Koruja Suomesta ja Islannista

Hanasaari oli minulle tuntematon paikka, kunnes viime viikolla lähdin käymään erään korunäyttelyn avajaisissa. Hanasaaressa, Helsingin ja Espoon rajalla, sijaitsee suomalais-ruotsalainen kulttuurikeskus. Idyllisellä merenrantapaikalla sijaitseva keskus tuntuu sijaitsevan kaukana kaupungin hälystä, vaikka todellisuudessa tie kulkee aivan saaren vierestä.
Hanasaaren galleriatilat sijaitsevat keskuksen toisessa kerroksessa. Mielenkiintoni heräsi, kun kuulin islantilais-suomalaisesta nykykorunäyttelystä. Islanti on aina ollut minulle sellainen unelma. Paikka johon vielä joskus pääsen samoilemaan ja rauhoittumaan, ja itse asiassa olen huomannut useiden suomalaisten kokevan sielunyhteyttä sinne suuntaan. Nykykorunäyttelyn lisäksi Hanasaaressa on käynnissä samanaikaisesti myös Islantia koskeva valokuvanäyttely.

Tähän käynnissä olevaan näyttelyyn islantilaiset ja suomalaiset taiteilijat yhdistivät voimansa ja syntyi näyttely, jonka islantilaista nimeä en osaa näillä näppäimillä kirjoittaa. Eikun eikun copypastella onnistuu: láð og lögur. Kauniita, persoonallisia koruja, joissa yhdistyvät luonto, materiaalien omaperäiset valinnat ja käyttökorujen äärirajat.
Sain luvan kokeilla näyttelyn koruista muutamia ylleni, vau. Sattumalta valitsemani korut olivat molemmat islantilaisten taiteilijoiden. Miltä näyttävät ruohosormukset (Hafsteinn Júlíusson) ja massiivinen hopeakoru (Guðbjörg Kristín Ingvarsdóttir)? 

Ottaisin ruohokorut mielelläni arkikäyttööni, kun taas hopeakorussa 
tepastelisin mielelläni naimisiin, jos en sitä päivää olisi jo elämässäni elänyt.
-Henriikka

24 kommenttia

  1. Piia 11.11.2012

    Kerrassaan upeita koruja, vauh. Taytynee tutustua paremmin.

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Suosittelen käväisemään, jos mahdollista. Hanasaari oli kaunis ja ihana.

      Vastaa
  2. veera 11.11.2012

    Islanti on upea, vaikka samoilisikin vain Reykjavikin lähellä. Täällä vain tuulee, paljon. Ihania koruja!

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Mitä mitä! Asutko sä Islannissa? Tuun ehkä sun luokse kylään :—))

      Vastaa
  3. Korvistyttö 11.11.2012

    !! ihana tuo hopeinen, ihan mielettömän kaunis.

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Niin on. Täydellistä häämatskua. Vaikkakin vois riehakkaassa häävalssissa olla vähän pelottava.

      Vastaa
  4. Elina 11.11.2012

    Tuo hopeakoru on kyllä ihan mielettömän kaunis. Juuri sellainen, jota voisi käyttää aivan erityisenä päivänä elämässään.

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Todellakin. Arvoa en tiedä, mutta sitähän varmaan riittää.

      Vastaa
  5. Tanja 11.11.2012

    IHANA tuo hopeinen lumihiutalekoru :o !

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Siellä on mielikuvitusta, en itse keksinyt lumihiutaleita. Kyllä on taitavia ihmisiä olemassa, kun tuollaisia syntyy maailmaan.

      Vastaa
  6. ida 11.11.2012

    vau tuo hopeinen! ihan mieletön

    Vastaa
  7. Marianna 11.11.2012

    Maailman epäkäytännöllisin tuo nyrkkirauta, vaikka tavallaan ruohon kasvattaminen sormissa viehättää ajatuksena. Hopea ah ihana.

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Epäkäytännöllinen taitaa olla suhteellisen in nykytaiteessa ja muodissa. Ehkä kasvatan ensi vuoden rairuohoni pääsiäiseksi sormissani.

      Vastaa
  8. Katja 11.11.2012

    tuo lumihiutale koru on ihan sairaan nätti! painoko paljonki kaulassa?

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Painoi suht paljon, muttei läheskään ahdistavan paljon. Erittäin kaunis, mielelläni pitäisin uudestaankin kaulassa.

      Vastaa
  9. maria 11.11.2012

    mistä toi nahkamekko on??

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Vuosi sitten Gina Tricot, alerekki 10 euroa. Valitettavasti niitä ei enää taida olla.

      Vastaa
  10. Pihla 11.11.2012

    ihan uskomattoman upee toi eka koru!! :)
    http://pihla-thisismylife.blogspot.fi

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Niin on. Vaikka itse ihastuin myös nuohon ruohoisiin, käyttäisin niitä mielelläni arjessakin.

      Vastaa
  11. Saana 12.11.2012

    Oi Hanasaari, sinne haluan vielä uudestaan, on kyllä aivan mahtava paikka! Viime keväänä vietin siellä muutaman yön ja aivan ihanaa oli ympäröivä luonto, se sai jopa tuntemaan oloni hieman kotoisaksi siellä pääkaupunkiseudulla ja sitä ei tapahdu usein. Ja Islanti, sinne minäkin haluaisin! Niin eksoottinen vastakohtien maa, tulivuoria ja jäätikköä!

    Korut ovat kyllä upeita ja sopivat sinulle ja asuihisi! Valtaisan hieno postaus.

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Kiitos Saana, ihana kommentti.

      MITÄmitämitä? voiko hanasaaressa olla yötä? Eikun totta, tottakai voi. Siellähän on laaja hotelli. Ehk joskus majoitun sinne muutamaksi yöksi muuten vain.

      Vastaa
  12. Mi Mi Mendine 13.11.2012

    Aivan ihania koruja!! Etenkin nuo ruohokorut…..

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Totta totta. Josko sitä haalisi itselleen tuollaisen samanlaisen. Josko sitä raha riittäisi.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.