arkisto:

elokuu 2013

Hyväntekeväisyys-huutokaupan julkinen selvitys

Hei kaverit. Olisi aika julkaista hyväntekeväisyys-huutokaupan julkinen selvitys. Huutokauppa tuotti yhteensä 316 euroa, jonka lisäksi sain maailman herttaisimman etanakirjeen: Unkarilaiselta lukijalta käteisenä 10 € lahjoitettavaksi keräykseen. Aivan mahtavaa tyypit. Kiitos jokaiselle ostajalle ja lahjoittajalle.
Ja arvatkaa mitä 326 eurolla esimerkiksi saa: 800 kenialaisen lapsen rokotukset poliota, tuhkarokkoa ja jäykkäkouristusta vastaan (Kerroin tämän ohimennen kylässä olevalle ystävälleni. Vastauksena tuli: ”Hyvä satsi terveit lapsii.” True).
Heinäkuisen huutokaupan idean ja ohjeet voi lukea täältä.
Tässä julkinen lista tuotteista ja voittohuutojen summista.

Villapaita kultaisilla kauluksilla 9 €
R-collection anorakki 30 €
Karhu-toppaliivi 8 €
Punainen nahkatakki 8 €
Valkoiset vagabondit 5 €
Cardinals -snapback 10 €
Nahkainen kynähame 5 €
Maitotonkka 10 €
Ruutupaita 6 €
Pitsisortsit 9 €
Pörröinen neuletakki soljilla 8 €
Montreal Canadiens -paita 13 €
Kulutetut Levikset 8 €
Tummansiniset Levikset 7 €
Hik!-lasit 62 €
Vetoketjukorvikset 6 €
Snoopy-hihaton 4 €
Leopardipaita/-mekko 4 €
Mokkatoppi 9 €
Spice Girls -college 8 €
Warriors-takki 4 €
Flanellipaita 3 €
Musta hame 3 €
Musta juhlahame vekkihameella 8 €
Keltainen neule 3 €
Itseneulotut villasukat 8 €
Pelipaita 5 €
Pinkit Adidaksen kengät 8 €
Pats-verkkatakki 8 €
Retro-verkkatakki 5 €
Nahkaiset nauhakengät 10 €
Vaaleanruskeat nahkasaappaat 8 €
Susi-college 14 €

Lisäksi yksi erillinen lahjoitus 10 €

Yhteensä 326 €

Lahjoitin eilen summan Nenäpäivälle Aamukahvilla-blogin tiimin kautta. Summa ei ole vielä tullut näkyviin, siinä menee muutama päivä. Mutta pian voitte nähdä yhteissumman kilahtaneen tiimin tilille. Nenäpäivän etusivulla näkyy kuitenkin jo tiimien keräämä yhteissumma 540, ja kun siitä vähennetään muiden tiimien yhteissumma, jää jäljelle juuri se siirtämäni 326 euroa. Naurakaa vain, kun olen näin tarkka, mutta täytyyhän teidän nyt tietää, etten ole ketään puijannut.

Varsinaista Nenäpäivää vietetään marraskuussa ja lahjoituksia voi tehdä ihan ilman huutokauppojakin. Nenäpäivän avustusvarat käytetään pitkäjänteiseen kehitysyhteistyöhön lasten oikeuksien, koulutuksen ja terveyden edistämiseksi.

Kiitos jokaiselle osallistujalle hienosta duunista. Ja ne, jotka eivät ole vielä tuotteitaan maksaneet (Cardinals Snapback, Maitotonkka, Kulutetut Levikset, Retro-verkkatakki), pliiis tehkää se pian.

Great Job. Mutta ei tällä vielä maailmaa pelasteta. Back to work.
-HenriikkaPs. Tänään on viimeinen päivä osallistua DIY-kilpaan.

6

Aamukahvilla 2 vuotta, kuukausi ja 10 päivää!

ONNEA AAMUKAHVILLA! Hooray, hooray! 
Olin varannut blogini 2-vuotisjuhlan kunniaksi tämän ylläolevan kauniin kuvan. Ja kuinka kävikään, unohdin heinäkuun blogisynttärit. Päätin juhlia 2 vuotta ja kuukautta, mutta kuinka kävikään. Unohdin. Ja kai minulla nyt on oikeus juhlistaa alati pitenevää blogitaivalta? Siksi julkaisen onnittelut ja hurraukset nyt, kun vielä muistan. Ja kun kaksi vuotta on kuitenkin vielä lähempänä kuin kolme.
Muistan ensimmäiset jutut ja kuinka parin ensimmäisen viikon jälkeen löysin kävijämäärätilastot. Kävijöitä oli silloin päivässä noin 300. Haukoin henkeä: kuinka ihmeessä minun kirjoittelut saattaa niin monta henkilöä kiinnostaa? Kuvittelin ne ihmiset samaan tilaan, enkä uskaltanut kuvitellakaan kuinka jännittävältä niin iso joukko tuntuisi livenä.
Nyt ovat päivälukemat reilusti kymmenkertaistuneet, mutta edelleen löydän itseni ihmettelemästä. Koko blogitouhu lähti tunteesta. Sellaisesta tunteesta, että pakahdun, ellen saa jakaa ja purkaa inspiraatiopuuskiani muille samanhenkisille. Että räjähdän, jos en pysty tuomaan maailman kauneutta esille millään keinolla. 
Ja täytyy sanoa, että samalla linjalla olen edelleen. Mitkään cocktail- kemut tai ilmaiset kosmetiikkanäytteet eivät ole heiluttaneet perimmäisiä, alkuperäisiä motiiveja. Kävijämäärät tekevät oman osuutensa, mutta sisältö on edelleen visuaalista räjähtelyä ja elämän fiilistelyä. Tällä hetkellä Suomen blogiskene myllää ja kapinoi kuin Rosa Barks, mutta en ole oikeastaan siitä osallinen. Minulla on hyvä olo tässä ja nyt, en ole uupumassa, enkä ole menettänyt lapsenmielistä alkuihastusta bloggaamiseen. Tulevaisuus näyttää, millaiseksi blogi rakentuu. Sen tiedän, ettei hehkutus ja fiilailu katoa. Siinä missä moni vääntää blogistaan kakkua jauhopohjasta lähtien, niin minä keskityn vain kuorrutukseen: täydellisen kypsiin kirsikoihin ja kermavaahtoon.
Kiva, että ootte mukana. I’m glad.
Always be yourself.
Unless you can be a unicorn. 
-Henriikka, se sama vanha maailmasta pakahtuja
Ps. Muistattehan, että lauantaina loppuu DIY-kilpa!
23

Back to school -ostokset ja laatutorstai.

Hei tässä tulisi nyt melkein sellainen ”päivä kuvina” -juttu. Ei ole vain kuvia siitä, kun torkutan ja herään äkäisenä, eikä siitä kun tönötän töissä. Ainiin, eikä siitä kun meinaan nukahtaa ratikkaan, ja myös nämä iltaiset nörttikuvat jää nyt ottamatta. Mutta olen kuvannut kaiken kivan ja mukavan. Keskittykäämme siis siihen, mikä rakensi laatutorstain.
Siskoni on asunut meillä tämän viikon, sillä hän pääsee omaan uuteen asuntoonsa vasta sunnuntaina. Tänään päätimme hoitaa jokavuotiset back to school -ostokset ja viettää lungin iltapäivän koulun ja duunin jälkeen. Päivän paras hetki on aamu, kun on päässyt kunnolla jalkeilla. Ja se paras hetki kannattaa jakaa ystävien ja hyvän aamupalan ääressä: rahkaa, croissantteja, smoothieta, halloumia, avokadoa, pensasmustikoita ja kunnon kahvia. Mums mums.

 Vaaleanpunaisen kahvikuppini kanssa lähdin töihin. Kahdeksan tuntia meni kevyesti, kun tiesi iltapäivällä odottavan tärkeät typerät kynät ja vihkot.

Ennen Akateemisen kirjakaupan haahuilua kävimme kuitenkin A21:sen cocktail-loungessa. Mirkka Metsola oli suunnitellut Soda Streamille työasut ja niille upeille luomuksille sitten kippistelimme (ja me Roosaliinan kanssa tietysti heitimme tsintsinit myös laatutorstaillemme ja tulevalle syksylle). Ihailin miniatyyri-leivoksia ja baristojen taitoa taikoa cocktaileja nanosekuntissa. On niitä monenlaisia lahjoja jaettu.

Viime vuoden back to school -päivän asukokonaisuudesta tuli ihmettelyjä: ”Oho, lähditkö liikenteeseen saunatakilla!? ;) Ei oikein tue siun kroppaa tuommoinen säkki:(” 

Josko tänä vuonna olisin onnistunut paremmin? Asu oli kaiken kaikkiaan simppeli. Musta maksihame, musta toppi, keltainen over-size puvuntakki, hattu ja käsikoru. Yön aikana läsähtäneiden lettikiharoiden sekaan sopi muutama huoleton letti. Tämä oli niin sitä kategoriaa ”aseteltu niin, että näyttäisi ettei ole aseteltu”.

 Ja saimmehan me lopulta ne ostoksetkin tehtyä:
– 005-mustekyniä (maailman ohuin terä, maailman paras kynä)
– Jeesus-kirjanmerkki
– Black Pool -luonnosvihko
– Moleskine-kalenteri (pyh, en luota teihin kännykkäkalenterit)
– iso kasa postikortteja
Mutta kuinka jaksan taas odottaa vuoden seuraavaa bts-päivää?
-Henriikka
Ps. Jotenkin kirjoitus takkuaa. Joka lause tuntui hitaalta ja kankealta. Huomenna taas uuteen nousuun.
27

Elämäni retrovanhempien kanssa.

Kuinka minä nyt mieleni ilahdutin! Kun postissa saapui uusi muistivihkoni, en voinut olla hymyilemättä. Kansiahan koristavat omat ihanat vanhempani, mutta nykyisten 50-vuotiaiden sijaan he ovat kuvissa minun ikäisiäni. Olin saanut lahjaksi aikoja sitten lahjakortin persoonallinenkalenteri.fi:ltä ja käytin kortin tähän somaan vihkoon.

Voi kuinka muistan nauraneeni äitin pullonpohjalaseille. Ja miltä itse näytin esimerkiksi noin vuosi sitten? Samalta, mutta kaiken lisäksi lasini ovat imagolasit. Itselleenhän tässä pitää nauraa. Voisinpa veikata ensi talvena talsivani moonbootseissa, jotka ovat saaneet aikaan, äidin vanhan luokkakuvan nähdessäni, kuitenkin ne kaikista makeimmat naurut.

Joka tapauksessa iloitsen tästä vihkosta, niin kuin täydellisistä vihkoista kuuluu. Kuinka hyvälle tuulelle tulenkaan, kun rustaan koulumuistiinpanojani vanhempieni kulkiessa mukana. Oikeat retro-äiti ja -isä!

Tänään olin raakaruokakurssilla. Siitä lisää loppuviikosta.
-Henriikka
10

Luopumisen mukava keveys.

Käykö kenellekään muulle niin, että unohtaa vaatteensa tai asusteensa olemassaolon? Itken jokaisen sesongin jälkeen jonkun unohtuneen jutun perään: syksyn jälkeen saattaa vaaterekin takaa löytyä unholaan joutunut takki, sukkalaatikosta maailman näteimmät polvisukat ja kevään korvalla huomaan unohtaneeni pehmeimmän piponi kellarin kanahäkiin. 
Tämän kesän jälkeen itkuni syynä ovat nilkkarenkaat. Rakkaat kultaiset nilkkarenkaat. Minunhan piti käyttää niitä jok’ikinen päivä. Kuinka monta kertaa olen käyttänyt? En kertaakaan. Siellä ne pötköttivät hylättyinä korulaatikkoni alimmaisina. Tyytyivät kohtaloonsa ja menettivät ylpeytensä. 
En jää marisemaan kumpa saisin menetetyt niiskuneitipäiväni takaisin. Sen sijaan kohdistan syyttävät sormet suoraan itseeni, sukellan tuijottamaan sieluni peiliä ja tökin omatuntoani kepillä. Tästä unohtelusta voi nimittäin tehdä kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä:
1. Olen uskomattoman unohtelevainen. Olen hömpsähtänyt ja hiukan huithapeli, mitä tulee omaisuuden vartiointiin ja huolehtimiseen.
2. Omistan liikaa.
Voin kumota ensimmäisen. Sillä olen järjestelmällisyyden huipentuma. Asettelen lentokoneruoan syötyäni tyhjät muoviastiat visuaaliseen asetelmaan. Joudun siis toteamaan omistavani liikaa. 

Paljon omistaminen ei ole niin vaarallista kuin liian omistaminen. Kaikkein vaarallista on kuitenkin se, jos ei osaa luopua. Jos kiintyy liikaa omaisuuteensa. Oli sitä sitten vähän tai paljon.
Menipä diipiksi. Alkuperäinen tarkoitukseni oli vain kertoa, että renkaat jalassa on paha juosta, sillä renkaat kiristää, kun niiden nilkkojen jänteet ja lihakset jännitetään. 
Viattomista nilkkarenkaista päästiin kepeällä ajatuksenjuoksulla siihen, että aion siivota taas kerran vaatekaappini, kenkähyllyni ja korulaatikkoni. Lauantaina on taas Koko kaupungin siivouspäivä, ja kierrätyslaatikoita on ympäri kaupunkia. Lisäksi työpaikallani on kirppis loppuviikosta. Eläköön liiasta luopuminen. Eläköön iloiset nilkkarenkaat.
-Henriikka

kengät, farkkupaita, hame, pipo, kaulakoru/second hand, nilkkarenkaat/H&M

8

Tänään lähti kesä.

Äsken meillä vietettiin kotona syksyn aloittajaisia. Leivoin mansikka-vadelmapiirasta ja keitin suklaasta kaakaota. Nyt voi nostaa viltit sohvan nurkalta, avata taitokset ja vastaanottaa syksy lämpimässä kääreessä. Telkkarissa pyörii henkien kätkevä ja jaksan aina ihailla niitä paperisia lintuja ja nauraa kohdalle, jossa kärpänen nostaa lihavan hiiren ilmaan. 
Tänään alkoi myös työt Kuvataideakatemilla ja siskoni Roosaliina muutti Helsinkiin ja aloitti yliopiston. Itselläni alkaa koulu ensi viikolla. Torstaina menemme back to school -ostoksille Akateemiseen kirjakauppaan. Eikös tämä pimenevä syksy olekin aika ihana?
Syksyfiilistelystä huolimatta palasin vielä viime kesään Gantin keväisen mainoskampanjan kuvien kautta. Kummallista, että jotkut näin fiinit vaatteet saavat sydämeni tykyttämään. Head vr. Heart, aina ei voi ymmärtää.

Ensimmäinen ja viimeinen kuva ovat omia suosikkejani. Ruutukuosisille kravateille en lämpene, enkä liian istuville valkoisille jakuille. Mutta vaikka viimeisen kuvan keltainen neule tai neljännen kuvan valkoinen takki, oh joo! 
Ja syksylle lämpenen ja siirrän nämä kesäkuvat sivuun, ja otan käsivarret leveällä syksyn vastaan.
-Henriikka
ps. Kuinka saada blogirytmi päälle? Kuinka ehtiä vastaamaan kaikkiin kommentteihin? Kuinka olla bloginpitäjä olematta nilkki? Kuinka sydämet toimii, tietääkö kukaan?

Kuvat: Gant, kevät 2013: American Icon
4

Vinkkejä reilille lähteville, sekä kiitos ja kumarrus!

Kotiin on palattu, hyvillä mielin tartuttu alkavaan arkeen ja ilolla mietitty mennyttä reiliä. Kaikki meni niin nappiin. Kaiholla ollaan myös muisteltu vuoden 2010 reiliä. Tämän vinkkijutun kuvina toimiikin ensimmäisen reilimme kuvat, jotka otimme kertakäyttökameralla. Järkkärimme varastettiin silloin Milanossa, ja kun aika on kullannut kaiken, on oikeastaan aika hauskaa, että nämä ovat sen reilin ainoat reissukuvat.

Mutta nyt vinkkailuun! Päätimme kerätä ihan vain muutamia huomionarvoisia pointteja, jos lähitulevaisuudessa on reili suunnitelmissa.


2

Emme mene naimisiin telkkarissa.

Tässäpä vasta huvittava kirjoitus, mutta koska miltei jokaisen jutun kommenttiboksi on täyttynyt hämmentyneistä kyselyistä, niin teen nyt yleisesti tiettäväksi:

Moni tarkkasilmäinen on huomannut meidät Livillä pyörivässä hääohjelman mainoksessa ja huolestunut. Tiedoksenne, että emme ole menossa uudestaan naimisiin, vaan olemme mainoksessa ainoastaan näyttelijöinä. Aira Samulin, Scandinavian Hunksit tai kukaan muukaan julkkis ei siis ole järjestämässä häitämme.

 
Hahaha. Emme haluaisi häitämme telkkuun ja myös yksi hääpäivä elämässä riittää. Siitäkin huolimatta, että Aira Samulin on niin kovin herttainen.
Häistä puheenollen, huomenna juhlitaan ihanaa kälyä ja hänen onnekasta tulevaa miestään.
Rakkaus on aina hyvä syy juhlaan.
-Henriikka
10

DIY-kilpa ja Dear Fashion Journal

Toisinaan päässäni napsahtaa (tämäpä oli vallan hyvä aloitus…) ja huomaan tykästyneeni johonkin ikihyvin. Tällainen napsahdus pääsi käymään, kun löysin viime vuonna graafisen suunnittelijan Emmi Ojalan blogin. Aloitin aktiivisen seuraamisen ja lievän fanittamisen. Samalla tutustuin myös Emmin projektiin: Dear Fashion Journaliin.

Omakustanne lehti, Dear Fashion Journal, käsittelee muotia kuluttamiskierteen ulkopuolella keskittyen siihen, kuinka muoti ilmentyy elämissämme muutoinkin kuin uusimpien ja trendikkäimpien tuotteiden muodossa. Lehden konsepti pohjautuu Free Fashion Challenge-nimiselle projektille, joka haastaa muoti-intoilijat lopettamaan vaatteiden ostamisen vuodeksi.

Projektin tarkoituksena on tutkia, kuinka riippuvainen muodin määritelmä on kuluttamisesta, sekä tutustuttaa osallistuja omaan vaatekaappiinsa (ja sen puutteisiin) oppiakseen tuntemaan tyylinsä ja omat tarpeensa. Emmi osallistui projektiin itsekin, ja oltuaan vuoden ostamatta mitään, hän päätti koota julkaisun, joka pohjautuu sekä omiin että muiden osallistuneiden kokemuksiin ja suurimpiin ahaa-elämyksiin. Ja nyt minä sitten luen lehteä haltioituneena, inspiroituneena ja DIY-kuumeen vallassa.

Dear Fashion Journal koostuu muodin ammattilaisten, suunnittelijoiden ja bloggaajien omakohtaisista tarinoista, jotka ruotivat suhdettamme vaatteisiin ja tutkiskelevat tyylin käsitettä ja sitä, mikä tekee asusta muodikkaan. Lehti sisältää myös vinkkejä sekä DIY-ideoita, joiden tarkoitus on inspiroida lukijaa käytännönläheiselle ja innokkaan kokeilunhaluisella otteella. Kaiken kaikkiaan, Dear Fashion Journalin pyrkimyksenä on promota kestävämpää suhtautumista muotiin hauskasta ja helposti lähestyttävästä näkökulmasta.
Ja sitähän minäkin haluan tällä blogillani olla promoamassa. Samoilla linjoilla siis ollaan. Jos olen myös teihin lukijoihin yhtäkäs tippaa ”oikein tutustunut”, niin tiedän myös teidän hyppäävän samaan kanoottiin.

Kyllä hymy nousi huulille, kun kuulin, että myös Emmi seuraa omaa blogiani. Hymy levisi entisestään, kun Emmi laittoi minulle postissa tulemaan kaksi Dear Fashion Journalia. Haluisin kuitenkin arpoa toisen jollekin teistä.

Niinpä ajattelin järjestää pienimuotoisen DIY-kilpailun, jonka tarkoituksena on myös levittää itsetekemisen intoa syksyyn.
Toimi näin:
– Lähetä Do it yourself -ideasi/-ohjeesi minulle mailitse viimeistään la 31.8. 
– Idea voi olla alunperin jonkun toisen, kunhan toteutus on omasi. Muista kuitenkin liittää tiedot idean lähteestä.
– Jos olet kirjoittanut DIY-ideasi jo aiemmin esimerkiksi omaan blogiisi, riittää sivun linkki.
– Julkaisen lähetetyistä ohjeista ja ideoista oman kollaasijutun blogiin kaikkien iloksi.
– Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan Dear Fashion Journal.
Kysyttävää? Levitköön väsäilyn ja ähertämisen riemu, sekä kuningasideat hämärtyvään syksyyn kaikkien riemuksi.
-Henriikka
4

LONG TIME, NO SEE! Asukuvia.

Minä oon täällä taas, muoti- ja lifestyle -hömpän kanssa.

Vaikka reiliblogin ja matkajuttujen kirjoittaminen olikin älyttömän mukavaa, niin kyllä kolmen viikon jälkeen kaipaa jo analyysia hameen pituudesta, kynsilakoista, kirpputoririennoista ja millaista hilloa sitä tänään popsi aamumyslin kanssa. Sitä paitsi diy-kuume kiehuu pahempana kuin koskaan, ennustan siis pahanlaatuista väsäilysyksyä.

Eilen lentokoneen laskeutuessa olin alitajuisesti varautunut räntäsateeseen. Matkustan harvoin kesällä Suomesta mihinkään, ja siksi keli on useimmiten kotiin palatessa vähintäänkin kolea. Mutta mitä vielä, tääällähän jatkuu kesäily. Olen viilettänyt hihattomassa ja lyhyessä hameessa koko päivän, ja oranssin bleiserinkin tarvitsin vasta illan hämärtyessä. Muistattehan TRUU MÄTS -juttuni? Kokelin tällä kertaa tuplaoranssia tuplavalkoisen kanssa.

Nautin reissailun jälkeen kotikaupungista. Otan Helsingin lujaan karhunhaliin ja suunnittelen tulevia kujeita. Siskokin muuttaa sunnuntaina Helsinkiin ja silloin vasta riemu repeää. Nyt istun M-barissa ja pian alkaa Semifinalissa kuuntelemisen arvoinen keikka: The Recipes, Vähäsarja sun muuta. Jes, jes jameja!

Huomiseksi olen suunnitellut pistäväni pystyyn pikkuisen DIY-kilvan. Pysykää kanavalla.

-Henriikka

14

Lööbapäivät reilin loppuun.

Hei kaverit. Viimeistä paikkaa viedään. Istumme Budapestin lentokentällä, kohtalaisen väsyneinä, suhteellisen nuhjuisina. Eilinen kotimatka alkoi yöjunalla Splitistä Zagrebiin, jossa vaihdoimme aamulla Budapestin päiväjunaan (Hytissämme matkustanut mahtava, kovaääninen mies puhui ja vitsaili tauotta koko matkan, yli 6 tuntia! En muista koska olisin viimeksi nauranut niin tiiviissä kippurassa). Sitten vielä sisäinen metrometrobussi, niin perillä oltiin. 

Lento lähtee kohti Suomea klo 21.25, joten puolen yön jälkeen olemme takaisin kotimaassa. Nyt istumme kämäkahvilassa ja mutustamme aamulla viimeisillä Kroatian Kunilla ostettuja sämpylöitä. 

Yksi reilaamisen parhaita juttuja on, kun pitää tuhlata kunkin maan viimeiset lantit.

4

Sarajevon monet kasvot.

Olen niin iloinen, että päätimme lisätä matkaamme 10 tuntia lisää junailu-aikaa ja 9 tuntia bussi-aikaa, ja käydä Bosnian ja Hertsegovinan pääkaupungissa Sarajevossa. Arvoimme asiaa pitkään, aikataulu kun on ollut tiivis, ja Sloveniassa ollessamme teki usein jo mieli lopettaa reissu vain neljän päivän makoiluun Kroatian rannikolla. Mutta ei, sen sijaan päätimme istua junaan, viettää 12 tuntia kämäisessä yhteisvaunussa, ja saapua monia elämänvaiheita nähneeseen Sarajevoon.

Lue loput jutusta reiliblogista.

Ljubljajablulblubluljubljana.

Ensin päivitän bikiniuutisia: tänä aamuna tajusin, että olin unohtanut Sveitsin jäljiltä märät bikinit muovipussiin. Nyt ne taitavat olla homeessa. Milloin tämä kuolemanketju katkeaa?

Sitten itse aiheeseen, Sloveniaan. Slovenia on tuntunut olevan kovassa huudossa viime vuodet. Tai ainakin kasvavassa määrin. Tuntuu, että kaikki siellä käyneet hehkuttavat maata ja jokaista sen kaupunkia erikseen. Päätimme mennä selvittää, mikä saa aikaan nämä riemunkiljahdukset Slovenialle, mikä saa aikaan Ljubljana-hehkutuksen.

2

The hills are alive jne.

Tänään tahtoisin kertoa teille muutaman päivän takaisesta seikkailustamme alppitorvien ja linkkuveitsien maahan. Nimittäin, kun alppikuume iskee, siihen on vastattava. Siihen kaipuusen meille vastauksen tällä reissulla antoi Interlaken Sveitsin sydämessä.

Interlaken on kaunis, alppien ympäröimä kaupunki. Se on paikoin melkoinen turistirysä, mutta erityisen suosittu nimenomaan ulkoilma- ja extreme-lajien harrastajien keskuudessa. Saavuttuamme kaupunkiin säikähdimme itse ihmismäärää ja hintatasoa, mutta löysimme melko edullisen ja erittäin mukavan paikan majoittua Balmer’s -nimisen hostellin ylläpitämässä telttakylässä. Kun yölämpötila Sveitsissä on suht kolea, saattaa ajatus teltasta tuntua hieman vastenmieliseltä. Me emme olisi kuitenkaan voineet olla enemmän tyytyväisiä: kuuden hengen dormitelttojen sängyt olivat mukavat ja peittoja oli tarjolla tarpeeksi monta pitämään kylmän kaukana. Paikan työntekijät olivat äärimmäisen avuliaita ja tunnelma muutenkin laid back. Lisäksi keskellä pihaa oli pari riippumattoa ja poreallas, jotka sopivat hyvin kuumiin päiviin ja alppi-ilmaston iltoihin. Hintaa tälle lystille tuli per naama vain n. 22 euroa yö, mikä on kyllä Sveitsissä oikeasti hyvin edullista.

Lue loput jutusta reiliblogista.

10

Pariisi on mysteeri.

Helou maailmanmatkaajat. Istumme juuri rättiväsyneinä Ljublianan hostellissamme, aamupalapöydässä. Yöjuna toi meidät Sveitsistä Itävallan kauta turvallisesti perille Sloveniaan klo 06.30, mutta valitettavasti yöunet jäivät aika katkonaisiksi. Raahustimme hostellille ja nukahdin aulaan. Heräsin äsken sopivasti, kun aamupala oli katettu.

Viime viikolla vietettiin muutama sateinen ja yksi ihanan aurinkoinen päivä Pariisissa. Tämä ei ollut ensikertamme Pariisissa, mutta siltä se melkein tuntui, sillä tällä kertaa keskittymisen sai kohdistaa tunnetuimpien nähtävyyksien sijaan ”todelliseen Pariisiin”: tunnelmaan, ihmisiin, maisemiin, kieleen, kulttuuriin… Onko todellista Pariisia edes olemassa? Onko Pariisia olemassa ilman turisteja? Väitän että on. Väitän kuitenkin myös, ettei todellista Pariisia voi löytää. Se koetaan pienissä paloissa, mutta koko kakkua ei saa kukaan.

Heräsimme ensimmäisenä yönä kaatosateeseen. Hymyilin hiljaa peittoni alla, sillä parempi tehdä romanttista siitä, mikä muuten saattaisi ärsyttää. ”Rainy days in Paris” kuulostaa oikeastaan aika täydelliseltä.

Lue loput jutusta reiliblogista.

JA HEI, täällä kotikentällä nyt kysäisisin, että joko alkaa riittää matkajutut ja perus-lifestylehömppää kaivattaisiin? Vai luetteko reissuhöpinöitä mieluusti? One week to go.

23

Pariisin kokee puistossa.

Onhan se klisee: punaviini, patonki, lempeä auringonpaiste ja viileä nurmi yhdessä Pariisin kymmenistä puistoista. Ei sille voi mitään, että tämä klisee on hyvin todenmukainen. Elämästä nauttiminen puistoissa on todella, niin kuin vinkkinnekin kertoi, yksi parhaista tavoista kokea Pariisi.

Me emme luonnollisestikaan muutaman päivän vierailullamme Ranskan pääkaupunkiin halunneet käyttää kaikkea aikaamme puistoissa. Se olisi tuntunut ajan tuhlaamiselta Pariisin kaltaisessa suurkaupungissa. Ajattelen kuitenkin, että ajanhukkaa on myös puistojen jättäminen väliin, jotain aitoa niissä todella on. Lisäksi olemme siinä mielessä etuoikeutettuja Pariisinkävijöitä, että olimme nähneet ”tärkeimmät” nähtävyydet jo viime vierailullamme, Eiffelin, Riemukaaren ja Moulin Rougen ynnä muut ja saatoimme keskittyä etsimään muutakin tekemistä.

5

Reilin kohokohta: pihaleffa Pariisissa

Koimme ehkä tähänastisen reilimme tunnelmallisimmat hetket torstaina Pariisissa. Tiedättehän, kun elokuvissa ihmiset menevät aina nurmikentille katsomaan leffoja suurelta valkokankaalta? Me saimme kokea nämä leffahetket itse.

Heinä-elokuusta puhutaan aina kehnona reiliaikana, koska ne ovat aina pahimmat turistiajat. Hyviä puolia ajankohdassa kuitenkin on, että paikoissa tapahtuu tavallista enemmän. Cinema en plein air -elokuvafestivaali järjestetään heinä-elokuun taiteessa Pariisissa Parc de la Villetten puistossa, jossa näytetään miltei joka päivä kokopitkiä elokuvia. Kun luimmme tästä aiemmin kesällä sattumalta, tiesimme ettemme halua missata outdoor-cinemaa.

2

Päiväretki Belgian Antwerpeniin

Totuus oli, että Belgiaan saavuttuamme olimme väsyneitä. Emme ainoastaan alkureilistä, sitähän nyt oli kulunut vasta muutama hassu päivä, vaan myös matkaa edeltäneestä duuniputkesta ja kaikesta kesähäsästä. Bryssel vaikutti kiinnostavalta, mutta sen verran vaikeasti hahmotettavalta, ettei siitä saisi kaikkea irti kahdessa päivässä. Niinpä päätimme suosiolla jättää osan näkemättä ja tehdä päiväretken myös toisaalle, Belgian sisällä.

Kokoaikaisen reililipun hyötypuolena on ehdottomasti se, että pieniä päiväretkiä pystyy taittamaan helposti eri maiden sisällä. Viime reilillä olimme matkassa lipuilla, joissa 22 päivän sisään sai käyttää 10 matkustuspäivää. Se oli enemmän kuin riittävä kaikkiin pitkiin siirtymisiin, mutta päiväretket jäi tekemättä, ettei matkustuspäiviä ”kuluisi”. Nyt meillä on 30 päivän liput, jotka toimivat non-stoppina ensimmäisestä päivästä viimeiseen. Oli siis yksinkertaista ja helppoa hypätä Brysselistä Antwerpeniin kuljettavaan Intercityyn. Matkakin taittui vain tunnissa.

Lue loput jutusta reiliblogista (ja tsekkaa myös uusin fiilisvideo).

Bryssel, vihattu rakastettu Bryssel

Woah, mistähän sitä nyt aloittaisi. Voisin aloittaa sanomalla, että paraikaa olemme Pariisissa, jossa sade on koetellut turistien taistelutahtoa lähes täydellä arsenaalilla. Meille se on varsin ok, sillä Brysselin metropolin ja Antwerpenin muotikierroksen jäliltä olemmekin ehkä hieman levon tarpeessa. Syy on toki meissä, sillä emme suostuneet katsomaan Belgiaa vain keskustojen aukioilta, vaan halusimme muutakin. Luulen, että onnistuimme murtamaan mukaamme edes pienen palasen, tosin meille se tarkoitti hyvin intensiivistä kaksipäiväistä Brysselin ja Antwerpenin kaduilla.

Tartumme ensin Brysseliin, Belgian pääkaupunkiin, Euroopan Unionin keskukseen ja suureen monikulttuuriseen sekasotkuun. Tiesimme, ettei kaikkea ehdi kahdessa vuorokaudessa nähdä, joten emme yrittäneetkään. Jätimme EU-alueen ja monta muuta kiinnostavaa paikkaa väliin, ja sen sijaan kävelimme muutamaa aluetta läpi, sekä teimme puolen päivän seikkailun Antwerpeniin. Suuri kiitos siitä suuresta vinkkimäärästä, jonka olitte meille kirjoittaneet, niistä oli hyötyä. Tässä kaikki se, mitä me koimme.

4

Älkää vihatko, koska olen tyhmä.

Mitä tehdä, jos löytää reililtä ihanan ihanan 3 euron farkkutakin? Tietäen, että matkaa on vielä 2,5 viikkoa jäljellä. Tietäen, että takki painaa paljon. Liian paljon. 
Oikea vastaus on luonnollisesti: jättää takki hymyillen kirpputorilleen, poistua paikalta tietäen, että reppuun ei keräänny turhaa materiaa ja matkaa voi jatkaan kevyen mielen lisäksi myös kevyin kantamuksin. 
Mitä minä tein: Ostin takin. Kyllä. Selittäen, että se on rakkauden takki. Selittäen, etten muka löytäisi samanlaista Suomesta samalla hinnalla, vaikka tuollaisia takkejahan on joka putiikissa, jokaisen vaarin varastossa ja jokaisella viikonloppukirppiksellä. 
Saisin vähän paremman omantunnon, jos kirjoittaisin kantavani typerät tekoni seuraukset itse. Konkreettisesti. Mutta valehtelisin. Janne kantaa takkia repussaan. Hän kantaa myös soittorasiaani ja uusia, muovisia rusettisandaalejani. 
Voin siis kuitenkin olla aika tyytyväinen tilanteeseen. Elämä ilman rakkaudentakkia olisi varmasti, noh, aika samanlaista. 
-Henriikka
14