Tanzania Tanzania, Nakupenda kwa moyo wote.

Tanzania, Tanzania… niinhän siinä kävi, etten eilen ehtinyt kirjoittamaan matkajuttuja. Saanen anteeksi, sillä heräsin tänään aamukuudelta kuvia muokkaamaa ja tässä olisi käsitellyt otokset. Jatkan vielä Mafingalla ja orpokodilla, jonka hoivissa sisko- ja velikulta majailivat viimeiset kuukaudet.
Lensimme Tansaniaan Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta. Ostimme lennot nopealla varoitusajalla, eikä hintavertailua pystynyt äärettömiin asti tekemään. Loppujen lopuksi lentojen hinnat edestakaisin (Helsinki – Dar es Salam) olivat noin 800 euroa. Istanbuliin lennettiin reilussa kolmessa tunnissa, eikä Istanbulista perillekään ollut kuin reilu seitsemän tuntia. Perille päästyämme, aamuneljältä, meille oli hoidettu tuttu taksikuski viemään meidät bussiasemalle, josta kuudelta lähti bussi kohti Mafingaa. Maan vaarallisimmaksi paikaksi tituleerattu bussiasema oli kaikkea muita kuin ”iloinen, rakas Afrikka”, mutta onneksi taksikuski oli ostanut liput valmiiksi ja johdatti meidät matkatavaroiden kanssa oikeaan bussiin. 10 tunnin bussimatkan jälkeen olimme perillä Mafingassa. Ehdin matkan, tai pikemminkin rallin, aikana pelätä henkeni puolesta noin 138 kertaa. Samaa reittiä ajavan toisen bussin kanssa kun oli niin kova battle, kumpi on ensin huoltoasemalla. Paikalliset näyttivät tyynen rauhalliselta, kun me kalkkilaivan kapteenit taas muutuimme entistä kalpeammaksi.
Pikkusiskoni Roosaliina vietti syyskuusta joulukuuhun Mafingan orpokodin vapaaehtoisena (toissapäivänä sain hänet Suomeen!). Vapaaehtoistyöhön kuului lastenhoito yhdessä vakituisten työntekijöiden kanssa: pukeminen, syöttäminen, huolehtiminen, leikkiminen, nukuttaminen… Työjakson hän toteutti Kansanlähetysopiston Kansainvälisyys-linjan kautta, joka mahdollistaa lyhytaikaiset vapaaehtoisjaksot monissa maailman kolkissa. Isoveljeni Oskari taas oli samaisella orpokodilla lähinnä majoitussyistä, sillä hän teki itsenäisesti toimittajan hommia: radio- ja lehtijuttuja paikallisesta elämästä.
Itse asuin lukion jälkeen kolme kuukautta Etiopiassa, ja reissu oli uusien kokemusten lisäksi myös omien Etiopia-muistojen pyörittelyä. Väkisinkin vertaili, mikä on samanlaista, mikä erilaista. Mafingassa ei ollut lainkaan juoksevaa vettä, ja kaivon vettä vääntäessä tuli mieleen Addis Abeban vesikatkot. Tähdet näkyivät vieläkin kirkkaammin, ja ihmiset olivat yhtä lailla iloisia ja ystävällisiä. Etiopiassa valkonaama oli ”forenzi”, kun taas Tansaniassa ”mzungu”. Molemmissa paikoissa tuntui kodilta.

Orpokoti on toiminut vuodesta 1972 lähtien, ja paikkoja on 25 orvolle. Useimmat lapset palaavat noin kolmevuotiaana sukulaisten hoitoon. Yleensä lasten elämä jatkuu kodeissa hyvänä, mutta aina orpo ei saa samaa huolenpitoa kuin perheen muut lapset, vaan voi olla lähes kotiapulaisen asemassa. Toisinaan jo kouluikäinen lapsi palaa orpokodille pyytämään apua koulunkäyntiinsä tai muuhun elämäänsä, jolloin heitä pyritään auttamaan parhaan mukaan. Aiemmin jokaisella lapsella oli mukanaan sukulaistyttö, joka hoiti lasta ja sai samalla oppia lasten- ja kodinhoitoon liittyvissä asioissa. Nyt tytöt pääsevät entistä helpommin kouluun (mikä on tietysti hienoa!), ja siksi lapsi otetaan useimmiten vastaan yksin. Hyvää huolta heistä pidetään, sen voin kertoa. Ja orpokodin johtajalla on varmasti maailman suurin sydän.


Orpokodilla vallitsi aikamoinen vilske. Lapset olivat tietenkin vieraista innoissaan ja kaikki porhalsivat suuna päänä ympäri tonttia. Oskari oli talonmiehen kanssa rakentanut pihaan koripallotelineen, joka oli ahkerassa käytössä, mutta myös keinuminen, päämäärätön juoksentelu ja maasta löydetty roskien mutustelu oli suosiossa. Sai kyllä huomata, että suhteellisen korkealla ovat niin lasten vastustuskyky kuin kipukynnyskin. Pihalla ei turhia itkuja tihrustettu.

Perheemme vei orpokodin väelle tuliaiseksi muutaman matkalaukullisen tuttavien vanhoja vaatteita, leluja, kenkiä, koulutarvikkeita ja kestovaippoja. Kiitos kaikille, jotka lahjoittivat tavaroita matkaan. Itse tihrustin itkua siinä vaiheessa, kun huomasin orpokodin johtajan liikuttuneet kasvot. Nauruksi se kuitenkin vaihtui, kun joukon hulivili poika sai päällensä jonkun suomalaispojan vanhan poliisinasun.

Vuoden 2001 tilastojen mukaan (2002 UNICEF/UNAIDS report) Afrikan mantereella oli 34 294 000 orpoa, joka 11,9 prosenttia. Olen onnellinen, että ainakin näistä reilusta 20 Mafingan pikkukaverista pidetään huolta.
Henriikka

46 kommenttia

  1. Avatar Suvi-Tuuli 13.12.2012

    Aivan älyttömän suloisia kuvia. Niin liikuttavia, että meinasin purskahtaa itkuun.
    Näin muuten sut tänään yliopiston päärakennuksella syömässä ja oli ihan hilkulla, etten tullut siihen hihkumaan: siä oot mun idoli! Olisin varmaan pyytäny nimmarinkin.
    Mutta en sitten viitsinyt tulla häiritsemään.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Kuule kuule, olisit erittäin hyvin voinut tulla juttelemaan. Ei olis ollut minkäänmuotoista häiritsemistä! Ja kappas kuinka sattuikaan, sillä oon siellä erittäin harvoin.

      Kiitos ihanasta kommentista.

      Vastaa
  2. Avatar Vilma 13.12.2012

    Ihana postaus, ihania kuvia ja etenkin toi viimenen kuva oli todella ihana :D

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Oot oikeessa, toi viimeinen on ihan huikee. Kiitos kovasti.

      Vastaa
  3. Avatar marijja 13.12.2012

    Kiitos päivän itkuista. :’)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Ehkä kiitokset kannattaa kuitenkin lähettää tuonne, ihan toisella mantereella :–)

      Vastaa
  4. Avatar Milla 13.12.2012

    Kuinka sulosia jotkut voi olla? :)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      AIVAN LIIAN SULOISIA. Tekisi mieli ottaa kaikki reppuun.

      Vastaa
  5. Avatar Amanda 13.12.2012

    Ihana postaus. Liikuttava :) Luen mielellään enemmänkin reissusta jos vaan on kerrottavaa.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Lisää on tulossa, joskin hitaammanpuoleisesti! Ihana kuulla, että kiinnostaa.

      Vastaa
  6. Avatar nelli 13.12.2012

    todella ihania kuvia! pistää miettimään, että mikä on itselle tärkeää kun katsoo näitä kuvia :)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Kovasti sitä vaan arjessa keskittyy niin moniin epäolennaisiin asioihin, ja tärkeimmät tuppaa unohtumaan. Kiitos.

      Vastaa
  7. Avatar Ellu-Kana 13.12.2012

    Vau! Ihana postaus, hienoja kuvia! :)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Kiitos. Meinasi itselläkin tulla tippa linssiin tätä ähertäessä.

      Vastaa
  8. Avatar Anonymous 13.12.2012

    Sydän suli.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Yritä saada se talteen, tarvitset sitä varmasti vielä.

      Vastaa
  9. Avatar Anonymous 13.12.2012

    Kiitos tästä!

    Vastaa
  10. Avatar Anonymous 13.12.2012

    tuttuja naamoja, jeejee. vielä ku ois saanu kuvan hulivilin vaaleenpunasista kengistä :P

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Jätin suosiolla syrjemmälle. Ballerinat olis ehk tuhonnut tän jutun liikkuttavuuden.

      Vastaa
  11. Avatar Korvistyttö 13.12.2012

    ihania kuvia. haluun itsekin lähtee auttamaan.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Eihän sinua kai mikään pidätä? suosittelen.

      Vastaa
  12. Avatar Kuhis 13.12.2012

    Tää on aivan uskomatonta. Nää asiat on koko elämän ollut niin lähellä sydäntä, ja nyt tuot ne vielä lähemmäs.
    Sitten kun ”olen iso”, on adoptioprosessi edessä, ja jotenkin tämä niin liikutti kyyneliin. En osaa nyt edes muodostaa järkeviä lauseita, pakko vaan oli tulla ihan kiittämään ja ihastelemaan ja itkeskelemään.
    Olet ihan äärettömän suloinen!

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Kuin myös omaa sydäntäni lähellä. En tiedä montaakaan, jos yhtään, asiaa joka koskettaisi yhtä kovasti.

      Kiitos kommentista. Ilmeisesti sulla on suuri sydän.

      Vastaa
  13. Avatar tuima varpunen 14.12.2012

    Istun täälä yliopiston kirjaston tietokoneluokassa ja pidättelen itkua. Kirjoitan tässä samalla koulutehtävää aidsiin liittyen, joten asiat ovat pyörineet mielessä. Vaikeita ja suuria asioita, joita ei välillä pysty hahmottamaan. Se on valkoisen miehen taakka, mutta myös todella aitoa, käsittämätöntä surua, joka kumpuaa näistä asioista ja tunteista. Miksi en itse olisi niin rohkea, että lähtisin samanlaisiin hommiin. Olet ihana

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Koskettava kommentti yhtä lailla, jos juttukin oli. Itkuja ei itkettäkään näiden pikkukaverien vuoksi suotta. Taakka on suuri, mutta onneksi jokainen voi tehdä oman osuutensa. Jos ei halua tai pysty lähtemään, niin voi auttaa kotoa käsin. Varmasti. Kiitos.

      Vastaa
  14. Avatar Anonymous 14.12.2012

    Voi että, oikein sydämessä läikähtää kun katsoo näitä kuvia <3 Ja ihana toi kuva, missä lapsi vääntelee sun siskon naamaa :D vitsi mitä kullanmuruja.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Kullanmuruja, kultahippuja, aarrearkkuja. Aivan uskomattomia pikkujeppejä. Kiitos kommentista.

      Vastaa
  15. Avatar Anonymous 14.12.2012

    Täällä yks kivisydän vetisin silmin katselee kuviasi..

    Vastaa
  16. Avatar Anonymous 14.12.2012

    Ihania kuvia ja noi lapset on niin söpöjä! Varsinkin viimenen kuva oli hauska ja se on ihana, jossa sulla on hymyilevä vauva sylissä! Tansaniaan pääsy on ollut jo aika pitkään toivelistalla, ehkä mullekin voisi sopia tollanen muutaman kuukauden vapaaehtoistyöjakso. Kivaa nähdä ja kuulla reissustasi! :)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Voi lähde ihmeessä! Ja voin kertoa mielelläni lisää myöhemmin, kunhan saan juttuja valmiiksi ja kuvia muokattuja. Tansania on ihanaihanaihana.

      Vastaa
  17. Avatar Noora 14.12.2012

    Ihania kuvia. Uskomattoman liikuttavaa. Jonnekin tuolle seudulle olisi ihanaa päästä, samalla saisi itse uusia kokemuksia ja ajatuksia, kun auttaisi ja ilostuttaisi muita, varsinkin noita suloisia koirankatseisia pörröpäitä.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Kannattaa vaan hiljalleen alkaa valmistelemaan ja keräämään rahaa, niin yllättävästi lähtömahdollisuus saattaakin olla nopeasti edessä. Voi kunpa pääsisin pian takaisin.

      Vastaa
  18. Avatar Anonymous 14.12.2012

    En kestä miten liikuttavan ihania kuvia!

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Kiitos kovasti. Liikuttavan ihania lapsia on helppo kuvata.

      Vastaa
  19. Avatar M 14.12.2012

    Liikuttava ja ihana juttu. Ja kertakaikkiaan upeita kuvia. Noilla ihmisillä ei ole juuri mitään, meillä on kaikki, ja silti mä en näe tuollaisia hymyjä monellakaan suomalaislapsella. Saati aikuisella.

    Vastaa
  20. Avatar Yaelian 15.12.2012

    Ihania kuvia ja suloisia nappisilmiä.Olen vapaaehtoisena järjestössä,joka tuo Afrikasta ja muistakin kehitysmaista sydänsairaita lapsia leikkauksiin.Iso osa on juuri Tansaniasta (ja Sansibarista) ja ne lapset ovat lumoavia:)Ja osaavat iloita ihan pienistäkin asioista:)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Juuri tuollaisia sun kaltaisia tyyppejä tarvitaan: jotka on oikeesti aktiivisesti jutuissa mukana ja auttamassa vähäosaisempia. Kiitos sinulle siitä.

      Vastaa
  21. Avatar Taru 16.12.2012

    Oli pakko jakaa ihan omassa facebookissakin, sen verran upea juttu! plus nää kuvat! vau!

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Voi että, kiitos Taru. Tää pisti kyllä hymyilemään.

      Vastaa
  22. Avatar Anonymous 9.1.2013

    Tässä postauksessa oli semmosta tunnetta noissa kuvissa, että aloin ihan valuttaa kyyneliä. Kuva, missä lapsi vääntää tai puristaa Roosaliina poskia sai mut itkemään. Ootte niin aitoja ja semmosia hyviä ihmisiä (ainakin blogin kautta välittyy niin) että se jo melkeen saa mut itkemään siitä onnesta että teidänlaisiannekin on.

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 26.1.2013

      Tää kommentti sai mut kylmille väreille. Tuli niin hyvä mieli. Mutta kuule, ei me olla yhtään muita parempia, vaan ehkä vain aktiivisempia lähtemään liikkeelle. Kiitos sulle.

      Vastaa
  23. […] ja veljeni asuivat muutaman kuukauden Tansaniassa viisi vuotta sitten, ja olimme muun perheen kanssa heitä tapaamassa. Kiersimme maata ja tutustuimme kulttuurin. En malta odottaa, että saan taas maissipuuroa suuhuni […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.