Inspiraatiota keväälle 2013.

Kevätaika on aina liian lyhyt. Huhtikuun alkaessa lumet sulaakin yhtäkkiä muutamassa viikossa, ja toukokuussa alkaa jo lämmittää kunnolla. Maaliskuun lopulle sitä ajattelee, etten vielä keskity kevätretkuihin, kun ”nyt sitä mennään vielä kunnolla talvessa kiinni”. Ja sitten sitä yhtäkkiä riennetään jo kesälaitumilla. Nahkatakki auki -vaihetta on surkean vähän (hitsit, taas mä puhun säästä, ihan ku oltais hississä). 
Tänään vapaapäivän kunniaksi selailin kuitenkin jo tavallista aiemmin inspiraatiokuvia kevään asuihin. Ehkä näin saan sitten niistä muutamasta viikosta paremmin irti. 
Valkoiset, peittävät sukkahousut ja valkoinen ohutolkaiminen mekko. Vielä se valkoinen bleiseri, niin buenobueno, ja ollaan valmiina väistämään Espan lokkien taivasyllätyksiä.
Printtiä, printtiä, printtiä. Tällaiseen railakkaaseen kolmen soppaan en ehkä lähtisi, mutta kaksi totaalisen ristiriidassa olevaa kuosia näyttää usein yhtä lailla hyvältä.
Remmikorkkarit, aijajai. Kultaiset tai mattaoranssit kelpaisivat kenkähyllylleni. 
Kokovalkoinen houkuttaa, kun materiaalit poikkeavat reilusti keskenään. Saanen kuitenkin kysyä, että mitkä ovat nuo maailmankaikkeuden rumimmat sukat?
Tuplana samaa kuosia, toimii erinomaisesti. Trikoinen-yöpuku-fiilistä välttääkseen kannattaa kuitenkin valita esimerkiksi yleviä asusteita tai korolliset kengät.
Minimittainen mekko ja polvisukat. Sanon tälle edelleen kyllä, vaikka muistelenkin kuinka tällainen kombo saa vanhukset järkyttymään. Jotenkin tällainen yhdistelmä koetaan hurjan paljon siveettömämmäksi, kuin sama asu ilman sukkia. 
Metallinen takki, metalliset Jeesus-sandaalit. Täydellistä. Olkoon avaruus ihollani.

 Aikamoisella ajatuksenvirralla tuli nyt kirjoitettua asukommenttia. Sen jälkeen kun opin soveltamaan 2-metristen mallien tyylejä omaan lyhyen naisen elämään, niin olen ammentanut inspiraatiota paljon juuri vaatekauppojen lookbookeista ja merkkien catwalk-kuvista. Tuskin koskaan tulen hankkimaan juuri näitä kyseisiä vaatteita, joita ylläolevissa kuvissa on. Mutta nämä ovat niitä kuvia, jotka pidän mielessäni kirpputorikierroksella. Listalle lisään ainakin:
– Minimittainen, tyttömäinen mekko
– Valkoinen, kiiltäväpintainen takki
– Valkoinen bleiseri
– Remmikorkkarit
– Kaksiosainen kuosi-asu (mieluiten samaa kuosia)
Ja jostain kumman syystä listalta jäävät vaaleanpunaiset, liekkikuvioiset sukat. Ehkä ne tuovat liian vahvasti mieleeni ala-asteen liekkipiponi (joita minulla oli tietysti useissa väreissä) tai So What: in liekkikengät, jotka jalassa viipotin 6.luokan kevätjuhlaan: liekkikengät, farkkuhame, beige farkkutakki ja samettinen Gimmelin Suski -lätsä. Oi aikoja. 
Mahdollisesti 10 vuoden päästä katson 2013 vuoden inspiraatio-koostetta kauhusta hihitellen: kokovalkoinen sairaala-asu, printtisirkuspelle?
-Henriikka
Kategoriat: muoti 2 kommenttia

Inspiraatiota keväälle 2013.

2 kommenttia

  • Lilja sanoo:

    Tähän voisi ehkä sanoa, että onneksi Suomen kesä on niin kolea, että nuo asut voisi pukea myös joinain kesäpäivinä :)

    • Henriikka sanoo:

      Oikeassa olet kyllä tuossa! Toivotaan sellaista lämmintä kesää, mutta viileitä iltoja, jotta tuollaiset asut ovat tarpeeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *