Lippu Bangkokiin ja takaisin

”Mä oon niinku sitä mieltä, että elämästä kannattaa napata koppi”, oli kuvatekstinä ylläolevassa kuvassa, kun lisäsin sen rakkaaseen facebookiin. Seisomme ystävämme talon edessä, matkalla jatkamaan matkaa Bangkokista Thaimaan eteläisempiin osiin. Tarjolla olisi kuitenkin ensin kuvia Bangkokista, joka oli lentomme päätepysäkki, ja jossa vietimme viisi päivää kolmen viikon reissustamme.
Thaimaan reissumme lähti 30.joulukuuta Helsinki-Vantaalta ja onneksemme lentomme pyyhälsivät suoraan määränpäähän. Finnairin lennot oli hankittu Killroy Travelsin kautta, ja ne olivat vain 20 euroa kalliimmat kuin välietapin kautta lentävät. Uuden vuoden aikaan on Thaimaassa suurin turistikausi, joten lennoista piti väistämättä pulittaa sesongin ulkopuolisia lentoja enemmän. Hintaa tuli yhteensä noin 1400 euroa. Voin kertoa, että se oli sen arvoista.
Vajaa 10 tunnin lennon jälkeen saavuimme perille. Oli uudenvuodenaatto ja klo 09:00 aamulla, kun se Suomessa oli neljä aamuyöllä. Parin tunin aamu-unien jälkeen valvoimme keskiyöhön ja yli. Ja vaikka loppuillasta asennettiin tulitikut pitämään silmiä auki, niin se kannatti: jetlaagi oli selätetty sen sileän tien. Sitä paitsi onhan se ainutkertaista vaihtaa uusi vuosi Thaimaassa, etenkin kun vaihdetaan vuoteen 2556.
En ole eläessäni nähnyt sellaista ilotulitusta, sellaista läjää uuden vuoden juhlijoita tai etenkään sellaista määrää i-podeja kuvaamassa kaikkea nauhalle. Sääd sääd ihmiskunta, mitä tapahtui silmillenne? Kameran läpi on kaikki kauniimpaa.

Meillä oli reissulle yksi ainut odotus ja toive: ei tehdä mitään. Ollaan vaan. Koska kolmeen viikkoon mahtuu kuitenkin aika paljon, niin päätimme pääkaupungissa vähän lipsua tavoitteestamme. Kävimme katsomassa toista isoa Buddhalaisten temppelialuetta ja saimme nähdä kylliksemme kultaisia jumalpatsaita, suitsukkeita ja kimaltavia yksityiskohtia. Vau, kuinka temppelirakennuksiin on nähty vaivaa. Ja vau, kuinka paljon porukkaa alueilla oli. Meinasin eksyä kuin pienenä Muumimaailmaan.

Lisäksi rentoilimme thai-hieronnan parissa (ilman onnellista loppua). Käsittämätöntä, miten halvalla voi saada huippuhierontaa: viidellä eurolla sai tunnin satsin. Mitäs muuta? Tietenkin pienesti shoppailua, halpaa ja maailman parasta ruokaa, monia monia hedelmiä ja smoothieita. Bangkokissa tuli sellainen olo, että on ensi kertaa kaupungissa, jossa on erittäin halpaa, mutta silti kaikkea. Hintataso on noussut huimasti viime vuosina, mutta silti lounaan voi hoitaa eurolla ja yöpymisen turistisesonkinakin vajaa kympillä. Itse majailimme kaupungissa asuvan ystävämme Kirsin luona.

Mites toi jättikultamies? Aika kimpale. Mielenkiintoista oli nähdä kaikkien turistien seassa ne paikalliset ja heidän tapansa kulkea temppelialueella. Uskonto on niin vahvasti esillä, että koko kaupunki näyttäytyisi totaalisesti eri tavalla, jos se poistettaisiin. Tuhannet ihmiset kulkivat patsaalta toiselle rukoilemassa, jokaisen talon pihassa oli oma ”pienempi temppeli” hengille ja ruokakaupoissa myytiin herkkukoreja, joita voi ostaa hengille uhrattavaksi. Vaikeita asioita käsittää, mutta mielenkiintoisia käsitellä.
Allaolevassa kuvassa näkyy kuitenkin katu, jossa kultainen uskonto oli aika lailla piilossa. Kyseessä on Khao San Road, reppureissaajien oma turvapaikka. Paikka on ollut aikoinaan se, josta reppureissaajat aloittavat matkansa: ostavat liput, varaavat mahdolliset majoitukset, hankkivat tarpeita reissulleen ymsyms. Myynnissä oli edelleen niin henkilötodistuksia, ajokortteja kuin opiskelijatodistuksiakin, lisäksi hirvittävä määrä halpaa vaatetta, matkalippuja, rinkkoja, makuupusseja… Valkoisia länsimaalaisia oli tie täynnä melkein ahdistukseen asti, mutta meininki oli hyvä. Nappasimme täältä reissuumme silkkimakuupussit, sillä olimme lähteneet reissuun miltei tyhjillä rinkoilla.
Bangkokin kolmen yön jälkeen lähti juna hitaasti ja kolisten, mutta keskinkertaisen varmasti kohti etelää. Kyllä thaimaalaisessa yöjunassa on tunnelmaa.
Lisää reissukuvia tulossa myöhemmin. Mitä haluisitte kuulla? Tulossa on paratiisisaaria, aavaa merta ja hienoa hiekkaa. Naked Truthia on ainakin kerrakseen, Bangkokin jälkeen katosi kummasti pakkeli naamalta. Reppureissulainen kuittaa.
-Henriikka

Bangkokista voi lukea lisää muun muassa täältä.

31 kommenttia

  1. ida 24.1.2013

    ihania kuvia ja fiilistelyjä, lisää tälläistä!

    Vastaa
  2. Vööra. 24.1.2013

    heei vauude! mää en malta oottaa jatkoa tälle! :D

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2013

      Pyyntösi on kuultu, palaan asiaan ja reissuun heti ensi viikon puolella.

      Vastaa
  3. Anonymous 24.1.2013

    Ehdottomasti haluan kuulla kaiken mitä sulla vaan kerrottavana! Aivan ihania ja tunnelmallisia kuvia, oma matkakuume vaan kasvaa <3

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2013

      KAIKEN? vau. Ilmeisesti joku on oikeesti innostunut ja inspiroitunut. Ihana kuulla.

      Vastaa
  4. Peeta 24.1.2013

    Ihanaa fiilistelyä, tulee oma Thaimaan kuukauden reppureissu mieleen :) Lisää vaan matkajuttuja! Mitä vaan.

    Peeta,
    http://rawdesignblog.blogspot.fi/ ;)

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2013

      Tulossa lisää! Mutta saako sun reissusta lukea mistä/mistään? Ps. Uusi blogisi, jees jeesjes!

      Vastaa
  5. Anonymous 24.1.2013

    Ihania kuvia, fiiliksen voi aistia. Ja voih, vanhaa kunnon reppureissausta. Niistä onkin jo itsellä aikaa, samat mestat kolutaan edelleen, mutta ton lapsen kanssa valitsen taksin ja välilennot. Apua, ei kai se musta vielä aikuista tee?! :)

    -Suvi

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2013

      Ei se tee aikuista. Eiköhän ”aikuisuus” oo mielentila pikemminkin, kuin käytännön toimet. Sitä paitsi aikuinen on eri asia, kuin keski-ikäistynyt tylsimys. Ei huolta siis :–)

      Vastaa
  6. Anonymous 24.1.2013

    haluun nähdä ja lukea kaiken! hirveä hinku johonkin aasiaan reppureissaamaan. olisipa aika jo oikea. mitä _kesä_kameroille muuten kuuluu?

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2013

      voi olispa kiva lukea myös teidän reissuista jostakin kautta. Jos sellaisia olisi tulevaisuudessa vaikka sitten toivottavasti tulossa. Niin kuin ehkä huomasit, niin toinen kesäkamera kotiutui ja kuvat on nähtävillä. Toista vielä kovasti kotiin odottelen.

      Vastaa
  7. Linda 24.1.2013

    WAU, ihania kuvia! (:

    Vastaa
  8. Aada 25.1.2013

    Oooh, lisää tätä! :)

    Vastaa
  9. Emma 25.1.2013

    Ooh ollaan oltu ihan samoilla mestoilla samaan aikaan, tosin me tultiin päivä uudenvuodenaaton jälkeen Bangkokiin.. Ei voi muuta ku olla tyytyväinen että lähti reppureissaamaan!

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2013

      VITSIT se olisi vasta ollut absurdia, että oltaiskin törmätty Bangkokissa kaikista maailman kaupungeista.

      Ja todellakin oli maailman paras päätös lähteä vähä reissulle kesken talven.

      Vastaa
  10. Anonymous 25.1.2013

    Olitteko ihan terveitä koko matkan vai iskikö turisti taudit missään vaiheessa?

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2013

      Janne oli matkan puolivälissä päivän verran kuumeessa ja muhun iski kotiin palattua kuume ja vatsakivut. Mutta matkustaa saatiin kyllä täysin rauhassa, eikä mitään pahaa tullut laisinkaan. Oltiin aika ennakkoluulottomia ruoan suhteen ja oltaisiin hyvin voitu saada jotain kreisikramppejakin, mutta onneksi ei haha.

      Vastaa
  11. Anonymous 25.1.2013

    Minkä kokosilla rinkoilla olitte liikenteessä:)?

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2013

      Hmmm jos en aivan mene valehtelemaan niin 40- ja 55-litraiset, tai sitten 35 ja 50-litraiset. Jotain sinnepäin. Mutta rinkat oli aika tyhjillään, mutta mieluummin niinpäin, kuin ihan pinkeinä tavarasta.

      Vastaa
  12. Miranda 25.1.2013

    wau, oli varmasti mielentön reissu!

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2013

      NO OLI. ei voi muuta sanoa. ps. oletpa sinä kaunis!

      Vastaa
  13. Anonymous 26.1.2013

    Ihanan näköisiä kuvia! Mietin, että miten sinulla (ja miehelläsi) on varaa matkustella niin paljon? :)Tekeekö Janne töitä, vai onko hän myös opiskelija? Auttoiko porukat esim. afrikan matkan kustantannuksissa? (mikä olisi ihan ymmärrättävää perheen kanssa matkustettaessa) :)

    Vastaa
  14. Anonymous 30.1.2013

    ? halloo :)

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2013

      Tämä halloo oli kai tähän viimeiseen kysymykseen ? Meillä on ollut varaa matkustella viime vuonna monestakin syystä huomattavasti normivuotta enemmän, sillä voitimme Pauligin kisasta tuhannen euron matkalahjakortin, joka kustansi miltei molempien lennot Thaimaahan. Tansanian ja New Yorkin reissut meni pitkälti säästöillä, jonka lisäksi käymme molemmat palkkatöissä osa-aikaisesti ympäri vuoden, vaikka päätoimisesti opiskelemmekin. Lontoon matkan minulle kustansi Finnair ja Nenäpäivän yhteistyö.

      Yritämme lisäksi matkoilla pitää yllä minimibudjettia parhaamme mukaan ja etsiä halvimpia lentoja yms. Alkanut vuosi näyttää matkustuksen kannalta vähän nihkeämmältä, kun täytyy taas säästää matkoista huvenneen kukkaron vuoksi. Mukava että joku kysyi, kun uskoakseni aika moni on tätä asiaa päässään pohtinut. Ei ole mitään jättimäistä perintö-aarrearkkua minulla kotona, vaan pitkälti säästöillä mennään.

      Vastaa
  15. janna666 15.5.2013

    nice :D lähin ite bangkokiin 31.12, ja olin 4 viikkoa :D bkk, koh tao ja koh phangan. harmi vaan en vielä silloin ajatellut blogiani uudestaan avaavani joten ei tullu otettua niin hyviä kuvia :<

    Vastaa
    • janna666 15.5.2013

      ainiin ja makso 992e!! vaikka päivää myöhemmin lähettii ja viikko kauemmin oltiin. momondon kautta turkish airlines, oli tosi hyvä

      Vastaa
    • Henriikka 25.5.2013

      NO MITÖÄ! Tosi halvalla, täytyy myöntää. 4 viikkoa olisi kyllä kieltämättä kelvannut meillekin, uijui.

      Turkish Airlines ei petä koskaan.

      Vastaa
  16. […] Thaimaan jutut: Lippu Bangkokiin ja takaisin Elämäni riippumatossa Thaimaan viimeiset […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.