Ravintolapäivän riemuja ja superlöytöjä!

Viikonloppu oli paras pitkään aikaan. Mukavaahan minulla on usein, ainakin kun muistan niin päättää, mutta nämä lähiviikot on ollut yhtä juoksua, kiirettä, itkua ja rästihommien tekemistä. Nyt kuitenkin sain viettää täysin vapaata viikonloppua ja vieläpä Helsingissä. Ilmasto suosi ja tapahtumaa riitti. MM-kisat jäivät kakkoseksi, kun lauantaina järjestettiin taas Ravintolapäivä. 
Varmaan moni onkin Ravintolapäivästä kuullut tai lukenut, ja useampi varmasti myös itse osallistunut. Jos joku on kuitenkin onnistunut ohittamaan kaiken infon, niin lyhyesti Ravintolapäivän facebook-sivuilla kerrotaan seuraavaa: ”Ravintolapäivä on toukokuussa 2011 alkunsa saanut yhden päivän kulinaarinen karnevaali ruoka- ja kaupunkikulttuurin puolesta. Suomesta lähtöisin olevan tapahtuman tarkoituksena on kannustaa ihmisiä perustamaan ravintoloita yhden päivän ajaksi. Konsepteissa vain mielikuvitus on rajana! Kahvilan, ravintolan, kioskin, katukeittiön tai muun kekseliään ruokapaikan voi perustaa vaikkapa kotiinsa. Muita suosittuja paikkoja ovat olleet mm. puistot, toimistot, rannat ja sisäpihat. Onpa mukana ollut myös Pyöräbaari ja Leipäauto, jotka ovat tuoneet herkut ruokailijoiden luo.

Päätimme suunnata heti aamupäivästä Puu-Vallilan alueelle, jossa järjestettiin perinteinen pihakirpputori. En ollut ennen alueella käynyt ja voin vain vannoa, kuinka tunnelma leijaili kaupunginosan yllä. Alueen asukit olivat levittäneet kirpputoripöytänsä pihamailleen, puutarhat kukoistivat ja pikkuiset oikotiet risteilivät piha-aitojen välistä. Monelle pihalle oli myös pistetty pystyyn näitä Ravintola-päivän pikkuisia kiskoja. Kuljeskelin pihasta pihaan, juttelin ihmisten kanssa, ja pohdin mistähän me tuommoinen kämppä ongittaisi?
Ensimmäiseksi Ravintolapäivän kohteeksi valittiin Smoothie-bar, jota kaksi iloista naista pyörittivät pihamaallaan. Makuvaihtoehtoja riitti ja hintaa löytyi 2,5 euroa. Janne valkkasi itselleen chili-mansikan ja minä vesimelooni-basilikan. Supergood! Kippisteltiin kevättä ja täytyi kyllä muistella kahdesti, oliko Suomi muka se maa, jonka ihmiset ovat töykeitä ja tuppisuita? Fiilikset olivat täysin päinvastaiset, kun aurinko porotti ja vieraanvaraisuus oikein huokui ihmisistä.
Päivän asun huomiopilkuksi olin valinnut hepopaitani. Vaikka aurinko paistoi, niin tuuli oli niin kova, ettei villapaita ollut liikaa. Sukkahousut ja farkkusortsit, niin kuin varmasti vähintään joka toisena päivänä tulevana kesänä. Ja minut vallanneesta tennarikammosta huolimatta päätin kokeilla Consseja. Jotenkin olen jo useamman vuoden kammonnut tennareita, enkä oikein osata nimetä syytä. Tunnen ehkä oloni jotenkin lapselliseksi, ja kuitenkin samalla ihailen viereisellä bussinpenkillä istuvaa, tyylikkäästi tennareihin sonnustautuneita kulkijoita. Kummallista. 
Toisena ravintolapäivän maistiaisena oli pikkuisen leivontatiskin cupcake. Mansikka söpösti päällä, ja porkkanapiirakka-ohjeella valmistettu muffinssi, oijoijoi! Harvemmin saa puolellatoista eurolla näin maukasta muffea, hinta onkin ihan huippuosa Ravintolapäivää. Aina sitä ei vaan jaksa itse leipoa ja minä ainakin mieluusti heitän muutaman euron jollekin ahkeralle leipurille. Valitettavasti aika ei riittänyt lähteä Tuusulaan, jossa omaa pikku kioskiaan piti 7- ja 10-vuotiaat pojat. Sieltä olisi varmasti saanut hyvät leipomukset ja muun muassa vaahtokarkkikaakaota.
Niin kuin ehkä arvaatte, niin jotainhan sieltä kirpputori-meiningeistä lähti mukaan. Niihin palaan jutun lopuksi. Oli ihanaa, että kerrankin kirppis-kokemus ei ollut lainkaan ruuhkainen, tunkkainen eikä kilpailuhenkinen. Siellä kierreltiin rennosti ja tallottiin Vallilalaisten pihanurmet. Nice.
Kierroksen jälkeen käveltiin katsomaan MM-kisoja Mascotiin, mutta masennuttiin miltei samantien ja lampsittiin pois. Ihmiset jaksoivat kuitenkin hienosti hurrata, hyvä Suomi!

Mutta puoli neljältä oli ilo ylimmillään, kun saimme tekstaria, että eräästä Ravintolapäivään kuuluvasta kattauksesta oli kaksi hemmoa perunut, ja saisimme tulla heidän tilalleen neljän kattaukseen. Olimme pistäneet aiemmin aamulla viestiä, että vieläkö mahtuisi mukaan? Seuraava ilmoitus oli herättäneet minun ja Jannen kiinnostuksen:

”Tervetuloa nauttimaan herkullinen kolmen ruokalajin arabialainen menu kotiravintolaamme Kamppiin. Tarjoamme kuuden pöytäkattauksen verran tuhannen ja yhden yön makuja, kuten lammasta, shakshoukaa sekä hummusta, unohtamatta tietenkään nautinnollista jälkiruokaa arabialaisen keittiön perinteitä kunnioittaen.

MENU

Hummus, munakoisotahna, kotitekoinen pitaleipä

Lammasta oriental, shakshouka (tomaattinen paprikapannu), persikkaraita ja riisi
Perinteinen arabialainen maustekakku ja kardemummajäätelö

Menu yhteensä 14€.

Turtle´s Nest -ravintolan asiakkaille tarjoillaan lämmin ruokalaji yhtäaikaisesti, ja yhteen kattaukseen voi osallistua kahdeksan henkeä kerrallaan. Kattauksia on yhteensä kuusi, ja ne ovat varattavissa tasatunteina klo 12-17.

Ravintolassa kokkeina hääräävät Emmi ja Joonas. Inspiraationa menulle ovat toimineet ennakkoluulottomat maailmanmatkaajat, joiden suosituksia yhdistellen olemme rakentaneet nautinnollisen ja hyvää tekevän menun. ”

Supersupersuper! Ja samalla jännittävää. Tuikituntemattomien vieraiden luona syöpöttelemässä, vielä tuikituntemattomassa seurassakin. Hyppäsimme ratikkaan ja suuntasimme Kamppiin. Oven edustalla seisoskellessamme paikalle saapuivat hiljalleen myös kuusi muuta ruokailukaveriamme: neljän porukka noin 25-30-vuotiaita, trenditietoisia heeboja, sekä kaksi hitusen vanhempaa naista. Juttu luisti ja odottelimme jännityksellä hostien tulevan meitä hakemaan.

Ja turhaan huomasin jännittäneeni, kun istuin vieraaseen ruokapöytään. Kokkipariskunta oli ihana ja eloisa, ja mikäs siinä höpötellessä ja syödessä. Ruoka suli suussa ja aloin taas kerran pohdiskella, pitäisikö ruoanlaittoakin harrastaa vapaa-ajalla enemmän. Kaikkeen ei ehdi, onneksi on kuitenkin näitä ruokapäiviä. Aijon todella mennä seuraavanakin Ravintolapäivänä, ensi elokuussa, jonnekkin uuteen paikkaan popsimaan muiden laittamia soosseeja.

Maustekakun ja kaardemummajäätelön jälkeen lampsimme vatsat pyöreinä kotiin. Asetin nenälleni Vallilan kirppikseltä löydetyt Nissenin silmälasit. Ostohetkellä olimme naureskelleet pitkän aikaa silmälasi-myyjän kanssa sitä, kuinka naurettavaa on tilata oikeasta liikkeestä tehottomia laseja. En tiennyt, että joku muukin on harrastanut tätä minun lisäkseni. Nolla-lasien läpi oli hyvä katsoa maailmaa: leppäkertut senkun parittelivat ja piilouduin uuteen takkiini viimaa pakoon. Ilta menisi kotosalla rentoillessa.

Mutta tiedän, tiedän tai ainakin toivon, että kirppislöytöni teitä pikkuisen kiinnostavat. Te uteliaat. Tein nimittäin elämäni kauppoja, kiitos ihanien myyjien.

Valkoiset Dr. Martenssit! OHOI. Nämä vain odottivat minua erään vaaterekin alla.
Nahkahihainen jenkkitakki. Nukkarullan jälkeen tämä on loisto!
Alhaalta pillit, ylhäältä vähän löysemmät. Vanhat, kunnolliset farmarit.
Todella random kotka-paita. Leikatut hihat ja epämääräinen sininen väritys. Toivon, että tämä toimii.
En Vogue -college. Tämä ei kaipaa selittelyjä.
Koko ylläoleva paketti löytyi samalta myyjältä ja yhteishinnaksi muodostui 20 euroa. Eikö kuulostakin suhteellisen hyvältä kaupalta?

Karhun toppaliivi, joka näyttää pelottavan paljon pelastusliiviltä. 2 euroa.
SUPERLÖYTÖ (saako löydöillään näin ylpeillä?), Vagabondin herrainkengät juuri parahiksi, kun olin valittanut vanhojen hajoamisesta. 4 euroa.

Siinäpä ne kaikenkaikkiaan. Aikamoinen paketti lauantaista, vaikka kyseessä olikin yhteensä vain muutama hassu tunti. Ehkä 11-17. Aikaahan on, jos jaksaa ottaa siitä kaiken irti. Aina ei toki kannata, eikä tarvitsekaan, mutta ainakin itse tarvitsen välillä tälläisiä rentoja, mutta tapahtumantäyteisiä aktiivipäiviä. Pysyy maailmanmenossa mukana. 
Henriikka

36 kommenttia

  1. AINO 21.5.2012

    ÄÄää minäkin haluan löytää valkoiset Martensit noin superhalvalla!

    Vastaa
  2. niina 21.5.2012

    Vagabond! ja neljä euroa, sinä onnekas. : D

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Minä onnekas alleviivattuna, ei olisi voinut käydä parempi tuuri!

      Vastaa
  3. Sensaatio 21.5.2012

    Vau mitä löytöjä!

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Jep. Tänä viikonloppuna sitten Kumpulan kilometrikirppikselle!

      Vastaa
  4. ALINA 21.5.2012

    ANTEEKS MITÄ!!!!! kuka hullu myy noita marttenseja noin??? ÖÖÖÖ. onneks meil on nii erikokoset jalat etten mä ois mitenkää voinu hyötyy noista ni mul ei tuu paha mieli :D

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Jotain hyvää siinäkin, ettei tultukaan poriin :-)

      Vastaa
  5. Inka 21.5.2012

    Oh, täydellisiä löytöjä! Valkoiset Martensit varsinkin, onneksi omistan jo sellaiset niin ei tarvitse olla kauhean kade. :)

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Nyt voidaan sitten olla kenkäkumppanit forever. Hienoa.

      Vastaa
  6. Sita 21.5.2012

    Ihana postaus, mie niin oisin halunnu olla jossain Rovaniemeä suuremmassa kaupungissa Ravintolapäivän aikaan! :)

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Ei sitä tarvitse asua, voihan sitä tulla vierailemaan. Sitä paitsi Rollohan on helmi.

      Vastaa
  7. roosaliina. 21.5.2012

    olisi pitänyt jäädä viikonlopuksi!!!

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      NIIN OLIS. vaan etpä kuunnellut siskosi neuvoja.

      Vastaa
  8. Laapa 21.5.2012

    Ihana postaus ja hyvät kuvat, jälleen!
    Kuulostaa tosi huipulta tapahtumalta, toivottavasti sellainen järjestyis joskus Tampesteriinkin!

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Kyllä mä luulen, että ainakin Ravintolapäivä on Tampereelle asti levinnyt. Paikkoja ei ehk ole niin paljon. Kai pispalassa sitä paitsi kirppis järkätään, olen järkyttynyt jos ei?

      Vastaa
  9. Roosa 21.5.2012

    Kuka ihan oikeesti myy Martenssit ja Vagabondit noin halvalla?:D

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Minä en uskonut, että kukaan. Mutta hyvä että joku ihana sitten.

      Vastaa
  10. emppu 21.5.2012

    Mäkin haluan pihakirppikselle ! Ihania löytöjä (:

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Niitä on nyt vaikka missä! Kannattaa ahkerasti etsiskellä kaikkia söpöjä.

      Vastaa
  11. Anonymous 21.5.2012

    Nyt saarnaa prkl >:-) Luulen että sellanen myy noita noin halvalla joka on ymmärtänyt kierrätyksen idean. Joku jolle ei malli sopinut ja halusi niistä eroon ja katsoi että muutama ropo riittää. Ehkä itse sai ne ilmaiseksi tai reilulla alella. Toki ehkä vähän liiankin halvalla jo läks, mutta ketä se haittaa :-)
    Ja tokihan saa olla ylpee! En ees jaksa olla kade koska ei nyt huvita olla, heh.

    -AT

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      MAHTAVA SAARNA. Ja oikeessa olet, mainiota että porukka on ymmärtänyt kierrättämisen idean.

      Vastaa
  12. Anonymous 21.5.2012

    oih ihananuutta! olet söpö :)

    Vastaa
  13. Lusikka 21.5.2012

    Ei vitsi mitä löytöjä! Etenkin tuo jenkkitakki ja EN VOGUE ! Ravintolapäivät on kyllä tän maan parhautta!

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      R-päivä nostaa Suomen maailmankartalle, huikee konsepti. Ja VOGUEEE jeejee jee odottelen jo että pääsen näyttämään sitä asukuvissa.

      Vastaa
  14. Anonymous 21.5.2012

    miten ihana olis kietoutua voguen collegepaitaan. Ihanana kuuloinen ravintolapäivä!! Se iloitsee tuollaisena päivänä jolla ei ole ruoka-allergioita.

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Voi ei, allergikot. Mutta jos ei ole aivan kaikelle allerginen, niin voihan sitä ennen päivää tutustua menuihin ja valita itselle kelpaavan?

      Vastaa
  15. iinaiina 21.5.2012

    Oon ehkä maailman kateellisin noista valkoisista Martenseista ! oon himoinnut niitä vaikka kuinka kauan ! mikä löytö :)

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      Etköhän vielä omasi jostain nyhjäise, pidät silmäsi auki :-) Tsemppiä metsästykseen.

      Vastaa
  16. Tuuli 21.5.2012

    Rakastan, rakastan kirppareita! Toisen romu, toisen aarre!

    Vastaa
  17. Heidi 22.5.2012

    Ihana postaus! :) Olen oikea kirppisrotta; käyn joka vkl niissä. Viimeksi kävin Uffin euron päivillä, josta löytyi mukavia vaatteita. Paras löytöni on ehdottomasti aaltosen nahkabootsit eurolla. :)

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      AALTOSEN nahkabuutsit forever. Pitäisi munkin löytää sellaiset. Ja kirpputorien suhteen kuljen täysin samoilla linjoilla, ne ovat ykkösharrastukseni.

      Vastaa
  18. Kaisa 22.5.2012

    Voii vitsi taisitte missata meidän ultimaattisen kahvilan Puu-Vallilassa (yhdessä niistä pihoista). :) Oli pizzaa, piirakkaa, pullaa ja päivän hittituotteeksi nousseita muurinpohjacrepesejä. Aivan mahtava tapahtuma. <3

    Vastaa
    • Henriikka 25.5.2012

      MITÖÖÖÖÖ! minä en yhtään huomannut sellaista ja elin muka siinä luulossa, että kaikki pihat koluttiin. No voehan pylly.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.