Hotelli Torni.

Juhannuksen ensimmäinen osa koostui yöstä hotelli Tornissa, Helsingin keskustassa. Tiedän, on melko huvittavaa suunnata hotelliin muutaman kilometrin päästä kotoaan. Jannella oli kuitenkin takataskussaan käyttämätön Sokos Hotellien lahjakortti erään aikoinaan peruuntuneen keikan hyvityksenä, ja heräsimme sen menevän vanhaksi kesäkuun lopulla. ”Elämästä ilo irti” olen hihkunut ennenkin, ja niinpä suuntasimme turisteiksi Helsinkiin.

Ja akkujen latailuja kaipasinkin kaiken kesätyökiireen keskelle. Nautin jonkun toisen pyykkäämistä lakanoista, puhtaista valkoisista pyyhkeistä ja etenkin niistä buffet-aamiaisen kirsikoista. Ja siitä, että molemmille oli käytössä kolme tyynyä.

Ja voi kuinka suuresti nautinkaan Tornin näkymistä. En ole koskaan ennen nähnyt Helsinkiä niin selkeästi. Kaikki rakennukset, kirkot ja tornit piirtyivät upeasti auringonlaskua vasten. Ja yritin nauttia myös, oikeasti yritin, yläkerran baarin femman kahveista. Huh huh viisi euroa! Ja oli vielä kitkerää. Yritin mielessäni ajatella, että maksan näkymistä, mutta huh huh mitkä femman sumpit.
Tiedän, saan kansan paheksuntaa niskaani, mutta jäniskevennyksenä osoitettakoon salainen paheeni, josta ei tarvinnut maksaa kuin euron. Kerran puolessa vuodessa sorrun nimittäin Mäkkärin juustohamppariin. Ja nimenomaan juustohamppariin, jossa on ainoastaan juusto. Ptyi ptyi kaikki muut mausteet. Suloisen ironista syödä roskamättö historiallisen ylväänä nousevassa hotellissa.
Olisitte nähnyt meidät, kun turisteina kuljimme hotellin ympäristöä kartta kourassa ja jäätelö toisessa. Elämästä ilo irti. Turistina on usein mielekkäämpää.
Hyvää yötä.
-Henriikka
Kategoriat: elämä, matkustus 7 kommenttia

Hotelli Torni.

7 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *