Lähteä ja tulla takaisin, tehdä lauluja ja soittaa.

Mulla on sydän monessa paikassa. Helsingissä, Kuhmossa ja kaukana maailmalla. Toisaalta metsissä, toisaalta kaupungin vilskeessä ja betoniviidakossa. Vietin sunnuntai-illasta eiliseen Kuhmon mökillä, Iivantiirassa, keskellä metsää. Paikassa johon ei kulje asvalttitiet ja jonka liepeillä juoksentelevat peurat ja muut. En ajatellut mitään, mikä liittyisi millään lailla todellisuuteen, en tehnyt mitään, mikä olisi vienyt minulta autuaan mökkifiiliksen. Keräsin lakkoja metsässä, saunoin, soudin vihreällä soutuveneellä ja kalastin ylpeänä hauen. Ja ymmärsin, että täysin irti arjesta pääsen ainoastaan metsässä.
Keräsin viikolta useamman kymmenen kuvan sarjan, mutta muokkaamaan ehdin vasta huomenna. Siksi vasta maanantaina saatte lisää mökkikuvia. Tänään julkaisen nämä muutamat kuvat, jotka otimme viimeisenä iltana ikivanhan auringon alla.
En mitään, en ketään
alla ikivanhan auringon
en mitään, en ketään
enemmän kuin sua
Ihanaa viikonloppua kaikille. Ja jos joku tietää jonkun mainion itsepoiminta-mansikkapaikan pääkaupunkiseudulla, niin saisi mieluusti kertoa. Ja tiedoksenne, että mun sydän on täällä blogissakin. Minä niin tykkään teille ja itselleni tätä kirjoittaa. Toivottavasti se näkyy.
-Henriikka

34 kommenttia

  1. Anonymous 13.7.2013

    teistä huomaa rakkauden!

    Vastaa
  2. Jessu 13.7.2013

    aaaw, ootte söpöjä :’3

    Vastaa
  3. Macy 13.7.2013

    Mä oon lukenut sun blogia jo pitkään ja et usko, kuinka paljon iloa tää on tuonut mun elämään! Osaat niin ihanasti nauttia arjen pienistä jutuista ja elää hetkessä. Itse mietin koko ajan tulevaisuutta, haaveilen opiskelupaikasta ja pysyvästä muutosta Helsinkiin. On aina kiva nähdä sun blogissa erityisesti Helsingin-kuvia, koska sinne ikävöin aina kun asustelen täällä Jyväskylässä (jeejee minäkin täällä!) Toinen koti on Helsingissä, käyn siellä sillon tällön pätkittäin opiskelemassa. Mutta oli sun kuvat mökiltä tai mistä vaan, ne on aina yhtä kauniita. Plussana vielä se että osaat kirjoittaa ihan älyttömän hyvin! Kiitos siis ihanasta blogista ja hyviä kesänjatkoja :) Uusia postauksia taas odotellessa.

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      No uskomatonta, että tuollaisia fiiliksiä voin jonkun elämään tuoda. Jotenkin tuntuu, että juuri niitä asioita, joita oon toivonutkin blogin kautta välittyvän, niin kerrot saaneesi. Mahtavaa. Kyllä ne unelmat pikkuhiljaa toteutuvat, muodossa tai toisessa. Kiitos itsellesi ihanasta kommentista!

      Vastaa
  4. henu 13.7.2013

    mä pakahdun.

    Vastaa
  5. Naava 14.7.2013

    ihanaa <3 :) oon muute samaa mieltä että vasta mettällä on se kunnon irtiotto arjesta!

    Vastaa
  6. ylisöpö kuva toi ylimmäinen!!<3

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      Voi kiitos. Äiti onnistui hyvin kameran takana.

      Vastaa
  7. Anonymous 14.7.2013

    OMG. Oot aina ollu mun lempparibloggaaja mutta nyt ylitit kaikki odotukset! Kuhmo on parhaita paikkoja mitä tiedän <3 Eli kyllä, nyt oot mun ultimatesuperlempparibloggaaja 8)
    – Jade

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      KUHMO, KUHMO!! HURRAA! Jes, vedin oikean kortin esiin. Kiitos Jade :—)

      Vastaa
  8. Anonymous 14.7.2013

    On huomattu että teet tätä blogia sydämellä. Ja ajatuksella. Sitä on kiehtovaa seurata. Puhumattakaan sun henkilökohtaisista vastauksista kommentteihin! Miten tän kaiken tiivistäisi: fiksua, rentoa, rehellistä, läpikotaisin persoonallista, hyväntuulisuudessaan hurmaavaa… tietenkin tän kaiken kruunaa teidän rakkaussuhde siinä taustalla! :)

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      Ihana oli saada tällainen kommentti vastauksista, kun juuri tuli kommenttia, että kun vastaan niin hitaasti. Kiitos sinulle. Aivan ihana kuulla tuollaista.

      Vastaa
  9. Ellu-Kana 14.7.2013

    Awww, aiivan ihanan tunnelmallisia ja romanttisia kuvia!♥

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      Voi kiitos. Nämä onnistuivat kyllä odotusten.

      Vastaa
  10. Anonymous 14.7.2013

    apua miten outoa että joku sanoo kuhmoa ihanaks, kun on itse täältä kotoisin… hyvä että joku viihtyy :D

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      Mun on varmaankin vähän helpompi sanoa, koska mulle Kuhmo on lomapaikka. Mutta mä tykkään kyllä Kuhmosta, sen tunnelmasta ja kaikesta.

      Vastaa
  11. Anonymous 14.7.2013

    Oih niin suloista!

    Vastaa
  12. Hanna 15.7.2013

    Tuusulassa Kaukon tilalla on luomumansikkapaikka, kävin siellä keräämässä tänä vuonna ekaa kertaa :) Nyt on jo halvemmat hinnatkin, silloin kun mä kävin oli vielä 5e/kilo, joka tosin sekin ihan edullista mielestäni. http://www.esvy.fi/kauko/

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      SINNE MENTIIN! Kiitos vinkistä. Oli ihana paikka ja vaikka mansikat meinas jo loppua, niin päivä oli ihana. Ja miten makeita mansikoita, nammm.

      Vastaa
  13. Anonymous 15.7.2013

    ihania kuvia! :)

    Vastaa
  14. Anonymous 15.7.2013

    Toinenkin Kuhmosta kotoisin oleva lukija ilmoittautuu. Onhan se upea eräkaupunki ja kesällä kulttuurikaupunkikin :)
    Kiva että viihdyit siellä lomallasi. Ja kiitos blogistasi, josta myös pidän kovasti.

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      Kuhmon kamarimusiikki on kyllä kiva tapahtuma, kun ihmiset on hyvällä tuulella ja kaupunki on liikkeellä. Mutta Iivantiiralle menee kyllä suurimmat pisteet. Onnea ihanasta kotikaupungista.

      Vastaa
  15. Kuhis 15.7.2013

    Siteeraa Juha Tapiota ja julkaise maailman söpöimpiä pusukuvia = varma tippa linssiin tälle ketulle!

    Olette kyllä ihania!

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      PUSUT + JUHA TAPIO = ei voi mennä pieleen.

      Nyt toi kuulosta siltä, että haluisin pusutella JT:tä? Ei ollut tarkoitus.

      Vastaa
  16. Anonymous 16.7.2013

    ei sitä vois parempaa paikkaa ihminen toivoo ku kuhmo. nuo pastillivärit oikeen hyväilee kasvoja. haha.

    ps. siistejä kuvia oikeesti!

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      noni, tietää taas kuka on ollut kommentoimassa….

      Mutta on oikeesti kyllä siistejä. Jannen asetukset ja myypsin näpsäsyt. GOOD.

      Vastaa
  17. Anonymous 16.7.2013

    Hih, nutturapäät. :) Ja kyllä välittyy lukijallekin tunne, että nautit blogin pitämisestä. Ei tätä muuten jaksaisi lukea.

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2013

      Kaks tämmöstä nutturapäätä. Kivaa ja hassua ja vähän höpöä.

      Ja miten mukava palaute, jaksaa taas vääntää pinnallisia kirjoituksiaan haha.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.