Voisitko rakastaa silkkihousumuijaa?

Silkki on oijoi-ihanaa! Siinä missä akryyli on pahin tuntemani kirosana, on silkki hempeä hellittelynimi. Kumpulan kyläjuhlien tiekirpputorilta löytyneet violetit silkkihousut ovat olleet omiaan lämpiminä, mutta tuulisina kesäpäivinä. Kahden euron pökät liehuvat tuulessa ja tunnen olevani villi ja vapaa u-uu. Parasta on pussimaiset lahkeet ja korkea rusettivyötärö.
Sain eurolla myös housuihin kuuluvan violetin silkkipaidan. Olen muutamaan otteeseen nolosti peilaillut kotona, voisiko housuja ja paitaa käyttää parina. L-koko tuo kuitenkin settiin sellaisia koomisia yöpuku-fiboja, että käytän vaatekappaleita mieluummin erikseen.
Housut ovat sen verran suurikokoiset, että kaipaavat rinnalleen korkoja. Minä taas kaipaan uusia korkoja siksi, että minulla on nämä samat vaaleanruskeat nahkaremmikengät miltei jok’ikinen päivä. Nutturassa sentään on pieni variaatio, sillä letitin hiukset ensin isolle letille, jonka jälkeen käänsin ne vasta nutturalle.
Kukkatakin kanssa oli mieletön kohtaaminen ratikassa, kun viereiselle penkille istahti vanha mummo samaisessa takissa. Siinä missä oma takkini on kierrätetty, taisi hän olla sen alkuperäinen ostaja.
Alennusmyynnit ovat pyörähtäneet käyntiin. Onko jengi hamstrannut? Minne kattaa suunnata? Itse himottelen huomiselle pientä pyrähdystä ja mainittakoon, että myös maanantaina taisin kajota erääseen rekkiin. Kerron siitä myöhemmin, sillä tämän kesän alennusmyyntikäyttäytymiseni on ollut poikkeuksellista. Olenko kasvassa aikuiseksi? 
Tuskin. Tekee nimittäin aivan sikana mieli nallekarkkeja.
-Henriikka

takki, toppi, housut/second hand, kengät/Bronx

8 kommenttia

  1. Anonymous 26.6.2013

    haha ihana kirjoitus. ja varsinkin lopetus!

    Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      Nallekarkit mmmmmmmmmm. En koskaan kasva aikuiseksi. Kiitos!

      Vastaa
  2. Anonymous 26.6.2013

    Lindexiin! Siellä on kirjaimellisesti 90% alet!

    Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      WHÖT! Minä kävin neuvostasi, mutten löytänyt yhtään -90! Olinko sokea?

      Vastaa
  3. Anonymous 29.6.2013

    Ihanaaaaaa samistakki-rouva sai hymyn huulille! :)

    Itsekin päästin muutaman äänettömän riemunkiljahduksen männäviikkona kirpparilla, kun löysin ihanan lyhyen jakun vyötärökiristyksellä ja isoilla läppärintataskuilla. Lähemmän tarkastelun jälkeen huomasin tuotteen olevan 100% silkkiä, 0,75€ naurettava hintakaan ei paljon ostopäätöstä latistanut. Olin jo varautunut ostamaan jonkin bomber-takin tekeleen himooni massamuotikaupasta, mutta onnekseni second hand pelasti jälleen. Maakuntien pikkukirpparit <3

    Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      OI ETTÄ, tuo sun löytö kuulostaa niin täydelliseltä kirppislöydöltä. Tuollainen hinta silkistä, vau! Onnea. Maakunnat todellakin jyräävät kaupunkien kirput kuusi-nolla.

      Vastaa
  4. Ansma 29.6.2013

    ei voi olla totta :DDDD kävin eilen kirpparilla ja ostin täsmälleen samanlaisen takin hintaan 2e !

    Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      !!!! IHAN MAHTAVA. Odotellen sitten niitä todistuskuvia.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.