Kyösti Pöysti

Olen harkinnut keltaista trenssitakkia jo parin vuoden ajan. En tiedä miksi asia on jäänyt aina vain harkinnan tasolle. Luultavasti siksi, että olen aina tullut tulokseen, että ehkä se beigen ostaminen on kuitenkin pidemmän päälle järkevämpää (kuinka tylsä onkaan sanavaljakko ”pidemmän päälle järkevä”). Joitain viikkoja sitten Jackpot otti kuitenkin Tanskasta minuun yhteyttä, ja ystävällinen yhteyshenkilö tiedusteli, olisinko kiinnostunut kokeilemaan heidän vaatteitaan. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä kauppakoriin siirtyi, kun mid-season-salen puolelta löytyi tämä keltainen trenssi. 

En tiedä millaiset fibat sinne puolelle välittyy, mutta itse olen kyllä tyytyväinen. Ylemmissä kuvissa olen yhdistellyt takin vähän huolettomammin, enemmän sillai Kyösti-Pöysti-tyyliin: pipo takaraivolla heilumassa, valkoista neuletakkia ja vähän löysempää farkkua. Näin jälkeenpäin katsottuna löysien farkkujen yhdistäminen olikin ehkä kehno valinta. Tällä viikolla kokeilin sitten enemmän virallisempaa yhdistelyä, tiedättehän sellaisen työhaastattelu-lookin. Uudet, puiset ristikorvikset toimivat keltaisen värin rinnalla katseenkiinnittäjinä, mutta muuten mentiin pelkistetysti. Nutturakin näyttää jotenkin tavallista kypsemmältä. Pelkäsin etukäteen takin sävyä, sillä liian tipunkeltainen ei olisi vastannut odotuksiani. Onneksi en kuitenkaan joutunut pettymään ja materiaalikin on kestäväntuntuista. Saa nähdä millaisen aseman takki vaatekaapistani anastaa.
Seuraava kuva kertoo hyvin siitä miten kuvaussessiomme usein loppuvat. Ensin ollaan ihmisiksi, mutta lopuksi menee levottomaksi. Niistä hetkistä napatut kuvat ovat aina niitä kuuluisia tilannekuvia, mutta ehkä vähemmän edustavia. Jostain syystä pidän niistä kuitenkin aina enemmän, kuin varsinaisista poseerauksista. Muotilehdissäkin parhaita kuvasarjoja ovat ne, joihin on lisätty oikeita tilanteita: parhaat kuvat syntyvät yleensä aina silloin, kun kuvattava olettaa kuvaajan ottavan vain yhden kuvan, mutta varsinaisen kuvan jälkeen hän räpsäiseekin vielä toisen. Aito reaktio on ehtinyt tulla kuvan ottamisen jälkeen.

Trenssitakki-ajat alkavat hiljalleen olla ohi, ja keltainen uutuuteni jää odottamaan syksyn säitä. Löytyykö keltään muulta Pöysti-takkia, tai muita räikeämmän värisiä trenssejä? Punaisen omistin itse muutama vuosi sitten, mutta se tuntui aina liian jouluiselta päälle pantavaksi. Se olikin oikeasti punainenpunainen. Toivon parempaa kohtaloa tälle keltaiselle.
Henriikka
Jackpot-verkkokauppa: http://www.jackpotshop.com/fi/

20 kommenttia

  1. Inka 24.5.2012

    Beigestä en värinä tykkää yhtään, mutta tuohon keltaiseen trenssiin rakastuin! Varsinkin kun mahdutit samaan lauseeseen Kyösti Pöystin.

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Beige on perinteinen, itse turvaan siihen trenssissä, mutta muuta beigeä en taida omistaa. hassua.

      Vastaa
  2. Kaisa 24.5.2012

    Ihana.

    Vastaa
  3. annie 24.5.2012

    Sulle kyllä sopii väri kuin väri

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Aika moni kylläkin, mutta toiset vähän kehnommin. Ja esim keltainen talvella kalpeaa naamaa ja vaaleaa tukka vasten, never. hhah.

      Vastaa
  4. Maija 24.5.2012

    Minulle tuli juuri postissa Objectin ihanan haalean vaaleanpunainen löysä ja lyhyt ”parkatakki” tai anorakki, en oikein tiedä kumpi tuo on. Paksua materiaalia, pituutta noin lantiolle asti, vähän laatikkomainen malli, napit, isot taskut ja sisällä ihana ohut raitainen vuori. Sääli että nyt on näin kovat helteet, ettei sitä voi käyttää, joudun myöskin odottamaan syksyä tai kylmiä kesäsateita, mutta uskon että silloin meidän välille syttyy kyllä aika romanssi. Värikkäät takit on niin parhautta.

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      OIOJOIJOI! kuulostaa ainakin kuvailujen perusteella aikamoisen täydelliseltä yksilöltä. Miltei tekisi mieli nähdä kuva.. mistähän sellaisen löytäisin?

      Vastaa
  5. nasu86 24.5.2012

    niin ihana takki <3

    Vastaa
  6. Hosuli 24.5.2012

    Mulla oli sellainen oranssihtava punainen trenssitakki, jonka ostin muutama vuosi sitten kirppikseltä. Se päällä tuntui jotenkin vähän liian huutomerkiltä, vaikka värikkäistä vaatteista tykkäänkin. Ehkä tummanpunainen tai jonkin meleerattu väri menisi paremmin. Sinä näytät tietysti söpöltä taas, kaunis nutturakin!

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Se on jännä, kun jotkut vaatteet vaan toimivat ajatuksen tasolla paremmin kuin käytännössä. Annettakoon itsellemme anteeksi virheostokset.- Ja eihä sitä tiedä, vaikka tottuisitkin olemaan huutomerkki.

      Vastaa
  7. Susu 24.5.2012

    Itse puntaroin juuri kirkkaanoranssin koululaukun järkevyyttä, mutta kai sitä pitää välillä vähän leikkiä väreillä.:-) Trenssin lisäksi ristikorviksesi ovat superkivat!

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      OI. Kirkkaanoranssi koululaukku kuulostaa mahdilta, uskon että päätöksesi oli erittäin onnistunut.

      Vastaa
  8. Anonymous 25.5.2012

    pakko kysyä että miten usein peset hiuksias? ne näyttää joka kuvassa ihan tositosi puhtailta, kiiltäviltä ja ihanilta! kerro heti mitä shampoota käytät ;>

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Hahaha, tämä oli randomein kommentti aikoihin. Mutta siis hyvä että kysyt. Pesen hiukseni ehkä kerran kolmessa tai neljässä päivässä. Shampoina ovat tällä hetkellä olleet Aussien systeemit hiuksille (”a bit unhappy) ja saman sarjan hoitoainekin löytyy. Ja hiuspuuteri on the thing!

      Vastaa
  9. Toni V 26.5.2012

    Hieno takki! Blogiasi on todella hauska lueskella, kiitos siitä!
    Villiyrttialoittelijana silmääni iski nuo mukulaleinikit, jotka kauniisti komppaavat takin väriä. Niistä saa todella hyvän salaatin, kukatkin ovat syötäviä. Maku on varsin pehmeä ja hieman pähkinäinen, suosittelen kokeilemaan :)

    Vastaa
    • Henriikka 29.5.2012

      Hei Toni, kiitos itsellesi! Mahtavaa, että porukka jaksaa ain uudestaan ja uudestaan kiinnostua. JA VAU, en todellakaan tiennyt, että noita rehuja voisi popsia. Ehkä teen yöllisen retken naapurin kukkapusikoihin, että saan salaatit pöytään.

      Vastaa
      • kaima 17.4.2016

        Mummini opetti minulle pienenä, että leinikit on myrkyllisiä tuoreina.

        Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.