DIYDIY farkkuliivi !

Kun katsastin jutun ”Mummosta mäheeksi”, tiesin samantien että tuota pitää kokeilla itsekin. Farkkuliivi löytyi omasta takaa, suuri ja mainio. Fidan euron rekistä hain vanhan lörppähameen, jonka kuosiin ihastuin. Sitten neulaa, lankaa sekä sakset, ja sid hommiin!

Töissä aloittelin toisella puolella. Neulalla harvoja pistoja, jotta palat voi sitten myöhemmin tarvittaessa irrottaa. Huomasin heti alkuunsa, että sileä ja liukas hamekangas ei ollut se kaikkein kätevin.

Kotona jatkoin toiseen puoleen. Itse taitoin aina saumavarat, jotta reunoista tulisi siistimmät. Toisenlaiseen liiviin ja kankaaseen olisi varmasti sopinut rosoiset, pikkuisen purkaantuneet reunat.

Viimeiseksi lisäsin kuosipalat vielä taskuunkin. Harkitsin myös liivin takaosaa, mutta totesin tämän riittävän tältä erää. Homma oli siis pulkassa ja liivi entistä ehompi!

Kokeilkaa ihmeessä, todella simppeli ja mukava homma. En ollut ommellut aikoihin ja heti tuli hinku ostaa ompelukone ja vaikka mitä. Lähiaikoina saattekin ehkä lisää helppoja ompelujuttuja.

(Mmm) Boogie.

Henriikka

11 kommenttia

  1. Avatar pictureputtonen 29.5.2012

    EIKÄ !!!!! SUPERHIENO!!! munkin on kyllä pakko tehä tää vielä…….

    Vastaa
  2. Avatar emppu 29.5.2012

    Vähän hieno ! Jos neula ja lanka pysyis kädes ni kokeilisin samantien :D

    Vastaa
  3. Avatar Nyrha 29.5.2012

    Tosi upee!!

    Vastaa
  4. Avatar Nelli 29.5.2012

    supersiisti!

    Vastaa
  5. Avatar Ellu-Kana 29.5.2012

    Vau, tosi upea! ♥

    Vastaa
  6. Avatar indie by heart 29.5.2012

    OHHM miten ihana :> Täytyy pistää mieleen. Tai talteen Pinterestiin. :D * klik. *

    Satu
    Indie by heart

    Vastaa
  7. Avatar aura hulda maria 29.5.2012

    oioioii kuinka hieno! ootpas näppärä :—)

    Vastaa
  8. Avatar Lusikka 29.5.2012

    Oletpas saanut siistin näköisesti duunattua! Ei uskoisi, että olisi itse ommeltu lisäkuosit liiviin!

    Vastaa
  9. Avatar rabbbit 29.5.2012

    oii ihana! pakko kokeilla! kiitti mahtavasta linkistä :)
    btw. olet kaunis :)

    Vastaa
  10. Avatar Ada 30.5.2012

    …nyt tiiän mitä teen kirpparilta ostamalleni paidalle, jossa on kiva kuosi mutta kamala leikkaus! :—D mahtava!

    Vastaa
  11. Avatar Henriikka 3.6.2012

    Siitä vaan kokeilemaan kaikki! JEE. Tietäkäätte, etten ole oikeasti mikään ompelun ihmelapsi. Luulen, että jokainen teistä pystyy samanmoiseen suoritukseen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.