikeesti, sekä kirppiksiltä etä kaupoista.

      PS. Sitten sinulla on ehdottomasti hyvä maku!

      Vastaa
  23. Lotta 17.4.2012

    heei, meillä on tommonen samanlainen biscuits-purkki! :D
    ja aivan ihana ja lämpösen näkönen koti teillä <3

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Heijei, löysin sen joskus kirpputorilta. Tosin en pidä siinä keksejä, vaan purkkaa. Ihana koti on meillä ja turvallisuus. Kiitos.

      Vastaa
  24. Anonymous 17.4.2012

    Vau, näyttää tosi hyvältä!

    http://afterthesauna.blogspot.com/

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Kiitos. Kiitos :-) Ps. After the sauna? MAhtavaa!

      Vastaa
  25. Elinabeth 17.4.2012

    TULEN TAAS MITÄ PIKIMMITEN VIETTÄMÄÄN KARKKIPÄIVÄÄ SOHVALLENNE <3

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Ihmeessä ihmeessä! Yritän olla sillä kertaa siistimmin. hih.

      Vastaa
  26. korpivaellus 18.4.2012

    Nintendo Entertainment System ja SNES! Ihanaa!

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      IHANAA, nimenomaan. Nintendo on oma lempparini, ja Super Mario Bros Kolmone.

      Vastaa
  27. Aada 18.4.2012

    Ihana postaus ja ihania yksityiskohtie teidän kodissa. :)

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Kiitos Aada. vihdoinkin sain aikaiseksi tämän tehdä, kyllä siinä usea hetki menikin.

      Vastaa
  28. nea 18.4.2012

    Voi että, tosi suloinen asunto:)
    Rakastuin heti tuohon Earl Greyn teepurkkiin ja vieressä olevaan maatuskaan. Itsekin pidän paljon pienistä yksityiskohdista, ja teillä niitä näyttää olevan mukavasti. Mistä olet löytänyt nuo emalimukit? Tosi nätit nekin.

    Vastaa
    • Henriikka 19.4.2012

      Emalimukit ovat reililtä, jolla olimme vuonna 2010. Nuo olivat Prahan aarteita, ostimme ne retkimukeiksi hih. Ja kiitos kehuistakin, otan ne ilolla vastaan. Sisustus ja yksityiskohdat ovat kyllä yksi elämän suurista iloista.

      Vastaa
  29. Anonymous 20.4.2012

    Moi! Saako kysyä, paljonko maksatte vuokraa tuosta asunnosta? Kiinnostaa ihan vaan siksi, että se on aika magee, ja asutaan joistain kuvista päätellen (ainakin luulisin niin) ihan samoilla kulmilla. Kerro, jos muutatte pois, niin me muutetaan heti tilalle! :) Aura

    Vastaa
    • Henriikka 20.4.2012

      Hellou hellou Aura (aura on niin kaunis nimi). Laitapa mulle mailia, niin vastaan mielelläni. Tälläiset raha-asiat on musta kivempi hoitaa niin. Ja on ihan mahdollistakin, että muutettais, ni olis mukava saada tietää vuokraisännänkin kannalta mahdollisista seuraavista vuokralaisista.

      Vastaa
  30. H 7.5.2013

    Heimoi, on ehkä rändömiä, mutta mun kaverit muutti tuohon teidän entiseen kämppään. On hauska nähdä miten erilaiselta se näyttää eri tavalla sisustettuna ja oli hauska olla yökylässä ja tietää, että samoista ikkunoista oot kattellut ulos ja sillai. Hyvää jatkoa uuteenkin kämppään, toivottavasti saadaan sieltäkin jonkinlaista esittelyä pian?
    Ja pakko vielä kehua, tätä sun blogia on kiva lukea, tuntuu melkein ku tutun kaverin juttuja lukis :)

    Vastaa
    • Henriikka 9.5.2013

      Hei siellä, sinä H -etukirjainkama. Onpa hauskaa kuulla, että tuttusi asuvat meidän entisessä lempikodissa. Se oli hyvä koti se ja kuulimmekin, että se sai myös jälkeemme erihyvät asukkaat.

      Samoista ikkunoista katselin ulos minä, vaikkin pesin ainoastaan olohuoneen ja keittiön ikkunat hahaha. Kiitos kivasta kommentista.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Camilla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.