Kesän puistokirppikset ohoi!

Arvelin ruudun takaa löytyvän populaa, joita kiinnostaa kesän puistokirppikset. Tänä kesänä perinteiset puistokirppikset kiertävät kaupunginosasta toiseen ja Kallio-liike järjestää ne yhteistyössä muiden kaupunginosaliikkeiden kanssa. Aktiivisimmat tyypit kiertävät kaikki, kun taas nokkelimmat pohdiskelevat sijaintien mukaan, minkä kaupunginosan väestöllä olisi itselleen sopivinta tarjontaa. Stereotypinen ajattelu saattaa toisinaan antaa osviittaa, mitä missäkin kaupunginosassa myydään.
Puistokirppikset ovat siitä upeita, ettei myyntipaikka maksa mitään. Kyläjuhlien henkeen tarjolla on usein myös kahvia, leivonnaisia, lettuja ja muuta itsetehtyä. Puistokirppiskauden avaa huomenna Arabianrannan tori, mutta täytyy myöntää epälojaaliuteni omaa asuinpaikkaani kohtaan. Aion nimittäin suunnata ensi kertaa järjestettävälle massiiviselle Messukirppikselle. Messukirppis järjestetään Helsingin Messukeskuksessa klo 9-15 ja pöytäpaikkoja on varattu yli 500. Myönnän olevani skeptinen, mutta täytyy antaa konseptille mahdollisuus. Voi olla, että tästä tulee seuraava megahitti. Itken katkeria kyyneleitä, jos kaikki 500 pöytää on täynnä antiikkikiskureita ja trikoohuttua.
Tänä aamuna aloitimme Jannen kanssa Hietsun kirppikseltä. Se ei ole vielä saanut vakuutetuksi tänä kesänä, sillä tuntuu että pöydistä puolet ovat keräilijöitä, jotka tiedostavat omien antiikkialusvaatteittensa arvon vähän liiankin hyvin. Ostan vanhaa pitsiä mieluummin pöytäliinan kuin kalsareiden muodossa. Onneksi joukkoon mahtuu aina muutama kunnon kirppishenkeen sonnustautunut myyjä. Siksi tänäänkin lähdin paikalta kassissani farkut, valkoinen jakku, kukkakuvioinen t-paita ja kaksi lämmintä neuletakkia. Eikun toinen neule olikin päälläni, sillä perinteinen kesä-Suomi näytti taas hyisen puolensa.
Mukavaa kirppiskesää kaikille. Nähdään aina ja joka paikassa.
-Henriikka

4 kommenttia

  1. Avatar Anonymous 15.6.2013

    uu kiitos näistä teit ison palveluksen!:)

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 20.6.2013

      Se oli tarkoituskin, oleppa siis hyvä vain. Ilo oli minun.

      Vastaa
  2. Avatar Sini Kivelä 16.6.2013

    Kiitoskiitoskiitos paljon kun kerroit näistä :)

    Klikkaamalla tätä tekstiä pääset mun blogiin: Sini Marja

    Vastaa
    • Avatar Henriikka 20.6.2013

      Olehyväolehyväolehyvä ja ehk kirppiksillä tavataan :–)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.