Toisilla kesän perusjuttuja on hinautua nurmelle levyksi, saunoa mökillä puusaunassa tai grillata itseään ja ruokaa takapihalla. Toisille se on pihakirppikset, joillekin mummon tekemä mansikkamehu. Itselläni kesälistan kärjessä komeilee katukoris. Ihan ehdoton kesätekeminen.
Katukoriksessa on toki tärkeää se koripalloilu, mutta onhan siinä sivussa paljon muutakin: tiedättehän koleet koristyylit. Ne tanssileffoissa, ja muissa kunnon jenkkimeiningeissä esiintyneet koripallonpelaajat, jotka ovat kuin suoraan muotilehdistä. Rentoo, rentoo, mutta niin huoliteltua. Just sellaista, ettei kukaan voi väittää, että olisi panostettu, vaikka todellisuudessa peilin edessä on mennyt hetki jos toinen.
Oma palloilu-tyyli syntyi viime viikolla simppeleistä elementeistä. Juoksua kestävät kengät, Adidaksen old school -toppi, sekä tuplafarkkua. Kelit on liian vilpoisa pitämään yhdessä lyhyitä pöksyjä ja lyhythihaista paitaa, pitää valita jompikumpi. Itse suosin useimmiten sortseissa hillumista.
Salaisuutena voin kertoa, ettei vielä muutama vuosi sitten koris oikein hotsittanut. En tiedä olenko kertonut, että pelasin nuoruudestani noin 8 vuotta koripalloa. Enkä vain ”pelaillut” vaan pelasin: loppujen lopuksi treenasin viidesti viikossa, jonka lisäksi oli lenkit, salitreenit ja varsinaiset pelit. Se oli hikistä ja toisinaan varsin mukavaa, ongelmana vain oli, että pituuskasvuni pysähtyi alle 160 sentin. Toinen ongelma oli, etten itse lajissakaan ollut mikään mestari. Valmentajani sanoi ennen viimeistä korisvuottani näin: ”Henriikka, sä oot tän joukkueen paras urheilija, sun pitäis vaan oppia pelamaan koripalloa.”
Jossain vaiheessa heräsinkin siihen, että mitä ihmettä minä yritän. Tajusin, että voin viettää vapaa-aikaani muuallakin kuin vaihtopenkillä. Lopetin. Oksensin kauniin, nahkaisen koripalloni päälle ja annoin kuivaa ja kovettua siihen (nyt saatoin liioitella). Meni useampi vuosi, jolloin rakkaan palloiluharrastuksen korvasi vaikka mikä muu. Ja nyt, melkein 10 vuoden päästä alan taas olla koukussa. Intoilu lajin pariin on palannut, ja sain eritteetkin rapsuteltua pallon päältä.
Suosittelen Hietsun kenttiä. Suosittelen rentoja korismatseja. Suosittelen mansikoita tsemppieväiksi. Kyllä se siitä.
Henriikka
sortsit/Leviksistä leikatut, farkkutakki ja toppi/kirppis, kengät/Vagabond, koripallo/Wilson
ei oo todellista henriikka, miten sä tän oikein teet, täällä minä vanha liikunnanvihaaja nyt haikailen koriskentille :D sun tapas kirjoittaa ilahduttaa aina ja sulla on ihan mahtava kyky muistuttaa siitä, että tässä maailmassa on olemassa niin paljon hyvää, oli se sitten katukoris tai hampurilainen.
ihan vilpittömästi voin sanoa, että tämä on ehdottomasti paras ja inspiroivin blogi mitä olen koskaan lukenut ja vaikkein sua koskaan ole tavannut, olen 120 % varma että olet aivan mielettömän upea ihminen. KIITOS !
Hahahah, mun ei todella ollut tarkoitus vääntää tästä mitään ylisöpöä ja positiivista juttua, mutta sellainen tästä kuitenkin sitten kai näköjään tuli. Otan lämmöllä vastaan sanasi ja totean: ”vau”.
Viime yönä näin unta, että sinä, Henriikka, olit tulossa meille matematiikan opettajaksi ja ennen ensimmäistä virallista työpäivääsi pidit minulle ja ex-kaverilleni kertaustuntia minun huoneessani. Tuntia pidimme ”vahingossa” yliaikaa ja huomattuasi sen hätäännyit hirveästi ja pakotit meidät nukkumaan. Sinä nukuit sängyssäni ja minä ja ex-kaverini jaoimme patjan lattialla. Aamulla oli muka hirveä kiire kouluun, mutta sinä vain nukuit kun me muut olimme jo valmiita. Minä sitten hyppäsin sänkyyni kaivamaan sinua kaikkien miljoonien peittojen ja tyynyjen alta ja kun vihdoin sain sinut esille, sinä hymyilit kuin aurinko ja hypistelit uusia varvassukkiasi, joissa vain pottuvarvas oli erotettuna. Ennen kuin kerkesit kehumaan sukkiasi, minä sanoin että ole hiljaa ja halasin sinua ja sanoin suurin piirtein näin: Henriikka, sun blogi on aivan ihana ja mahtava, vaikkei ne kuvaa sitä ollenkaan, sillä se on jotain sellaista mitä ei voi kuvailla, se on henskamainen blogi! Muuta adjektiivia sille ei voi antaa, niin mahtava se on. Kiitos, että kirjoitat sitä, sitä jaksaa joka päivä tulla katsomaan, kiitos! Ja sitten minä heräsin.
Ja nuo sanat, jotka unessani sinulle sanoin, ovat aivan totta. Kiitos aivan ihanan mahtavan henskamaisesta blogista!
TÄMÄ ON hulluin kommentti jonka oon saanut! Aivan kreisi, en pääse tästä yli sitten millään. Nauraa hekotan menemään. Miksi ihmeessä tunkeudun ihmisten uniin? Mitä mitä mitä?
Ehkä eniten nauran kohdalle, kun hymyilen kuin aurinko. Siitä tulee mulle mieleen vaan sellainen todella jäätävä irvistys, joka pilkistää lopulta sitten tyynyjen välistä. Hohohohoh.
Kiitos, hohoho.
Apua Henriikka, sä oot aivan ihana! Nää sun löytämät, positiiviset ajatukset asiasta kuin asiasta saavat joka päivä hurjan hyvälle tuulelle, oli fiilis millanen tahansa. Kiitos. Tosi paljon. :-)
Kiitos sinulle anonyymi. Yritän parhaani, mutta kieltämättä hämmentävää, että onnistuin näinkin hyvin. Kiitos.
HEI MENITSÄ TONNE RATIKALLA? ei oo totta näin ehkä sut :DD
Hahaha, mahdollisesti. En oo aivan varma. Oliko tämä elämäsi suurin järkytys? :-)
ei todellakaa, olis pitäny sanoo sulle moi mutku en ollu ihan varma ootko se sä ! :D
kyllä tämmöistä, 164 cm ”pitkää” entistä koripalloilijaa lämmittää tämmöiset ja tuli kanssa hinku vähä pomputtelemaan, ou nou!!
siitä vaan pallo kainaloon ja kentälle. Ei siinä taida muu auttaa, ahhha. IHanat lyhyet korismuijat.
Hihhii, ihan superhauskoja kuvia taas! Varsinkin tuo seitsemäs, jossa kirmailet kuin vuorikauris. :D Minulle koris on kyllä koulun liikuntatuntien ansiosta kirosana, mutta mukava postaus, ja maailman paras blogi. <3
-Monsku
Ps. Olet esiintynyt minunkin unissa. ;)
Apua! Miksi tunkeudun ihmisten uniin. Mun pitää lopettaa se.
Ja kiitos. Arvaa, mun piti vaihtaa nolona tuohon vuorigasellihyppyyn, kun huomasin että X-hyppy on liian härö noin lyhyissä sortseissa.
Sporttityylit on parasta! Voisin uskoa että katukoris olisi sellaista rentoa kesätouhua. Minäkään en ole mailaan koskenut sen jälkeen kun lopetin salibandy”urani” vuosia sitten.
Se onkin rentoilua! Ehkä säbää onkin vähä vaikeampi kesäisin vaan pelailla, vaikka täytyy tunnustaa että rakastan sitä touhua myöskin.
ihana toi adidas paita!!!!! hei mulla tuli mielee pari kysymystä olis sairaan kiva jos voisit kertoo jos vain suinkin voit. eli siis minkä ikäisinä aloitte jannen kanssa seurustelemaan? ja ennen sitä olitteko pitkään pelkkiä kavereita? sori on vähä random kysymyksiä :D
ps sun hiukset on sairaan kivan väriset :)
Kiitos kiitos, mutta mitä ihmettä. Miten nämä kysymykset liittyvät millään lailla mihinkään? Mutta niin, kun aloimme seurustella, minä olin 18 ja janne 19, oltiin sitä ennen kavereita pari vuotta. Semmoista. :-)
Muistutan taas sua siitä, miten rakastan sun blogias ja miten oot ikään kuin mun esikuva, vaikka enhän sua edes tunne :) Tuun aina niiiiiiin miljoonatsiljoonatriljoonaa kertaa paremmalle tuulelle sun postauksia lukiessani. KIITOS!
Tämä on kyllä hämmentävän mukavaa, olla nyt esikuvana. Yritän olla siinä tehtävässä mahdollisimman pätevä, ihana että tykkään blogista ja sen meiningistä.
hahaha, voi ei. luin tätä postausta eilen just ennen nukkumaanmenoa ja näin unta koripallon pelaamisesta. en saanut tehtyä korin koria! kiitos, alitajunta.
Alitajunta on joskus friikki. Hahaaha, mutta tulin vähän surulliseksi tuosta sun korittomuudesta. Ehkä ensi unessa sitten.
sä oot oikeesti ihan huippu tyyppi!
WHOT. kiitos!
Vitsi kun tuli hyvä fiilis jotenkin tästä :) Oon itsekin pelannut korista varmaan yli 10v, josta viimeiset kolme-neljä vuotta meni ihan tosissaan, treenejä oli just se viisi kertaa viikossa ja parhaimmillaan pelasin kolmessa eri joukkueessa samalla kaudella, joista korkein oli naisten 1.divari.. Jotenkin vaan kiinnostus hävisi ja kun muutin toiselle paikkakunnalle, tosipelit vaihtui 3divariin, valmentamiseen ja tietty siihen katukorikseen. Muutoksen myötä aloin tykätä koriksesta entistä enemmän :) Katukoris on ihan parasta kesällä… Tosin mulla ei oo siellä kentällä yhtä ihanaa asua ;)
Ps. Kannattaa osallistua tähän kisaan jollain koriskuvalla:
http://kuvakilpailu.pointguard.fi/
Joo kuulostaa hyvinkin samanmoisilta kuin omat fiilikseni ja kokemukseni taannoin. Jotenkin yhtäkkiä elämässä ei vaan ollut muuta kuin joku nahkainen pallo. Nyt se on sitten sopivasta välillä mukana ja välillä turvassa vaatekaapissa. Hyvä näin!