Hevoskuiskaaja

On mulla hassunhauska perhe. Tai oikeastaan kaksi. Toinen on alkuperäinen Kouvolasta ja toinen on Kangasalta. Toinen on se alkuperäinen, joka on joutunut kestämään minua suurimman osan elämästäni, ja toinen se, jonka sain ihanasti kaupan päälle Jannen mukana. ”Ohana on perhe – ja perhe on ketään ei jätetä yksin tai hylätä” -Lilo&Stich
Meillä on Kouvolan kotona aina puuhasteltu. On retkeilty, pyöräilty mummin ja vaarin mökille, samoiltu suolla etsimässä marjoja, käyty kävelyllä ja pelattu miljoonasti lautapelejä. Viime joululomalla käytiin vähän eräilemässä, ja ehkä joku muistaa myös legendaariset pääsiäispilkit. Mun ja isän pitkäaikainen suunnitelma oli kuitenkin ollut mennä yhdessä ratsastamaan, ja vihdoin saimme sen toteutettua.

En ollut koskaan ratsastunut. Suoraan sanoen olin pelännyt hevosia kuollakseni. Olin juuri sellainen, joka kuvittelee sarjakuvatilanteen siitä, kuinka polle potkaisee hevosenkengän kuvan otsaan ja lennän miljoonien kilometrien päähän. Mutta peloistahan pitää ottaa yliote, niinpä tarrasin suitsiin (onko ne suitset?) ja ponkaisin selkään. Ensimmäiset 5 minuuttia hevonen seisoi paikallaan, enkä saanut sitä liikkeelle. Onneksi isä puhuu hevostenkieltä ja lopputunnista väänsin kehää hyväntuulisena.

Mitäs pidätte hevostyylistä? Jannen ja mun mätsäävät anorakit ovat se kliimaksi, 
johon nyt kannattaa tarttua. Ja ehkä tuo hevonenkin sopisi mun tyyliin?
Aion ehdottomasti mennä toistekin. Musta tuntuu, että hevosilla ja 
mulla on vielä paljon jaettavaa toisillemme.
Henriikka

21 kommenttia

  1. Avatar Linda 12.11.2012

    Hei hullun hauskaa! ((: Ite ratsastan paljon, ja se on kyllä todella antoisaa, toki ratsastaessa tehdään koko ajan töitä ja liikutaan, mutta silti se on hyvin rentouttavaa ja kaikki ajatukset ja kiireet häviää hevosten kanssa oleilun ajaksi! Suosittelen kyllä, että käyt useammankin kerran hevosen selässä! (:

    Vastaa
    • Avatar Linda 12.11.2012

      ja kyllä, tuo söpö heppa sopii sun tyyliin !

      Vastaa
    • Avatar Henriikka 16.11.2012

      Joo mä huomasin seuraavana päivänä, että olin mä jotain tehnytkin, sillä reidet huusivat kovasti. Ihah. Mutta oli kivaa ja meen varmasti uudestaankin.

      Vastaa
  2. Avatar eeva 12.11.2012

    Hei kerrankin joku joka pelkää hevosia! Ei tunnu enää yhtään niin yksinäiseltä. Pelkoni vie kyllä mennessään niin voimakkaasti etten hepan selkään uskaltaisi. Ne on niin isojakin. Iiks sanon minä.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 16.11.2012

      Minä oon niiiiin pelännyt hevosia. Pelottavia ja arvaamattomia. Mutta nyt otin pelkoa niskasta kiinni ja hyvinhän se meni.

      Vastaa
  3. Avatar Kultasiskoni 12.11.2012

    Ihana heppatyttö! :–)
    Ja ihana perhe, joka puuhastelee! :’) Parasta!

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 16.11.2012

      Puuhasteleva perhe, todellakin. Naurattaa se ain tasaisin väliajoin, mutta kyllä siitä saa olla kiitollinenkin.

      Vastaa
  4. Avatar katja 12.11.2012

    Voi mikä kaipuu tuli hevosen selkään! Pienenä olin kova heppatyttö mut en oo kyllä varmaan kymmeneen vuoteen ratsastanut. Ehkä pitäisi rohkaistua ja kokeilla taas, kun noin hyvin näyttää sinultakin sujuvan :)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 16.11.2012

      Sulla vois olla vielä helpompaa, kun on kokemusta. Minä venkoilin hevosen kiihdyttäessä vauhtia kuin mikäkin. Ehk ensi kerralla paremmin.

      Vastaa
  5. Avatar sannero 12.11.2012

    vaikka hevoset ei oo mun juttu, niin toi sun anorakki on suorastaan hurmaava! :)

    Vastaa
  6. Avatar Anonymous 12.11.2012

    Vaikka yhteiset perhejutut onkin ihan jees niin en tajua, miks koko perheen pitää sopia samaan anorakkiin??
    – Yksirivinen Tweed-takki kahdella napilla ;)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 16.11.2012

      HAHAHa. Olet asian ytimessä. Mutta tässä tapauksessa tarkoituksena oli löytää jotkut vanhat rönttävaatteet, joten kelpuutin ylisuuretkin.

      Vastaa
  7. Avatar Suvi 13.11.2012

    Ihanaa laatuaikaa perheen kanssa ja pointsit sulle että uskalsit voittaa pelon! Vannoutunut heppatyttö mussa joutuu kuitenkin korjaamaan. Eei, ne eivät ole suitset, johon tarrasit, vaan ohjat. Ellet sitten tarrannut koko siihen härpäkkeeseen, joka oli ponin päässä =)

    Ihahaa-terkuin, ikuinen ponityttö Suvi =)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 16.11.2012

      OHO. OHJAT. Muistat tästä lähtien. Vaikka voi olla, että tarrasin siihen koko systeemiin myös, vahingossa. Ja eihän se ole poni, vaan hevonen! Woh. Olen niin rohkea.

      Vastaa
  8. Avatar Nunnukanuu 13.11.2012

    Onko viimesen kuvan oikeimman puolinen ihana veljesi ops?

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 16.11.2012

      Se on juurikin hän! Urhea musta ratsastaja.

      Vastaa
    • Avatar Anonymous 16.11.2012

      khyllä. jos oikein muistan tämä kyseinen ihana veli myös ehdotti että jospa hän ei näkyisi näissä kuvissa ilman hyväksyntää. toisin näemmä kävi. :P terkut nunnukanuulle.

      Vastaa
    • Avatar Henriikka 22.11.2012

      UUUUUUPS. Oon huono sisko. Erehdyin tällä kertaa, mutta toiste en.

      Vastaa
  9. Avatar Niina Inberg 14.11.2012

    Valloittavia ja ihania kuvia, melkein tuli kyyneleet simmuihin kun kaipaus hepojen pariin ja ratsaille on niiiiin suuri! <3 pikkuisena tuli ratsastusharrastusta pidettyä yllä kuuden vuoden ajan… ehkä joskus vielä uudelleen :)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 16.11.2012

      Sinä oot niitä ahkeria ponityttöjä, hihi. Itsehän lapsena vain pallourheilin, hevoset ei kiinnostaneet. Mutta nyt voisin vähän alkaa treenailemaan, josko musta tulisi myöhemmin mestari.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.