Kun ei taaskaan ollut unelmien kesä.

Eräs ystäväni totesi viime viikolla, että kesä on aina sellainen vuodenaika, jolloin tuntuu, ettei ole tehnyt mitään. Ja kuitenkin kun jälkeen päin katsoo valokuvia, huomaa että on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, ja on kertynyt vaikka minkälaisia muistoja. Voiko kesään koskaan olla täysin tyytyväinen? Laittaako sitä kesätavoitteet niin korkealla, ettei koskaan voi syksyllä ajatella, että kylläpä minulla nyt tosiaan oli elämäni kesä? Vai vertaako sitä vielä väkisinkin kultaisiin teinikesiin, kun lomaa oli se kolme kuukautta, ja työtäkin saattoi tehdä vain huvin vuoksi viikon tai kaksi?
Elokuun alkaessa voi ajatella, että tässä se nyt taas sitten vierähti. Mutta olisiko kuitenkin huomattavasti nautinnollisempaa huomata, että elokuun alkaessa kesää on todellisuudessa jäljellä vielä kolmasosa? Elokuun voi ottaa vastaan joko lannistavana liukuna räntäsateisiin tai kuukautena, jolloin kesähaaveita on vielä mahdollisuus toteuttaa sata lasissa. Onhan se nyt kumma, jos Suomen kesäkierto menee niin, että kesäkuussa värjötellään vielä viileässä, heinäkuussa yritetään repiä irti kaikki jokaisesta nanosekunnista ja elokuussa aletaan hiljalleen vaipua takaisin alhaisimpaan maankuoppaan.
Jos totta puhutaan, en tänäkään kesänyt toteuttanut puoliakaan kaikista vaaleanpunaisista, hattarapilvenmuotoisista kesähaaveistani, joita keväällä niin hartaasti pohdin, kirjoitin pitkälle listalle ja kehystin. En pyöräillyt pyörääni tainnoksiin, en kahlannut läpi maaseutukirpputoreja, en osallistunut ainoisiinkaan taidenäyttelyn avajaisiin työaikani ulkopuolella. En kirjoittanut etanakirjeitä ystävilleni, en toteuttanut kuin naurettavan murto-osan diy-projekteistani, söin aamupalaa parvekkeella vain toisinaan, ja kesäpukeutumisenikin on ollut keskinkertaista (ei viimeisen päälle huolettoman huoliteltua, niin kuin olin ajatellut). Harrastin brunsseja harvoin ja spontaaneja piipahduksia maauimaloihin sitäkin harvemmin. En ole kertaakaan edes pulahtanut uimaan mereen, vaikka asun siitä noin 50 metrin päässä. Ja juon edelleen useimmiten vaaleapaahtoista kahvia, sitä ihan samaa vanhaa, saman vanhan kympin kahvinkeittimen suodattimen läpi valmistunutta.
Mutta oikeastaan sitä vaaleapaahtoista onkin tehnyt mieli. Olisihan minulla ollut kaapissa kallista Parisienia ja mutteripannukin. Ja sohvalla köllöttely on usein piessyt ajatuksen maauimalasta mennen tullen. Parempi makuuhaavat kuin uimalan jalkasilsa. Olen saanut viettää aikaa ystävieni kanssa ja lähettänyt heille pitkiä tekstareita, vaikka kirjeet ovatkin unohtuneet. Olen jaksanut herätä Hietsun kirppiksille ja maistanut montaa uutuusjätskiä. Olen uskaltanut jopa nukkua toisinaan yli yhdeksään. Olen hemmotellut itseäni R-kioskin lehtihyllyllä luvaten, että saan valita minkä tahansa aikakauslehden. Olen ostanut kaksi punaista, kaunista hattulaatikkoa ja nähnyt serkkujani enemmän, kuin moneen vuoteen. Tänä maanantaina pumppasin pyöräni kumit ja ajoin siskoni kanssa ympäriämpäri Helsinkiä. Vaikka satoi. Ja tänä vuonna olen ollut mestari toriherkkujen kanssa: olen ostanut kirsikoita, mansikoita, pensasmustikoita ja herneitä litratolkulla. Ja aion ostaa vielä lisää. Ja tämän kaiken ohessa olen kuitenkin koko ajan ollut töissä. Onhan tämä jo aika suoritus? Kannattaisiko suosiolla pyyhkiä pettymyksen kyyneleet?

Mitä kummaa se sellainen kesäily on, että pitää listalta suorittaa asioita tukka putkella? Suomalaisilla on niin kummallinen tapa satsata kesään niin paljon, että koko muu vuosi menee keräillessä voimia. Ja totuus on, että harvoin kesät ovat pelkkiä sateenkaaria ja yksisarvisia. On töitä ja velvollisuuksia, ja tiskit on hyvä tiskata kesälläkin. Ihminen ei vapaudu auringon vuoksi tämän maailman murheista tai muutu muutamaksi kuukaudeksi eri persoonaksi, valovoimaisemmaksi tai charmikkaammaksi. Eikä se tarkoita, ettei kannattaisi suunnitella tai haaveilla, tai että tarvitsisi ”tyytyä johonkin”. Kyse on siitä, että osaa olla tyytyväinen vähempäänkin. Joka sitten loppujen lopuksi voikin olla enemmän. Ja usein onkin.
Tiedän, jooojoo, minun on helppo puhua, sillä loma on vielä edessä päin. Tavoitteeni on kuitenkin ottaa ilo irti arjesta muulloinkin kuin heinäkuussa. Tai ottaa ilo irti arjesta ylipäänsä, sitä elämä suurimmaksi osaksi on. Taannoin, kultaisina irc-galleria aikoina koin aina sääliä heitä kohtaan, jotka aloittivat lokakuussa seuraavan kesän hehkutuksen ja pyörittivät kuvakansiossaan elämänhistoriansa kaikki kesäkuvat useampaan kertaan. 
Hyvät toverit, koittakaahan nyt löytää ilonaiheita vuoden ympäri, niitä kyllä riittää koko 12 kuukauden ajalta. Tai sitten muuttakaa suosiolla jonnekkin, jossa hulahameet toimivat toppatakkeja paremmin useammin kuin muutaman hetken vuodessa.
-Henriikka
Kategoriat: elämä 24 kommenttia

Kun ei taaskaan ollut unelmien kesä.

24 kommenttia

  • Nanna sanoo:

    Asiaa puhut! On ihan älytöntä, että monet suomalaiset elävät kunnolla vain kesällä, ja siihen ladataan ihan hirveästi odotuksia (usein epärealistisia sellaisia), ja sitten murehditaan, kun ne eivät syystä tai toisesta toteudukaan, kun sää ei suosikaan tai jokin muu menee päin honkia. Minusta elokuu on muuten vielä ihan täyttä kesää, silloinhan on usein paljon kesäisemmät säätkin kuin kesäkuussa :D

    • Henriikka sanoo:

      SE on totta. Odotukset on sinänsä hyviä, jos ne motivoi tekemään, mutta suomalaiset eivät ole hyviä tekemään realistia odotuksia… Huh.

  • roosaliina. sanoo:

    ah, oot niin paras ja niin hauska kirjottaja.

  • Tiina sanoo:

    JUST tänään ajattelin ihana samaa :-)

    Mun kouluajoistakin on jo niin kauan, että edes koulujen alku ei pysty pilaamaan ”kesä jatkuu elokuun loppun asti” -ajattelua. Ja sen jälkeen alkaakin lempparivuodenaikani syksy! Säähän nyt voi olla mitä vaan vaikka heinäkuussakin, mut kesää se on silti. Sää ei ylipäätään lähtökohtaisesti määritä mun olemista, ellei nyt sitten taivas valu jatkuvasti niskaan 6 viikkoa putkeen… Joskus tuntuu, että tällainen ajattelu on muista ärsyttävää. Kuten sekin, että tykkään kaikista vuodenajoista ja Suomen säistä, eikä mun tarvii siis koskaan toivoa asuvani ikuisen kesän maassa :-) (okei, myönnetään, se joskus se umpipimeä räntäkausi tuntuu liiiiian pitkältä minustakin :-)

    Tänä kesänä kauniita ja lämpimiä kesäpäiviä on ollut niin paljon, että niistä on riittänyt oikein hyvin muutama pelkkään laiskotteluun, oleiluun ja puuhasteluun – siis sisällä ”tuhlattavaksi”!

    Ja tähän sitten ”Voi kuinka kauniita kesäpäiviä vihaan” taustalle soimaan ;-)

    • Henriikka sanoo:

      Kiva kun jaksoit kirjoittaa näin pitkästi. Mahtavia mietteitä. Säälle kun ei mitään voi tehdä, niin miksi siitä pitää niin tuhottomasti stressata ja jauhaa?

      HAhaha. Etenkin viimeinen lainisi oli kyllä kruunu.

  • Hanna sanoo:

    Niin viisaita sanoja! Kesään ladataan aina sellainen määrä odotuksia (niin itsekin aina teen), että eihän ne nyt mitenkään voi täyttyä. Ja juuri siitä syystä kesä ei ole lempivuodenaikani: se tuntuu vaativan aina liikaa. Syksy on paljon rennompi tyyppi. Siitä huolimatta en aio aloittaa syksyfiilistelyä vielä, koska sitä kesää tosiaan on vielä kokonainen kuukausi edessäpäin!

    • Henriikka sanoo:

      ”Kesä tuntuu aina vaativan liikaa” tuo oli tosi hyvin ja osuvasti sanottu. Tulkoon lämminhenkinen, vähän vähemmän vaativa syksy. Rentous, kynttilät ja villasukat.

  • kiva blogi ! :)

    kurkkaathan ➜ twostars-inthesky.blogspot.fi/

  • Anonymous sanoo:

    Voi kesä… Liikaa odotuksia, liikaa stressiä, liikaa hössötystä (etenkin lomista, säästä ja mansikkoitten kilohinnasta!).

    Kesä on vain yksi vuodenaika muitten joukossa. Elämää, odotuksia ja ihania hetkiä löytyy myös kevään puhjetessa kukkaan, syksyn kirpeitä aamuja haistellessa sekä talvipakkasten naristessa kengänpohjien alla!

    Kiva, että olit taas ilonamme Kesä, mutta mene jo ja anna Syksyn tulla.

    Tii-tii

    • Henriikka sanoo:

      Liikaa vähän kaikenlaista. Ja mansikoista jaksetaan jauhaa viimeiseen pisaraan asti. Niin ettei ne loppujen lopuksi maistukaan niin kovin hyvältä, kun kitkerät eurot vain sulaa suuhun.

      Tervetuloa siis syksylle. Kiitos vain kesä, mutta syksy on syksy.

  • Roosa sanoo:

    WORD! kesä on kesä vaikka istuisi koko kolme kuukautta sisätiloissa eikä tekisi yh-tään mi-tään. parempi toki tehdä, mutta vain jos huvittaa. ainahan sitä hehkuttaa keväällä, että ens kesä on sitten se paras kesä i k i n ä ja tavallaan se on musta hauskaakin, olla niin innoissaan ja suunnitella ja haaveilla ja listailla. eihän sitä koskaan ehdi kaikkea listaamiaan asioita toteuttaa, mutta entä sitten? jääpähän seuraaville kesille. koska kesähän tulee aina seuraavana vuonna uudestaan :–) eikä kaikki kivat asiat ole varattu yksinoikeudella kesälle, kyllä muinakin vuodenaikoina voi pitää hauskaa, haha.

    • Henriikka sanoo:

      TOTTA! Eihän kesää tee sisältö, vaan se vuodenaika. Miten kaikki muut vuodenajat otetaankin vastaan sellaisina kuin ne ovat, mutta kesää yritetään leipoa loputtomiin muodottomaksi kakuksi?

  • Anonymous sanoo:

    Oot huippu kirjoittaja, ilo lukea tällaista!

  • Yksisarviset mainittu. Ja satheenkaaret. Ehottomasti satheenkaaret.

  • Ida sanoo:

    Ihan saa mutkin hämilleen sellaiset ihmiset, jotka manaavat jo nyt sitä kuinka syksy alkaa kohta ja enää ei tule olemaan paljoa lämpimiä päiviä. Ihan höhlää. Kesäähän on vielä paljon jäljellä! Vastahan sitä pääs vauhtiin! :D

    Ja kun oli tuossa pari päivää viileämpää, niin porukka ryntäsi ostamaan neuleita, koska kohta on jo talvi. :D Masentavaa. Minä ainakin aion grillata, uida ja hyöriä bikineissä ja hellevaatteissa vielä monta viikkoa. ^^

    • Henriikka sanoo:

      Todellakin, viimeiseen asti kannattaa ottaa ilo irti. Ihmiset vauhkoontuu kesästä aivan käsittämättömästi. Ottakaa nyt iisisti ihmiset.

  • Sanni Sarin sanoo:

    sun teksti<3

  • maria sanoo:

    !!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *