arkisto:

heinäkuu 2013

Matka käyntiin Ruotsinlaivalla, paikoista syntisimmällä.

Täällä me nyt ollaan, reissun päällä. Juna on vienyt jo reilusti länteen, Göteborgiin saakka. Mutta suonette anteeksi sen, että teitä kuljetamme matkassamme pienellä viiveellä, sellaisella päivän parin turvavälillä. Hauska arvuutteluleikkihän siitä syntyy, kun pohditte reaaliaikaista oleskelupaikkaamme samalla kun luette edellispäivän juttuja.

Matka käynnistyi eilen pakkaamisen ja siivoamisen jälkeen (on kivempi palata siistiin kotiin) iltapäivällä lähtevällä Viking Mariellalla. Kävimme vielä pimpottamassa Annan ovikelloa ja raahasimme hänet pihaan nappaamaan yhteiskuvan. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin seuraavaksi kehtaa turvautua ajastimeen tai uskaltaa kajota paikallisen apuun.

2

Kuinka pakata reilille?

Rautatiet kutsuvat, mitä mukaan?
Matka on alkanut, istumme junassa välillä Tukholma-Skövde. Viktoria ja Daniel eivät kutsuneet Tukholmassa meitä kanssaan pelaamaan krokettia, joten maisema vaihtui pikaisesti. Iltamme päämääränä on Göteborg, mutta tajusimme junaan hypättyämme, että juna kipaisee Skövden kautta. Asuimme siellä muutama vuosi sitten kolmisen kuukautta ja ystävien luona on mukava pitää parin tunnin kahvitauko.  
Nyt on kuitenkin aika puhua siitä, mitä teimme eilen: pakkaamisesta. Kyllä, pakkasimme vasta lähtöpäivänä. Ehkä typerää, mutta kun tietää mitä tarvitsee, ei siinäkään mene kauaa. Me emme kyllä tienneet.
4

Pyöräpäivä Helsingissä.

Arvatkaas mitä? Olen laivalla, Ruotsin laivalla. Se taitaa olla yksi pahimmista paikoista maailmassa, mutta tämä on nyt seuraavan yön kohtaloni. Niin vähän kuitenkin kiinnostavat laivarallit, formulasimulaattorit ja Ville Vikingin tanssiaiset, että on aikaa jakaa teille viimeisiä Suomi-kuvia ennen Euroopan rundia.
Kuvat ovat ihanalta vapaapäivältä, jolloin sai tehdä mitä vain, eikä tarvinnut tehdä mitään. Roosaliina oli yökylässä ja päätimme lähteä kiertämään Helsinkiä polkupyörillä. 


Ensimmäinen etappimme oli Hakaniemen Fida, josta suuntasimme Hakaniemen torille. Kesäisin paikka on täynnä vilinää ja tunnelmaa, kun ihmiset kerääntyvät marja- ja vihannesostosten lisäksi myös istumaan aamukahvin äärelle ja tapaamaan tuttuja. Tänä kesänä olen ahminut tavattoman paljon pensasmustikoita ja niitä lähti tietenkin taas paperipussissa matkaan.

 

Jätin tahallisesti aamukahvin väliin kotona, jotta se jossain muualla maistuisi vieläkin taivaallisemmalta. Katajanokan Johan & Nyström on parahin paikka, jos kaipaa oikeasti hyvää kahvia. Paikan sisustus ja henki ovat muutenkin mieleeni. Uskallan suositella merenrantakuppilaa jok’ikiselle. Kun lisäksi kahvilassa on Frankie-lehtiä luettavaksi, ei voi mennä pieleen.

Katajanokan laivojen ja kahvien jälkeen kipaisimme Hietsun kirpputorille. Valitettavasti joudun myöntämään, että kaiken söpön ja herttaisen katkaisi päivällä lounas opiskelijaruokalassa. Kaiken lisäksi ruoka oli niin äijää kuin voi olla: pekonilihapullia (lihapullia joiden sisään on piilotettu rasvaisen ihanaa pekonia). Mutta hyss siitä, sillä seuraava etappi oli Töölön salmiakkikioski.
Paljon puhuttu salmiakkikiska on avattu tänä kesänä Töölöön, Runeberginkadulle. Tavallisen, nostalgisen lippakioskin ovat vallanneet todelliset salmiakinrakastajat ja valikoima onkin sen mukainen. Höpöttelin myyjän kanssa niitä näitä ja nauroin sille, että Suomestakin löytyy ihan oikeasti salmiakkiliitto. Vai mikähän yhdistys olikaan. Suomenlinnassa oli ollut oikein viralliset maistajaisetkin ja ostin kioskilta maistiaisten voittajatikkarin.

Pyöräilypäivä päättyi sateeseen, mutta sinnikkäästi jatkoimme sateenvarjojen kanssa huterasti sotkien. Lopulta poljimme pisaroilta pakoon Cafe Regatan lämpöön. Kuumaa kaakaota, kermavaahdolla tietenkin. Sieltä hirsien keskeltä ei tehnyt mieli lähteä koskaan. Kahvilan terassin väki oli sulloutunut pieneen mökkiin ja nauratti koko tilanne.
Sateinen ilta päättyi kotitekoisiin hampurilaisiin ja leffailtaan. Kelpaa muistella tällaisia päiviä helmikuussa ja unohtaa kaikki tylsät ja toimettomat.

Nyt keskityn laivaan. Pitää ehkä kuitenkin toteuttaa kaikki perinteinen: Ville Viikinki –juoma, hajuvesikokeilut pääsärkyyn saakka ja Haribon viinkumit. Nettikin on laivalle ominaisesti niin hidas, että olen tätä juttua ladannut puolitoista tuntia, vaikka teksti ja kuvat oli jo valmiina. Reiliblogia emme lähteneet edes lataamaan, toivottavasti huomenaamuna saadaan juttu ulos. 
Toivotaan, etten missään vaiheessa tänä iltana päädy karaokeen, mikrofonin varteen. Sormet ristissä.
-Henriikka
16

Reissusuunnitelmia

Lauantai-yön ratoksi isken pöytään Euroopan kartan. Tähän junakarttaan on mustalla tussilla merkattu Interrail-reittimme tämänhetkinen matkasuunnitelma. Osa reitistä tulee luultavasti elämään matkan edetessä ja junakiskojen kuluessa.

Varmoja kohteita matkamme alussa on toistaiseksi neljä:
Ensimmäinen reitti vie koto-Suomesta itämeren yli länteen ja Tukholmasta rautateitse Ruotsin lounaisrannikon pääkaupunkiin, Göteborgiin. Tästä ensimmäisestä etapista olemme jo varanneet kahden yön majoituksen, mikä käytännössä tarkoittanee yhtä täyttä päivää Lisebergin huvipuistossa hattaralla ja ruotsin kaunista kieltä kuunnellen.

8

Häät häät ja häämekot

Kesän ensimmäiset häät. Apua, vai muistanko väärin? Tuntuu, että häitä on nyt ystävillä koko ajan, niin ettei perässä pysy. Joka tapauksessa sain olla tänään viettämässä ihanan ystäväni juhlapäivää. Yksi kesän lämpimimmistä päivistä osui juuri hyvin lauantaille ja tunnit kuluivat perheen, hääväen ja kakun kanssa. Saimmepa lopuksi vielä vähän tanssiakin. Rokki taittui minulta ja isältä mainiosti.
Häät ovat hyvää maaperää tyylikokeiluille. Twiggy-vaikutteet saivat ohjastaa tämänpäiväistä juhla-asuani, kun rakensin tyylin mustavalkoisen minimekon ympärille. H&M:n ja Marimekon yhteistyön tuloksena syntynyt mekko yhdistettiin valkoisiin muovikorviksiin ja tupeerattuun takaponnariin, jonka kiinnitin niskaan isolla valkoisella hiussoljella. Omasta tyylistäni poikkeavinta oli ehdottomasti alakajaalit. Ruskeat remmikorkkarit olivat pienoinen tyytyminen, mutta en yksinkertaisesti omistanut sopivampia yksilöitä.

Kaunis, kiireetön lauantai. Häät eivät onneksi jää kesän viimeisiksi, sillä elokuun lopulla häämöttävät Jannen sisaren häät. Eilen vietettiin polttareita, ja olen varma, että pillitän tulevan hääpäivän aamusta iltaan. Vedenkestävä ripsiväri, kiitos sinulle.
-Henriikka
13

Kun ei taaskaan ollut unelmien kesä.

Eräs ystäväni totesi viime viikolla, että kesä on aina sellainen vuodenaika, jolloin tuntuu, ettei ole tehnyt mitään. Ja kuitenkin kun jälkeen päin katsoo valokuvia, huomaa että on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, ja on kertynyt vaikka minkälaisia muistoja. Voiko kesään koskaan olla täysin tyytyväinen? Laittaako sitä kesätavoitteet niin korkealla, ettei koskaan voi syksyllä ajatella, että kylläpä minulla nyt tosiaan oli elämäni kesä? Vai vertaako sitä vielä väkisinkin kultaisiin teinikesiin, kun lomaa oli se kolme kuukautta, ja työtäkin saattoi tehdä vain huvin vuoksi viikon tai kaksi?
Elokuun alkaessa voi ajatella, että tässä se nyt taas sitten vierähti. Mutta olisiko kuitenkin huomattavasti nautinnollisempaa huomata, että elokuun alkaessa kesää on todellisuudessa jäljellä vielä kolmasosa? Elokuun voi ottaa vastaan joko lannistavana liukuna räntäsateisiin tai kuukautena, jolloin kesähaaveita on vielä mahdollisuus toteuttaa sata lasissa. Onhan se nyt kumma, jos Suomen kesäkierto menee niin, että kesäkuussa värjötellään vielä viileässä, heinäkuussa yritetään repiä irti kaikki jokaisesta nanosekunnista ja elokuussa aletaan hiljalleen vaipua takaisin alhaisimpaan maankuoppaan.
Jos totta puhutaan, en tänäkään kesänyt toteuttanut puoliakaan kaikista vaaleanpunaisista, hattarapilvenmuotoisista kesähaaveistani, joita keväällä niin hartaasti pohdin, kirjoitin pitkälle listalle ja kehystin. En pyöräillyt pyörääni tainnoksiin, en kahlannut läpi maaseutukirpputoreja, en osallistunut ainoisiinkaan taidenäyttelyn avajaisiin työaikani ulkopuolella. En kirjoittanut etanakirjeitä ystävilleni, en toteuttanut kuin naurettavan murto-osan diy-projekteistani, söin aamupalaa parvekkeella vain toisinaan, ja kesäpukeutumisenikin on ollut keskinkertaista (ei viimeisen päälle huolettoman huoliteltua, niin kuin olin ajatellut). Harrastin brunsseja harvoin ja spontaaneja piipahduksia maauimaloihin sitäkin harvemmin. En ole kertaakaan edes pulahtanut uimaan mereen, vaikka asun siitä noin 50 metrin päässä. Ja juon edelleen useimmiten vaaleapaahtoista kahvia, sitä ihan samaa vanhaa, saman vanhan kympin kahvinkeittimen suodattimen läpi valmistunutta.
Mutta oikeastaan sitä vaaleapaahtoista onkin tehnyt mieli. Olisihan minulla ollut kaapissa kallista Parisienia ja mutteripannukin. Ja sohvalla köllöttely on usein piessyt ajatuksen maauimalasta mennen tullen. Parempi makuuhaavat kuin uimalan jalkasilsa. Olen saanut viettää aikaa ystävieni kanssa ja lähettänyt heille pitkiä tekstareita, vaikka kirjeet ovatkin unohtuneet. Olen jaksanut herätä Hietsun kirppiksille ja maistanut montaa uutuusjätskiä. Olen uskaltanut jopa nukkua toisinaan yli yhdeksään. Olen hemmotellut itseäni R-kioskin lehtihyllyllä luvaten, että saan valita minkä tahansa aikakauslehden. Olen ostanut kaksi punaista, kaunista hattulaatikkoa ja nähnyt serkkujani enemmän, kuin moneen vuoteen. Tänä maanantaina pumppasin pyöräni kumit ja ajoin siskoni kanssa ympäriämpäri Helsinkiä. Vaikka satoi. Ja tänä vuonna olen ollut mestari toriherkkujen kanssa: olen ostanut kirsikoita, mansikoita, pensasmustikoita ja herneitä litratolkulla. Ja aion ostaa vielä lisää. Ja tämän kaiken ohessa olen kuitenkin koko ajan ollut töissä. Onhan tämä jo aika suoritus? Kannattaisiko suosiolla pyyhkiä pettymyksen kyyneleet?

Mitä kummaa se sellainen kesäily on, että pitää listalta suorittaa asioita tukka putkella? Suomalaisilla on niin kummallinen tapa satsata kesään niin paljon, että koko muu vuosi menee keräillessä voimia. Ja totuus on, että harvoin kesät ovat pelkkiä sateenkaaria ja yksisarvisia. On töitä ja velvollisuuksia, ja tiskit on hyvä tiskata kesälläkin. Ihminen ei vapaudu auringon vuoksi tämän maailman murheista tai muutu muutamaksi kuukaudeksi eri persoonaksi, valovoimaisemmaksi tai charmikkaammaksi. Eikä se tarkoita, ettei kannattaisi suunnitella tai haaveilla, tai että tarvitsisi ”tyytyä johonkin”. Kyse on siitä, että osaa olla tyytyväinen vähempäänkin. Joka sitten loppujen lopuksi voikin olla enemmän. Ja usein onkin.
Tiedän, jooojoo, minun on helppo puhua, sillä loma on vielä edessä päin. Tavoitteeni on kuitenkin ottaa ilo irti arjesta muulloinkin kuin heinäkuussa. Tai ottaa ilo irti arjesta ylipäänsä, sitä elämä suurimmaksi osaksi on. Taannoin, kultaisina irc-galleria aikoina koin aina sääliä heitä kohtaan, jotka aloittivat lokakuussa seuraavan kesän hehkutuksen ja pyörittivät kuvakansiossaan elämänhistoriansa kaikki kesäkuvat useampaan kertaan. 
Hyvät toverit, koittakaahan nyt löytää ilonaiheita vuoden ympäri, niitä kyllä riittää koko 12 kuukauden ajalta. Tai sitten muuttakaa suosiolla jonnekkin, jossa hulahameet toimivat toppatakkeja paremmin useammin kuin muutaman hetken vuodessa.
-Henriikka
24

Hyväntekeväisyys-huutokaupan viimeiset päivät!

Rakkaat toverit. 1000 julkisen lukijan kunniaksi järjestetty hyväntekeväisyys-huutokauppa vetelee viimeisiä, ja tänään on tuotteiden lahjoittamisen viimeinen päivä. Lisäsin itsekin viimeiset myyntiintulevat vaatteeni saitille ja nyt jään innolla odottamaan huutajien loppukiriä. Tuotto on tällä hetkellä reilu 200 euroa ja kaikki lahjoitetaan Nenäpäivä-keräykselle.
Myyntiin on lahjoittanut tuotteitaan yksittäishenkilöitä ja bloggaajia (esimerkiksi eilen myyntiin tulivat ihan supersöpöt, miltei uudet adidaksen kengät!), sekä Lasistudio Jan Torstensson. On ollut mukava huomata, että huutajat ovat löytäneet jutun pointin (esimerkiksi mansikkakuvioisesta maitotonkasta voi huutaa heti rohkeasti kympin hih). Hyväähän tässä yritetään tehdä, ruohonjuuritasolta on hyvä aloittaa.

Huutokauppa sulkeutuu keskiviikkona 31.7.2013 klo 00.00. Tämän jälkeen jätettyjä tarjouksia ei huomioida. Tuotteita riittää sivulla useammalle sivulle. Antakaa mennä vielä muutama päivä, pysytään lujina u-u-u-uu. 

Kauniita unia.
-Henriikka
2

Reiliblogi starttaa hurraa!

Voi olla, että käytän liikaa sanaa ”hurraa”. Jotenkin vain olen tykästynyt siihen. En jää kuitenkaan sitä analysoimaan, en jää tuleen makaamaan, vaan kerron reiliblogin startanneen.

Oma bloginihan tulee luonnollisesti jäämään ensi viikon alusta muutaman viikon tauolle reissun ajaksi. Ajattelin kuitenkin, että voisin aina laittaa tänne sellaisen sniikpiikin uudesta jutusta reiliblogin puolella, jotta osaatte ohjautua lukemaan aina uuden jutun ilmestyttyä. Kylläpä saan kuulostamaan asian siltä, että olette tyhmiä. Ajattelin vain, että voisin tehdä asiat teille mahdollisimman helpoksi. Great?


Pian starttaa riemukas reppureissu!

Täällä sitä nyt oltais. Ihmeissään ja innoissaan lähdössä reissuun. Kiitos vain Lily, että päästät meidät matkaamaan.

Reili starttaa ensi viikon maanantaina, 29.heinäkuuta ja kestää reilu kolme viikkoa. Aloitamme matkamme niinkin uniikisti, kuin laivailemalla Ruotsiin Viking Linella. Reput on tarkoitus pakata mahdollisimman tyhjiksi ja mieli valmistaa mahdollisimman avoimeksi. Kyllä tästä mieletön reissu vielä leivotaan.

Lue loput jutusta reiliblogista.

8

Only boys who save their pennies make my rainy day.

Pyysitte kuvia uusista Hanna Sarenin collegeista. Saamanne pitää, olkaa hyvä. Ne, jotka eivät usko materialismiin hiuskarvan vertaa, voivat nyt hypätä tekstin loppuun. Teille muille hehkutan, että on se uskomatonta, että joku vaatekappale voi tuntua niin omalta, että se päällään tuntee olonsa enemmän omaksi itsekseen myös persoonana. Tässä asukokonaisuudessa näitä vaatteita oli kolme: collegehousut, trenssi ja pipo. Kävelin näissä vaatteissa tietäen, että tämä tyyppi oikeasti olen ja näissä kuteissa olen kotona.

Ja mitä tuohon trenssiin tulee.. siitä puhuin silloin, kun kerroin käyttäytyneeni alennusmyynneissä yllättävän aikuismaisesti. Ale-buumin alkaessa käänsin omaksi ihmetykseksenikin askeleeni kohti Stockmannia. Etsin tasan kahta asiaa: täydellistä trenssiä ja täydellistä biker-takkia. En halunnut ostaa mitään muuta. Filippa K:n rekin kohdalla hengitykseni pysähtyi. Olin juuri puhelimessa ja totesin: taisin löytää sen. 

Lähdin Stockmannilta täydellinen trenssi mukanani, jonka sain 40 prosentin alennuksella. Tiesin, että tämä oli juuri se. En edes harmitellut, että kauniin paperikassin sijasta jouduin kantamaan ostokseni Stockan muovipussissa.

Mitä siihen biker-takkiin tulee, palatkaamme siihen myöhemmin.
Noniin, nyt voivat myös anti-materialistit liittyä joukkoon iloiseen. Tervetuloa takaisin. Kaunis päivä, eikö vaan?
-Henriikka
Uskomattoman kivoja kuvia kuvasi jälleen kerran Alexander Lazarevski
colleget/Hanna Saren, takki/Filippa K, pipo/Stadium, kengät/Dinsko, paita/second hand
18

Lyhtyjuhlien kansa ja tunnelma.

Ihmiset tekee juhlan. Se on todettu monen monta kertaa. Puitteilla voi saada aikaan jotain, mutta todellinen tunnelma syntyy ihmisistä. Perjantaisiin Lyhtyjuhliin saapui satakunta vierasta. Olin jättänyt kutsun avoimeksi ja kehottanut kaikkia tulemaan, joiden mieli teki vähän juhlia elämää. Paperilautasia oli varattu niin monelle, ettei kuokkavieraita tarvinnut pelätä. Ja tässä tilanteessa ei kuokkavieraita ollutkaan, vaan iloisia yllätyksiä, uusia tuttavuuksia.

Koristelimme gallerian, sytytimme lyhtyjä, peitimme pöydät valkoisilla pöytäliinoilla. Kaikki oli sopivan valmista, kun vieraita alkoi virrata taloon.

Ja kuvitelkaa kuka päräytti kinkerit käyntiin? Orkesteri, kenen kipaleet ristin tämän kesän kesäviisuiksi. Sain Hermanni Turkin ihkaelävänä soittamaan juhliin. Ja kyllä kansa nautti ja nauroi. Hykertelin mielissäni, kun kuuntelin keikkaa keittiöstä valmistellen ruokaa ja leikaten patonkia. Nerokas kokoonpano, nerokas ulosanti. Galleriatila sopi köörille hyvin ja lattialle levitetyt viltit loivat keikkapaikasta kodikkaan.
Juhlapukeutumisestani huolehti Katri Niskanen. Tapanilan kyläjuhlilta löytynyt mekko oli säästetty kälyn häitä varten, mutta suunnitelmista poiketen se saikin ensiesiintymisensä perjantaina. Pinkki väri ja kreikkalaistyylinen leikkaus ihastuttavat edelleen. 
Mutta entäs nuo hiukset! Ystäväni Mira pisti parastaan, kun kiepautti hiukseni upealle lettikruunulle. Uijui, en muista koska viimeksi olisin ollut noin mielissäni omista hiuksistani. 
Ilta jatkui ja pidot paranivat. Viime vuonna sää salli juhlia, mutta tänä vuonna oli tuulista ja sadekuuroja. Ei kuitenkaan kannata stressata asiaa, jolle ei mitään mahda. Sitä paitsi ilmassa oli jotenkin tunnelmallista loppukesän haikeutta, sellaista alkusyksyn melankoliaa. Ja tunnelma tiivistyi yhä alkuyöstä, kun juhlien toinen artisti valtasi lavan. Jos Hermanni Turkki veti täydellisen aloituksen, niin alkuyön täydellinen valinta oli Viitasen Piia.


Meinasi kyyneleet valua, kun Piia lauloi ja Mikko soitti. Sävelet meni suoraan sydämeen ja totesinkin yön pikkutunteina ystävälleni, että olisin purskahtanut itkuun, jos olisin uskaltanut kuunnella sanoja. Ihana, intiimi keikka.
Niin loppui lopulta kesäyökin ja samalla juhlat. Kasasimme juhlakamppeet autoon ja ajoimme kotiin. Kömmin peiton alle ja nukahdin. Ihania ihmisiä, ihania hetkiä.
-Henriikka
21

Lyhtyjuhlien puitteet ja koristeet.

Itse asiaan, perjantaisiin Lyhtyjuhliin. Jos käytössä on kaunis puutarha ja kaunis, turkoosi puutalo, niin miksipä sitä ei järjestäisi juhlia? Miksipä ei, kysyn minä vaan. Ja kun en vastausta keksinyt, niin laitoin samaiset Lyhtyjuhlat taas pystyyn. Ja onneksi laitoin, oli niin kertakaikkisen kivat kekkerit, että muistan vielä viikkojenkin jälkeen hetkiä hymyillen.
Huomenna julkaisen juhlakuvia, kera ihmisten. Tämän päivän teemana on kuitenkin juhlien puitteet, kaikki koristelu, joka hoitui ennen juhlavieraiden saapumista. Galleria Gjutars, joka on siis myös työpaikkani, on jo sellaisenaan upea juhlapaikka. Mutta tietystihän sitä pitää aina vähän lisää ähertää.
Juhlajärjestelyjen lähtökohta on aina se, että apua saa kysyä. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Myöskin koristeita löytyy usein valmiina, jos vain uskaltaa ystäviltä kysellä. Meillä oli siitä hyvä tilanne, että viime vuodelta oli paljon kankaisia viirejä ja lyhtyjä tallella, mutta halusin tänä vuonna vieläkin enemmän koristetta. 
Kahdelta ystävältä löytyi häiden ja juhannusjuhlien jäljiltä viirejä ja paperikukkia, joilla koristeltiin koko sisätila. Paperikukat olivat vesiväreillä värjättyjä, jokainen kukka oli taitettu kahdesta eri paperista. Läpinäkyvällä siimalla kukat sai yhdistettyä toisiinsa ja ripustettua ikkunaan.
Ettei viirit rajoittuisi pihalle ja katonrajaan, niin ostin kakunkoristeeksi pieniä lippuja Tigerista. Tiger -siinä on kyllä ruotsalainen Tiimari. Naapurimaassa kun kaikki tehdään pikkuisen paremmin. 
EDIT: Ups! Se onkin tanskalainen. No mutta, yksi pohjoismaa sinne tai tänne.
Olin jo aiemmin päättänyt, että haluan juomalaseiksi lasipurkit. Olin vain hitusen myöhässä, sillä aloin toteuttaa suunnitelmaani alkuviikosta. Olin olettanut saavani lasinkeräyspisteiltä purkkeja, jotka voisin hurauttaa astianpesukoneen läpi. Sain kuitenkin huomata, että miltei kaikki keräyspisteet ovat sellaisia, joissa lasi rikkoutuu ja joista ei voi purkkeja tonkia. 
Ystävä toi tähänkin onnellisen lopun, sillä alkukesän häissä kukkapurkkeina käytetyt lasipurkit kuljetettiin nyt meille viiniä ja limua varten.
Pihalle ripustettiin viimevuotiset, kankaiset viirit, jotka kiinnitettiin naruun pienillä pyykkipojilla. Takapihan vaaleanpunaiset ja turkoosit pöydät ja tuolit olivat tänäkin vuonna kuin juhliin teetetyt. 

Eräs ystäväni oli kirjoittanut minulle juhlien jälkeen kirjeen, jossa luki:
”Oot siunattu siinä, että luot puitteet onnellisuudelle. Ihmiset, paikka ja tunnelma oli niin kauniita, että tuli ihan pakahtuva olo. Ihanaa, että teet tällaista monille ja että näytät nauttivan siitä niin paljon.”
Jos rehellisiä ollaan, niin liikutuksesta saatoin hieman kyynelehtiä noin kauniiden sanojen äärellä. Jos todella pystyin luomaan puitteet ihmisten hetkittäiselle onnellisuudelle, niin vau.
-Henriikka
17

Eilinen oli onnellinen.

Perjantai 19.7.2013 klo 18.30, Galleria Gjutars


Taas olisi aika ilonpidon. Viime vuoden tapaan Tikkurilan idylliseen Galleria Gjutarsin puutarhaan nousevat tunnelmalliset lyhtyjuhlat. Tiedossa on kynttilöitä, luonnonkukkia, värikkäitä paperilyhtyjä, musiikkia, tanssia, pikniktunnelmaa, taidetta ja ihania ihmisiä. Illan aikana musisoivat Hermanni Turkki (noin klo 19) ja Viitasen Piia duo (noin klo 22).

Ruokailu toteutetaan yhteisvoimin. Tuo pöydän jatkeeksi leipomuksia, naposteltavaa, juotavaa tai mitä haluatkin. Viininsä ja kuohuvansa jokainen voi kustantaa itse ja nauttia kohtuudella sivistyneessä hengessä kippistellen. Viinilaseja löytyy. Oma viltti helpottaa nurmella kellimistä.

Tuo mukanasi myös lyhty. Näin kesäillan hämärtyessä juhlahumu jää paikan päälle lukuisten liekkien loistaessa. Huom! Tarkoitus ei ole nyysiä teidän lyhtyjä, vaan saatte kyllä viedä ne takaisin. Voit tuoda mukanasi myös avecin tai vaikka useamman. Juhlat ovat kaikille avoimet.

Mikäli mielesi halajaa esiintyä, olisi suuri ilo ja kunnia saada juhlakansan keskellä laulua, tanssia, teatteria, runoja yms. Showkynnys olkoon matala.

Simojoen pariskunta majoittaa katottomat. Aloittakaamme polvirukous hyvän sään puolesta. Tervetuloa.”



Ymmärtänette ehkä, miksei eilen kuulunut juttujani. Olen ollut hiukka kiireinen kekkereiden kanssa, joita myös Lyhtyjuhliksi kutsutaan. Kun jaksatte malttaa, pääsette taas kuvien kautta juhlahumuun, värikkäiden viirien alle. Mutta nyt minä otan kahvin ja keitän itselleni kattilallisen makaronia. Menen nukkumaan hartaasti, enkä mieti kuin itseäni. 
Että minä rakastan juhlia.
-Henriikka

EDIT: Hups. Tänäänhän on myös blogin 2-vuotispäivä. Juhlikaamme sitä myös!

8

Maailman kaunein lonkkari: Lavia Green Longboards.

Tässäpä taitaisi olla käsillä kesän kuumin juttu, nimittäin olen vihdoin saanut oman lonkkarin. Enää ei tarvi pummia kyytejä muiden laudoilla. Jutun juju on yhteistyö firman kanssa nimeltä Lavia Green Longboards. Lafka otti minuun yhteyttä ja kysyi kiinnostaisiko saada kesäkulkupeliksi ekologinen lonkkari. Ai että kiinnostaako? Epäilen heidän tietäneen jo etukäteen, että tulisin hyppimään riemusta. 

Firman ideana on tehdä käsityönä ympäristöystävällisiä longboardeja Suomessa, tinkimättä tyylistä. Miten monta myönteistä asiaa voikaan edelliseen lauseeseen sisältyä? Kaikki laudat tehdään käsin ja tarkasti valituista materiaaleista. Lavia käyttää materiaalinaan suomalaista koivua. Suurin juttu ekologisuuden kannalta on se, että laudoissa käytetään erityistä pellavakangasta, jolla korvataan lasi- ja hiilikuitu. Pellavakangas tuo lautaan tosi paljon kestoa, mutta sen tekemiseen menee vain murto-osa energiaa, eikä se ole ongelmajätettä sen jälkeen, kun lauta on käytetty puhki. Liimana käytetään bio-epoksia, jossa on 70 % mäntyöljyä.

Lavia ehdotti, että saisin itse valita lonkkarin pohjaan tulevan kankaan, joka sitten kiinnitettäisiin pohjakuvioksi lautaan. Tiesin heti haluavani jonkun tansanialaisen kankaan, jonka olen itse matkoiltani tuonut. Mutta siitäpä lähtikin valinnanvaikeus… Minkä kankaan päällä haluan rullata myöten kuumia asvaltteja?

Ja miten vaikea olikaan valinta, kun istuin keskellä kaikkia kauniita, värikkäitä kankaita ja mietin, mikä olisi lonkkariin sopivin. Halusin suuria kuvioita ja kontrasteja, mutta myös selkeästi esille ”tansanialaisuuden”. Pyysin siskoa vielä lähettämään kuvia hänen kankaistaan ja pohdin pääni puhki valintaani, siitäkin huolimatta ettei tässä nyt elämä ja kuolema ollut kyseessä.
Lopulta päädyin allaolevaan kankaaseen. Vihreänruskea pohjaväri ja suuret keltaiset kukat tuntuivat juuri oikealta uuteen lautaan.

Ja kauan ei tarvinnut odotella, kun jo postista tuli ilmoitus Joensuusta saapuneesta paketista. Ja pahvilaatikosta paljastui maailman kaunein lonkkari. Siis ihan mielettömän upea. Teki mieli ripustaa se seinälle ja jättää renkaat sun muut tyystin laittamatta. Lavia oli tehnyt niin hyvää työtä, ja taas kerran nappasin uuden ystävän viereeni nukkumaan. Ja taas kerran sain ylpeänä todeta, ettei ekologisuus vie tyyliä. Tippaakaan.

Mitä lautailuun tulee, en ole mestari, mutten onneksi totaalisen käsikään. Kunhan saan pyörät lautaan, niin alkaa hervoton treeni. Tai vähintään kevyemmät kauppamatkat. Kirjoitan tietysti sitten lisää, kun olen saanut laudan valmiiksi. Suunnaksi siis Helsinkin lonkkaripulju, Boardsport.
Kesä, älä vielä menekään. Ja syksy, älä suotta ole liian sateinen.
-Henriikka
19

Pikkuhiljaa lomavaihteelle.

Pitäisi hiljalleen virittäytyä lomatunnelmiin. Olin varautunut siihen, ettei tänä kesänä lomia ole, mutta ihmeen kaupalla tulimme valituksi reilibloggaajiksi ja ihmeen kaupalla sain reissun ajaksi vapaata. Reilu kolmen viikon loma siis odottaa, kunhan ensi viikon loppuun vielä jaksan.
Ulkomailla, etenkin reilatessa, lomaa ei kuitenkaan voi verrata kotikaupunki-lomailuun. Sitä pitää usein suunnitella, miettiä, pohtia, ennakoida, budjetoida ynnä muuta. Koko ajan pitää olla ajan tasalla, kun maisemat ja tilanteet vaihtuu. Kaikki vermeet ja tarpeet eivät ole käden ulottuvilla ja matkassa on oltava mukana mahdollisimman vähän kampetta. Luonnollisesti myös suurin osa vaatekaapista jää kotiin. Olisikohan aika hiljalleen aloittaa suunnittelemaan, mitkä vaatteet sujahtavat rinkkaan? Ei hajuakaan miksi näin seesteiset kuvat inspiroivat aiheen tiimoilta, mutta nämä saivat loma- ja reissumuudin heräilemään.

Orla Kiely Spring/Summer 2013.
Model: Hannah Holman

Jos jollakulla on taskussaan, joku pettämätön vinkki koskien reilipakkausta- ja pukeutumista, niin laitappa kommenttipoksi tulille. Tarkoitus on olla käytännöllinen ja pitää matkatavarat minimissään. En kuitenkaan ole koskaan ymmärtänyt, miksi reilillä pitäisi ehdottomasti näyttää rumalta? Miksi pitäisi ottaa mukaan kaikista rumimmat vaatteet? Minähän haluan nauttia lomasta, enkä hävetä jälkikäteen reissukuvia.
Voin pian kurvailla fillarilla Kööpenhaminassa, pelkät bikinit päällä. Uu-la-laa!

-Henriikka
25

Rakas mökki.

34 mökkikuvaa lävähtäisi saitille nyt. Alkaen junamatkasta, päättyen hämärään kiikarointiin/vanhempien rakkauskuvan häiriköintiin (tässä kohdassa pitää plärätä alas ja kurkata kuva). Viime viikko kului hitaasti ja rakkaudella Kuhmon mökillä. Äitini on Kuhmon metsistä kotoisin ja kaikki lapsuuden kesät tuli kirmailtua karhujen keskellä, mustikkamättäissä. Pari vuotta sitten alkoi mökin rakennus samoille huudeille, ja mikäs sen parempaa kuin mennä metsän keskelle lomailemaan. Rauhoittumaan ja vähän riehumaan serkkujen kanssa.


Samoilua, marjojen poimintaa, soutuveneilyä ja pitkiä illallisia pihalla. Ja Kuhmossa majailevat serkkupojat laittoivat parastaan, kun saatiin heidän opeissaan kokeilla wakeboardausta veneen perässä. Olen aiemmin koittanut vesisuksia, mutta tämä lumilautailu veden päällä oli uudenuutukaista. Oli mahtavaa.

Ja vinkkinä vaan, että siellä kuljeskelisi vielä muutama kappale mukavia, lihaksikkaita serkkuja vapaalla jalalla. Kainuun murrettakin alkaa ymmärtää muutaman kymmenen vuoden jälkeen. Eikä ymmärtäminen loppujen lopuksi ole edes olennaista, kun suurin osa puheesta on epämääräisiä täytesanoja ja päätteitä.

EDIT: Kuvissa esiintyy myös veljeni, mutta hänkin on tietysti kaupan.

 

Hääpäivä meni paremmin kuin koskaan. Minä sain virvelillä hauen ja Janne opiskelupaikan Helsingin yliopistosta, valtiotieteellisestä. Päädyin kuitenkin siihen, että kyllä hauki oli suurempi saavutus. Viestintää pääsee kuitenkin opiskelemaan 3% kaikista hakijoista, kun taas hauki nappaa huonolla säällä huomattavasti harvemmin.
En tosin ollut aivan mestarillinen kalamies. Vajaa kiloisen hauen tullessa veden pintaan, karjuin kuin mies ja Janne sai vetää kalan veneeseen. Sinne se ämpäriin jäi uiskentelemaan, odottamaan armasta illallista. Kesken soudun se kuitenkin keräsi viimeiset voimansa ja hyppäsi jalkoihini. Potkin vimmatusti ja mietin, ettei karhukaan ole varmasti yhtä pelottava kuin vihainen hauki. 
Kuvat kertovat tunnelmista ja mökkihetkistä. Neljänneksi viimeisestä kuvasta jokainen voi bongata jäniksen ja miettiä, että on se luonto uskomaton. Jotenkin sellaista tasapainoa ei synny ihmiskädestä.
Mutta ihmeellinen on kaupunkikin. Hyvä olla täälläkin. Tänään oli mansikanpoiminta ja -pakastuspäivä ja iltapalaksi smoothieta tuoreista luomumansikoista. Elämä kiva.
-Henriikka
Ps. Luomustudio julkaisi tänään live-videon kevään Fida-illastamme, jossa Frankie Say Relax esiintyi. Käykää bongaamassa itsenne ja sännätkää huomenna FSR:n keikalle Semifinaliin. Ehkäpä päädyn itsekin paikalle. Jos juhlajärjestelyiltäni kerkeän. Uuuuu, oon niin salamyhkäinen.
Pps. Arvatkaa mitä lisäsin tänään hyväntekeväisyys-huutokauppaan? PARVISÄNGYN.
29

Asennetta vai luuloja?

Tiedän, lupasin mökkikuvia. Mutta minkäs teet, kun mailiin kolahtaa Aalolta kasa Bulls-kuvia. Siirtyköön mökkitunnelma huomiseksi, onhan tässä jo viikon verran ollut sellaista ällöttävää romanttista höpöttelyä, että on jo aikakin ottaa asennetta kehiin. Ja jos joku tuo asennetta, niin punainen huulipuna. Tai vähintään kovat luulot itsestään.

 Tässä asussa on sellaisia koomisia kontrasteja, joilla tykkään leikitellä. Sihteerikengät, miesten puvuntakki, pelipaita, lippis ja nahkahame. Kun asukokonaisuuden vaatekappaleet luettelee ääneen, pitäisi kuvissa ehkä pikemminkin nauraa, kuin poseerata suu tötteröllä, muka koleena misuna.
Kukahan minä muka olen? Toisaalta sellainen auringonlaskujen, kirjojen ja retronojatuolien fiilistelijä ja toisaalta Bulssin pelipaidassa hiihtelijä. Voinkohan rauhassa olla molempia? Uskoisin niin.
-Henriikka

Kuvat: Alexander Lazarevski

lippis, takki, paita, hame/second hand, kengät/Dinsko

13

Lähteä ja tulla takaisin, tehdä lauluja ja soittaa.

Mulla on sydän monessa paikassa. Helsingissä, Kuhmossa ja kaukana maailmalla. Toisaalta metsissä, toisaalta kaupungin vilskeessä ja betoniviidakossa. Vietin sunnuntai-illasta eiliseen Kuhmon mökillä, Iivantiirassa, keskellä metsää. Paikassa johon ei kulje asvalttitiet ja jonka liepeillä juoksentelevat peurat ja muut. En ajatellut mitään, mikä liittyisi millään lailla todellisuuteen, en tehnyt mitään, mikä olisi vienyt minulta autuaan mökkifiiliksen. Keräsin lakkoja metsässä, saunoin, soudin vihreällä soutuveneellä ja kalastin ylpeänä hauen. Ja ymmärsin, että täysin irti arjesta pääsen ainoastaan metsässä.
Keräsin viikolta useamman kymmenen kuvan sarjan, mutta muokkaamaan ehdin vasta huomenna. Siksi vasta maanantaina saatte lisää mökkikuvia. Tänään julkaisen nämä muutamat kuvat, jotka otimme viimeisenä iltana ikivanhan auringon alla.
En mitään, en ketään
alla ikivanhan auringon
en mitään, en ketään
enemmän kuin sua
Ihanaa viikonloppua kaikille. Ja jos joku tietää jonkun mainion itsepoiminta-mansikkapaikan pääkaupunkiseudulla, niin saisi mieluusti kertoa. Ja tiedoksenne, että mun sydän on täällä blogissakin. Minä niin tykkään teille ja itselleni tätä kirjoittaa. Toivottavasti se näkyy.
-Henriikka
34

Takaisin metsästä kaupunkiin.

Palasin Kuhmon rämeiköstä takaisin Helsinkiin, takaisin kotiin. Metsä teki hyvää ja mustikat samoin. Saimme samota siellä kunnon partiolaisina ja syödä itseongittua kalaa. Sauna lämpesi joka ilta, ja yöt olivat vielä etelän öitäkin valoisampia. Lisää tunnelmia loppuviikosta. Kuhmo on paras.
Kotimatkavermeeni taisivat olla jopa Suomen kesään yliampuvat. Kerrospukeutuminen tuntui ajankohtaiselta lämpötilan kiiriessä alle 20 asteen. Pipo, huivi ja musta takki olivat yhdessä kuitenkin vähän liikaa. Olen huomannut itsessäni orastavaa syksy-kaipuuta ja tämänpäiväinen kangaskasautumiseni selittyköön sillä. 

 

Syksysyksysyksy. Se kuulostaa niin kivalta suussakin. En ole vielä aivan valmis, mutta kaipuu senkun kasvaa. Jos valitsisin yhden ainoan vuodenajan Suomelle, niin kallistuisin vahvasti syksyyn. En kuitenkaan toivoisi sitä, sillä neljä vuodenaikaa on suurensuuri rikkaus. 
Jos vaikka huomenissa voisin jättää takit ja huivit pois ja selvitä hihattomalla ja pipolla. 
Toivotaan parasta. 
-Henriikka
paita, takki, huivi, pipo, farkut, kengät/second hand (HURRAA, näin sitä pitää!)
6

Voi Janne, minkä teit!

Joskus joku kanssaeläjä saattaa laittaa toiveeni ja haaveeni vieläkin tiukemmin korvan taakse kuin minä itse. Taas kerran se todistettiin, että on onni, että mies on asunut pari ensimmäistä vuosikymmentään kahden siskon kanssa: lahjojen ostamisen jalo taito on kehittynyt huippuunsa. Arjen yllätysten välttämättömyyteen hän on ehkä törmännyt vasta minun kanssani. Mutta neljässä vuodessa on opittu, että elän yllätyksistä. Rakastan niitä joka solullani.
Sain viime viikolla, kesken arkisen viikon, suuren mustan laatikon työpäiväni päätteeksi. Enkä mitä tahansa laatikkoa, vaan ylellisen, mustan, mattapahvisen poksin, jonka ympärillä oli vihreä nauha. Kantta koristi teksti: Hanna Saren”. 

Ja sieltä ne löytyivät, harmaat collegehousut, joista olin kirjoittanut ylistäviä lauseita viime syyskuussa.
Niin hän oli mittatilaustyönä tilannut minulle unelmien kollarit. Mitannut muista housuista mittoja ja tsekkailut kokolappuja salaa. Kertonut, etten mikään pitkänhuiskea leidi ole, mutta takapuoli kuitenkin löytyy. 
Sivu- ja takataskujen mustat tyllit ovat ihanat, ja lievä porkkanamalli on se itselleni sopivin. Kaikkein eniten rakastan kuitenkin päättelemättömiä pillilahkeita. 

Voi Janne, minkä teit. Voi Hanna, minkä teit.
-Henriikka
19

Kuinka vitsin kiva ystävä.

Kuinka vitsin kivoja tyyppejä sitä häärääkään ympärillä elämässä. Sellaisia keiden kanssa lähtee kesäretkelle katsomaan laivoja ja kiertämään katukirppistä. Sellaisia keiden kanssa suunnittelee vaikka mitä, mutta kuitenkin toimii pitkälti hetken mielijohteesta. Sellaisia keiden kanssa eksyy kesken Espoon kirpputorikierroksen ja sellaisia, keille kannattaa lahjoittaa vaaleanpunainen Fida-löytö, koska itsellä on anorakkeja jo kolme. Sellaisia keiden kanssa aina suunnittelee, että ”nyt leivotaan”, mutta kuitenkin keittää aina ne samat tutut kahvit ja se siitä. 

Nämä lähiviikkojen päivät ovat olleet pukeutumiselle niin unelmia. Neule, pipo ja farkkusortsit ovat hyvä yhdistelmä, kun tuulee sataa ja paistaa. Ja kun aamulla pakkaa Fjällrävenin, niin saattaakin tulla vasta illalla kotiin.

Melkein joka ilta olen vetänyt hihattoman päälle keväällä Jackpotilta saamani neuleen. Aivan uskomattoman nappi vaate, etenkin tuollaisena XL-kokoisena. Täyspuuvillainen neule on suht kevyt napata reppuun mukaan, se hengittää ja se ei nukkaannu yhtään. Sävyltään se sopii kaiken kanssa, niin kuin tässä tapauksessa farkun, harmaan pipon ja ruskeiden sandaalien. Ensi kertaa tänä kesänä jalassa olivat myös kultaiset nilkkarenkkaat. Nämä niiskuneidit olivat viime vuoden hillitön mielihalu.

Mutta jos nyt vielä ystävistä. Sellaisista keille tekee mieli soittaa, kun jotain kivaa tapahtuu. Ja kun jotain surullista. Sellaisista ketkä tulee yökylään, kun mies on keikoilla ja kömpii viereen nukkumaan. Sellaisista keiden kanssa nukkumaan mennessä tuntuu aina vain tulevan mieleen uusi asia kerrottavaksi. Sellaisista keihin luottaa ja ketkä luottaa takaisin. Ja keiden kanssa ”ei tehdä mitään” ei ole koskaan liian vähän. Eikä koskaan kiusallista.

-Henriikka
6