Ei enää pitkiä kalsareita.

Kerään kevättä iholle farmareiden polvissa ammottavien reikien kautta. Kerään kevättä iholle housujen punteista ja siksi käärinkin ne yhtä taitosta korkeammalle kuin tavallisesti. Kerään kevättä iholle paidan kauluksesta ja siksi jätän viimeisen napin napittamatta. Vajaa kuukausi sitten kirjoitin, kuinka en ole vielä saanut tarpeeksi talvesta. Äkkiäkös se ihmisen mieli muuttuu. 
Tänään oli hyytävä ilma, kuin Mörkö olisi saapunut Muumilaaksoon. Ei auttanut kuin kääriytyi trenssiin ja hytistä. Alkuviikosta ihoa kuitenkin hellittiin, kun aurinko vihdoin paistoi uskottavasti. Terminen kevät alkoi Helsingissä. Puin risat farkut ja ruudullisen takin ja vedin viininpunaisen pipon kiharapilven päälle. Täydellisen lunkki asu kevään vastaanotolle.

Huhtikuussa ei ole aikaa millekään, mutta onneksi kevään tekemiseen ei tarvita kuin uudet aurinkolasit. Jos sitäkään. Ja ne löytyivät jo viime viikonloppuna jäähallin kirpputorilta: kissamaiset, kivat. Ehkä kevään tekemistä nopeuttaisi kuitenkin blenderillä itsesekoitetut smoothiet, kirkkaanväriset sukat (jotka pilkottavat liian lyhyiden lahkeiden alta) ja polkupyörän kevätremontti. Paljonkaan en pysty punaiselle mummopyörälleni tekemään, mutta ehkä voisin muka olla kiillottavinaan sitä?

Aurinko, jää ikuisiksi ajoiksi. Tai vähintään lokakuun puoleen väliin. Tulvi ovista ja ikkunoista, kasvata ystävieni kotikutoiset yrttipuutarhat kaikkeen kukoistukseensa ja kuivata kotikatu kokonaan.
Ja kun lakaisukoneet ahkeroi, 
pian ei tarvitse enää kuulla soran aiheuttamaa,
epämiellyttävää ääntä korkojen alla.
Henriikka
Kategoriat: muoti, oma tyyli 10 kommenttia

Ei enää pitkiä kalsareita.

10 kommenttia

  • ALINA sanoo:

    voi mikä runokas mimmi! tykkään sun kiharoista. jaksaspa itekki tehä… oot tossa vikassa kuvassa ihan sen näköi et tekis mieli tulla täältä ja rynnii sun päälle halailee niiko vuoden 07 nuoruusinnolla konsanaan!

    • Henriikka sanoo:

      pssst, en minäkään tehnyt itse. Oon laiska hiusten kanssa.

      Rynnistä luokseni nuoruuden voimalla, odotetaan jo teitä kylään.

  • Anonymous sanoo:

    täälläkin tänään ekaa kertaa ilman kalskeita!:)

    • Henriikka sanoo:

      Haha, mun täytyy kyllä tunnustaa, etten käyttänyt kalsareita koko talvena. Lauseena se kuitenkin kuulosti letkeältä. Onnea kalsarittomaan kauteen!

  • Eevu sanoo:

    Naurahdin! Itsehän kuulun niihin kesä ihmisiin, jotka ei laita kalsareita edes 30 astheen pakkasilla. Pitäisikö miun sitten heittää housut nurkkaan kevään kunniaksi :D

    • Henriikka sanoo:

      Lue ylläoleva kommentti, niin ymmärrät meidän tosielämässä olevan samalla puolella, samaa jengiä. Hurraa kalsarittomat!

  • Anonymous sanoo:

    Kuulin myös erittäin luotettavasta lähteestä, että Jannekaan ei käytä koskaan kalsereita! Meitä on useita jee! -laura

    • Henriikka sanoo:

      Meitä on monia. Hämmentävää ajatella, mikähän mahtaa olla lähteesi, josta kuulet näin huvittavaa tietoa.

  • Anonymous sanoo:

    Onpas kauniit kiharat! Miten saat ne aikaan? -Mippe

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *