Kirppislöytö: Vuokon villamekko

Aina toisinaan tuntuu hassulta kirjoittaa erikseen tietyistä kirppislöydöistä, koska kuljen kirppisvaatteissa harvase päivä. Eikö niitä kaikkia siis voi pitää löytöinä? Eihän kirppikseltä edes kannata hankkia muita kuin ’löytöjä’. Sellaisia juttuja on kuitenkin toivottu moneen otteeseen ja toisinaan tuntuu myös kivalta nostaa jotain aivan erityisen hyviä yksilöitä käsittelyyn. Tällä kertaa esitellään Vuokon tummansinistä mekkoa.
Pitkä, tummansiniraitainen villamekko löytyi Helsingin jäähallin kirppikseltä kymmenen euron hintaan. Klassinen, pitkähihainen mekko ei monen sekuntin harkintaa tarvinnut. Vyötä mekossa ei ollut, mutta olen huomannut esimerkiksi oman vanhan nahkavyöni sopivan hyvin, jos vaate kaipaa ryhtiä ja asu yksityiskohtaa.

Tämä oli työkavereitteni mielestä tähänastisista komboistani kummallisin: ”Tuollainen mekko, tuollaiset korvikset ja sitten tollaiset kengät!” Itse kuitenkin iloitsin näiden eriskummallisten asioiden spontaanista yhdistelystä. Kengätkin löytyivät uudesta, laadukasta second handia myyvästä nettikaupasta, WST:stä.
Sitä paitsi tämä syksy on mennyt tosi vahvasti mukavuusalueella. Viime syksynä jaksoin kuljeskella korkeissakin koroissa, tänä syksynä päälleni on valahtanut ”kööpenhaminalainen trendikäs mukavuus”, eli lenkkarit ja reppu käytännön lisäksi tyylin vuoksi.
Mukavuusalue-argumenttejani vahvistamaan nostin viimeiseksi kuvaksi todellisuuden. Kun asukuvien otto on ohi ja palaan tuuliseen reaalimaailmaan. Ruskea, tyköistuva nahkatakki vaihtuu Jannen villapaitaan. 
Todellisuus on usein sähköisiä sfäärejä epäesteettisempää, mutta lempeämpää ja pehmeämpää.
Onneksi niin. Ja onneksi jääkaapissa on kakkua. Glögit tulille.
-Henriikka
villapaita, mekko, takki, kengät/second hand, korvikset/Poola Kataryna

14 kommenttia

  1. Anonymous 5.11.2013

    oot niin söpy!

    Vastaa
  2. Hosuli 5.11.2013

    Onpa tuo eka kuva ihana kaikessa 70-lukulaisuudessaan. Huikean ihana. Tuollainen estetiikka vetoaa minuun kovin. Mekko, takki, vyö, korvikset, aah. Kengät on aika yllättävä valinta tosiaan, mutta en tyrmää! Asu olis kyllä supertyylikäs myös nahkanilkkureiden tai -saappaiden kanssa.

    Minulla oli muuten samanlainen mutta musta takki yläasteen alussa, ja voi miten siitä tykkäsin. Se oli tädin vanha, ja tätä nykyä tietysti auttamatta liian pieni. Pitäisi kai alkaa metsästää uutta kirppiksiltä. Juuri tuollainen tyköistyvä, leveäkauluksinen versio olisi hyvä, en tykkää säkeistä.

    Vastaa
    • Henriikka 10.11.2013

      Ihana kuulla! Ehkäpä seuraavalla kerralla vaihdan lenkkarit nilkkureihin tai saappaisiin. Ei varmasti ollenkaan paha niinkään!

      Tuo takki on palvellut minua hyvin!

      Vastaa
  3. Riikka-Maria 5.11.2013

    Sä saat kyllä kaikista karseimmankin asukokonaisuuden näyttämään niiiin hyvältä!! :D Wau!

    Vastaa
    • Henriikka 10.11.2013

      HAHAHAA. Ihan paras kommentti! Kiitos kovasti.

      Vastaa
  4. Anonymous 6.11.2013

    Sun työkaveri ei tajua hipsteriydestä mitään! No en minäkään. Mut siks tän blogin seuraaminen on just niin kiehtovaa. You never know what you are gonna get. ;)

    Vastaa
    • Henriikka 10.11.2013

      Mainiota! Kiitos mielettömästä kommentista! :-)

      Vastaa
  5. Amanda 6.11.2013

    Harvoin jaksan kommentoida, mutta tämä asu ansaitsee kehuja. Aivan täydellinen!

    Vastaa
    • Henriikka 10.11.2013

      Kiva kun jaksoit kommentoida. Tulin hyvälle mielelle! Kiitos Amanda.

      Vastaa
  6. Mahtijanne 6.11.2013

    Sikahyvii kuvia! Hyvä janne!

    Vastaa
  7. Anonymous 7.11.2013

    Sul on ihan järjettömän hyvä blogi. Kaveri vinkkas tästä ja nyt oon jääny aivan koukkuun :). Koulutyötki kärsii ku aina uudellen ja uudelleen löydän itteni lukemast sun blogiis. Yks päivä istuin yli 3h vaan lukemas sun vanhoi postauksii xD. Sul on ihan mieletön style enkä kestä ku oot niin luova!! Joululahjavinkit/paketoimisvinkit on tullu enemmänki ku tarpeeseen! Niit saa laittaa lisääki :D:D:D. Sul on ihan parhaat jutut (välil hajoon äänenki) ja oikeesti oot niin huikee kun rohkeesti yhtään häpeemättä laitat ja teet kaikki erikoisii yhdistelmii!! Woopwoop, musta saat kyl uuden totaali vakkarilukijan! Älä koskaan lopeta tätä, oot mahtava <3. Ähhähää, toi vika kuva on muuten ihan paras :D

    Vastaa
    • Henriikka 10.11.2013

      Voi ei! Tarkoitukseni ei ole sabotoida koulutöitäsi!!

      Hihhii, kiitos huipusta kommentista! Diy-juttuja on tulossa vielä ennen joulua lisää :-)

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.