Reissumekko

Sunnuntai-lakkonikin uhalla aion esitellä teille erään reissuasuistani. Juuri sellaisen, jota ette millään voi siirtää tämänhetkisen kotimaan sään armoille. Kuinka kätevää! Mutta muistakaa, että aina on olemassa soveltamisen mahdollisuus, aina on olemassa villatakit ja sukkahousut (vaikka eivät olekaan enää yhtä kestäviä kuin vuosikymmenten takaiset nailonpökät). 
Reissupukeutuminen on aina oma lukunsa pakkaamisen vuoksi. Talvivaatteiden pohtiminen on pahinta, mutta kaikissa matkoissa on omat pinnalliset haasteensa: kuinka saada mahtumaan mieleisiä asukokonaisuuksia matkaan ilman että lentokilot ylittyvät? Tällä kertaa ei ollut varsinaista hätää, kun kiloja sai ottaa mukaan 23. Tiesin kuitenkin, että raahaisin takaisin kampetta usemman kilon edestä, joten otin varman päälle. Omat vinkkini matkapukeutumiseen ovat valmiiksi valitut kokonaisuudet, kevyet kengät, näyttävät asusteet ja sellaisinaan riittävän yksinkertaiset, mutta näyttävät vaatekappaleet. Viimeisissähän mekot ovat mitä parhaimpia, sillä ajavat sekä ylä- että alaosan virkaa. 
Totuus on, ettei tämän asun keskiössä oleva mekko ole edes omani. Nappasin sen salakavalasti siskoltani lainaksi, joka matkasi pari viikkoa sitten kauas isosiskostaan: Seuraavat kolme kuukautta kuluvat Tansaniassa. Ja koska tätä mekkoa käyttäessä vilahtavat sekä polvet että olkapäät, sain vaatteet huostaani. Vastalahjana siskoni sai kaikki kulahtaneet haaremihousuni. Hyvä diili! Peittyvätpä polvet siellä kaukana.
Vahvaprinttisen mekon kanssa ei olisi ihmeellisyyksiä tarvittu, halusin kuitenkin korviini näyttävät korut. Ja jos ei tässä olisi vielä riittämiin, niin pitihän sitä huulipunaakin taas sutia menemään. Fjällis oli edelleen se paras matkareppu ja hauskaa oli huomata, että ne ovat kantautuneet jo valtameren ylikin. Reput olivat kuitenkin vielä niin harvinainen näky, että huomasin huvittuneena, että niillä jolla oli Fjällrävenit selässä tunsivat jotain salaista yhteyttä toisinaansa: muutama hippiäinen melkeinpä meinasi morjenstaa. Suomessa saisi koko ajan olla heiluttamassa kättään.
Lopuksi kaikki vielä kuvittelee jalkaani tummanruskeat, palmikkokuvioiset paksut sukkahousut, ja hartioille viininpunaiset paksun villapaidan Carlingsin miestenosastolta. Koko M: ei teltta, mutta sopivan reilu. Ainiin, ja kengät voisi ehkä vaihtaa. Alkaako näyttää enemmän sadepäivän asulta? Niin minustakin.
Henriikka
mekko/H&M, korvikset/Rewind and Play Again -blogin Hanna, kengät/Vagabond, reppu/Fjällräven

20 kommenttia

  1. Linda 23.9.2012

    oi, ihana asu! (: upea mekko, söpöt kengät ja käytännöllisen tyylikäs reppu !

    Vastaa
    • Henriikka 28.9.2012

      ”Käytännöllisen tyylikäs” oli paras kuulemani adjektiivi Fjällräven repulle. Kiitos!

      Vastaa
  2. Milla 23.9.2012

    Ihana tuo mekko :) omistan H&M:n t-paidan tuolla samalla kuosilla, mutta oon kuluttanu sen paidan jo aika loppuun… vielä se menee tälläisinä rentoina sunnuntaipäivinä :)

    Vastaa
    • Henriikka 28.9.2012

      Kiitos Milla. Mekko on varmaan sellainen, ettei yhtä lailla tule käytettyä kuin paitaa ja siksei myöskään kulu niin nopeasti. Sunnuntaivaatteet ovat kyllä yhtä lailla ihania.

      Vastaa
  3. Ami 23.9.2012

    Tosi ihana asu! näytät upeelta :)

    Vastaa
  4. Marya 23.9.2012

    Aivan ihana! Mulla on samat kengät vihreenä ja vihree fjällrävenikin, empäs oo keksiny yhdistellä! Kiitti vinkistä!

    Vastaa
    • Henriikka 28.9.2012

      Vihreät jeesus-sandaalit kuulostaa tosi hyvältä. Vaikka alkavatkin olla liian kylmät Suomen oloihin, ensi vuonna sitten.

      Vastaa
  5. Sirpa Norvio 23.9.2012

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    Vastaa
    • Henriikka 28.9.2012

      Kommentti poistui, mutta täytyy kommentoida että villapöksyt legginsseinä olivat ihana idea! Täytyy heti ensi talvena kokeilla.

      Vastaa
  6. Linzi 24.9.2012

    Ihana mekko!:)

    Vastaa
  7. Aivan ihana heleä asu! Tykkään! Ja hei sulla on toi ihana ruskea Kånken! Oon sitä salaa himoillu, kun oma tiilen punainen sai festareilla tuomion ”tolla ois jo museoarvoakin varmaan!” haha.

    Vastaa
    • Henriikka 28.9.2012

      Kiitos sinulle. Hauskaa, kun taas itse oon hamutellut sellaista museo-arvoista, sellaista jossa on vielä metalliklipsit muovin sijasta.

      Vastaa
  8. Camilla 24.9.2012

    eih mulla on samanlaiset sandaalit, ihan täydelliset ja mukavat!! :-)

    Vastaa
    • Henriikka 28.9.2012

      On kyllä parhaat. Ostin omani kai 2009 ja 2008, eikä niille näy loppua.

      Vastaa
  9. Hanna 25.9.2012

    ihana asu ! kesää jää ikävä, nyyh. en tykkää kun kylmyys iskee :( ja miekin haluan reissuun ! en laske Tukholmaa :D

    Vastaa
    • Henriikka 28.9.2012

      Kiitos ihana Hanna. Ja mitä mitä mitä! Tukholmahan on yksi maailman parhaista paikoista, joten se todellakin lasketaan! ! !

      Vastaa
  10. Anonymous 29.9.2012

    hihiii, miun mamma on teidän roosaliinan kanssa samassa reissussa! :) on se maailma pieni!

    Vastaa
    • Henriikka 2.10.2012

      EI OO TOTTA. Onpa hurjan minimaalinen maailman tosiaan. Toivottavasti molemmat viihtyvät. Tämä kommentti oli kyllä ehdoton päivän piristys.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.