Pyöreä pöytä.

Pyöreä pöytä luo aivan erilaisen tunnelman kuin neliskanttinen. Pyöreän pöydän äärellä jokainen sen ympärillä istuva on aivan eri tavalla katsekontaktissa ja läsnä. Pyöreän ympärillä ei havaitse niin selvästi, kuka istuu ketäkin vastapäätä ja samalla sivulla. Pyöreä luo yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta. Ruoat kulkevat aterijoitsijalta toiselle sulavasti, ilman turhia kulmia. Lautasetkin sointuvat pöytään muotonsa puolesta saumattomasti. Pyöreä pöytä on lämminhenkinen ja kutsuva.
Sanoistani saattaa kuulla, että olen ihastuksissani uudesta pöydästämme. Alakerran ilmoitustaululle oli ilmestynyt lappu, jossa eräs pian poismuuttava talomme asukas ilmoitti, että hänen luotaan saa tulla hakemaan 120-senttisen sängyn, vuodesohvan ja tämän pöydän. Kaksi ensimmäistä siirtyivät mahdollisesti toisiin asuntoihin, mutta puinen pyörylä muutti meille. 
Maailman parhaisiin asioihin lukeutuu, kun voi kutsua ystävänsä hyvän ruoan ääreen iloitsemaan ja jakamaan elämää. Kiitos niistä hetkistä. Ja kiitos naapurille pöydästä.
-Henriikka
Kategoriat: sisustus 14 kommenttia

Pyöreä pöytä.

14 kommenttia

  • Mia H sanoo:

    Itsekin haaveilen pyöreästä keittiön pöydästä. Hassua että hetki sitten kirjoitin itsekin pöydästä, mutta neliskulmaisesta, ja kampauspöydästä :)

    http://wannabeme-m.blogspot.fi/2013/06/vilkaisu-yopoydalle.html

  • katja sanoo:

    Meillekin kelpaisi pyöreä pöytä keittiöön sillä allekirjoitan täysin tuon ensimmäisen kappaleen. Olin hirveän vihainen veljelleni kun se meni myymään ihanan valkoisen pyöreän pöytänsä kysymättä ensin minulta….

    • Henriikka sanoo:

      VOI EI! Veljet ei aina ihan handlaa näitä juttuja. Niiden mielestä moni aarre on roskaa. Mutta eiköhän sullekin vielä pyöreä pöytä löydy, toivotaan. Artek hoitaa homman, hih.

  • Ankkuli sanoo:

    Enpä oo ikinä tullu ees ajatelleeks noita kaikkia hyviä puolia, en oo ikinä erityisemmin pitäny pyöreistä pöydistä mutta kappas, sehä on kyllä paljon lämminhenkisempi vaihtoehto! :)

    • Henriikka sanoo:

      Se on totta. Sitä usein vaan kelataan hankalan muotoisena huonekaluna (mitä se toisinaan onkin). Itse olen tykästynyt pyöreään.

  • Alisa sanoo:

    iihan tällee vaan , että saitko paljonki lisää lukijoita sen kodinkuvalehden jutun jälkeen? se oli meinaa tosi hyv’ä juttu!!

    • Henriikka sanoo:

      Hmmm, sitä on vähän vaikea arvioida vielä näin lyhyen ajan jälkeen. Tai ylipäänsä sitä, mistä kukakin on blogiini löytänyt. Kiva, että tykkäsit jutusta!

  • katriina sanoo:

    Jeeee! Kuinka mukavaa että kävit meidän pyöreän pöydän ääressä myös!

  • Anonymous sanoo:

    Kaunis sisustus!!

  • sannero sanoo:

    mulla ei oo tällä hetkellä ruokapöytää lainkaan ja juuri tänään kävin petsaamassa isin mulle bongaaman PYÖREÄN pöydä, jonka isi oli mulle ystävällisesti myös hionut ja jonka isi lupasi myös huomenna asuntooni roudata. Isit on parhautta, ja niin on muuten pyöreät pöydätkin.

    • Henriikka sanoo:

      LAINKAAN? Kamalaa. Työpöydättömyyden ymmärrän, mutta että ruokapöydättömyys. Tyrmistyttävää. Toivotaan, että saat täydellisen kuuloisen pöytäsi pian käyttöön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *