Valokuva-joulukalenteri

Aion tässä kertailla vähän marraskuun puuhiani, vaikkakin vinkkinä tämä on teille tälle vuodelle vähän liian myöhäinen. Kyseessä on tämänvuotinen joulukalenteri. Viime vuonna tein pieniä yllätyspusseja, joskus olen myös kirjoittanut 24 korttia, piilottanut pilttipurkkeihin karkkia tai luvannut kuukauden jokaiselle päivälle pieniä palveluksia. Joulukalenterit on lemppareita, ai että! Mainiota, että kalenterivuoteen kuuluu yksi kuukausi, jolle on ihan oma helmi juttunsa ja joka päivälle yllätyksiä.
Tänä vuonna viritin yllätyksena meidän seinälle valokuva-kalenterin yön pimeinä tunteina, kun Janne oli keikkareissussa.
Ripustin seinälle neljä juuttinarun pätkää ja jokaiselle narulle kuusi kartonkista luukkua pienillä pyykkipojilla. Luukkuihin liimasin vielä punaisesta, valkopilkkuisesta servetistä pienet palaset. Luukkujen numerot painoin käsin leimasimilla ja jokaisen luukun taakse kätkin yhden tai useamman valokuvan. Valokuvat oli muistoja yhteisistä hetkistä ja retkistä, sekä muita osuvia valokuvia muistuttamaan kesästä, ystävistä ja perheestä. Muutamien luukkujen taakse kätkin valokuvien lisäksi myös lahjakortteja ja alennuskuponkeja.
Paperiset valokuvat ovat meille molemmille tärkeitä, ja siksi kalenteri oli onnistunut valita.
Oli hauska käydä kuukauden ajan läpi monia kuvien tapahtumia ja muistoja.
Digitaaliaika, et ole onnistunut päihittämään meitä.
Henriikka

22 kommenttia

  1. susa 22.12.2012

    aivan ihana idea! voisin itsekin väsäillä vuoden päästä tuommoisen :P

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Ihmeessä! Vuodella 2012 tämä olikin vähän hitaanlainen vinkki, mutta ensi vuonna on taas uusi joulukuu.

      Vastaa
  2. Miranda 22.12.2012

    ihana idea!!

    Vastaa
  3. Ewyn 22.12.2012

    voiii, kun olisi itselläkin kuvia, voisi tehdä… no, vuoden aikana ehtii onneksi kerätä! :)

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Vuoden aikana ehtii saada 24 hyvää kuvaa kertaa sata. Eli kamera käteen ja toimiin!

      Vastaa
  4. Ellu-Kana 22.12.2012

    Oijoi! Hieno idea! :)

    Vastaa
  5. Kultasiskoni 22.12.2012

    Paras idea! Tällaisen määkin teen ensi jouluna! Oot ihana Henriikka, kun teet just kaikkea tällaista. <3 Hyvää joulua teille!

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Ja hyvää uutta vuotta sulle Kultasiskoni, vaikka oonkin vähän hitaanlainen vastaaja. Teet ihmeessä tällainen ensi jouluksi, mä rupeen jo vähän puimaan millainen tulee olemaan mun ensi vuoden kalenteri.

      Vastaa
  6. Ihan loistava idea, en itse hankkinut tai väsännyt minkäänlaista joulukalenteria tänä vuonna, kun tuntui vaan niin turhalta, mutta tämä osui ja upposi! Täytyy pitää mielessä ensivuotta varten.

    Ihanaa joulua sinne päin <3

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Toivottavasti mä muistan vinkata tästä sitten lähempänä miltei vuoden päästä koittavaa joulua 2013.

      Hyvää uutta vuotta sulle ja kiitos kovasti.

      Vastaa
  7. Emilia 22.12.2012

    Oot ihana <3
    saan aina valtavasti inspiraatiopurkauksia sun blogista ja väsäyksistä. Kokeilin täksi jouluksi laatikoita joihin voi servettilakalla ja serveteillä tuunata kaikkea – tuli hienoja!
    Ihana kun jaksat aina ideoida ja tehdä kaikkea. Arvostan!

    Huippua joulua!

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Hyvää uutta vuotta sinne päin.

      Ja kiitos suuresti. Juuri tuollaista varten tämä blogi on perustettu. Että joku voisi saada irti mun höpökirjoituksista ja erinäisistä väkertelyistä ja tyylijutuista. On kallisarvoista saada tuollaista palautetta, kiitos.

      Vastaa
  8. Anonymous 22.12.2012

    Saako udella että missä ootte jannen kanssa tavanneet ihan ensimmäisen kerran? :)

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Saat toki. Ryttylässä taideleirillä. Se oli hieno leiri se.

      Vastaa
  9. Tuuli 23.12.2012

    Vautsi mikä idea! Jos vaan ajoissa muistais ensi vuonna niin voisi itsekin tehdä tuommoisen :)

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Toivottavasti mä muistan ensi vuonna muistuttaa ja toivottavasti sä vielä ensi vuonnakin luet mun juttuja hih.

      Vastaa
  10. Aada 23.12.2012

    Wou mikä idea! :)

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      KIITOS kauheasti. Epäily meinasi välillä iskeä, mutta hienohan siitä sitten tuli.

      Vastaa
  11. Kiia Turunen 21.11.2013

    Arvaappa vaan, kuka tulee toteuttamaan juuri saman tänä jouluna. Mahtava vinkkaus, varmasti tulee monen muunkin osalta käyttöön. Nyt vaan valokuvakätköjä kaivelemaan ja sakset kätösiin!

    Vastaa
    • Henriikka 26.11.2013

      NO HYVÄ! Ihanaa, että näin vuoden jälkeenkin joku ottaa tästä vinkin. Tsemppiä väsäykseen.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aada Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.