Kuinka vitsin kiva ystävä.

Kuinka vitsin kivoja tyyppejä sitä häärääkään ympärillä elämässä. Sellaisia keiden kanssa lähtee kesäretkelle katsomaan laivoja ja kiertämään katukirppistä. Sellaisia keiden kanssa suunnittelee vaikka mitä, mutta kuitenkin toimii pitkälti hetken mielijohteesta. Sellaisia keiden kanssa eksyy kesken Espoon kirpputorikierroksen ja sellaisia, keille kannattaa lahjoittaa vaaleanpunainen Fida-löytö, koska itsellä on anorakkeja jo kolme. Sellaisia keiden kanssa aina suunnittelee, että ”nyt leivotaan”, mutta kuitenkin keittää aina ne samat tutut kahvit ja se siitä. 

Nämä lähiviikkojen päivät ovat olleet pukeutumiselle niin unelmia. Neule, pipo ja farkkusortsit ovat hyvä yhdistelmä, kun tuulee sataa ja paistaa. Ja kun aamulla pakkaa Fjällrävenin, niin saattaakin tulla vasta illalla kotiin.

Melkein joka ilta olen vetänyt hihattoman päälle keväällä Jackpotilta saamani neuleen. Aivan uskomattoman nappi vaate, etenkin tuollaisena XL-kokoisena. Täyspuuvillainen neule on suht kevyt napata reppuun mukaan, se hengittää ja se ei nukkaannu yhtään. Sävyltään se sopii kaiken kanssa, niin kuin tässä tapauksessa farkun, harmaan pipon ja ruskeiden sandaalien. Ensi kertaa tänä kesänä jalassa olivat myös kultaiset nilkkarenkkaat. Nämä niiskuneidit olivat viime vuoden hillitön mielihalu.

Mutta jos nyt vielä ystävistä. Sellaisista keille tekee mieli soittaa, kun jotain kivaa tapahtuu. Ja kun jotain surullista. Sellaisista ketkä tulee yökylään, kun mies on keikoilla ja kömpii viereen nukkumaan. Sellaisista keiden kanssa nukkumaan mennessä tuntuu aina vain tulevan mieleen uusi asia kerrottavaksi. Sellaisista keihin luottaa ja ketkä luottaa takaisin. Ja keiden kanssa ”ei tehdä mitään” ei ole koskaan liian vähän. Eikä koskaan kiusallista.

-Henriikka
Kategoriat: kaverit, oma tyyli 6 kommenttia

Kuinka vitsin kiva ystävä.

6 kommenttia

  • Anonymous sanoo:

    Näitä kavereita on harvassa, mutta onneksi heitä on <3 Ja aivan ihana asu!

  • Tiia sanoo:

    Tää sun blogi on ulkoasultaan tosi kaunis ja taitavasti tehty, saisiko jotain postausta aiheeseen liittyen. En siis tarkoita että sun pitää paljastaa nää kaikki kikat miten oot nuo taiteillut..;)

    • Henriikka sanoo:

      Voi harminpaikka, kun mielelläni tekisin jutun tästä, MUTTA en ole itse tätä koodannut. Ystäväni/graafinen suunnittelija Ville Niemi on tehnyt kaiken duunin. En olisi todella itse osannut moista hommaa tehdä.

  • Anonymous sanoo:

    Mistäköhän tämän kyseisen täydellisen ystävän täydellinen reppu on ostettu..? :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *