VOGO VOGUE JOGO JOGUE

Millainen on luottoasuni huonon vaatepäivän iskiessä? College, porkkanamalliset housut ja herrainkengät. Plus tietysti nuttura pään päälle, niin kuin varmasti olette huomanneet. Alla oleva tyyli täyttää hyvin luottoasuni kriteerit. Näissä vaatteissa oli pitkästä aikaa sellainen olo, että juuri tälläinen haluaisin tyylini olevan. Eikä asiaa yhtään lieventänyt se, että joku satunnainen metropummi tuli mongertaen kertomaan, että olen kuin suoraan 80-luvun lopulta. Hän jaaritteli hetken Madonnan vanhoista musiikkivideoista ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Kaikkea hyvää hänelle.

Itse asiassa nämä kaikki kolme: housut, kengät ja jumpperi löytyivät Puu-Vallilan kirppikseltä pari viikkoa sitten. Onnenlöydöt ovat olleet tiuhassa käytössä, eikä loppua näy. Pidän erityisesti farkkujen hillitystä rikkinäisyydestä, sekä porkkanamallista. En ole aikoihin omistanut revittyjä farkkuja (vai olenko? huijaanko? en ainakaan muista), mutta näiden polvireikiin tykästyin kovasti. Tähän sopii lause ”less is more”, vaikka usein olenkin sitä mieltä, että ”more is more”, todellakin.
Näissä releissä päätin pyyhältää myös kokeilemaan kaupungin uutuutta: Jogo-baaria! Tennispalatsiin on avattu uusi Frozen yoghurt -bar. Oi sitä onnea, kun sitä sai syödäkseen. Ja kaikkia niitä lisukkeita. Otin Bean kaverikseni ja pistimme hykerrellen jäätynyttä jukurttia suuhumme. Valitsin omaani mango-jukurttia ja lisukkeiksi mansikkaa, pensasmustikoita ja kiiwiä. 

Eikö ollut siisti tuo siirtotatska? En ole kokeillut vedellä siirrettäviä tatuointeja sitten Spice Girls -aikojen. Kyllä kelpasi kavereille esitellä punaista leimaa. Jogoon on kyllä päästävä uudestaankin, vaikka henkilökunta saattaa katsoa kummeksuen, kun hipelöin tuota kultaista sivuseinää. Minkäs sitä mielihaluilleen voi?
– Henriikka
farkut, paita, kengät/kirppis, aurinkolasit/H&M, korvikset/Glitter

osa kuvista: www.facebook.com/jogobar

23 kommenttia

  1. annie 30.5.2012

    Tykkään sun hiuksista ihan mielettömästi !

    Vastaa
    • Henriikka 3.6.2012

      Hih, kiitos. Minäkin ihan pidän niistä, vaikka ei niissä persoonaa ole kovinkaan kummoisesti.

      Vastaa
  2. Matilde 30.5.2012

    I love that shirt!

    Vastaa
  3. Nyrha 30.5.2012

    Ihana asu!

    Vastaa
    • Henriikka 3.6.2012

      Kiitos! Pitkästä aikaa oli semmoinen olo, että tälläinen haluisin tyylini olevan.

      Vastaa
  4. Amanda 30.5.2012

    MITÄ! ONKO SUOMESSA TOI! En tiiä vastaako se Englannin Snogia, mut ainaki sisustus yms jutut näyttää samalta. Oiii

    Vastaa
    • Henriikka 3.6.2012

      Tälläinen uusi ”JOGO” aloitti nyt Suomesta, pyrkii leviämään muuallekin, mutta tämä on kyllä maailman eka jogo. Mutta jäätynyttä jugee, ihan mielettömän hyvää.

      Vastaa
  5. JT 30.5.2012

    voi näytätpä kivalta tuossa asussa!
    J

    Vastaa
  6. Inka 30.5.2012

    Mahtava asu! Tykkään jokaisesta sen osasta erikseenkin. Musta tuntuu että tykkään tästä sun kesätyylistä enemmän jos sellaista on :D

    Vastaa
    • Henriikka 3.6.2012

      Se on kai ideaali, että erikseenkin osat näyttävät jees :—) Ai kesätyylistä enenpi ku talvityylistä? Kesällä olen ain ihan sekaisin.

      Vastaa
  7. Anonymous 30.5.2012

    Ooooh! Jogoon haluan!

    Ihana oot <3 Luottoasusi liippaa aika läheltä omaani. Mä kuitenkin näytän ihan pojalta mutta susta ei sais pojan näköistä millään. Jännää…

    -AT

    Vastaa
    • Henriikka 3.6.2012

      VOi että, näkisitpä minut jonain mökkiaamuna hiukset pystyssä ja naama meikittä. Se olen minä, poikana.

      Ja ihmeessä Jogoon, siellä on ihana kultainen seinäkin.

      Vastaa
  8. Aino 30.5.2012

    Aivan ihana asu Henriikka!!

    Vastaa
  9. malinka 31.5.2012

    Ai tollanenkin on avattu! Paljon siellä maksoi?
    Mä oon käyny aina Iso Roobertinkadun Kippossa, mikä taitaa olla ensimmäinen suomalaismesta mistä tota frozen yogurttia on saanu:) Siellä ainakin ihan megahyvää. Ootko siellä käyny? Jos et niin kannattaa ehdottomasti!

    Tässä vielä linkki niiden facebook sivuille https://www.facebook.com/pages/Kippo-Yogurt/133866383308514?ref=ts

    Vastaa
    • Henriikka 3.6.2012

      Jannehan se siinä alempana jo vastaakin kaikkeen olennaiseen :-) Kipossa en oo käynyt, mutta oon kyllä monesti ollut menossa. siitä oon kuullut paljon hyvää, paitsi hinnasta pikkuisen kritiikkiä.

      Vastaa
  10. Mahtijanne 31.5.2012

    Rakastan tota Jogoo. Omasta mielestä pikkusen laadukkaampi kun Kippo, jossa oon myös käynyt, ja sit kun on eri makujakin.
    Hinta laskettiin grammoissa. Eli sulla on aina samankokonen kippo, johon keräät ensin ite jugurttia, sit laitat ite päälle mitä haluut, sit punnitset ja maksat. olisko ollu 2,10€ / 100 grammaa. Eli ihan oman nälän mukaan. :) Suosittelen.

    Vastaa
  11. Korvistyttö 31.5.2012

    ihan sairaan kiva paita!! ja plehat ja farkut ja kengät ja tukka, ihan täydellisen simppelin tyylikäs asu vau vau vau.

    Vastaa
    • Henriikka 3.6.2012

      Kiitos Korvis! Mitä meinaa plehat? Hahaha.

      Vastaa
    • Korvistyttö 5.6.2012

      arskoja!

      Vastaa
    • Henriikka 6.6.2012

      OOOH i see. hieno sana, yritän ottaa sen käyttöön.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aino Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.