Kun siskoni oli tekosyy hankkia uusi mekko

Lauantaina juhlittiin myös minun perheessäni, kun siskoni sai hassun hatun päähänsä. Niin kovin paljon onnea uusille ylioppilaille ja muillekin valmistuneille. Mutta nämä oppisaavutuksethan ovat pientä kaikkien juhlarientojen rinnalla! Juhlien pääpointtinahan on ostaa uusia hienoja vaatteita, tai kerätä mielikuvituksensa ja muokata tai asustaa vanhoista uudenlaisia. Tämä päivä tuntui sopivan merkitykselliseltä uudelle mekolle ja kengille. 
Vappuna Kouvolan reissullani kiertelin siskoni ja ystäväni kanssa kauppoja. Haalean vaaleanpunaisten kukkien peittämä maksimekko kiinnitti huomioni mallinuken päällä. Jätin ennakkoluuloni omasta kropastani tähän mekkoon yhdistettynä ja painelin sovituskoppiin. Jouduin varvistelemaan mekon pitkän helman kanssa, mutta olin myyty. Muka-järkevänä ihmisenä kuitenkin jätin mekon vielä varaukseen, sillä eihän sitä koskaan tiedä. Ja tämä muka-harkinta-aika osoittautuikin onnenajaksi, kun muutaman tunnin poissaoloni aikana myyjät olivat huomanneet valitsemani mekon olevan entistä sesonkia: 50 euron hinta tipahtikin 15 euroon! Eräs myyjäkin varasi sitten omansa mekkojen joukosta.
Olin suunnitellut juhlakampaukseksi rentoa etulettiä ja lopuille hiuksille suurta nutturaa sivuniskassa. Toisin kuitenkin kävi, kun kaikesta väännöstä huolimatta hiuksenlatvat eivät taipuneet minkäänlaiselle nutturalle, edes pienelle säälittävälle. Päätin sitten jättää hiukset poninhännälle, valkoisen ponnarin piilotin kuitenkin hiusosiolla peittäen. Vielä on harjoiteltavaa kampausten kanssa, mutta paljon on tultu eteenpäin siitä, kun ensi kerran puolitoista vuotta sitten treenasin hiuksiini lettiä.
Ja kengät. Niin kuin pari juttua sitten julkaistussa haastattelussa kerroinkin, niin kenkiin olen alkanut panostamaan pikkuisen entistä enemmän. Yliliikkuvat nivelet ovat tehneet temppujaan polville ja muulle jalalle, ja tarkoitus olisi kuitenkin pitää jaloista hyvää huolta. Niinpä parahinta on kai lohkaista budjetista vähän enemmän kengille ja sitä kautta myös jaloilleni. Samalla olen myös hoksannut lankkaamisen ja suojaamisen idean. Toivon, että mahdollisimman monet nykyiset kenkäni ovat käytössäni vielä viiden vuoden päästäkin.
Juhlakenkäni löysin Nilson Shoesista, Forumista. Puupohjaiset kengät ovat kutkutelleet jo kauan mielessä ja nämä Bronxit pistivät heti silmään hyllyltä. Korkoa on riittävästi, muttei kuitenkaan liikaa. Voisin kuvitella sipsuttelevani näissä ihan normaalinakin kesäpäivänä, ilman juhlatunnelmia. Ja niin varmasti teenkin. 

Vaaleasta puusta tehtyjä koruja metsästin ympäri Helsinkiä viikon alussa, vaan eipä löytynyt kelpuutettavia. Tummapuisia kyllä löytyi, mutta minne ovat karanneet kaikki kenkieni sävyiset? Aloin myös kaivata nahkaisia koruja, mistähän sellaisia löytyisi? Helmiäiskorut ovat kuitenkin aina toimivia, ja  kynnetkin lakkasin mekon kukkien värisiksi. Mitä luultavimmin minut nähdään tässä mekossa vielä kesän muissakin juhlissa.
Ensi juttuun yritän kerätä parhaimpia kuvia lauantailta, oi ihanat juhlat oi!
Henriikka
Kategoriat: elämä, juhlat, oma tyyli 24 kommenttia

Kun siskoni oli tekosyy hankkia uusi mekko

24 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *