I have a dream

Minulla on unelma. Tosin se ei ole aivan yhtä mahtipontinen, kuin eräällä herralla taannoisina aikoina, mutta unelma se on kuitenkin. Se unelma on takki.

Toissatalvena (2010-2011) löysin Hel Looksista kuvan, jossa ylläolevalla Faustinalla on täydellinen takki. Alkoi armoton metsästys. Kävin useita kertoja molemmissa Benettonin liikkeissä Helsingin keskustassa ja useaan kertaan minulle myös luvattiin, että kyllä niitä takkeja tulee. Kevään korvalla sain iskun vasten kasvoja: ”Eihän niitä ole meille edes tilattu. Niitä taidettiin tilata Kajaaniin. Ei kai muualle.” Mitä fuulausta!
Elättelin toiveita, että sen talvikauden jämiä ilmestyisi myöhemmin kaupan hyllyille, kun Kajaanistakin oli nämä kelsiturkkiset takit loppu. Mutta viime talvenkin sain kulkea ilman toteutunutta unelmaani. Kesäksi kuoppasin jutun, mutta loppukesän kylmenevien iltojen myötä taas ryhdistäydyin. Otin jopa yhteyttä Suomen päädyn markkinoinnista vastaavaan henkilökuntaan, kun en tiennyt kenelle muulle asiani esittää. Sain tunteisiinvetoavan mailini paluuviestinä lauseenmittaisen tokaisun, että tämä asia ei itse asiassa ole hänen heiniään
Kenen heiniä tämä on? Vieläkö puolentoista vuoden jälkeen mulla olisi mahdollisuus saada tämä Benettonin pörrö? Kuka auttaa hassua hädässä? The Boss of Benetton, if you care, call me maybe?
Toiveikkaana menen levolle ja nukahdan.
– Henriikka
Kuva: Hel Looks

12 kommenttia

  1. Avatar Hanna 18.10.2012

    Olisko esim. Huuto.netistä tai muista nettihuutokaupoista/nettikirppareilta toiveita löytyä? Tai sitten ryykäät Kajaaniin ratsaamaan sikäläisten kaappeja. :D

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 20.10.2012

      YRITIN mutta en yhtään ole löytänyt. Pitäisi ehkä tietää takin tarkka nimi tjsp? Pitääkö mun luovuttaa ja lannistua? NYYh.

      Vastaa
  2. Avatar Milla 18.10.2012

    Ooooo, mikä takki! Jos löydät itselles, ni osta mullekin samalla! ;)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 20.10.2012

      NO VOE. Taidan pikkuhiljaa luovuttaa, ei tuota tulosta, eikä Benettonin pomo oo soitellut.

      Vastaa
  3. Avatar Emilia 18.10.2012

    Ootko huomannut että Monkissa myydään samanhenkisiä takkeja, tuollasta pörröä? :) Ei se toki ole sama takki, mutta jos sen ei tarvi olla aivan sama niin suosittelen poikkeamaan Monkissa. Näin niitä jonkin aikaa sitten siellä ainakin luumunvärisinä ja mustina.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 20.10.2012

      Oon huomannut, että muutamassa myydään samanhenkisiä takkeja. Mutta useissa ”pörrötakeissa” tuo pörrö on sellaista lankamaista, kun taas itse halusiin tälläistä kelsiturkkia, sellaista lammasmaista. Lisäksi tuo munanmuotoinen leikkaus on ehdoton. Oijoi. Kiitos vinkistä kuitenkin ! Jos luovutan tän suhteen, nin ehk suuntaan Monkiin.

      Vastaa
  4. Avatar Anonymous 19.10.2012

    http://www.romwe.com/round-neck-cream-coatfont-stylecolorredcoming-soonfont-p-44357.html

    Tossa on ja vielä alennuksessa:)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 20.10.2012

      Kiitos tästä! Muuten täydellinen, mutta missä on pallonmuotoinen leikkaus? Nyyhhhh.

      Vastaa
  5. Avatar Marya 19.10.2012

    Ota yhteyttä markkinoinnin sijaan maahantuojaan.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 20.10.2012

      Mutta mistä sellaisen numeron/mailiosoitteen oikein voi onkia?

      Vastaa
  6. Avatar Laura 19.10.2012

    Hassua, oston just melko samanlaisen Lontoon zarasta. Siinä oli vetoketju edessä ja se oli vähän kapeampi, mutta superkiva myöskin! En tosin tiedä onko niitä Suomessa.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 20.10.2012

      Joo haha, itse asiassa kokeilin Nykin Zarassa sitä samanmoista takkia. Mä kaipaan kuitenkin tuota alaspäin kapenevaa, keskeltä leveää leikkausta. Saapi nähdä miten tän asian kanssa käy.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.