arkisto:

huhtikuu 2013

Luomu- ja lähiruokamessuilla.

Viime viikonloppuni oli aplodien arvoinen suoritus. Olin sekä lauantaina, että sunnuntaina töissä 12-17, mutta silti ehdin käydä luomu- ja lähiruokamessuilla, kiertää muutaman tunnin Herttoniemen pihakirpputoria, käydä leffassa, vastaanottaa ihanan anopin vierailulle ja viettää leffailtaa vuokraelokuvan parissa. Kerrassaan uskomatonta ajankäyttöä. Onnea, Henriikka!
Toiset toki voisi olla sitä mieltä, että parempaa ajankäyttöä olisi nukkua pitkään ja nauttia pitkistä aamuista, mutta minä olin tikkana molempina aamuina. Kirjoitan myöhemmin viikolla Herttoniemen pihakirppiksestä ja sen löydöistä, mutta nyt tulisi kuvasatoa lauantain messuilta. Helsingin Messukeskuksen luomu- ja lähiruokamessut keräsivät tuhansia vierailijoita. Uusi tapahtuma keräsi yhteen tuotteet, palvelut, yhdistykset ja vaikuttajat. Ruokaharrastajat, ekoihmiset ja tällä tavalla muuten vain mukavasti kiinnostuneet vierailijat saivat nauttia messutunnelmasta (ja ennen kaikkea tuotenäytteistä!).
Mukana oli ystäväni Mira, jonka kanssa taidankin jakaa Jannen jälkeen eniten aikaa arjestani. Hän kuuluu siihen sakkiin, joka näistä luomujutuista tietää astetta enemmän. Itse taas olen luomu- ja lähiruoan kanssa aika taapertaja. Ajatus kiinnostaa ja motivoi, mutta tietoa en ole aiheesta kovin paljon vielä kerännyt. Sen tiedän, että kesäisin pakastan pakkasen täyteen oikeita marjoja ja suosin kauppojen hyllyillä olevia luomutuotteita, jos vain kukkaro suinkin kestää. Kunnon ekoilijaksi on kuitenkin vielä suuria askelia.
 
Ensimmäistä kertaa järjestettävä messu oli vielä aika pienimuotoinen. Sellaisenaan käynti olisi saattanut jäädä pettymykseksi, vaikka sisältö olikin kerrassaan mahtavaa. Messuilta vaan odottaa aina paljon ja näytteilleasettejia olisi saanut olla lukuisia enemmän. Messuhallin täyttivät kuitenkin useat muut messut ja siksi nähtävää riitti. Itseäni kiinnosti etenkin käsityö- ja outletmessut. 
Ei pidä kuitenkaan ymmärtää sanojani väärin, sillä niin kuin kirjoitin, niin luomumessut olivat ihanat. Sen verran mitä sisältöä oli, oli se kiinnostavaa ja monipuolista. Hillot, marjat, mehut, juustot, leivät ja monet muut ruoat täyttivät hallin mauillaan ja hauillaan. Oli myös mukava oivaltaa, ettei siihen ”luomuuteen” välttämättä tarvita aina niin suuria. Jotenkin ”luomu” on sanana niin ylikäytetty ja trendikäs, että siihen on toisinaan vaikea tarttua. Ne äidin kotitekoiset mehuthan ovat juuri sitä parasta luomua ja lähiruokaa. 
Koko messujen sykähdyttävin konsepti oli Middag. Idean pointtina on tarjota tiettyjen ruokien raaka-aineet valmiiksi omaan kotiin saakka kannettuna  Palvelu sisältää reseptit, raaka-aineiden keräämisen ja pakkaamisen sekä valmiin ruokakassin toimittamisen kotiovelle pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa. 

Ateriakokonaisuudet on suunniteltu niin, että niiden valmistamiseen kuluu keskimäärin noin 30 minuuttia, riippuen raaka-aineiden kypsennyksestä. Lähtökohtana ovat kuitenkin aina tarkkaan valikoidut, puhtaat ja mahdollisimman lähellä tuotetut ainekset – tuloksena helposti valmistettavat herkulliset ateriat. Joka viikko on tarjolla monipuolisesti kalaa, lihaa, siipikarjaa ja kasvisruokaa. 

Aion ehdottomasti kokeilla tätä myöhemmin. Kuulostaa arjen suurluksukselta.

 Joku olikin bongannut minut Messukeskuksesta vihreässä collegessani ja valkoisessa rusetissa (kyllä, se olin siis minä). Matka jatkui messujen jälkeen töihin kolmea hillopurkkia ja yhtä tyrnimehupulloa rikkaampana. Suru iski puseroon jälkeenpäin, kun tajusin unohtaneeni ostaa leipäjuustoa. Onneksi ostin sitä tänään lohdutuksesi ihan tuosta lähikaupasta. Ja nyt siirryn sitä itselleni lämmittämään. 
Huomenna on vappu ja vihdoin tänään sain hankittua oman yo-mirrini. Luvassa on ystäviä, hyvää ruokaa ja jokavuotista, turhanpäiväistä vappukäyskentelyä.
Henriikka

AAMUKAHVILLA-FACEBOOK.

Vihdoinkin, kaikkien näiden miljoonien ajatusten jälkeen loin facebookiin aamukahvilla-blogin oman sivun.

Olen ollut näiden blogiasioiden kanssa kautta linjain aika varovainen. En ole huolinut mainoksia sivua koristamaan, ja yhteistyöjutuista olen suostunut ainoastaan niihin, joiden takana itse seison ehdottoman tosissani. Ja nyt minun ja blogin puolentoista vuoden yhteiselon jälkeen olen saanut itseni vakuutetuksi, että facebook-seinän luominen ei ole liian aikaista tai tyhjänpäiväistä.

Klikediklikkaa siis itsesi tänne ja tykkää. Tiedossa on blogijuttujen lisäksi tapahtumavinkkejä, pikakuulumisia ja esimerkiksi yksittäisiä kuvia, joita en kuitenkaan sellaisinaan blogiin laittaisi.

-Henriikka

Ps. Sivun luominen on huomattavasti helpompaa nyt, kun entisen ”be a fan” tilalle on tullut ”tykkää”. Rimani olisi ehkä liian korkea kutsua teitä liittymään faneikseni. Haha.

I am the hipster of his life.

Kukas se siinä? Meikä. Farkkutakissa ja villapaidassa. Meikä on sympaattinen. Kuljeskelen tuolla pitkin kuivuneita katuja lonkkari kainalossa ja Blackhawksin reppu selässä. Ruskeat nahkakengät löytyi Kouvolan Kylähullu-kirpputorilta kolmen euron hintaan ja oikea aarre oli Lönkan Fidalta napattu farkkutakki. Second handia tasoittamaan päällä on putipuhdas villapaita, tietysti anopin joululahja.

Meikällä on hyvä tyyli, poikamaisen rento ja leikkisä. Farkkutakki kulkee niskassa melkein joka päivä, nyt kun kelit sallii. Ja parasta on se, että hymy pysyy naamalla päivästä toiseen.

Tajusin muutama päivä sitten, että olen enää harvoin kameran takana. Sen sijaan kameran edessä joudun olosuhteiden pakosta kökkimään harvase päivä. Mieletöntä panostusta hassun harrastuksen eteen, suuri kiitos. Mutta kyllä tuollainen tyyli kuuluu ikuistaa myös kameran muistikortille ja myöhemmin teettää paperikuviksi. Voin sitten mummona katsoa, miltä sitä näytettiin nuorina ja nöpöinä.

Epätavallista itsekeskeisyyttä? DEJAVU? Lue eilinen juttu.
-Henriikka

He is the hipster of my life.

Kukas se siinä? Meikän Janne. Farkkutakissaan ja villapaidassaan. Janne on sympaattinen. Se kuljeskelee tuolla pitkin kuivuneita katuja lonkkari kainalossa ja Blackhawksin reppu selässä. Ruskeat nahkakengät löytyi Thaimaan reissulta second hand -torilta euron hintaan ja oikea aarre oli Lönkan Fidalta napattu farkkutakki. Second handia tasoittamaan päällä on putipuhdas villapaita, tietysti äidin joululahja. 
Jannella on hyvä tyyli, poikamaisen rento ja leikkisä. Farkkutakki kulkee niskassa melkein joka päivä, nyt kun kelit sallii. Ja parasta on se, että hymy pysyy naamalla päivästä toiseen.
Tajusin muutama päivä sitten, että Janne on enää harvoin kameran edessä. Sen sijaan kameran takana hän joutuu olosuhteiden pakosta kökkimään harvase päivä. Mieletöntä panostusta vaimon hassun harrastuksen eteen, suuri kiitos. Mutta kyllä tuollainen tyyli kuuluu ikuistaa myös kameran muistikortille  ja myöhemmin teettää paperikuviksi. Voin sitten mummona katsoa, miltä sitä näytettiin nuorina ja nöpöinä.

Olisi viikonlopun aika. Kietoudun mun Reino-kuvioiseen vilttiin ja haaveilen astianpesukoneesta. Töitä olisi taas sekä lauantaina että sunnuntaina, mutta sitkeästi porhalletaan tätä kiireen huhtikuuta. Kyllä se on pian ohi. Tekisi mieli mennä bongailemaan katutyylejä, tsekkailemaan kauppojen kevätmuotia ja kiertelemään Jannen kanssa kyläjuhlia, järjestää parvekejuhlat ja kaivaa koripallo varastosta. 
Kivaa viikonloppua jok’ikiselle.
Henriikka
Ps. Kysyin Jannelta minkä biisin laittaisin tähän juttuun. Hän vaati ehdottomasti Isac Elliotia. Olkoon sitten se.

Joutsen-untuvatakki ja ihana arvonta.

Innostuin alkuvuodesta kevytuntavatakeista. Tutustuin niihin, selvitin faktoja ja jaoin maaliskuun alussa intoani teillekin. Nyt laitan kuitenkin astetta paremmaksi, sillä nyt puhutaan kotimaisesta huippulaadusta. Joutsen on ollut tuttu nimi puhuttaessa peitoista ja tyynyistä, mutta mitä vaatteisiin tulee, olen kulkenut laput silmillä. En ollut tiennyt klassisten untuvatakkien olemassaolosta hataraa ajatusta enempää, kunnes alkuvuodesta Joutsen kysäisi olisinko kiinnostunut kotiuttamaan yhden untuvatakin. Ajoitus ei olisi voinut olla parempi: olin edellispäivänä saapunut Thaimaasta ja hyytävässä pakkasessa puinut Jannelle laadukkaan toppatakin puuttumista. Kaiken lisäksi olin vielä puhunut untuvatakista – tässä kohtaa voidaan puhua pinnallisesta johdatuksesta.
Kuljin takissani läpi talven. Uuden takkini kanssa oli ylellistä: bussinpenkille istuessani hanhenen untuvat painuivat hiljalleen kasaan ja olin kuin kokoaikaisen turvatyynyn sisällä. Joutsenen ideologiaan ei kuulu pyrkiminen jokaisen trendin harjalle, vaan tuottaa maailmaan iätöntä laatua ja sellainen olo takista tulikin. Maailman parhaiden untuvatakkien valmistaminen, asiakkaiden kuuleminen ja luonnon arvostaminen ovat kova ajatuskolmikko yrityksen pohjalla.
Joutsen on maailman pohjoisin untuvatakkien valmistaja. Se on saanut allergia- ja astmaliiton Allergiatunnuksen ja tuotteet ovat eettisin perustein valmistettuja. Suoraan sanoen yritykselle on myönnetty kasapäin kaikenmoisia maailmaaparantavia merkkejä. Ei voi sanoa kuin että GOOD JOB.
Mitä Joutsenen kevyttoppatakkeihin tulee, sellaista en vielä omista. Keikistely kaikissa malleissa sai kuitenkin suhteellisen vakuuttuneeksi. Takkeja on kolmea mallia (ylin kuva: Martiina, kaksi keskimmäistä: Marieville, viimeinen Kreeta). Niin kuin varmaan arvaattekin, on pitkät mallit hyvin paljon enemmän omaa tyyliäni. Poseeratessani tuulen tuiskeessa haaveilin pitkästä napitettavasti mallista, jonka voisin heittää päälle viilenevien kesäiltojen kävelyille ja rinkkaan reissatessa.
Mutta nyt siihen yllätysosuuteen, nimittäin Joutsen tarjoaa yhdelle onnekkaalle lukijalle tällaisen luksustakin. Arvontaan voi osallistua aina vappuun saakka, viimeistään 1.5. klo 23.59.  
EDIT: arvonta on päättynyt.
Kommentoi kommenttipoksiin mailiosoitteesi ja millaisia juttuja haluaisit lukea aamukahvilla-blogista kevään ja kesän 2013 aikana (nyt on mahdollisuus muistuttaa kaikista jo aiemmin annetuista juttuideoista). Voittaja saa valita itselleen takkimallin ja värin kuvien kolmesta värivaihtoehdosta. Takin arvo on reilu 300 €.
Siinä oli infoa riittämiin tältä päivältä. Huomenna ehkä taas höpisen vähemmän asiantuntevasti.
– Henriikka
Ps. Hahaha Joutsen oli vuoteen 2004 asti nimeltään ”Höyhen”. Nimi kuitenkin vaihdettiin, sillä yrityksen 68 vuoden aikanakaan ulkomaalaiset eivät oppineet sanomaan tuota sanaa.
EDIT: Kyseessä ei siis ole talvitakki, niin kuin moni on erehtynyt luulemaan. Kevytuntuvatakit ovat omiaan välisesonkeina ja esimerkiksi viileinä kesäiltoina.

Kirjojen ja ruusujen surkeaa vaihtokauppaa.

On hyvä kirjoittaa, kun ulkona merellä laulelee lokit. Ne tuo samankaltaista turvaa, kuin aurinko päivisin. Kevättakissa tarkenee jo, kunhan kaulaliina on muhkea. New Yorkista kirpputorilta löytynyt karvakaulus on omiaan Marimekon pitkän mustan takin kanssa. Kaiken alla on pystyraitainen Burberryn vintagekauluspaita, joka on tämän kevään trendien mukainen aivan vahingossa. Ei sentään pelkistetyn mustavalkoinen, sillä enhän minä mikään muodinorja ole. Erään lukijan sanoja lainaten: ”Voisit ehkä jättää tuollaisten vaatteiden kanssa tuon muoti-tunnisteen pois”. Mutta sen minä vain sanon, että muotia se on katumuotikin. Niin vaatteissa kuin sisustuksessa pätee hyvä sääntö: kun yhdistelee uutta ja vanhaa, tulee lopputuloksesta paras.
On ollut sellainen tavallinen päivä. Ja kuitenkin, kun tämänkin tiistain sisältöä lähtee tarkemmin tutkailemaan, huomaa että ’tavallisuus’ voi olla käsitteenä suhteellinen. Poljin aamulla pyörällä kouluun ja pidin puheviestinnän kursilla 3-minuutin vaikuttavan puheen. Lounaaksi pyyhälsin duuniin ja järjestelin näyttelyä ja sen avajaisia viiteen saakka. Jatkoin siitä ratikalla Mbariin, jossa tykitin sähköpostia suuntaan jos toiseen ja join kahvia koulukaverini kanssa koulutehtävien ohella. Tarkoituksenani oli soittaa kahvisession päätteeksi ystävälleni, josko saisin tulla kylään, mutta akkuni loppui. Päätin kuitenkin lähteä soittamaan ovikelloa. Asuntoon minut päästi kiinalainen kämppis, keski-ikäinen mieshenkilö, joka hataralla yhteisellä kielellä kertoi ystäväni olevan poissa. Jäin asuntoon odottamaan. Metsästin läppäri sylissäni naapurien salaista, avointa langatonta verkkoa, jonka kautta voisin tavoittaa ystäväni. Säälittävät puuhani huomannut kämppis tuli ihmettelemään, ja sain etevällä elekielelellä pyydettyä lainaksi puhelimen laturia. Hurraa, tavoitin ystäväni ja kerroin nököttäväni hänen keittiössään. Kotvan kuluttua hän saapui croisantteja paperipussissa ja vuodatimme elämäämme aikamme siinä, kunnes puolisen tuntia sitten ajelin turvallisesti ratikalla takaisin kotiin.
– Toistan. Tavallisuus on suhteellista.
Tänään oli kirjan ja ruusun päivä, jota unohdin juhlistaa. Sinänsä naurettava päivä, sillä koko keskiössä olevan idean diili on surkea: miehet antavat naisille ruusuja, naiset miehille kirjoja. Vaikka rakastan perinteitä (ja ruusujakin… vaikka neilikoita enemmän), niin tänä päivänä olisin voinut kapinoida ja käydä ostamassa itselleni jonkun kunnon tiiliskiven. Olen jo merkannut kalenteriini muutaman viikon päähän kahden päivän lukuloman: kaunokirjallisuutta ja halloumi-salaattia, samalla kun kynsilakka kuivuu.
-Henriikka
takki/Marimekko-second hand, farkut/Levi’s-second hand, kauluspaita/Burberry-second hand, turkiskaulus/second hand, kengät/Bianco footwear

Tunnelmia (ja suurkiitos!) Fidan tyyli-illasta.

Takaisin lauantai-iltaan. Keväinen Helsinki ja Lönnrotinkadun Fida. Niin kuin aiemmin olin mainostanut ja intoillut, niin Fidan ja Outin kanssa järkkäilty tyyli-ilta pärähti käyntiin 17.00. Paikalle valui väkeä tupa täyteen, ja tarjoilut oli katettu kertakaikkisen herttaisesti: oli eriparikupit ja Laitilan limut. Ja mikä voisi olla parempi sisustus, kuin second handia lattiasta kattoon.
Illan avasi Fidan työntekijä kertomalla kummityöstä. Siitä jatkoimme Outin kanssa itse tyylipuolen luennolla. Keskiössä oli kestävä kehitys ja kuluttaminen, second hand -muoti, inspiraatio ja kestotrendit.  Hauska kontrasti syntyi, kun puhuimme molemmat omista vinkkeleistämme: Outi alan ammattilaisena ja minä sinänsä teorian untuvikkona, mutta second handin rakastajana. 
Luento saattoi välillä hitusen irtautua raameistaan, tärkeän asian ollessa keskiössä, on vaikea olla vaahtoamatta. Onneksi eräs palautta jättänyt vierailijakin kommentoi asiaa seuraavasti:

”Esitys taisi hiukan venähtää pituutta alunperin aiotusta, mutta koko sisältö oli täyttä asiaa ja ainakaan minä en pitkästynyt tai haukotellut, vaikka takarivissä istuinkin. Uusia asioita sen sijaan opin paljonkin.”


Jos jotain kannattaa luennolta muistaa, niin ne ovat mahdollisesti seuraavat asiat:
– Huomioi vaatteen koko elinkaari: mitkä seikat vaikuttavat ympäristöön?
– Älä heitä roskiin mitään, mikä on 90-luvulta tai vanhempaa.
– Mieluummin överit kuin vajarit.

Illan ilahduttavin huomio oli, kuinka yleisö lähti kommentoimaan luentoa ja puhumiamme asioita. Hyvin epäsuomalaista, mutta uskomattoman antoisaa ja mukavaa. Tärkeiden asioiden äärellä on aina parempi ottaa keskusteluun mukaan useampia ihmisiä, etenkin kun kommentit valaisivat asiaa aina uudesta näkökulmasta. Ei tämä maailma mihinkään kuolisi, jos kaikki olisivat yhtä perillä asioista kuin tyyli-iltamme popula.
Peppua puuduttavan puheosuuden jälkeen oli kuitenkin vielä reilusti tilaa aarteiden etsinnälle, toiselle kahvikupille ja uusille tuttavuuksille. Osan kanssa pääsin juttelemaan, joskin harmittamaan jäi, ettei kaikille yksinkertaisesti jäänyt aikaa hälinän keskellä. Mustaknalliselle tytölle sellaisia terveisiä, että olipa uskomaton liivi sinulla. Piti se tulla sanomaan, mutta enpä kerennyt. Sen sijaan fiilistelin erään kanssa uusgrungea ja Adidaksen sinivalkoista retropipoa. Kerralla ei ehdi kaikkea.
Ostostelun lomassa kansaa viihdytti rakastettava Frankie Say Relax. Vintageaarteiden keskeltä kuului iloisia sointuja ja kaunista laulua. Hyvin fanitettava bändi, vaikka näin mukavan musiikin vuoksi saattaakin hairahtua shoppailemaan tavallista enemmän. Vinkkasivat vielä, että äänestää kannattaisi täällä, jotta heidät nähdään Flow-festareiden lavalla.
Bändiä kävi kuvailemassa myös tuotantoyhtiö Luomustudio Productions. Jään odottelemaan jaettavaa videomateriaalia jännityksellä. 
Iltamiin osallistuneiden palaute on tietysti parasta antia:

”Ja kiitos itsellenne mukavasta ja mielenkiintoisesta illasta! Ilmoittauduin mukaan ihan ummikkona, jos asiaa ajatellaan muotiblogien näkökulmasta. Kirpparit, itse tekeminen ja tuunailu sekä oman ympäristötietoisuuden kartuttaminen sen sijaan ovat tuttuja juttuja, ja sen takia tapahtumasta kiinnostuinkin. Ja tykkäsin todella.”


Fidalla vallitsi mukava tunnelma, kun vaatteet löysivät uusia koteja, musiikki soi ja tyylistä höpöteltiin pitkälle iltaan. 
Henriikka ja Outi kiittää ja kumartaa. Kiitos osallistumisesta ja mielenkiinnosta. Toivon todella, että tällaisille tapahtumille on jatkossakin kysyntää. 
– Ja erityiskiitos suosionosoituksista duckfacelleni.
-Henriikka
Kuvat: Eino Manner, Janne Simojoki

Pyydä anteeks, ku oot munannäköinen.

Minulla oli unelma. Ei kovin pitkäaikainen sellainen, mutta kelpo unelma kuitenkin. Maanantaina ilmestyivät Poola Katarynan facebook-sivulle uuden malliston vaatekappaleet. Vedenalaisen maailman inspiroima mallisto oli kaunis ja ylellinen, mutta turkoosinväriset lintuhousut nähdessäni en voinut enää keskittyä muihin vaatekappaleisiin. Yksinkertaisesti mielettömän kauniit. Ehkä kauneimmat housut, joita olen koskaan nähnyt.
Ja perjantaipäivän päätteeksi (ja siskoni Helsingin vierailun kunniaksi) talsimme Iso-Roobertinkadun OVVN-myymälään katsastamaan, tulisiko näistä tulevan kesän gallerian-näyttelyiden-avajaisten-pökät. Upouudet housut olivat nostettu ikkunaan ja sydämeni pamppaili yhä lujemmin.

Jouduin pettymään. Näytin housuissa munalta. Housut eivät olleet kropalleni lainkaan istuvat, olin totaalisen toopen näköinen. Tai oikeastaan sen näköinen, että olisin yrittänyt pukea jonkun toisen housut jalkaan. 
Tietenkin pyörin siinä aikani. Tiedättehän sen, kun huomaa ettei unelmien vaate olekaan itsensä päällä unelma ja ihan kuin sellainen kummallinen nykiminen, vötkistely ja vääntelehtiminen saisi vaatteen muuttavan muotoaan. Toivon, että housut vastaisivat monen päivän unelmointini tulosta, mutta lopputulos olikin kuin olikin vain muna.
Nielin pettymykseni, yritin muka kiitellä itseäni rahansäästöstä ja keskityin putiikin muihin tuotteisiin. Onneksi OVVN:llä tarjontaa riittää. Kaupan sisältö koostuu 10 nuoren suunnittelijan tuotteista ja tarjolla on uniikkeja vaatteita ja asusteita. Hypistelin ja ihastelin. Haldinin mustavalkoinen apinakuosi kutkutteli kesäksi ja Hankala näytti hyvältä mustavalkoisissa villa-asioissa. Myyjä oli mukava ja perjantaitunnelma korkealla.

Voi olla, että tällainen lähti mukaani. Tai sitten ei. 
Niille, jotka noista turkooseista housuista pitivät, tulisi seuraava neuvo:
Käykää koklaamassa ja ostakaa omaksi. Saan varmaan mielenrauhan vasta sitten, kun joku saa nuo täydelliset housut vaatekaappiinsa lemmikeiksi.
-Henriikka

Fair Trade Knitting – Reilun kaupan kutomista

 
Olen ennenkin kirjoittanut yrityksestä nimeltä Wool and the Gang ja teen sen taas. En pääse yli siitä, miten sympaattinen konsepti tämä on. Eettistä, perinteistä, inspiroivaa, alkuperäistä, mutta kuitenkin täysin ajan hermolla. Wool and the Gang on ensimmäinen DIY-muotibrändi ja sen taustalla on rakkaus terapeuttiseen neulepuikkojen ääneen ja idea maailmanlaajuisen neuleperheen perustamisesta. 


”Make the world a more creative, communicative, caring and cosy place.”

Lankaa Wool and the Gang hankkii korkealta, 3500 metrin korkeudelta Perusta. Yrityksen mukaan paimenet nimeävät siellä lampaansa ja laiduntavat niitä suurilla aukiolla, samalla kun paikalliset neulojat kerivät pehmeää, kaunista villaa. Onnellisten lampaiden ja onnellisten kutojien keskuudesta nousee elinikäistä, kestävää muotia: villaa, alpakkaa ja puuvillaa. Näitä yhdistäen ja hyödyntäen Wool and the Gang tuo lankojensa kautta maailman ja ihmisen väliin jotain pehmeää, innovatiivista ja värikästä.

Wool and the Gangin päätuotteita ovat Do it yourself -paketit, jotka ovat ylellisiä pakkauksia sisältäen langat, ohjeet ja puikot haluttuun tuotteeseen. Laiskoille on kuitenkin valittavissa myös valmiita neuletuotteita ja näissä kuvissa minulla on päälläni juuri kaksi sellaista: ylemmissä kuvissa Rock Away -mekko ja alemmissa Coco Sailor -neulepaita. Odotan, että kesällä saan kulkea pelkässä mekossa ja yhdistää neuleen farkkusortseihin.

 
Tällainen blogiyhteistyö on enemmän kuin mieluisaa. Nämä ovat sellaisia vaatekappaleita, jotka tekevät maailmasta paremman. Ja ehdottomasti myös sellaisia yrityksiä. ’Eettisyys tyylistä tinkimättä’, siinä on monelle muullekin brändille pulma ratkottavaksi.
Mutta hei, etten pääsisi liian helpolla, niin otin myös neulehaasteen Wool and the Gangilta vastaan. Saatte myöhemmin nähdä kuvia, millaisen vaatekappaleen onnistuin omin pikkukätösin ähertämään.
Mitä parahinta torstaipäivää arvon leidit ja herrat. Muistakaa, että villa tutkitusti parantaa elämänlaatua.
Peace, 
Henriikka
Kuvat: maailman mukavin Eino Manner

Musta villakankainen kylpytakki

Pyöräilin eilen tuttuun tapaan kouluun Taideteollisen Korkeakoulun ohi, kunnes seinää vasten nojaili viikon inspiraatioihminen. Meinasin kääntyä U-käännöksen vauhdissa, mutta nanosekunnissa tajusin sen mahdollisesti herättävän kummastuneita katseita tässä henkilössä. Kadulla kun ei siinä hetkessä näkynyt ketään muita. Ja minä olisin tehnyt U-käännöksen, tuijottanut hetkosen ja tehnyt jälleen äkkikäännöksen? Sitten poistunut paikalta? Olisin toki voinut pysähtyä ja kehua tyyliä, kysyä mistä nainen on hankkinut takkinsa. Mutta eihän sellainen ole vaihtoehto. Eihän sellainen sovi. 

Eilisen muusani asu koostui tasan kahdesta asiasta: mustasta, kylpytakkimaisesta villakangastakista ja mustasta piposta. That’s it. Taisi hänellä olla kengätkin, mutta niihin en edes kiinnittänyt huomiota. Ja minä, joka kaikista vähiten kannan ylläni mustaa, olin aivan lumoutunut tuosta yksinkertaisesta kokonaisuudesta. Voi olla, että muusani ulkoinen habitus oli jollain lailla spesiaali, mutta hän kuitenkin sai minut vakuutetuksi siitä, että musta peruspipo+musta pitkä takki on maailmankaikkeuden toimivin yhdistelmä.

Ja jotta uskotte intoni todeksi, keräsin vielä kollaasikuvankin mahdollisista vaatekappaleista tähän kahden vaatekappaleen tyyliin:

Takit (ylhäältä alas)
Nowhere, Myth Coat
Hubert, Carpet Coat Black
ASOS, Oversize Pocket Belted Coat

Pipot (ylhäältä alas)
Costo, Wipi Black
Ponke’s, Life Extension logo black
Ksbsport

Täytyy myöntää, että tämän asian kanssa olen ajastani myöhässä. Kesä on tulossa ja minä haaveilen villakangastakista. Tuollaiset takit olivat talvella kovaa huutoa ja olen muotimaailman hitain lurjus. Vieläköhän jostain alerekistä löytyisi minulle yksi? Vinkkailla saa. 
-Henriikka

Aurinkopuuteria silmissä.

Tänään oli harmaata. Koko kaupunki oli harmaa, ja harmaa olin minäkin. Iltapäivästä on löytynyt jo ehkä vähän joitakin kirkkaampia värejä, mutta harmaa on pitänyt pintansa. Kokonaisvaltainen harmaa massa on valunut koko kaupungin ylle kuin marraskuu olisi.
En usein taistele pukeutumisellani säätiloja vastaan, mutta tänään yritin. Halusin jotain raikasta, keväistä, uutta. En ollut aikoihin käyttänyt vitivalkoista kauluspaitaa ja nostin sen henkarilta käyttööni. Toinen paidan lieve rennosti housuissa, toinen laskeutui ulkopuolelle epäsymmetrisesti. Ja jotta nahkaa ei olisi liian vähän (liian paljon sitä ei voi koskaan olla), niin nahkahousujen kanssa käytin ruskeaa nahkatakkiani kevään ensimmäisen kerran. Ja se oli yhtä ihana kuin syksylläkin, kun pakkasin sen pahvilaatikkoon.
Ja mitä se toivomani ’uusi’ sitten oli? Aurinkopuuteria silmäluomissa. Olin taas kerran tarttua huulipunaan, kun ajattelin kokeilla jotain muuta. Luomivärien ollessa vielä muuton jäljiltä kadoksissa, aurinkopuuteri sai ajaa asian. Ja mitkä kesäfibat siitä syntyivätkään! Ehkä en vaivaudu edes kantamaan kesän reissuille luomivärejä. Tulkoon aurinko.
-HenriikkaPssst! Lauantai-iltana tänne.
paita/Taiwanin tuliainen, housut/Mango, kello/Daniel Wellington, takki/second hand

Lähettäkää minulle kirjoja.

Uskokaa tai älkää, mutta aion vähän liekittää. Löysin internetin ihmeellisten linkkien ja monien monien siirtymävaiheiden kautta toiseen maailmaan. Se oli mahdollisesti Narnia. En kulkenut vaatekaapin läpi, mutta löysin silti uskomattoman maailman täynnä unia, haaveita ja melankoliaa. Oprisco photography loi minulle täydellisen muutaman tunnin hetken murrettujen värien, absurdien luonnonilmiöiden ja kameraan vangittujen tunteiden kautta. Olisin mielelläni jok’ikisen kuvan tarinan päähenkilö. 

Nämä kuvat luovat uskoa siihen, että Scandinavian Music Groupin sanoitukset voivat sittenkin olla paikkaansapitäviä. Pitäisi laittaa vinyylilevy soimaan, käpertyä viininpunaiseen samettinojatuoliin kirjaa lukemaan, juosta jääkylmään rantaveteen kahlamaan Jane Austen -mekossa ja vaatia iltapalaa vuoteeseen. Nämä kuvat saavat myös uskomaan, että Suomenlinnan lokit ovat kilttejä ja ne toimittavat kirjeet perille kyyhkysten lailla.
Tarkoituksena oli katsoa blogin päivittämisen jälkeen Miss Farkku-Suomi, mutta taidan vaihtaa: Shakespeare in Love voisi olla nappi. 
Henriikka

Kuvat: oprisco photography

37,4 astetta.

Tiedättekö sellaiset kuumeen jälkeiset päivät? Että ensin sairastetaan ja kun kuume alkaa laskea, niin jäi päivä tai pari sellaista höntsäilyä. 37,4 astetta ja periaatteessa voimissaan tehdä kaikkea kuin tavallisesti, mutta ei aivan. Ne olivat lapsuuden lempipäiviäni, vaikka sitä olikin silloin vaikea myöntää. Sai katsoa koko pitkän päivän muumeja, juoda Jaffaa ja isä saattoi tuoda naapurikaupasta jotain hyviä kurkkupastilleja, jos oikein kauniisti pyysi. Ei tarvinnut mennä kouluun, mutta kotona sai tehdä kaikkea niin kuin normaaleinakin päivinä. Potilas sai kuitenkin enemmän huomiota kuin tavallisesti, ja vanhempia pystyi passuuttamaan mukavasti. 
Minulla on jostakin syystä tänä keväänä ollut niitä päiviä kovin paljon (ja niiltä useilta päiviltä ovat nämä kuvatkin). Enää en saa vanhemmilta huomiota, paitsi puhelimessa, mutta Janne saattaa kiikuttaa kotiin uusimman suosikkilehden, eikä minun koskaan tarvitse laittaa teevettä itse kiehumaan. Tänään Janne kuitenkin keikkailee jossain maailman kolkassa ja joudun huolehtimaan itse itsestäni 37 ja risojen kanssa. Kääriydyn Reino-huopaan, laitan halloumi-salaattia ja säälin itseäni reilusti. Silitän omaa päätäni, rutistan lujasti ja voivottelen.
Sairastelupäivät on hyvä hoitaa juuri tällaisina päivinä, kun keli on maailman kurjin: tuollahan tulee kaatamalla vettä. Kesä on kolme viikkoa myöhässä, ja oikeastaan voin hymähdellä tyytyväisenä, että vietän lauantai-iltaa seinien sisäpuolella. Kun purin kirjahyllyyn laitettavia muuttolaatikkoja, löysin kaiken keskeltä huikean piristysruiskeen. Äitini ja isäni romanttisessa kihla-aikoina ostetussa kirjassa opetetaan sanomaan ”minä rakastan sinua” useillä eri kielillä. 
Piristys kuitenkin johtui pääosin lapsuuden taiteellisista ambitioistani (omat jutut, parhaat jutut). Lapsena minulla oli ratkaisun avaimet taskussani tähänkin pulmaan: kaikille suuttomille ihmishahmoille on piirretty punaisella tussilla iloiset hymyt. Äiti kiitti tytärtään urotyöstä.
Sairasväänsinä on aikaa neuloa, leipoa, ommella ja siivota. Suurin urakkoihin en kuitenkaan ryhdy minäkään, sillä nykyisin nämä sairaspäivät eivät ole lemppareitani. Tahdon päästä takaisin arkeen kiinni. Koomisinta käytöksessäni on, että viimeisinä parantelupäivinä meikkaan itseni usein pelkkää kotia varten, jotta saan edes jotakin aikaiseksi. Meikittömänä rojahdan sohvalle ja viivyn siellä viikkoja.
Marimekon metsänvihreää villapaitaa saan kiittää siitä, että olen pysynyt lämpiminä nämä useat kevään potilashetket.

37:n celciuksen kevätpäivinä olen kaivanut herkkukaapista joulun jämäsuklaat ja laittanut kynttilät palamaan. Ystävältä lahjaksisaadut paperiset kynttilälyhdyt ja yhteensulaneet kynttilät nostavat kuumehoureista ja pitävät elämässä kiinni. Uusin Olivia-lehti sai nauramaan hifistelyjutullaan. Vielä olisi muutama lukematon lehti jemmassa.
Toivottavasti tämä on viimeinen sairasteluni pitkään aikaan. Parane pian meiksi.
-Henriikka.
Ps. Muistathan ilmoittautua tyyli-iltaan. Odotan jo innolla.

Marimekon Ike saapui taloon.

Tänään tein Fidalta second hand –löydön, josta epäilen söpön villasukkasiskoni olevan pikkuisen kateellinen. Puisen hyllystön ylärivissä nojaili punainen Marimekon reppu. Mukaanihan se sitten lähti, niin kuin arvata saattaa. 
Month of Sundaysin pärereppua ei voita mikään, mutta sitä ei uskalla ottaa mukaan sateella tai miljoonapakkasilla. Siksi selässäni on läpi talven kulkenut uskollinen ruskea Fjällrävenini. Minulla on kuitenkin epäilys, että nämä kaikki kolme pystyvät elämään sopuisaa rinnakkaiseloa. 13-tuumainen läppärikin mahtuu tähän hyvin. 

 Tällaisen repun kanssa pitää varoa sellaista liian söpöä yhdistelyä, ellen tahdo palata teinivuosiini villasukkien, kirkkaanvihreän pallotakin, takkutukan ja vaaleanpunaisten, korkeavartisen tennareiden luokse. Nahka, pitsi ja vahva denim ovat omiaan näin ”suloisen” repun kanssa. 
Mutta nyt keskityn Elastiseen. Kiitos hei. Jäniskevennyksenä kerrottakoon, että eräs yö näin unta, jossa mulla oli juttua Elastisen kanssa. Loppu-unesta Ela kuitenkin muuttui Ruudolfin ja Karri-Koiran yhdistelmäksi, ja he sitten toivat mulle yhdessä laulaen ja tanssien aamupalaa vuoteeseen hopeiselle tarjoiluvaunulla.
Taidan olla viikonlopun tarpeessa. 
– Henriikka
ps. Ainiin, pitäähän minun antaa tapani mukaan uudelle perheenjäsenelle nimi.
Miten olisi Ike?

Ei enää pitkiä kalsareita.

Kerään kevättä iholle farmareiden polvissa ammottavien reikien kautta. Kerään kevättä iholle housujen punteista ja siksi käärinkin ne yhtä taitosta korkeammalle kuin tavallisesti. Kerään kevättä iholle paidan kauluksesta ja siksi jätän viimeisen napin napittamatta. Vajaa kuukausi sitten kirjoitin, kuinka en ole vielä saanut tarpeeksi talvesta. Äkkiäkös se ihmisen mieli muuttuu. 
Tänään oli hyytävä ilma, kuin Mörkö olisi saapunut Muumilaaksoon. Ei auttanut kuin kääriytyi trenssiin ja hytistä. Alkuviikosta ihoa kuitenkin hellittiin, kun aurinko vihdoin paistoi uskottavasti. Terminen kevät alkoi Helsingissä. Puin risat farkut ja ruudullisen takin ja vedin viininpunaisen pipon kiharapilven päälle. Täydellisen lunkki asu kevään vastaanotolle.

Huhtikuussa ei ole aikaa millekään, mutta onneksi kevään tekemiseen ei tarvita kuin uudet aurinkolasit. Jos sitäkään. Ja ne löytyivät jo viime viikonloppuna jäähallin kirpputorilta: kissamaiset, kivat. Ehkä kevään tekemistä nopeuttaisi kuitenkin blenderillä itsesekoitetut smoothiet, kirkkaanväriset sukat (jotka pilkottavat liian lyhyiden lahkeiden alta) ja polkupyörän kevätremontti. Paljonkaan en pysty punaiselle mummopyörälleni tekemään, mutta ehkä voisin muka olla kiillottavinaan sitä?

Aurinko, jää ikuisiksi ajoiksi. Tai vähintään lokakuun puoleen väliin. Tulvi ovista ja ikkunoista, kasvata ystävieni kotikutoiset yrttipuutarhat kaikkeen kukoistukseensa ja kuivata kotikatu kokonaan.
Ja kun lakaisukoneet ahkeroi, 
pian ei tarvitse enää kuulla soran aiheuttamaa,
epämiellyttävää ääntä korkojen alla.
Henriikka

KUTSU: Tyyli-ilta with aamukahvilla & Outi Pyy

Kivojakivoja uutisia! Järjestämme trashionista-muotivaikuttaja Outi Pyyn ja Fidan kanssa tyyli-illan ensi viikon lauantaina 20.4. klo 17-20. Puitteet tarjoaa upouusi Lönnrotinkadun Fida-lähetystori, joka on osa Fidan uutta konseptia: myymälään valikoidaan mm. laadukkaita vintage- ja retrotuotteita. Illan ohjelmassa minä ja Outi kerromme vinkkejä siitä miten ja miksi kannattaa pukeutua second handiin, ja miten vintage-tyyli luodaan kestävästi ja ekologisesti, mutta samalla kuitenkin omasta tyylistä tinkimättä. 
Tapahtumassa voi tehdä ostoksia -20% alennuksella ja illan päättää akustisesti bändi nimeltä Frankie Say Relax. Ecover arpoo osallistuneiden kesken kaksi tuotepalkintoa. Tiedossa on siis tiukka paketti tietoa ja inspiraatiota, mutta myös rentoa olohuone-tunnelmaa, kahvia ja sympatiaa.
Huomioithan ennakkoilmoittautumisen.
Nähdään Fidalla!
-Henriikka

Ps. Yhteistyöhön lähti myös Luomustudio Productions, jonka johdosta tapahtuman jälkeen nähdään videokoostetta FSR:n keikasta. Jei!

Vaatetunaaja vauhdissa: kesävaatteita!

Kotiini kerääntyy tasaiseen tahtiin vaatteita kirpputoreilta. Erääseen vinoon pinoon päätyvät kuitenkin ne, jotka kaipaavat Edwardin kädenjälkeä. Sakset ovat laiskan tunaajan paras kaveri ja usein ne riittävät omiin askarteluihini hyvin. Toisinaan tarvitaan ompelukonetta, joskus liimaa, joskus muutama hassu parsinpisto ja joskus jotakin järeämpää. Saksia ei kuitenkaan saa aliarvioida, sillä mikään ei tee yhtä paljon, yhtä helpolla kuin rakkaat oranssit Fiskarsit.
80-luvun lastentakit ja -paidat mahtuvat usein itselleni sen jälkeen, kun olen leikannut hihat pois. Myös takkien tunailut ovat vakiotoimiani. Takista onkin yhtäkkiä liiviksi tai mekoksi, mikäs sen parempaa. Alla viimeisimmän vinon pinon leikkelyn seurasta. Leikkasin tylsiksi käyneistä, vääränkokoisista tai -näköisistä vaatekappaleista tulevan kesän vakiokalustoa. Että tervetuloa vaan kesä 2013.
 
Kuka muu harrastaa tätä sakset kädessä heilumista? Varsinkin ensimmäisen ja viimeisen kuvien liiveistä tuli samantien lemppareitani. Viimeistely jätettäköön heille, jotka siitä nauttivat.
Hei, eilen toivoin mukavaa tiistaita. Sellainen se loppujen lopuksi on ollutkin: puheviestintä, työelämän ruotsia, juoksulenkki ja pian jäätelöilta. Kahvipannun kansi ei ole löytynyt, mutta jatkan salapoliisin työtä.
-HenriikkaPs. Muuttosiivouksen toimesta lisää kampetta lisätty blogikirppikselle.

Kirpputorimekossa häihin.

Sniikpiikeistä koko kokonaisuuteen: kuvissa on koko komeudessaan juhlatyylini, jossa vietin kauniin hääjuhlan. Olin Turun reissulta löytänyt pitkän, pitkähihaisen vintagemekon SPR:n Kontti-kirpputorilta. Kirppikselle sattui juuri vierailumme aikaan ale-päivät, ja mekon hinnaksi jäi 0,5 euroa. Muutaman kavennuksen jälkeen mekko oli pakko päästä koeajamaan, ja lopputalven häät saapuivat mekolle täydelliseen ajoitukseen. En muista koskaan omistaneeni vastaavanlaista maksimekkoa, jonka hihatkin ylettyisivät ranteisiin saakka. Mustakultainen, kiiltävä printtikangas oli jo sinänsä juhlava, mutta korot ja näyttävä nuttura toi itselleni lisäluottoa asuun.
Upseerikerho upposi omaan visuaaliseen makuuni enemmän kuin hyvin. Kenraalien kuvat kaikissa korniudessaan olivat uskomattoman tyylikkäitä ja niistä levisi jopa lieviä hipsterisignaaleja. Huolisin omaan kotiini ikihyvin jonkun komean armeijan urhoollisen taidepläjäyksen. Lisäksi tapetit huokuivat ajanpatinaa ja ikkunat olivat suuret, ikkunalaudat leveät ja sopivasti kuluneet. Silmät kiersivät juhlatilaa ja lepäsivät.
Koristelut olivat kauniit ja juhlalliset. Erityismaininnan tietysti ansaitsevat pellavaliinat, jotka toivat meille nostalgisia tunteita, sillä ne olivat perua omista häistämme. Häissä tulee väkisinkin aina ajateltua, että miten meillä tämä sama asia oli. Myönnän, että häiden järjestelyä on jossain määrin ikävä. Onneksi lähitulevaisuudessa siintää lisää ystävien häitä, joista voi ammentaa romantiikkaa ja itkupuheita sydämensä kyllyydestä. 

Juhla- ja arkimeikkini eivät kovastikaan paljon eroa toisistaan. Pyrin pitämään molemmat suhteellisen luonnollisina, joskin tahdon olla täsmällinen ja huolellinen. Mikään ei ole surullisempaa, kuin leukapielissä vilisevät meikkivoiteen rajat tai ylikaranneet huulipunat. Juhlameikkiin laitan usein kajaalikynän sijasta nestemäistä kajaalia ja hitusen juhlavampaa luomiväriä. Tällä kertaa kultasävyisen puvun kanssa sopi kultainen helmiäsluomiväri.

Mikään juhlavermeistäni ei kuitenkaan vetänyt vertoja Jannen juhlanutturalle.

 Huomenna juhlapöhinöistä takaisin arkityyliin ja kullanhohdosta taas siihen tavanomaiseen pahvinruskeaan. Hiljalleen muuttolaatikoiden tavarat löytävät omat paikkansa ja eilen saimme jopa päätettyä huonekalujen paikat. Elämä on hyvää.
Tiistai on yleensä viikon hankalin päivä. Toivon, että huomenna se sujuu kuin tanssi.
-Henriikka