Tämä aamu oli uskomaton. En ehkä koskaan ole ollut Helsingissä niin aikaisin jalkeilla kuin tänään. Liukuvan työajan vuoksi hiihtelen hiljakseen töihin yleensä siinä yhdeksän maissa, tunnin torkutuksen ja pitkienpitkien aamukahvien jälkeen. Tänään tein kuitenkin poikkeuksen. Olin ulkona asunnostamme ja koko talosta jo kahdeksan pintaan. En edes tiennyt, että kello voi olla kuusi aamullakin.
Ja kun aurinko sitten nousi, niin ai että se oli upea. Ei satanut kaatamalla, niin kuin nyt. Ei tuullut vaakasuoraan, veitsinä naamaan, niin kuin nyt. Vaan aurinko nousi kuin morsian Kalasataman rakennustyömaan takaa. Minä istuin ratikassa eväsleivät mukana, vaaleanpunainen take away -muki kourassa ja vilkutin nostureille. Ai että rakastan nostureita.
Ja niin jatkui päivä, onnellisesti ja ainakin johonkin asti aurinkoisesti. Töissäkin nauroin enemmän kuin aikoihin, se on hyvä merkki. Eräs opiskelija teki minusta juuri viime viikolla haastattelun, jossa hän kuvaili minun puhuvan hennolla äärellä ja nauravan paljon. Täytynee allekirjoittaa, kuulopuheiden mukaan molemmat. Nauraminen on kuitenkin hyvästä ja elämän ottaminen vastaan pienesti hekotellen, ja olen äänenikin saanut tässä maaimassa kuuluviin vähintään virtuaalisesti. Ei siis hätää.
Hyvästä ovat myös trenssitakki ja nahkalaukku, joita tekee mieli käyttää joka päivä. Alennusmyynneistä lyötynyt, henkarissaan sopivan raskaasti roikkuva trenssi ja Lumilta saatu vaaleanruskea laukku olivat ehkä syy sille, että todella kampesin tänään itseni ylös verrattain varhain.
Let the sunshine in. Marraskuu, heinäkuu, mitä näitä nyt on.
Olen kyllä täällä blogissa niin positiivinen dorka,
että alan hiljalleen itsekin uskoa maailman kauneuteen.
-Henriikka
Ihana tämä! Ihania nää kaikki muutkin! Tulen jotenkin aina niin iloiseksi kun saan lukea jotain tällaista runollisen kaunista ja tyylikästä. Olet taitava kirjottaja ja taitava elämän tarkkailija – kiitos siitä, että jaat sen meidän muidenkin kanssa :)
Jps Bloggerin kautta voisi tykätä kommenteista, tykkäisin tästä ^^
Hei ihanaa, tämä oli ihan mieletön kommentti. Kiitos ihan tosi paljon. Tai siis molemmat olivat.
Ihanaa, teillä paistaa aamulla aurinko noin suloisasti! Asun Kumpulasta pohjoiseen päin ja meillä oli noin kauniita aamuja viimeksi syyskuussa. Tosin linja-autossa soitetaan seitsemältä silloin tällöin klassista musiikkia, mikä tuo piristystä pimeään. <3 Ihana sinä!
Meillä vielä paistaa, mutta olen kyllä huomannut, että viimeisiä vetelee Arabiassakin. Aina toisinaan vielä herää ihanaan aurinkoon, joka nousee mereltä. Kiitos ja tsemppiä kaamokseen!
Viimeinen lause pelasti tämän postauksen. Itse näin tänään vain pimeyden ja koin jäätävän sateen kera tuulen. Kiitos ihana. Oot hauska.
No mutta kiitos. Hauskaa, että saan jonkun siellä ruudun takana hymyilemään. Eihän siitä mitään tulisi, jos olisin netissä angstaava teini.
AIVAN MAHTAVAA ! Tulin tästä niin onnelliseksi <3 :)
Se oli ehkä tarkoituskin. Ylipäänsä se perimmäinen tarkoitus. Kiitos!
Ihania kuvia ja kirjoitat miellyttävästi ja persoonallisesti <3
Kirjoittaminen on aina itselleni ollut sellaista terapiaa. Kaunis kiitos.
Aika tylsä ja turha blogi! Mut tosi kaunis oot hejj:)
Tv.tiedät kyllä:)
Mysteeriksi jäit, mutta hienoa, että kaikesta huolimatta jaksat tänne blogiin tulla :—)
Aivan ihania kuvia ja tuo viimeinen, ah! Ihanan herkkä ja pehmeä, jollainlailla mystinen. Ainahan sulla on tosi hyviä ja persoonallisia kuvia blogissas, mutta toi viimeinen sulkakorviskuva jotenkin nyt pysäytti ja sai ihastelemaan. :)
Mystinen? Se onkin ehkä uusin adjektiivi, jota minusta on käytetty. Kiitos tosi paljon. Sulkakorvikset ovat kyllä näyttävät, etenkin tuolla lailla aurinkoa vasten.