Lyhtyjuhlien kansa ja tunnelma.

Ihmiset tekee juhlan. Se on todettu monen monta kertaa. Puitteilla voi saada aikaan jotain, mutta todellinen tunnelma syntyy ihmisistä. Perjantaisiin Lyhtyjuhliin saapui satakunta vierasta. Olin jättänyt kutsun avoimeksi ja kehottanut kaikkia tulemaan, joiden mieli teki vähän juhlia elämää. Paperilautasia oli varattu niin monelle, ettei kuokkavieraita tarvinnut pelätä. Ja tässä tilanteessa ei kuokkavieraita ollutkaan, vaan iloisia yllätyksiä, uusia tuttavuuksia.

Koristelimme gallerian, sytytimme lyhtyjä, peitimme pöydät valkoisilla pöytäliinoilla. Kaikki oli sopivan valmista, kun vieraita alkoi virrata taloon.

Ja kuvitelkaa kuka päräytti kinkerit käyntiin? Orkesteri, kenen kipaleet ristin tämän kesän kesäviisuiksi. Sain Hermanni Turkin ihkaelävänä soittamaan juhliin. Ja kyllä kansa nautti ja nauroi. Hykertelin mielissäni, kun kuuntelin keikkaa keittiöstä valmistellen ruokaa ja leikaten patonkia. Nerokas kokoonpano, nerokas ulosanti. Galleriatila sopi köörille hyvin ja lattialle levitetyt viltit loivat keikkapaikasta kodikkaan.
Juhlapukeutumisestani huolehti Katri Niskanen. Tapanilan kyläjuhlilta löytynyt mekko oli säästetty kälyn häitä varten, mutta suunnitelmista poiketen se saikin ensiesiintymisensä perjantaina. Pinkki väri ja kreikkalaistyylinen leikkaus ihastuttavat edelleen. 
Mutta entäs nuo hiukset! Ystäväni Mira pisti parastaan, kun kiepautti hiukseni upealle lettikruunulle. Uijui, en muista koska viimeksi olisin ollut noin mielissäni omista hiuksistani. 
Ilta jatkui ja pidot paranivat. Viime vuonna sää salli juhlia, mutta tänä vuonna oli tuulista ja sadekuuroja. Ei kuitenkaan kannata stressata asiaa, jolle ei mitään mahda. Sitä paitsi ilmassa oli jotenkin tunnelmallista loppukesän haikeutta, sellaista alkusyksyn melankoliaa. Ja tunnelma tiivistyi yhä alkuyöstä, kun juhlien toinen artisti valtasi lavan. Jos Hermanni Turkki veti täydellisen aloituksen, niin alkuyön täydellinen valinta oli Viitasen Piia.


Meinasi kyyneleet valua, kun Piia lauloi ja Mikko soitti. Sävelet meni suoraan sydämeen ja totesinkin yön pikkutunteina ystävälleni, että olisin purskahtanut itkuun, jos olisin uskaltanut kuunnella sanoja. Ihana, intiimi keikka.
Niin loppui lopulta kesäyökin ja samalla juhlat. Kasasimme juhlakamppeet autoon ja ajoimme kotiin. Kömmin peiton alle ja nukahdin. Ihania ihmisiä, ihania hetkiä.
-Henriikka
Kategoriat: random 21 kommenttia

Lyhtyjuhlien kansa ja tunnelma.

21 kommenttia

  • sannero sanoo:

    näytät henriikka upealta :) ja jihuu, ihanaa kesä, ystävät ja muut juhlanaiheet ja ihana sinä, joka inspiroit meitä muitakin järjestämään kekkereitä !

    • Henriikka sanoo:

      Voi suuresti kiitoksia. Ja ihana, että otit tämän jutun vastaan niin riemullisesti. Inspiraatioksi tämä olikin tarkoitettu.

  • Anonymous sanoo:

    O M G miten upeelta näytät! Mahtavaa ! :)

  • M sanoo:

    oi aivan ihana kampaus! :)

  • Jemina sanoo:

    mua itkettää ettei minun elämä näytä koskaan tuolta

    olen tosin itkenyt tässä kaikkea tämän illan aikana

    anteeksi masentava kommentti

    • Anonymous sanoo:

      melkeinpä liityn (tai siis liitynkin) kommenttiisi

    • Henriikka sanoo:

      APUA. Tällaisia tunteita en teissä missään nimessä tahtoisi herättää. Sitä paitsi olen aivan varma, että teidän elämistänne saisi aivan samanlaisia ruutuja.

  • Anonymous sanoo:

    Osa minusta symppaa Jeminaa. Mikä siinä onkin, että sun elämä on taikapölyelämää, ja jos minä järjestäisin tuollaiset juhlat, ne olisivat tavalliset juhlat? Sulla mahtaa todella olla ihan mielettömiä tyyppejä ympärilläsi. Mun ystävät ei olisi yhtään kiitollisia tai eivät ainakaan tajuaisi sanoa sitä, ja sitten loukkaantuisin heille hiljaa ja harmittelisin, että kun puristan itsestäni jotain mahtavaa josta toivon muiden nauttivan, kukaan ei sano halaistua sanaa vaan ottaa mahtavina pitämäni juttuni itsestäänselvyytenä. Kyllä siinä vähän menee into enää järjestää mitään kivoja juttuja.

    Järjestitkö juhlat ihan huviksesi ilman syytä tuottaaksesi iloa ihmisille? Maksoitko tulleet kulut itse? Ja jos haluat vastata, kiinnostaisi kuulla myös, paljonko siis rahallisesti panostit siihen, että nämä juhlat olivat mahdolliset?

    Välillä tuntuu, että se on ihmisistä ympärilläni kiinni, miten paljon taikapölyä voi saada. En ole viime aikoina saanut paljonkaan sitä… mutta tomupölyihmisten jälkeen taikapölyihmisiä on vaikea uskaltaa lähestyä. Ja joku heissä jopa ärsyttää vähän. Saisinpa sellaisen ystävän kuin sinä. Tiedän silti että jos olisit elämänpiirissäni niin ei me kohdattaisi koskaan niin, että huomaisit minussa mitään sen enempää välitettävää. Sille ei vaan voi mitään. Oot mukava ja haluat olla mukava, mutta sellaiseen hyväosaisen tapaan sun on vaikea voida asemoitua niin, että sattuisit edes kohtaamaan elämässä tällaisen ihmisen, joka on jo valmiiksi epävarma siitä, voisinko olla osa elämäsi kaltaista elämää. Täytyy olla aika itsevarma, että sun lähellä voi uskoa olevansa itsekin mahtava ihminen, kun oot itse satakertaisen mahtava. Tai tällaisen tulkinnan olen susta tehnyt vähäiseltä tietopohjaltani.

    Epävarmaan tapaani ilmaisen vielä pahoittelut tästä purkauksesta kommenttipoksiisi, se oli ehkä vähän liiallista tai meni liian syvälle blogipersoonasi analysointiin. Mutta kiitos kuitenkin jos vastaat jotain. :) Jos vaikka saisin vähän taikapölyä tartutettua itseeni.

    • Henriikka sanoo:

      Hei sinä ihminen, joka ilmeisesti koet olevasi tomua.

      Olisi ehkä helpompi lähestyä tätä kommenttia, jos tietäisin tiedätkö minusta mitään blogin ulkopuolelta? Vaikka perustuvatko kaikki sun päätelmät blogin sisältöön?

      Oon miettinyt tässä nyt tätä tämän aamun. Hämilläni lähinnä. Hyvä kommentti kaiken kaikkiaan, jossa riittää kyllä pohtimista vielä pitkäksi aikaa.

      Oonko mä sitten sellainen keijupölytyyppi? Kyllä kai, jos niin väität ja moni väittää. Osa siitä on luonnollisesti sitä, että oon hyväosainen elämässä. Sitä en voi kieltää. Oon saanut syntyä Suomeen, ehjään perheeseen. Mulla on aina ollut ystäviä, harrastuksia, töitä ja mielekkäitä juttuja vapaa-ajalla. Mutta eikai se kaikki nyt voi olla pelkkää ajautumista? Saat asian kuulostamaan siltä, että asialle ei voi itse tehdä mitään. Tosi paljon tällaiset asiathan ovat ihan omasta itsestään kiinni: asenteesta ja siitä, mihin oikeasti ryhtyy.

      Kun miettii vaikka tätä juhla-aamua. Olin stressaantunut kaikesta juhlavalmisteluista ja tuleeko ihmiset viihtymään. Olin huolissani reilibudjetista, josta olin lohkaissut muutamia satasia juhlia varten (miten raha liittyi mihinkään? Juhlathan voi aina pitää vaikka ilmaiseksi). Olin meikittä, mustin silmänalusin varustettu, äkäinen, IHAN TAVALLINEN TYYPPI. Ihan tomuinen siis minäkin. Niin kuin suurimman osan ajasta.

      Se on taas eri asia, mitä lohkaisen tänne blogiini. Kerronko huolistani, murheistani, sairauksistani, ihmissuhdeongelmista tai siitä, kuinka takapuoleni on alkanut roikkua. Mielestäni ihmisten pitäisi hahmottaa, ettei blogi ole mitään oikeaa elämää, vaan pinnallinen raapaisu elämäntavasta. Ja mun elämäntapaan sattuu vain keijupöly kuulumaan. Se auttaa jaksamaan arjessa ja sellaisissa hetkissä, jolloin tomu on liian raskasta. Mutta keijupöly ei ole vain sattumalla ihmisille jaettu, vaan sitä voi kehittää itsekin. Ensin harjoitella kehittämään ja sitten tulla mestariksi.

      Ja voi, minä niin kovasti toivoisin olevani ihminen, jota olisi helppo lähestyä. Ei mua ympäröi mitkään yli-ihmiset, vaan ihan yhtä tavalliset kuin minäkin. Mutta kiitolliset kyllä, siinä oot oikeassa. Mutta pitäisikö mun tuntea syyllisyyttä siitä, että mulla on ympärillä on kiitollisia tyyppejä? Epävarma olen minäkin sisimmässäni, mutta oon oppinut ottamaan siitä niskalenkin. Jos on jalat maassa, pää pilvissa ja ihan tavallinen sydän, niin minusta saa hyvällä omallatunnolla pitää vähän keijupöly-blogiakin. Maantomuahan me loppujen lopuksi kaikki ollaan.

    • Mahtijanne sanoo:

      Haluun sanoa kemujen järjestämisestä vielä sen, että aika halvalla me loppujen lopuks pystyttiin nämä kemut järjestämään.

      Kekkerit oli nyyttäriperiaatteella, joten ruoat tuli käytännössä vierailta. Mehut ja kahvit ostimme itse.

      Koristeluista suurin osa oli lainattu, osa viime vuotisia, ja silloinkin Henriikka kai teit ne second handina ostetuista kankaista? Toki naruihin ja pyykkipoikiin yms meni rahaa vähän. Lasitkin oli lainattu, mut kertsiastiat maksoivat.

      Tila on tietty semmonen, mikä on usein maksaa. Meillä oli se etuoikeus, että Henriikka on töissä paikassa, jossa voi tommosia kemuja järjestämään.

      Sit vaan laitettiin sana kiertämään, niin kyllä niistä ainakin semmoset kekkerit saa, että pystyy keijupölyisen blogipostauksen kirjoittaa.

    • Anonymous sanoo:

      Hei taas ja kiitos vastauksesta. Nyt alkoi jo mietityttää, olisinko voinut miettiä yön yli mitä kaikkea sanon hetken mielijohteesta hieman synkällä päällä. Mutta saitpahan rehellisen läpivalaisun yhden lukijasi mietteistä. Aluksi piti vain kirjoittaa jotain lyhyttä (siksi kysyin rahasta kun aluksi kiinnosti, olisiko mulla varaa panostaa samankaltaisiin juhliin – voihan juhlat tietenkin nollabudjetillakin järkätä), mutta homma alkoikin venyä. Blogisi voi herättää syviä tunteita joskus!

      Haluan vielä sanoa, etten koe olevani ihan tomua, mutta mulla on monesti mennyt usko siihen, että mun keijupölyintoiluista olisi hyötyä tai edes iloa kellekkään, kun monesti on tuntunut siltä, että mun yllätykset ja järjestelyt menee hukkaan. Sanot, että hyvien lähtökohtien lisäksi asenteesta ja ryhtymisestä on kiinni, saako sitä keijupölyä elämäänsä. Se on totta, se on totta ja muistan sen aina takaraivossani – kuitenkin lannistavat kokemukset ovat karsineet sitä rohkeutta ja ryhtymistä pois, valitettavasti. Olisin totta kai mielelläni sellainen joka ei vetäydy kuoreensa kun niitä huonoja kokemuksia tulee, en tiiä onko se temperamentissa vai huono tapa, josta voisi oppia pois.

      Blogin ulkopuolelta en tiedä susta paljon – ollaan sun Jyväskylän aikoina oltu toistemme kanssa etäisesti tekemisissä, mutta sen enempää en sua tunne. En edes muista, kuka mulle kertoi sun blogista, varmaan joku yhteinen kaveri (joka kuitenkin luultavasti on kehunut sut jo ennen blogin olemassaoloa maasta taivaisiin).

      Voin uskoa, että osaat olla ihan tavallinenkin tyyppi. Silti sulla on harvinainen taito lohkaista elämästäsi oikeassa (kuva)kulmassa herkullisia juttuja, joita sun blogi on pullollaan. Se on tosi mahtavaa ja yhdeksänä kymmenestä päivästä mä saan sun blogista tosi paljon energiaa. Kiitos siis paljon kun jaat ne asiat.

      Ehkä mun pitäisi miettiä tovi suhtautumistani tähän blogiin ja sinuun – ehkä mä oon alkanut pitää sua idolina (harvinaista ihmiselle joka ei ole suuremmin fanittanut ketään koskaan), enkä tiedä onko tämä suhtautuminen sitten ihan järkevää, jos kerran pidän tätä keijupölyelämääsi jalustalla enkä sitten usko, että itse kykenisin sellaiseen. Hyvä myös, kun muistutat ihan suoraan, ettei tämä blogi ole täyttä oikeaa elämää.

      Älä edes kysy (edes retorisesti), tarvitseeko sun tuntea syyllisyyttä niistä mahtavista asioista ja ihmisistä, joita sulla on elämässäsi. Hyvien juttujen täytyy tuottaa enemmän hyvää ympärilleen kuin huonoa, ja niillä ihmisillä (kuten minulla ajoittain), jotka ottavat nokkiinsa toisten ilosta, on sitten asenteessaan parantamisen varaa. Pahoittelen, jos toin sulle huonoa mieltä. Niskalenkki epävarmuudesta, kivasti sanottu, jospa mä alkaisin ihan tosissani treenata sellaista varten. :)

      Kiitos ja kivaa loppukesää sulle!

    • Jemina sanoo:

      tulin tänne lukemaan kommentteja uudestaan.

      ja voi kun olen ollut masentava! kun näyttäähän mun elämä välillä aika todella kivalle, aika useinkin. sitä on vaan hirmuisen vaikea muistaa niinä hetkinä kun joka paikkaan särkee, tiskit on tiskaamatta ja rahat vähissä.

      mutta juhlia pystyy järjestemään minibudjetilla, muistakaa ihmiset se.
      ihmiset tekee juhlan, ei mikään muu.

    • Henriikka sanoo:

      No mutta, nyt on jo parempi mieli. Ei ollut kenessäkään tarkoitus herättää ikäviä tunteita ja surulliselta tuntui, kun niin tuntui käyvän.

      Mutta loppujen lopuksihan tämä taisi aiheuttaa tärkeää itsetutkiskelua itse kussakin, joten otetaan tämä ilon kautta. Jok’ikisen elämä näyttää hyvältä, ku valitsee hetket ja kohteet oikein ja käyttää photoshoppia vähintään keskinkertaisesti.

      Ihanaa loppukesää molemmille! Arvostan kommenttejanne.

  • Miffa sanoo:

    Juhlat näyttää olleen aivan ihanat! Minust on mahtavaa, kuinka panostat ja jaksat järjestää tällaisia kekkereitä! Tai jaksaminen on ehkä väärä sana sillon kun oikeasti jostain nauttii, mutta kuiteskin. En nyt osaa paremminkaan muotoilla. Minä tykkään myös hirmuisesti järjestää kaikkia juttuja, mutta sitä tulee tehtyä ihan liian harvoin. Kiitos inspiraatiosta, nyt täytyy kyllä järjestää jotkut kivat syysbileet kun koulu taas alkaa ja porukka on kasassa, vaikka sitten edes ihan pienet juhlat :)

    • Henriikka sanoo:

      Niin. Onhan juhlissa ain älyttömästi hommaa, mutta ei se tunnu raskaalta, jos itse nauttii tekemisistään. Kiitos ihanasta kommentista. Inspiraatioksi tämä olikin tarkoitettu, eihän juhlia tarvitse välttämättä järjestää tuhatpäiselle yleisölle.

  • Anonymous sanoo:

    hei, en oo edelleenkää saanu kesävillasukkiani :-( mietin, että voisko johtua siitä, että muutin vapunaattona joka tais olla sukkien viimeinen lähetyspäivä. laitoin ilmottautumissähköpostiin uuden osoitteeni kuitenkin. eli joko niitä ei oo lähetetty tai ne lämmittää entisen asuntoni nykyisen asukkaan jalkoja :-D

  • Anonymous sanoo:

    ihana mekko ja kampaus! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *