arkisto:

kesäkuu 2012

600 lukijaa -> kuvatempaus!

Rumpujen pärinää! Joku saattaapi muistaa, että tasasatasten kunniaksi täällä sivustolla tapahtuu aina jotakin poikkeavaa. Hitaasti, mutta varmasti saavutettiin juuri myös 600 julkisen lukijan raja. Ja koska olen ekspertti siinä, kuinka keksitään syy juhlia, niin juhlitaan nyt vähän tätäkin. 100 täytyttyä olin kai liian hämmentynyt toimiakseni, 200 kunniaksi oli arvontaa, 300 kunniaksi korttitemppaus, 400 kunniaksi lähetettiin lahjoja ja 500 kunniaksi arvottiin taasen.
Mutta mitäs kutos-satasen vuoksi keksittäisiin? Onhan se jo melkoinen summa.

Tämänkertainen tempaus on seuraavanlainen:

Tarkoituksena on tallentaa kesäkuvat yhdessä filmille. Eikä millekään tavalliselle filmille, vaan kertakäyttökameralle. Minä hankin kameran, jonka laitan lukijoiden postiosoitteiden mukaan kulkemaan ympäri Suomea (ja mahdollisesti myös ulkomaita?). Otan itse 2 kpl kesäkuvia, jonka jälkeen laitan kameran postissa eteenpäin seuraavalle tempaukseen osallistuvalle. Hän taas ottaa 2 kpl kuvia omasta kesästään ja sen tunnelmista, jonka jälkeen lähettää taas osallistujista seuraavalle. Kameran kahden viimeisen kuvan räpsäisijä lähettää kameran täyden filmin kanssa takaisin minulle. Minä nappaan kameran, vien sen valokuvausliikkeeseen ja kehitän kuvat. Sen jälkeen skannaan ne ja julkaisen täällä blogissani. Olen jo nyt aivan tärinöissäni siitä, kuinka jännittävää on nähdä tuntemattomien ihmisten ottamia otoksia.

Jos haluat osallistua kuvaajan roolissa, ohjeet ovat seuraavat:


– Tee päätös: Harkitse tarkkaan ja pohdi omaa persoonaasi: jaksanko oikeasti olla mukana? Olenko valmis hakemaan kameran postista, näkemään vaivaa kuvien ottamiseen ja maksamaan postimaksun, kun lähetän kameran eteenpäin? Pystynkö tähän tehtävään ihan oikeasti vai aijonko olla nilkki, ja pysäyttää kameran romanttisen matkan? Aijonko totisesti sammuttaa monen sadan ihmisen ilon vain olemalla ääliö?

NILKIT: ei jatkoon
EI-NILKIT: jatkoon –> seuraavana lisäohjeita ja infoa

– Lähetä oikealla sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseeni nimesi, postiosoitteesi ja jos vain suinkin kykenet niin puhelinnumerosi (numero jää vain minulle, ei pakollinen jos olet erityisen luotettava, etkä pääsikään uhalla aijo katkaista kameran matkaa). Tämä on tehtävä ma 2.7.2012 klo 00:00 mennessä.
– Jos osallistujia tulee riittävästi (n. 30 hlö), hankin kaksi kameraa. Kaksi on kuitenkin maksimimäärä. Jos osallistujia on enemmän, kuin tempaukseen pystyy osallistumaan, niin valitettavasti joudun arpomaan mukaan pääsevät. Infoan kaikkia ilmoittautuneita, kuinka kävi.
– Jokaiselle osallistujalle lähetän tuntemattoman ihmisen postiosoitteen 4.7.2012 mennessä. Postiosoite on se, mihin lähetät kameran kuvat otettuasi. Sen lisäksi ilmoitan, monentenako olet kamerajonossa. Jokaisen postiosoite lähetetään siis ainoastaan yhdelle henkilölle, eikä koko osallistujajoukolle!
– Kameran saatuasi nappaat kauniita kesäkuvia 2 kpl (kuvat voivat olla ihmisistä, asioista, maisemista, tapahtumista…) ja kohtelet kameraa hyvin! Ostan kameran ympärille palan kuplamuovia ja hyvän kirjekuoren, jotta pakkausmateriaaleja ei osallistujien tarvitse itse ostaa. Kuvat otettuasi lähetät kameran eteenpäin mahdollisimman pikaisesti!
– Sitten vain odotellaan koska kamera saavuttaa taasen minut, ja koska pääsen teettämään kesätunnelmaa paperille! Kaikki selvää?

Kiitos taas teille, on tämä hauskaa hommaa tämä blogin pyörittely oman navan ympärillä.
Pus pus ja jään odottamaan lahjakkaita ja lahjattomia kertakäyttökamerakuvaajia!
Kysyä saa, jos jokin jäi kaihertamaan. Taas kerran mielessäni pyörii, että olenko tyhmä vai tyhmä?
Entä jos ei kukaan osallistukaan? No, sitten napsin kuvia tästä samaisesta navasta.
Henriikka
Kuvat: we heart it

Tilkkuleikkejä

DIYDIY! (Jos joku ihmettelee, mitä se meinaa: ”Do it yourself”) Tällä kertaa esittelen, kuinka vanhoista pöksyistä saa helposti ja pikkuvaivalla uudenveroiset. Korostan, että tämä sopii ihan amatööreillekin, eikä ompelukonetta tarvitse. Oma lähtöasetelmani oli seuraavanlainen: isoveikan vanhat, kuluneet farmarit ja pala kangasta, jota jostain hetken mielijohteesta olin joskus ostanut.
Kun tunailee kangastilkkuja kiinni vaatteisiin, niin kannattaa uusi kangaspala pestä. Joskus kangas saattaa nimittäin kutistua ensimmäisessä pesussa, joka aiheuttaa sitten pohjavaatteen rypistymisen. Harva myöskään tietää kankaista sitä, että sitä voi ostaa kangaskaupasta vain muutaman sentinkin. Tätä leopardikuvioista kangaspalaa ostin Eurokankaasta vain 20 cm. Minimiosto on usein 10 cm.
Ensiksi kankaasta tehdään etutaskuihin piristeet: tukeva kangas pysyy paikoillaa löyhälläkin pistoilla. Isot pistot saavat myös helposti irti, jos tilkkuihin joskus kyllästyy. Käytin normaalia mustaa ompelulankaa, mutta ompelin koko ajan kaksinkertaisella langalla. Käänsin saumavarat piiloon niiltä kohdin, joissa saumat näkyvät taskun ollessa paikallaan. Alemmasta kuvasta huomaa kuitenkin, ettei taskun sisäommel tarvitse välttämättä olla niin siisti, kun se jää piiloon.
Seuraavana ompelin takataskun samaan tyyliin. Takataskua ommeltaessa kannattaa muistaa, ettei vahingossa ompele kahden kankaan läpi ja näin ”taskua kiinni”. Taskupaikan voi ommella joko taskun ulkoreunojen tai vaihtoehtoisesti sisempien saumojen mukaan. Koska kaikki saumat näkyvät, niin käänsin saumavarat piiloon joka sivulta. Halusin itse luoda epäsymmetriaa ompelemalla tilkun vain toiseen takataskuun, mutta mikseipä sitä voisi tehdä molempiinkin.
Vola, valmista! Saapi isoveli olla ylpeänä, että hänen farkkunsa saivat uuden elämän.
Kankaanahan voi käyttää minkälaista vain. Yksiväristä, kuviollista, trikoota, farkkua, nahkaa?
Nyt iltakahville ja tuitui.
Henriikka

Juhannushäät

Nyt niihin häihin. Ihaniin häihin: rentoihin, lämminhenkisiin ja hyväntuulisiin. Eikä rakkautta puuttunut. Pikkusisko oli jo kaasona toistamiseen, ennen kuin itse olen ollut yhtä ainutta kertaa (kuka kaipaa kaasoa!). Sain siis saapua vieraana valmiiksi järjestettyihin kemuihin -ah, autuutta. Opiskelu- ja duunijutut ovat tehneet sen, että tapahtumiin ja juhliin on vaikea tulla ajattelematta taustatyötä ja järjestelyjä: mitä tekniikkaa tarvitsee, kuka hoitaa ruokahuollon, mites vessat? Haha, mutta näissä juhlissa olin ihan lunkisti.
Jyväskylän huudeilla pyörittiin. Korpilahden kirkko täyttyi laulusta, eikä juhannustunnelmaa puuttunut. Tuijottelin vuoroin edessäni istuvan hurmaavaa mekkoa, vuoroin rakastunutta hääparia. Enemmän onneksi jälkimmäistä.

Mielestäin on vapauttavaa, ettei juhliin tarvitse aina välttämättä pukeutua sifonkiin ja sormikiharoihin. Harkitsin pitkään yo-juhlissa nähtyä maksimekkoa, mutta päätin lopulta olla vähemmän tylsä. Makkarin rekissä roikkui mekkoja rivissä, ja reililtä muutama kesä sitten hankittu minimekko tuntui sopivalta. Mekko on selästä täysin avoin ja laskeutuu eteen ”vain kasaksi kangasta”. Niskaan jää rusetti mukavaksi yksityiskohdaksi. Hirveä reivimekkohan tämä ei ole, mutta kuuluu rakkausklaaniini vahvasti. Yo-juhlista tutut kengät kuitenkin kelpuutin jalkoihini, ja korviin (yllätysyllätys) pullonkorkit.

(kyllä, tiedän että meillä oli Jannen kanssa samanlaiset kampaukset. 
Kuulimme siitä päivän aikana muutamaan otteeseen)
Ruoka oli super ja tunnelma katossa. Tanssin pyörteisiin päästiin illemmalla, ja nämä olivat myös ekat kekkerit, joissa en saanut/voinut/halunnut osallistua kimpun heittoon. Jihuu! On eri mukavaa, että nykyään monet tajuavat, ettei häihin tarvitse kutsua bussilasteittan velvollisuusvieraita tai että kermakakun sijaan voidaan tarjota juustokakkua. Positiivinen muutos on ehkä myös siinä pönötys-kulttuurissa. Enää ei vakavana veisata, vaikka hienoahan sekin on omalla tavallaan, vaan käytetään luovuutta ohjelmassa ja koko juhlapäivässä. 
Yötä vasten takaisin anoppilaan. En ole useinkaan juonut pillimehua yhtä kauniissa maisemissa.
Henriikka

Inkkarimuotia omalla tyylillä

Washington Redskins on Yhdysvalloissa NFL:ssa pelaava amerikkalaisen jalkapallon seura. Se pelaa National Football Conferencen itäisessä divisioonassa, NFC Eastissä. Seuran kotipaikka on Washington D.C., mutta kotikenttä on Landoverissa, Marylandin osavaltiossa. Redskins on pelannut NFL:n loppuottelussa Super Bowlissa viisi kertaa ja voittanut sen kolmesti, kausilla 1982, 1987 ja 1991. (Wikipedia)

Tarkoituksenani oli käsitellä ja laittaa tänne vähän kuvia juhannushäistä, joissa saimme olla osallisina. Mutta kuinka ollakaan pienoinen päänsärky yltyikin käsittämättömän kovaksi, ja yritän tässä parhaani mukaan olla liikuttamatta päätäni ja poistua tästä koneen äärestä. Niinpä saattekin nippelitietoa Washington Redskinsistä ja siihen olennaisesti liittyvän asun muutaman päivän takaa.
Tällä hetkellä muotimaailmassa on valloillaan intiaanibuumi. Olenhan sitä itsekin osittain hehkutellut, kuten tiedätte. Mutta voihan tästäkin paidasta löytää vahvat inkkaritunnelmat: collegessahan komeilee Chicago Blackhawksin kova vastustaja, katu-uskottava intiaanilogo. Voisin huolia tuollaiset sulat takaraivolleni, mitkä logon punanahalla roikkuu hiuksista.
En tiedä mikä noissa pelipaidoissa viehättää. Ja alleviivattuna vanhoissa sellaisissa. Se nostaa käden ylös, joka tietää! Tämän viininpunaisen kanssa puin basic mustat Levikset ja jalkaani lainasin siskoni Adduja. Ovat muuten täydelliset kengät kaikessa tavallisuudessaan.

Päänsärky ottaa minut haltuunsa, lopetan siis tämän höpöttelyn. Etten kuitenkaan vaipuisi masennuksen valtaan liiaksi, niin kertaan kuluneesta päivästä kolme hyvää asiaa:
1. Sateenkaari
2. Työpäivän keskellä saatu neilikkakimppu
3. Omatekemä hamppari iltapalaksi
Kerratkaahan työkin. 
-Henriikka
paita/kirppis, kengät/Adidas, farkut/Levi’s, aurinkolasit/H&M, korvikset/Glitter

Ale-tiskien varjossa

Voi teitä, alennusmyynnit. Miksi asetatte alttiiksi kiusauksille? Ja eritoten miksi saatte lopulta asiakkaat haluamaan kaikkea normaalihintaista? Kyllähän minä teidät tunnen, liiankin hyvin. Tyhjennätte taskuni, saatte pääni pyörälle, vaikka pyrin olemaan kelpo kuluttaja. Tai ainakin ihan kohtalainen. Mutta ennen olitte sentään selkeitä: joulun- ja juhannuksenjälkeisiä. Nyt tunnutte levittäytyvät toukokuun alusta, mid-season-salen kautta koko vuodeksi. Why? 
Kyseiset aatteet ovat varjostaneet muutamaa viime iltaa, kun olen sortunut ale-tiskejä tonkimaan. En ole ollut täysin kaheli, mutta jotakin on lähtenyt matkaan. Saatte kuulla myöhemmin niistä. Mutta niin kuin olin aavistellut, niin ei juhannus-aleja ilman piipahdusta muissakin puljuissa: Hakaniemen Fida oli taas minulle uskollinen.
Ensimmäinen kahdesta löydöstäni on eriskummallinen, vaaleanpunaisen ja keltaisen sävyissä lainehtiva kauluspaita. Tämä päälläni tunnen olevani taidemaalari. Ei se kai ole hassumpi tunne. 

Jälkimmäinen löytö on eläinkuosinen karvaliivi. Myönnettäköön, että tässäkin on jotain hämärää, mutta eikö kaikissa kunnon vanhoissa kledjuissa? Tätä tekisi mieli koittaa pappa-farkkujen kaverina. Luonnollisesti ei aivan pelkästään, vaan joku paita ehkä allekin. Musta neule? 
Pyydän anteeksi surkeaa kommentteihin vastaustahtiani. 
Aijon parantaa tapani nyt. Minä niin pidän teidän jutuistanne.
Henriikka

HEL LOOKS ja muuta mukavaa

Erään mukavan seikan takia olen pimittänyt teiltä erästä asukokonaisuutta. Tässä se nyt tulee. Tämän pimityksen syynä oli viimeviikkoinen mukava tapahtuma, kun viattomasti Monkin ale-rekkejä tutkiessani puheilleni tuli ihana Liisa: hän kysäisi saisiko lainata minua hetkiseksi pihamaalle, jotta saisi napattua kuvan Hel Looks -sivustolle. Ei tarvinnut kahdesti kysyä, olen nimittäin jo useamman vuoden ajan lähettänyt ahkerasti rakkautta kyseiselle sivustolla! Nyt saan kunnian hymyillä vienosti kaikkien tyylikkäiden ihmisten seurassa.
Ajattelin kuitenkin Liisan kuvan lisäksi julkaista myös muutamia lisäkuvia asusta. Tässä asussa tuntui hyvältä. Tuntui siltä, että oli onnistunut laittamaan sellaiset vaatteet, joissa voisi mennä minne vain: työhaastatteluun, kahville, töihin, kouluun, kotiin, anoppilaan, sukujuhliin… Voi olla, että joku on eri mieltä, mutta se oli minun vahva tuntoni. 
Viime vuodesta alkanut leopardipöksyjen etsintä päättyi vihdoin, kun selasin ihanan Emman blogia (Suhteellisen uusi huippublogi! Suosittelen). Siinä ne hehkeät housut ruudulla hehkuivat ja tiesin, että seuraavan päivän polkuni veisi Zaraan. Kiitos vinkistä! Omaottamissa kuvissa päivä on jo varttunut illaksi, ja ohutkankaiset housut ehtineet hivenen rypistyä, mutta meininki oli edelleen aborginaali. Hintaa oli 40 euroa, jonka vuoksi tälläinen kirppishintoihin tottunut vietti housujen kanssa kaupassa hetkosen pidempään. Loppujen lopuksi en kuitenkaan voinut vastustaa viidakon kutsua.
Löysää + löysää, again. Alan pikkuhiljaa tajuta, ettei minun kannata selitellä itselleni, miksi taas käytän tätä kiellettyä komboa. Ehkä vain tyydyn kohtalooni olla kuningas kera suurempien kangaspalojen. Liisan kuvassa kädessäni on vanha kunnon Fjällräven, mutta huomioikaa, kuinka tilalle vaihtuu Jannen vanha nahkareppu. Iltapäivällä hain suutarilta korjauksessa olleet jutut, ja Fjällis sujahti korjatun, vanhan ja kuluneen repun uumeniin. Ja näköjään vähän lankkia kaipaisivat myös nilkkurini.
-Henriikka
ylin kuva: Liisa Jokinen, Hel Looks

Syödään kauniisti

Juhannuslomani on ohi. Vielä huomiseen asti on duunijutuista vapata, mutta tänään avaan sanasen arkkuni täällä kahviblogini puolella. Kahviblogini, joka on hyvin vähän kahvisnobien valtakunta, ja hyvin paljon suodatinkahvin ylistys. Ruoka- ja juoma-aiheissa mennään kuitenkin, sillä juhannuksen notkuvat herkkupöydät innostivat keräämään edellisviikkojen ruokakuvia kokoon. Pidän kauniista astioista ja hienoista kattauksista. Kaikenmaailman ihmellisyyksiin ei ole varaa, mutta joskus on kiva ostaa leikkokukka pöytäämme kaunistamaan tai laittaa servetti aterimien alle.

Toivoen myös te söitte juhannuksena hyvin. Minä ainakin. 
Anoppilan sapuskat ja lauantain ihanat häät. 
Kelpaa vieriä takaisin Helsinkiin.
Henriikka

Creative Dad Takes Crazy Photos of Daughters

Hyviä uutisia niille, joilla on ollut kehno päivä. Nimittäin luultavasti se paranee mitä pikimmiten. Nappasin tänään netistä mitä suloisimman kuvakokoelman:
Hääkuvaaja Jason Lee aloitti sympaattisen kuvausprojektinsa vuonna 2006 kuultuaan äitinsä sairastuneen.  Jason ei päässyt tytärtensä kanssa katsomaan sairasvuoteellaan makaavaa äitiään usein, joten hän päätti tallentaa kuviin hetkiä heidän elämästään. Tyttäret ideoivat tilanteita yhdessä isänsä kanssa. Luulisi sairaimmankin mummon suupielet kääntyvän hymyyn, kun nämä kuvat ilmestyisivät yllätyksenä.

Olen myyty.
Jason Leen kotisivut: http://www.jwlphotography.com/

Rikkipoikkipinoon

Tällä kertaa rakensin asuni rikkinäisten sukkahousujen ympärille. Syyt olivat käytännön puolella: oli liian kuuma farkuille tai paksuille sukkahousuille. Ainoat ohuet olivat rikkinäiset ja näin oli tyydyttävä kohtaloon. Vetäisin päälleni eläinkuosisen mekkoni ja tuumailin hetken, tulisiko päivästä mekko-päivä. Harkintani jälkeen käytäntö vei voiton: mekko yltäisi vain sellaiselle reiden tasolle, että pitäisi koko ajan pohtia hameen nousuastetta. Siksi veljeni vanhoista farkuista leikatut sortsit päätyivät sukkisten päälle, pelastamaan niiltä hetkiltä, milloin ei muista ajatella kuinka sitä istuu ja oleskelee. 
Voitteko kuvitella, että aamulla puettuani siskoni tuli kysymään minulta varovaisesti seuraavaa:
”Oletko sä huomannut, että sun sukkahousut ovat menneet vähän rikki?”
”Well, yes.”
Jalkaan vakkarit, vanhat kuomat: Vagabondin mustat nilkkurit. Oi, kuinka pärjäisinkään ilman teitä?
-Henriikka
kengät/Vagabond, sortsit&mekko/kirppis, sukkahousut teiltä tuntemattomilta

Yo-lahjuksia

Palaan vielä ajassa taaksepäin, kesäkuun alkuun, kun vietettiin niitä kuuluisia valkolakkisia. Tapani mukaan tietenkin tarkastin sisareni lahjasaaliin: mitä ihania juttuja lahjakasasta löytyikään. Valkkasin suosikkejani ja tallensin ne kameralle. Ehkäpä näistä voisi löytyä ideaa myös tuleviin häihin, tupareihin ja muihin kesäjuhliin? Tuskin juhannusjuhlien isäntä tai emäntäkään pistää pahaksi, jos matkassaan vie jotain sievää kiitokseksi.
Siirtolapuutarha-teekupit. Iättömät, ajattomat, ihanat. Saavat anteeksi senkin,
että luultavasti tee jäähtyy aika nopeasti suuren halkaisijansa vuoksi.
Muumi-emalimuki. Hyvä siskoni miespuoleinen ystävä. Osaat ilmeisesti ostaa lahjoja, se on tärkeä taito. 
Muffini-keittiöpyyhe ja -vuokia. Mielestäin on mukava, kun lahja toimii kokonaisuutenakin. Tälläiset minullekin!
Inka virkkasi Roosaliinalle ihan ikioman vappupipon. Kiiitos, superduunia!
Kun näin nämä upouudet Iittalan Lempi-lasit, niin ryhdyin hiljalleen kääntämään takkiani muki-ihmisestä lasien puolelle.
Viimeisenä sympaattinen Kotiruoka-kirja, jollaisen huolisin keittiömme hyllylle.
Toisena kuvassa on Marimekon kettiöpyyhe:
 suosittelen lämpimästi lahjaideaksi.

Tälläisiä hassunhauskoja, tyylikkäitä, kivoja ja suloisia. 
Ehkä voisin järjestää tuplalakitus-kekkerit ihan itselleni.
Henriikka

Sadepäivän iloja

Tänään on sadepäivä. Herätä nyt aamulla sateeseen kesäkuun puolenvälin jälkeen, mitä ihmettä? Oikeastaan se on ihan mukavaa, kun sade ropisee kattoon. Mutta mukavaa on myös katsella kuvia viime viikonlopulta, kun paisteli vielä täydeltä terältä. Käytin napapaitaa ensimmäisen kerran yli 15 vuoteen ja se oli aika jännittävää. Onko se ällöttävää vai oikeastaan veikeetä? Siihen en saanut vastausta, mutta silloin kun viimeksi vilautin napaani julkisesti, ei vatsassani ollut vielä umpilisäkkeen-arpea. Ja se leikattiin kun olin esikoulussa! Saanen siis anteeksi, jos olen hieman hämmentynyt tästä vaatekappaleesta. 

Vapaapäivä. Kuinka mahtavaa.
 -Henriikka

Ps. Peräkkäisinä päivinä leveälahkeiset farkut ja napapaita. Olenko järjiltäni? Please don’t go.

Hip hiphip

Kyllä vain, pitkästä aikaa lepattivat lahkeeni. Oli kertakaikkiaan kokeiltava leveitä housunpuntteja, kun ystäväni oli heittämässä vanhoja hippihousujaan menemään. Voin kertoa olon olleen erittäin kummallinen, kun astelin kotiovesta ulos. Pilleihin tottuneena en oikein tiennyt, kuinka tällaisissa housuissa oikein pitää tallustaa. Lahkeet tuntuivat osuvat yhteen ja havisevan tuulessa. Bussissa tuntui, että vein puolta enemmän jalkatilaa kuin aikaisemmin. Suuri osa havainnoistani oli varmasti fiktiivisiä, mutta sen huomasin, että ei lahkeita vain voinut olla ajattelematta.
Pehmeänä pudotuksena en yhdistänyt farkkuihin tiukkaa napapaitaa, vaan pitkälle reiteen ulottuvan pinkin kauluspaidan. Sidoin paidan löyhälle solmulle, jotta se ei kuitenkaan roikkuisi aivan polvissa. Housujen kokeilun ehdoton vaatimus oli se, että sain käyttää korkeita kenkiä. Ties kuinka mutkikkaaksi ja lyhyeksi olisin itseni tuntenut ilman tolppapohjakenkiä. Tämä oli tietysti myös helppo laiskan ratkaisu: ei tarvinnut ryhtyä lahkeenlyhennys-puuhiin.
Hipahtavaa kokonaisuutta korosti vielä ranskanletti, jonka ystäväni oli punonut kulkemaan päätä myöten. Yön yli nukuttu lettityyli kelpasi oikein hyvin. 

En ollut kotonani näissä housuissa, todellakaan. Mutta jotain viehättävää näissä kuitenkin oli. En ainakaan heti heitä housuja menemään, täytyy kokeilla joku toinen päivä kera toisen kokonaisuuden. Vai kannattaako?
Mukavaa viikkoa itse kullekin väelle, 
Henriikka
farkut & paita/Gina Tricot, kengät/Monki

Edward

Tunailu on aina riskialtista. Usein muokkauksen tuloksena esinettä tai asiaa ei enää koskaan saada alkuperäisen kaltaiseksi. Tietenkin tällaisilla kaltaisteni keskinkertaisten väsäilijöiden kohdalla on lisäksi sekin arvoituksellinen puoli, ettei lopputuloksen laadukkuuttakaan voida etukäteen täsmällisesti arvioida.
En ole liukuvärjännyt viime talvena, enkä nyt kesäkautena ainuttakaan vaatekappaletta. En ole myöskään lisäillyt niittejä tai helmiä, koristellut intiaanikuvioilla tai maalitahroilla. Olen kyllä harkinnut, mutta tullut tulokseen, että haluan mieluummin säästää ne täydellisesti istuvat farkkusortsit ja lempipaitani sellaisenaan: ihan tavallisina. Liukuvärjättyjä vaatteita tuskin enää nähdään ensi kesänä, tai ainakaan kahden vuoden päästä, mutta perinteiset sortsit kulkee matkassa luultavasti seuraavat 10 vuotta. Ristiriitaista on, että olen valmis leikkaamaan muita riepujani uuteen uskoon. Seuraavanlainen vanha trikoomekko pääsi saksikäteni kohteeksi.
Kai tunauksessa täytyy joko pitää alkuperäisestä tuotteesta riittävän vähän, tai vaihtoehtoisesti uskoa tulevan lopputuloksen onnistumiseen riittävästi. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle, ettei jälkeenpäin tarvitse tihrustaa itkura. Voisin kokeilla maalitahroja tai niittejä johonkin keskinkertaiseen, jotta tiedän kannattaako lemppareita uhrata moiseen. Tällä kertaa oma trikoomekkoni ei vain kertakaikkisesti istunut sellaisenaan päälleni, kun taas uusi hapsumalli kutkuttaa kesämieltä.
Peace, Henriikka

Uusi rakkauteni Balmuir

Tiedättehän minut. Olen kirpputori-ihminen. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö välillä havittelisi jotain uutta ja täydellistä. Luksusta. Netissä on niin paljon ihmeellistä ja tuntematonta, ja välillä syystä tai toisesta satun löytämään sivuston tai nettiputiikin, jonne palaan aina uudestaan ja uudestaan.
Niin kävi viime viikolla, kun löysin Balmuirin. Harhauduin selailemaan kuvia joidenkin satunnaisten klikkailujen kautta ja tuotteet saivat pulssini tasaantumaan: näissä on sitä jotain. Rauhaa ja seesteisyyttä, laatua ja omaperäisyyttä. Viimeiset puolitoista viikkoa olen selaillut sivuja aina uudestaan.
Olen joskus sivuuttanut Balmuirin tuotteita Stockmannilla, kuitenkin vasta nyt sain tietää, että merkki on kotimainen. Balmuir valmistaa sisustus- ja käyttötuotteita: korurasioita, lehtilaatikoita, lakanoita, vaatteita ja esimerkiksi kynttilöitä. Materiaalit ovat laadukkaita, kaikki tuotteet käsintehtyjä ja niiden värikartassa yhdistellään kauden trendivärejä klassisempaan palettiin. Varsinainen toiminta alkoi, kun perheyritys teki läpimurron vuonna 2007. Tätä nykyä tuotteita saa ostettua noin 40 maasta, Suomestakin löytyy useampi kymmentä jälleenmyyjää.
Pakko se on kai myöntää. Olen jo valinnut suosikkini. Ensimmäisen kuvan konjakin värinen, nahkainen lehtikori on kirjattu hankintalistalleni.
Tasaantuiko kenenkään muun pulssi? Tai vaihtoehtoisesti tuplaantui?
Henriikka
Kuvat: Balmuir

Turhat kriisit

Tänään on ensimmäinen kunnon aurinkopäivä hetkeen. Viimeisen viikon olen potenut pienoista kriisiä siitä, kuinka pukeutua +15-20 säähän, kun on kuitenkin tuulista ja välillä sateleekin. Siskoni on liittynyt kriisiin ja sen synnyttämään keskusteluun olosuhteiden pakosta, kun hän on taas majaillut sohvallamme alkuviikon. Nahkatakki tuntuu usein hiostavalta, villapaidoissa läkähtyy, kuitenkin T-paita ei ole riittävästi, kuin keskipäivän kuumimpina tunteinta. Ratkaisuksi on selviytynyt kauluspaita. 
Kauluspaitoja on moneksi: skarppeja työpaitoja, hippihelmoilla varustettuja lomamalleja, rentoja farkkukankaisia.. Hihat saa käärittyä ja nappeja avattua, kun tulee lämmin, ja vaihtoehtoisesti päälle saa heitettyä niin takin kuin ohuen neuleenkin, kun saapuu innokas merituuli. Kauluspaidat ovat olleet viikkoni parhaita kavereita. Valkoisessa kauluspaidassa viiletti pitkälle iltaan, mutta kylmimpinä hetkinä vedin päälle ohuen neuleen. Neuletta kaipasin myös töissä, kun suurehkon kauluspaidan liepeet alkoivat tuntua liian boheemeilta.

 Mutta nyt on ilo ja aurinko. Ei tarvitse kokea minkäänlaista välisään kriisiä.
Henriikka

Greek delight

Päivän asu. Tuo ihanan kamala sanapari. Kuvissa esiintyvä sellainen pitäytyi erittäin simppelinä: se syntyi, kun yhdistin Marimekon yöpaitaan sukkahousut ja mustat herrainkengät. Kuinka yksinkertaista pukeutuminen onkaan. Viimeksi käyttäessäni tätä yömekkoa arkikäytössäni, yritin ryhdistää kokonaisuutta vyöllä. Kuitenkin jotenkin salamyhkäisesti vyön mukana tumpsahti vyötärölleni myös noin 10 lisäkiloa. Muutama kilo sinne tai tänne, mutta tällä kertaa kuitenkin kokeilin miltä näyttää, kun raidallinen laatikkomekko roikkuu sellaisenaan, ja helman alta tönöttävät kaksi lyhyttä jalkaa. Pidin enemmän tästä. Vaikka jotenkin salamyhkäisesti pituudestani katosi 10 senttimetriä.

Tässä lookissa myös suoritin erästä salamyhkäistä bisnestä: tuliaisrasiani avaamista (ja sisällön syömistä). Rakastan Turkish Delighteja (Älkää kysykö miksi. Minunkin mielestäni ne maistuvat sokerille ja saippualle!) ja perheeni muu naisväki toi minulle sellaisia Kreikan matkaltaan. Tai ainakin ne olivat tismalleen samanlaisia, mutta jostain kumman syystä kannessa luki kuitenkin ”Greek Delight”. Kamoon, kreikkalaiset. Ei taida teillä mennä nyt makeis-bisneksessäkään kovin hyvin. Kaikkihan sen tietävät, että turkkilaiset ovat ne aidot ja oikeat. Niitähän popsitaan Narniassakin.

 Tänään paistaa aurinko. Suunnitelma olisi suunnata piknikille. 
Harmi, että söin jo kaikki kreikkalaiset namut.
No, onneksi on fudiksen MM-kisat 
(erittäin huono juttu).
Henriikka

EDIT: EM-kisat, hahaha

Tavastian katon alla

Joskus kuvat jäävät vellomaan johonkin bittiavaruuteen. Niin kävi tällä kertaa, kun joskus keväisenä päivänä kävin katsomassa, kuinka lempibändini sopeutuu Tavastialle. Päiviä kului ja odotin sopivaa tunnelmaa julkaista muutama keikkakuva, mutta sitä tunnelmaa ei heti tullutkaan. Sitten jätin hetkeksi sivuun ja unohdin. Nyt jo kesäkuun valjetessa löysin kuvat luonnoksista, eikä ehkä ennen tätä olekaan ollut parempaa hetkeä.
Muistan tarkasti, kuinka kauniisti laulu kaikui ja saksofoni soi. Muistan kuinka hypin ja tanssin eturivissä, ja tuntui kuin olisi kesän ensimmäinen päivä. Siitäkin huolimatta, että pihalla satoi.
Henriikka

Oi, astiakaappimme

Lupasin jo kauan, kauan aikaa sitten paljastaa teille astiakaappiemme sisältöä. Nyt se aika sitten koittaa, ja on luvassa juttu astioistamme. Onneksemme omistamme suhteellisen suuren keittiön ja kaappitilaa, joten karsimista ei ole tarvinnut tehdä paljon. Onneksi ja onneksi, mutta rakastan astioita. Välillä ehkä liikaakin. Kaupunkikierroksen huippuhetki on käydä hipelöimässä matalia teekuppeja Marimekon liikkeessä tai tsekata Iittalan myynnistä poistuvat tuotteet. Keksisin joka viikko uuden sarjan, jota kerätä (ei ei, en kuitenkaan toteuta kuin muutamia).  
Mukit ovat ehdottomia lemppareitani. Jotenkin ne vetoavat. Juon yleensä maitoni ja mehunikin mukista,  se tuntuu turvallisemmalta. Jos saisin jättää kaappeihimme vain yhtiä astioita, niin ne olisivat ehdottomasti mukeja. Elämä on kuitenkin helpompaa hieman varioidulla varastolla ja tässä seuraavaksi yksitellen lähes kaikki käyttöastiamme.
Marimekon Oiva-sarja. Silkkaa täydellisyyttä. Simppeli muotoilu ja somat puuyksityiskohdat kruunaavat koko jutun. Pyöreänmuotoiset jälkiruokalautaset ovat sopivan matalareunaisia ja toimivat monessa. Teepannu on häälahja ystäviltämme ja se saa miettimään, miksemme juo teetä enemmän? Kuvassa olevien astioiden lisäksi meiltä löytyy Oiva-patakin, sen unohdin kuvata tyystin.
Vihreät ja keltaiset Marimekon Oiva-kulhot. Värit näyttävät luonnossa tosin kirkkaammilta. Sopivat hyvin aamupala-muroille tai salaattikulhoksi, pienenpi okran värinen on omiaan rahkan ja jäätelön kanssa. Viekussa on ystävältä lahjaksi saatu yksinäinen mukivanhus, josta hörpin kahvini, kun Janne on keikkareissuilla.
Oiva-sarjan lisäksi toinen tehokokoelma ovat Iittalan Teemat valkoisina ja ruskeina. Muutama vihreä mukikin on löytynyt kouluni vierestä sijaitsevasta Iittalan Outletistä. Syvät lautaset ovat vakiokäytössämme salaateille ja tomaattikeitolla, mukeja taas fanitamme niiden jämäkkyyden vuoksi: Teeman ja Kokon välillä käytävä taisto oli helppo, sillä Kokon kupit keikkaavan helpommin.
Tämän kuvan astiat ovat harvemmassa käytössä arjessa, mutta piristävät kattauksia juhlahetkinä. Marimekon pienen Mariskoolin sain 18-vuotislahjaksi, sehän on aikuisuuden merkki. Lasiset jälkiruokakulhot ja sinapinväriset lautaset ovat hankittu kirpputoreilta. 
Satumetsä ja Taika: uskolliset kaakao- ja teemukimme, sekä totta kai kahvimukit silloin, kuin silmät aukeaa vasta neljännellä desillä. Janneen tutustuessani olin saanut lahjaksi Satumetsää, kun hänelle taas oli kertynyt Taikaa. Eivät nämä parahimmin mätsää yhteen, mutta meidän keittiössä se ei olekaan niin justiinsa.
Sagaformin Spektra-viinilaseista olenkin hehkuttanut jo useaan otteeseen. Edelleen hurraan niiden puolesta! Lisäksi lasipuolelle on valikoitunut Ikean mahtipontiset lasit kuumien kesäpäivien cola-laseja varten, sekä muutamat matalammat kirpputoreilta. Laseissakin itselleni tärkeää on tukeva pohja, siitä syystä etummaisina olevat konjakkilasit ovat ainakin toimivat.
Viimeisinä muttei vähäisinä kaikki yksinäiset yksilöt, joita ei syystä tai toisesta olla viskattu menemään (niiden kaikkien 12-vuotis-synttärilahjojen mukana). Muumimukeista en ole koskaan välittänyt erityisen kummasti, jollain lailla nuo kolme kuitenkin viehättävät. ”Ilman sinua olen lyijyä” -mukit ovat lahjana ihanalta Hennalta, häävalssista muistuttamassa. Indiskan jättikokoiset mukit ovat tupaantuliaislahja ja niitä toivottavasti haalin vielä tulevaisuudessa lisää. Ainoa täysin yksinäinen on Jannen ensimmäinen muki omaan talouteen. Se on muotoilultaan ja kuvitukseltaan kerrassaan upea kokonaisuus. Eihän taidetta heitetä pois.
Olen pohtinut paljon muotoilun ja astioiden merkitystä suomalaisille. Olen useammissa tupareissa kuullut lauseen ”nyt mulla on vasta nää Ikean astiat, mutta tarkoitus on panostaa kyllä myöhemmin ja ostaa Iittalaa”. Ja tämä ei ole tullut ainoastaan itsetiedostavien, trenditietoisten naisten, vaan myös esimerkiksi erään poikaboksi-miehen suusta. Ja kaikki huonekalut olivat ostettu halpoina, eikä se häntä häirinnyt. Jollain tavalla astioiden laatu on Suomessa tärkeää. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin, mutta jollain kummallisella tavalla kuitenkin ne kotimaiset keittiönkaapit täyttyvät laatuastioista, vaikka kaikki muu talouteen olisi hankittu halpahalleista.
Henriikka